Saavatko ikääntyneet laadukasta diabeteksen hoitoa?

Laura Tuominen-LozicKäsissämme on niin kutsuttu positiivinen ongelma: iäkkäiden diabetesta sairastavien määrän kasvaessa hurjasti ovat iäkkäiden palvelut ja diabetesosaaminen jääneet jälkeen. Diabetesta sairastavat elävät diabeteksen kanssa yhä pidempään. Samalla he tarvitsevat joustavaa ja osaavaa hoitoa diabetekseensa, eikä sen saaminen ole itsestäänselvyys.

Arvioidaan, että jopa joka kolmas kotihoidon asiakas sairastaa diabetesta. Tyypin 2 diabeteksen rinnalla meillä on entistä enemmän myös tyypin 1 diabetesta sairastavia vanhuksia, mikä edellyttää vielä erityisempää osaamista ikääntyneiden palveluissa toimivilta ammattilaisilta. Ikääntyvien diabetesta sairastavien määrän kasvu haastaa paitsi perustason terveyspalveluja, myös esimerkiksi kotihoitoa, palveluasumista ja diabetesta sairastavien läheisiä. 

Diabetesliitto julkaisi elokuussa Eläkeliiton kanssa tehdyn kyselyn tulokset eläkkeellä olevien ihmisten kokemuksista kotihoidosta ja kotiavun tarpeesta. Kahden järjestön yhteistyöhön innoitti havainto molempien järjestöjen saamasta palautteesta, jossa insuliinihoitoiset diabetesta sairastavat ihmiset kertoivat ikääntymiseen liittyvistä huolistaan. Moni miettii, mistä saa apua, kun ei enää itse pysty pistämään insuliinia tai tarkistamaan verensokeriaan. 

Kyselyn tulokset kertovat, että kodeissa tarvitaan apua kauttaaltaan enemmän kuin mitä sitä saadaan. Moni ei tiennyt, mitä palveluja on saatavilla ja mistä niitä voisi hakea. Palvelut koetaan kalliina, ja niihin on vaikea päästä: julkisen kotihoidon palvelujen kynnys on korkea, ja useat ostavat arjen apua itse, jos vain maksukykyä löytyy.

Diabetesta sairastavat vastaajat erottuivat muista etenkin lääkehoidossa tarvittavan avuntarpeen osalta. Heillä oli enemmän tarvetta lääkehoidon apuun kuin niillä vastaajilla, joilla ei ollut diabetesta. Kaikista lääkehoidon toteuttamisessa apua tarvitsevista oli kahdeksan prosenttia diabetesta sairastavia, jotka eivät saaneet apua insuliinin annosteluun ja neljä prosenttia, jotka eivät saaneet apua insuliinin pistämiseen, vaikka he olisivat tarvinneet sitä. Näistä ihmisistä herää vakava huoli.

Diabeteksen hoidossa tarvittavan avun tarve kasvaa lähivuosina. Lääkehoito voi olla ensimmäinen asia, jossa ulkopuolista apua tarvitaan, ja vaikka tarve on yksittäinen, on se välttämätön. Insuliini on erityistä huomiota vaativa lääke niin vaikutustensa kuin potilasturvallisuuden näkökulmasta, ja avuntarpeeseen tulee lähtökohtaisesti aina vastata. 

Yksi tärkeä huomio kyselyn myötä tehtiin omaishoitajien asemasta, joka on pahimmillaan tukala, jopa epätoivoinen. Omaishoitajuudesta ei suoraan kysytty, mutta moni toi esiin avoimissa vastauksissa omaishoitajuuteen liittyviä arjen haasteita, tyypillisesti toimiessaan itsekin iäkkäänä omaishoitajana puolisolleen. Omaishoitajan panos ja venyminen voi johtaa tilanteeseen, jossa kotihoidon palvelujen tarve ei käy ajoissa ilmi. Usein ikääntyneen diabeetikon läheiset ja omaiset toteuttavat lääkehoitoa, kun käsien näppäryys ei enää ole entisensä tai muistisairaus oireilee. Näissä tilanteissa voi käydä niinkin, että iäkäs pariskunta sinnittelee, eikä huomaa ehkä itsekään tarvitsevansa jo ulkopuolista apua. Omassa työssäni diabetesta sairastavien neuvonnan parissa olen joutunut muutaman kerran tekemään huoli-ilmoituksen iäkkäästä henkilöstä, joka toteuttaa muistisairaana insuliinihoitoaan yksin. 

Kehittämisehdotuksena kyselyn perusteella voi sanoa ainakin, että hyvinvointialueiden kotihoidon tiimit tarvitsevat diabetesosaamista, jota pitää säännöllisesti ylläpitää ja kehittää. Kotihoidon tiimejä vahvistamaan tarvitaan esimerkiksi diabeteshoitajia.

Teknologiasta on hyötyä, mutta usein ajatellaan virheellisesti, että ikääntyneet eivät osaa tai halua ottaa käyttöön uutta teknologiaa. Pirkanmaalla pilotoitiin diabeteksen etäseurannan eli glukoosisensoreiden ja älypumppujen pilvipalveluiden käyttöä kotihoidossa. Tulokset olivat vastaansanomattomia. Kokeilu osoitti, että toimintakyvyltään hyvinkin alentuneessa asiakasryhmässä voidaan hyödyntää glukoosisensorointia, vähentää matalien verensokerien pelkoa ja luoda turvallisuutta.  Diabeteshoitajan tukemana toteutettua kotihoidon glukoosisensorointia ja etäseurannan hyödyntämistä halusi jatkaa 94,8 prosenttia käyttäjistä. Myös kotihoidon diabetesosaaminen parani. 

Laura Tuominen-Lozic
Sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija

 


Aiemmat blogit:

Sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Laura Tuominen-Lozić, Diabetesliitto:

2024

2023

2022

2021

2020

2019

Erityisasiantuntija Irene Vuorisalo, Diabetesliitto:

2018

2017