Hyvä kysymys

Hyvä kysymys

Järjestetäänkö Diabeteskeskuksessa vielä kursseja?

Diabetesliitto järjestää edelleen kursseja Diabeteskeskuksessa, vaikka kiinteistö on myynnissä. Kaikki kesän ja syksyn 2017 kurssit järjestetään vanhaan tapaan Aitolahdessa. Tämän jälkeen kurssien toteutuspaikka riippuu kiinteistökauppojen aikataulusta. Kurssit jatkuvat tällöin toisissa tiloissa todennäköisesti ostajan kanssa sovittavan siirtymäajan jälkeen.

– Monet kuntoutusta järjestävät tahot toimivat jo siten, että ne kilpailuttavat sopivat kurssitilat, mutta eivät itse omista ja ylläpidä kiinteistöjä, Diabetesliiton toiminnanjohtaja Janne Juvakka kertoo.

Myynnin taustalla on ensisijaisesti kuntoutuksen muuttunut toimintaympäristö: Diabetesliitto ei ole pärjännyt kilpailussa vähentyvistä kuntoutusmäärärahoista. Rahoittajat ohjaavat myös toimintaa yhä enemmän ihmisten kotien lähelle ja verkkoon.

Mihin käytetyt neulat pitäisi laittaa?

Mihin jäteastiaan käytetyt neulat ja lansetit pitäisi laittaa? Ovatko ne tavallista sekajätettä, ongelmajätettä vai apteekkiin palautettavaa lääkejätettä?

– Tämä on melkoinen ryteikkö. Emme voi sanoa mitään yleispätevää, vaan tulee toimia kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaisesti. Käytännöt ja määräykset vaihtelevat paikkakunnittain, kertoo diabeteshoitaja Tiina Salonen Diabetesliitosta.
Useimmiten neulat ja lansetit voi hävittää sekajätteen mukana. Silloinkin ne kannattaa laittaa suljettuun astiaan, esimerkiksi tyhjään mehu- tai shampoopulloon. Näin suljetaan pois mahdollisuus, että jätteiden käsittelijät saisivat pistohaavan.

Joillakin paikkakunnilla on esimerkiksi jätteenpolttolaitoksia, jotka eivät pysty erottelemaan tuhkan seasta neulan kokoisia metallikappaleita. Silloin oikea osoite on apteekki tai hyötyjäteasema.

Myös sensorit ja jopa mittausliuskat herättävät hämmennystä. Joillakin paikkakunnilla ne ohjeistetaan lajittelemaan elektroniikkajätteeseen.

Onko avokado terveellistä diabeetikolle?

Avokado on terveellistä diabeetikolle ja kaikille muillekin. Avokado on siitä poikkeuksellinen hedelmä, että se sisältää runsaasti hyvänlaatuista rasvaa, ja sen kuitupitoisuuskin on hyvä. Imeytyviä hiilihydraatteja ei ole juuri lainkaan. Muut hedelmät sisältävät sokereita ja kuitua.

90 prosenttia avokadon energiasta (noin 200 kcal/100g) on peräisin rasvasta. Mikään muu hedelmä ei ole näin rasvainen. Avokadon rasvat ovat enimmäkseen tyydyttymättömiä. Ne ovat melko lähellä rypsiöljyn rasvaa, mutta rypsiöljy on jopa hieman parempi rasvan lähde, koska siinä on merkittävästi enemmän välttämätöntä alfalinoleenihappoa (omega-3-rasvaa). Noin 100 grammaa avokadoa vastaa reilua ruokalusikallista rypsiöljyä.

Muita hyvän rasvan lähteitä ovat muun muassa muut kasviöljyt, siemenet ja pähkinät.

Ravitsemusterapeutti Liisa Heinonen, Diabetesliitto

Sokerilimsaa vai light-limsaa?

Mediassa käydään kiistaa ja keskustelua siitä, ovatko keinotekoisesti makeutetut virvoitusjuomat haitallisempia kuin sokerilliset. On raportoitu tutkimuksista, joiden mukaan sokerittomat virvoitusjuomat lisäävät ruokahalua ja säästetyt kalorit saadaankin muualta.

Merkitystä on kuitenkin sillä, mistä muualta kalorit saadaan. Jos ne tulevat terveellisemmistä ruuista kuin sokerista, ylimääräisiä kaloreita ei välttämättä kerry.

Luotettavien väestötutkimusten tuloksina tiedetään, että runsas sokeripitoisten limujen käyttö lisää lihomisriskiä sekä sairastumisriskiä sepelvaltimotautiin ja tyypin 2 diabetekseen. Limsa nostaa myös nopeasti verensokeria.

Olen tehnyt pitkään työtä ravitsemusterapeuttina diabeetikoiden parissa enkä ole huomannut, että sokerittomista virvoitusjuomista olisi ollut haittaa. Päinvastoin monet hyötyvät niistä juhlaherkkuna, olipa kyseessä painoaan pudottava tyypin 2 diabeetikko tai normaalipainoinen tyypin1 diabeetikko tai lapsidiabeetikko.

Paras janojuoma elimistölle ja hampaille on kuitenkin vesi.

Liisa Heinonen, Diabetesliiton ravitsemusterapeutti

Mikä on vakava hypoglykemia ja mitä silloin pitää tehdä?

Vakavassa hypoglykemiassa diabeetikon verensokeri on laskenut niin matalalle, että hänellä on sekava olo, hänen tajuntansa alkaa hämärtyä ja hän muuttuu toimintakyvyttömäksi.

Monia pelottaa joutua tilanteeseen, jossa tarvitsee toisen apua. Suomalaisuuteen kuuluu yksin tilanteissa pärjääminen. Hypoglykemia on kuitenkin tilanne, jossa apua saa ja kannattaa pyytää.

Vakava hypoglykemia on mahdollinen, kun käytetään insuliinihoitoa tai insuliinin eritystä lisääviä lääkkeitä. Uudet insuliinianalogit eli muokatut insuliinit ovat selvästi vähentäneet matalan verensokerin riskiä. Niiden vaikutus on odotetumpaa.

Miksi vakavia hypoglykemioita tulee? Yleensä taustalla on yksi isosti tai kaksi, kolmekin vähän väärin arvioitua tapahtumaa. On pistetty väärä insuliini tai väärä määrä insuliinia suhteessa syötyihin hiilihydraatteihin, liikuntaa on ollut aiottua enemmän, tai hiilarivarastojen täyttäminen on unohtunut päivän aikana tai liikunnan jälkeen.

Kun diabetesta on sairastanut pitkään, hypoglykemian varoitusoireet usein vaimenevat, ja oireettomien hypoglykemioiden riski lisääntyy. Matalaa verensokeria ei vaan enää huomaa.

Matalan verensokerin hetkellä ainoa oikea toimenpide on ottaa ”pikahiilaria”, jos vain siihen kykenee. Jos siihen ei kykene itse, sitten pitää antaa toisen auttaa. Ennakoivasti kannattaa kantaa taskussa tai kassissa verensokerin korjaamiseen tarkoitettua syömistä. Lisäksi kannattaa pitää diabetestunnusta ranteessa.

Onneksi kehoomme on rakennettu hienot varajärjestelmät. Vaikka verensokeri menisi niin matalalle, että taju menee, keho korjaa ajan kanssa tilanteen. Verensokerin laskiessa verensokeria nostavat hormonit – insuliinin vastavaikuttajat – aktivoituvat. Ensin nopeat ja sitten hitaat.

Jos tilanne pääsee lipsahtamaan vakavan hypoglykemian puolelle, jälkeenpäin on mietittävä tarkkaan mistä se johtui. Oliko siihen syynä yksittäinen erhe, vai tarvitaanko lääkityksiin annosmuutoksia? Jos epäilet että sinulla on oireettomia hypoglykemioita, voit yrittää metsästää niitä tiheämmällä verensokerin mittaamisella tai pyytää hoitopaikasta jatkuvaa verensokerin seurantaa eli sensorointia.
Ota yhteys omaan diabeteshoitajaan. Yhdessä pohtiminen usein helpottaa ennakoimaan tulevaa.

LT, erikoislääkäri Anu-Maaria Hämäläinen, Diabetesliitto

Miten usein pähkinöitä ja siemeniä kannattaa syödä?

Diabtes_PSS_023Pähkinöiden syömiseen on kautta aikojen suhtauduttu vähän negatiivisesti Suomessa. Syynä on niiden suuri rasva- ja energiapitoisuus. Suurina määrinä ne lihottavat.

Viime vuonna uusitut suomalaiset ravitsemussuositukset päästivät ne pannasta, sillä pähkinöiden terveyseduista on tullut enemmän tutkimustietoa.

Nyt pähkinöitä suositellaan hyvänlaatuisen rasvan lähteeksi. Ne sisältävät myös proteiinia ja kuitua. Hiilihydraatteja pähkinöissä on vain vähän, ja siksi ne eivät sovi matalan verensokerin hoitoon. Erilaiset kuorrutteet (esimerkiksi suklaa tai jugurtti) lisäävät pähkinöiden hiilihydraattipitoisuutta jonkin verran.

Pähkinät kannattaa pureskella hyvin, jotta hyvät rasvat saadaan elimistön käyttöön. Kaikkien pähkinöiden sisältämä rasva on hyvälaatuista. Kuitenkin välttämättömiä  omega 3-rasvoja (alfa-linoleenihappoa) on merkittävästi vain saksanpähkinässä.

Pähkinät voivat kuulua pieninä määrinä ruokavalioon vaikka päivittäin. Pähkinöitä ei kannata syödä monen sadan gramman pussillista kerrallaan, vaan esimerkiksi kourallisen päivässä.

Pähkinät ovat helppo välipalaeväs mukaan otettavaksi. Niitä voi sekoittaa myös jugurttiin ja salaatteihin tai raasteisiin.

Pähkinälaatuja on monia: saksanpähkinän lisäksi muun muassa cashew-pähkinät, hasselpähkinät, maapähkinät, pekaanipähkinät ja pistaasipähkinät. Kauppojen runsaista valikoimista voi valita pähkinöitä oman maun mukaan tai valmiina pähkinäsekoituksina. Suolattuja pähkinöitä ei kannata syödä, sillä liiallinen suolan saanti on terveydelle haitallista.

Jos on allerginen pähkinöille, niitä ei tietenkään voi syödä.

Siementen ravintokoostumus on samantapainen kuin pähkinöiden. Siemenistäkin saa hyviä öljymäisiä rasvoja. Siemenistä pellavansiemen on erityisen hyvä omega-3-rasvan lähde saksanpähkinän tapaan. Siemeniä voi hyvin käyttää leivonnassa esimerkiksi sämpylöihin ja leipään sekä kasvissalaattien lisukkeina. Niitä näkee jo ilahduttavan usein tarjolla salaattipöydissä.

Pellavansiementen ja -rouheiden tuotepakkauksissa sanotaan, että niitä voi syödä noin kaksi ruokalusikallista eli noin 25 grammaa päivässä, ja tätä suositusta on hyvä noudattaa. Pellavalla on geneettinen ominaisuus kerätä pieniä määriä kadmiumia, joka on maaperässä esiintyvä raskasmetalli.

Siemenet saattavat sopia pähkinäallergikolle, mutta tämä on yksilöllistä. Onneksi välttämättömät omega-3-rasvat voi saada myös käyttämällä rypsiöljyä ruuanlaitossa ja salaatinkastikkeissa sekä öljypohjaisia margariineja leivän päällä.

Ravitsemusterapeutti Liisa Heinonen, Diabetesliitto

Taulukko


Mitä ovat insuliinin vasta-aineet?

Elimistömme muodostaa vasta-aineita puolustusmekanismina kehoon kuulumattomia asioita kohtaan. Esimerkiksi virustaudissa elimistömme kehittää virusvasta-aineita, ja niin parannumme tulehduksesta.

Ihmisen elimistö tunnistaa pistetyn insuliinin vieraaksi ja tekee sitä vastaan vasta-aineita. Insuliinin vasta-aine sitoutuu insuliiniin, kun vapaan insuliinin pitoisuus on suuri. Näin voi käydä esimerkiksi ateriainsuliinin pistämisen jälkeen. Tällöin ateriainsuliinin vaikutus jää vähäisemmäksi ja riittämättömäksi, ja verensokeri nousee.
Myöhemmin, kun vapaan insuliinin pitoisuus on matala, insuliinivasta-aine irtoaa insuliinista. Tällöin vapaan insuliinin määrä lisääntyy, ja se pääsee vaikuttamaan verensokeriin. Verensokeri laskee.
Insuliinin vaikutus kohdistuu siis väärään hetkeen. Vasta-aineen irtoamishetkeä ei voi ennakoida. Se voi tapahtua esimerkiksi yöllä.

Insuliinin vasta-aineiden määrää voidaan mitata. Tavallisesti niiden taso on alle 10 prosenttia. Jos niitä on merkittävästi enemmän, niillä voi olla todellista vaikutusta verensokerin vaihteluun, koska ne sitovat insuliinia.
Jos insuliinin vasta-aineita on runsaasti, päivittäin pistettävän insuliinin kokonaismäärä voi nousta tavanomaista suuremmaksi. Siitä huolimatta verensokeri ja pitkän aikavälin verensokeritaso, HbA1c, voivat olla korkeita. Lisäksi voi esiintyä pitkittyneitä hypoglykemioita.
Usein reaktio rauhoittuu, kun vaihtaa insuliinia. Toisaalta reaktio ja sen aiheuttamat hypoglykemiat usein vähenevät myös ajan kuluessa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että useimmiten matalan verensokerin taustalla ovat muut syyt kuin insuliinin vasta-aineet.

Aiemmin, kun käytettiin eläinperäisiä insuliineja, insuliinin vasta-aineita oli useimmilla diabeetikoilla. Nykyisten puhtaiden insuliinianalogien aikana ei yleensä ilmaannu merkittäviä määriä vasta-aineita. Tutkimusten mukaan insuliinianalogien aiheuttamat vasta-aineet eivät myöskään vaikutta merkittävästi sokeritasapainoon.

Lastentautien erikoislääkäri Anu-Maaria Hämäläinen, Diabetesliitto


Täytyykö insuliinipumppu irrottaa, kun verensokeri on liian matala?

Insuliinipumpun irrottaminen kehosta ei ole ensisijainen toimintatapa liian matalan verensokerin eli hypoglykemian hoidossa. Tilanteessa, jossa pumppu irrotetaan tai sen insuliininannostelu pysäytetään, muutokset verensokeritasossa alkavat näkyä vasta noin tunnin kuluessa.

Insuliinipumppu annostelee rasvakudokseen jatkuvasti pieniä määriä pikainsuliinia. Pikainsuliinin keskimääräinen vaikutusaika on noin kolme tuntia. Jos insuliinin saanti jostain syystä katkeaa, kudoksissa on yhä jäljellä aikaisemmin elimistöön imeytynyttä pikainsuliinia, jonka vaikutus ei suinkaan heti lakkaa.

Hypoglykemian yhteydessä tärkein toimintatapa on matalan verensokerin korjaaminen nopeasti imeytyvillä hiilihydraateilla. Jos kyseessä on vaikea hypoglykemia tai insuliinisokki, pumpun voi pysäyttää, kunnes voidaan olla varmoja, että matala verensokeritaso on saatu korjattua. Pumppua ei kannata kuitenkaan pitää pysäytettynä kahta tuntia kauempaa, sillä pitempi insuliininsaannin katkos altistaa liian korkealle verensokerille eli hyperglykemialle ja happomyrkytykselle eli ketoasidoosille.

Diabeteshoitaja Kaja Normet, Diabetesliitto


Voiko suklaalla korjata liian matalaa verensokeria?

Jos diabeetikko on tajuissaan ja pystyy nielemään, liian matala verensokeri eli hypoglykemia hoidetaan aina nauttimalla nopeasti imeytyvää hiilihydraattipitoista syötävää tai juotavaa. Suklaassa on rasvaa, joka hidastaa hiilihydraatin imeytymistä, joten se ei ole nopea apu.

Verensokeri pitää nostaa mahdollisimman nopeasti normaalitasolle syömällä tai juomalla noin 20 grammaa hiilihydraattia. Tarvittaessa täytyy ottaa vielä toinen annos.

Tehokkainta verensokerin nostajaa, glukoosia voi ostaa apteekista, luontaistuotekaupoista ja hyvin varustetuista elintarvikekaupoista tabletteina tai pastilleina. Glukoositabletit (esimerkiksi Siripiri-pastillit) on helppo niellä nopeasti. Neljässä pastillissa on 10 grammaa hiilihydraattia.

Kahdessa desilitrassa sokeripitoista mehua on 20 grammaa hiilihydraattia ja 80 kcal energiaa. Suklaassa (esimerkiksi Geisha- tai Fazer-patukassa) on 20 grammaa hiilihydraattia ja 200 kcal energiaa. Jos hypoglykemioita esiintyy usein, ja tilanne korjataan aina suklaalla, energiansaanti voi kasvaa liian suureksi, ja paino voi alkaa nousta. Painonhallinnankin kannalta suklaata parempi vaihtoehto hypoglykemian korjaamiseen on esimerkiksi kaksi desilitraa hedelmämehua tai sokerilimpparia tai reilu ruokalusikallinen rusinoita.

Sokeria sisältävät juomat ovat erityisen hyviä matalan verensokerin hoidossa, koska nestemäisessä muodossa oleva hiilihydraatti ohittaa mahalaukun nopeasti. Desilitrassa täysmehua, ohjeen mukaan laimennettua, sokerilla makeutettua tiivistemehua ja sokerilla makeutettua virvoitusjuomaa on noin kymmenen grammaa hiilihydraattia.

Jos virvoitusjuoma on makeutettu keinotekoisella makeutusaineella, se ei nosta verensokeria eikä se siten käy hypoglykemian ensiavuksi.

Diabeteshoitaja Eija Sampolahti, Diabetesliitto


Mikä verensokerin mittausliuskoissa maksaa?

Jokainen verensokerin mittausliuska on täynnä teknologiaa.

Osa diabeetikoista muistaa vielä, miten verensokerin mittaaminen kotioloissa alkoi yleistyä 1980-luvulla. Tuolloin tekniikka oli aivan toisenlaista kuin nykyään: verta tarvittiin enemmän, mittaaminen vei aikaa, eivätkä tulokset olleet kovin tarkkoja. Liuska reagoi verensokeriin kemiallisesti väriä vaihtamalla.

Nykyaikaiset liuskat alkoivat kehittyä seuraavalla vuosikymmenellä. Niissä verensokerin mittaaminen perustuu sähkövirran kulkuun veressä. Mittari lukee hienoisimmatkin erot sähkövirrassa ja pystyy näin ilmoittamaan verensokeriarvon.

Ohut liuska kätkee useita kerroksia, joista jokaisella on oma tehtävänsä. Sähkövirtauksen mittaamiseen tarvitaan muun muassa entsyymejä. Juuri entsyymeistä johtuu, että liuskojen käyttöaika on rajallinen ja etteivät liuskat kestä kovia lämpötilanvaihteluita tai kosteutta.

Verensokerimittari on pieni investointi verrattuna päivittäin tarvittavien liuskojen kustannuksiin. Liuskamyynti on siis iso tulonlähde myös teollisuudelle.

Jokaisella diabeteksen hoitotarvikkeita valmistavalla yhtiöllä onkin omat liuskatyyppinsä. Vaikka kaikki merkit ovat perusperiaatteiltaan pitkälti samanlaisia, tekniset yksityiskohdat vaihtelevat.

Liuskojen laatuvaatimuksia säädellään erilaisin standardein. Tästä huolimatta eri liuska- ja mittarityyppien sekä jopa saman valmistajan eri liuskaerien välillä on vaihtelua.

Lähde: Amerikan diabetesliiton lehti Diabetes Forecast July 2012
Julkaistu Diabetes-lehdessä 2/2013


Miksi sairastuin, vaikka söin suositusten mukaan vain vähän rasvaa ja runsaasti hiilihydraatteja?

Diabeetikoille on suositeltu vuosikaudet runsaasti hiilihydraatteja ja vähän rasvaa sisältävää ruokaa – etenkin sen jälkeen, kun ymmärrettiin, että suomalaisten suuren sydän- ja verisuontautikuolleisuuden taustalla todella on tyydyttyneiden rasvojen liikakäyttö (voi, rasvainen maito ja juusto, läskisoosi…).

Diabeteksen ruokavaliosuosituksissa suositellaan erityisesti hiilihydraatteja, jotka ovat kuitupitoisia ja joissa on vähän nopeita sokereita. Tätä perinteistä suositusta ehkä tarkennetaan hieman, kun on saatu näyttöä erityisesti nopeiden sokereiden liiallisen nauttimisen haitoista. Luulen, että ainakin hiilihydraattien laatuun tullaan kiinnittämään enemmän huomiota. Ennen oltiin huolissaan vain liiasta rasvan käytöstä.

Nopeat hiilihydraatit todellakin edesauttavat maksan rasvoittumista ja metabolisen oireyhtymän syntyä.
Painon nousun ja laskun kannalta ratkaisevaa on kalorien kokonaismäärä. Rasva ja sokeri siis lihottavat yhtä paljon. Sen sijaan tyypin 2 diabetesta aiheuttavat aineenvaihduntahäiriöt ovat erilaisia riippuen siitä, mitä ruokaa syö liikaa.

Lyhytaikaisissa laihdutustutkimuksissa karppausdieetti on toiminut muita paremmin ehkä sen vuoksi, että karppauksen aikana vereen kertyy ketohappoja, jotka vievät ruokahalun. Mutta pitkällä aikavälillä näyttää olevan samantekevää, millä aloittaa. Mikä tahansa laihdutusruokavalio, joka toimii, on hyvä.


Hannele Yki-Järvinen

professori, ylilääkäri
HUS, Diabetesklinikka

Julkaistu Diabetes-lehdessä 1/2013


Onko fosforia sisältävistä lisäaineista haittaa?

Lisäaineissa on eräs ryhmä, joka ei sovi diabeetikolle: fosforia ja fosfaatteja sisältävät lisäaineet E450–E452. Miksi niistä ei kerrottu lisäaineita koskevassa Diabetes-lehden jutussa?

On totta, että diabeetikon voi olla tarpeen rajoittaa fosforin saantia, mikäli hänellä on todettu lisäsairautena nefropatia eli munuaisten vajaatoimintaa. Rajoitusta tarvitaan yleensä siinä vaiheessa, kun vajaatoiminta on edennyt kohtalaiselle tai vaikealle tasolle.

Jokainen diabeetikko, jolla on kohtalaista tai vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa tarvitsee ehdottomasti henkilökohtaista ravitsemusohjausta – lehtijuttu ei silloin riitä ohjeeksi. Fosforia tulee ravinnosta muualtakin kuin fosforia sisältävistä lisäaineista, eli jos diabeetikon on tarkasti rajoitettava fosorin saantia, pelkästään fosforia sisältävien lisäaineiden välttäminen ei riitä.

Jos noudattaa ravitsemussuosituksia, fosforilisäaineiden saanti jää ylipäätään vähäiseksi. Fosforia sisältäviä lisäaineita on erityisesti lihaleikkeleissä ja makkaroissa. Ravitsemussuosituksissa niitä kehotetaan käyttämään niukasti. Esimerkiksi jos pyrkii vähentämään suolan saantia merkittävästi, olisi parasta jättää lihaleikkeleet ja makkarat jopa kokonaan pois. Silloin myös fosforia sisältävien lisäaineiden määrä jää hyvin vähäiseksi.

Ravitsemusterapeutti Eija Ruuskanen, Diabetesliitto

Julkaistu Diabetes-lehdessä 4/2014


Onko liuottimilla, asbestilla ja muilla sen tapaisilla myrkyillä yhteyttä tyypin 2 diabeteksen kehittymiseen?

Liuotinaineita tai asbestia ei ole yhdistetty tyypin 2 diabetekseen ainakaan tähän mennessä julkaistuissa tieteellisissä artikkeleissa, mikä ei tietysti täysin pois sulje yhteyden olemassaoloa. Uskon kuitenkin, että jos edes heikko yhteys olisi, siitä olisi kyllä jo julkaistua tietoa.

Nämä altisteet yhdistyvät erityyppisiin sairauksiin, esimerkiksi keskushermostovaikutuksiin (liuotinaineet) ja keuhkosyöpään (asbesti)..

Tyypin 2 diabetekseen on sen sijaan – omissakin tutkimuksissamme – yhdistetty altistuminen pysyville orgaanisille haitta-aineille, muun muassa PCB-yhdisteille ja joillekin klooratuille pestisideille kuten DDT:lle ja varsinkin sen metaboliitille DDE:lle. Nämä eivät siis ole liuotinaineita. Yhteys on olemassa, mutta syy-seuraussuhde on vielä epäselvä.

Ei siis tiedetä onko näille haitta-aineille altistuminen lisännyt riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen vai ovatko lihominen ja rasva-aineenvaihdunnan muutokset saaneet myrkkyjä kertymään ravinnosta diabeetikkoon enemmän kuin samanpainoiseen, mutta terveeseen verrokkiin. Tämän syy-seuraussuhteen suuntaa yritetään nykyään selvittää.

Se, kuinka suuren lisäriskin tai kuinka suuren osuuden riskistä sairastua tyypin 2 diabetekseen altistuminen näille ja muille yhdisteille aiheuttaa, selviää sen jälkeen, jos tutkimuksissa löytyy kausaalinen suhde altistuksen ja taudin välillä.

Hannu Kiviranta
johtava tutkija, FT, dosentti
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
Ympäristöterveyden osasto (YMTO)
Kemiallisen altistumisen yksikkö (YKEM)

Diabetes-lehdessä 2/2013