Hoitosuunnitelma turvaa hoitovälineiden saannin

Jokaisella diabeetikolla tulisi olla hoitosuunnitelma, josta käyvät ilmi hoidon tavoitteet, keinot ja seuranta. Käypä hoito -suosituksen mukaan (2016) diabeetikon hoidonohjaus perustuu hoitosuunnitelmaan, joka laaditaan sairastumisen alkuvaiheessa ja jota päivitetään tarpeen mukaan jokaisella vastaanottokäynnillä. Suunnitelman tekee diabetesta sairastava ja hänen lääkärinsä ja hoitajansa yhdessä. 

Tämä on tavoite, mutta todellisuudessa vain osalla diabeetikoita on hoitosuunnitelma. Vuoden 2019 Diabetesbarometriin vastanneista diabeetikoista vain kolmasosa tiesi sanoa varmaksi, että heillä oli hoitosuunnitelma. Joissakin sairaanhoitopiireissä ja kunnissa on viisaasti tehty tavoitteellista työtä sen eteen, että hoitosuunnitelmat saataisiin tehtyä. 

Hoitosuunnitelma on tärkeä dokumentti siksi, että sen avulla varmistetaan yhdenmukainen ymmärrys hoidon tavoitteista ja toteutuksesta diabetesta sairastavan ja hoitohenkilökunnan kesken sekä hoidon ja ohjauksen jatkuvuus. Hoitosuunnitelma on lisäksi tärkeä siitä syystä, että se turvaa diabeetikon oikeuden ilmaisiin, yksilöllisen tarpeen mukaisiin hoitotarvikkeisiin. 

Terveydenhuoltolaki (1326/2010 24 §) on linjannut, että kunnan järjestämisvelvollisuuden alaisiin sairaanhoitopalveluihin sisältyvät hoitosuunnitelman mukaiset pitkäaikaisen sairauden hoitoon tarvittavat hoitotarvikkeet. Tällaiset hoitotarvikkeet ovat asiakasmaksulain mukaan käyttäjilleen maksuttomia (734/1992, 5 §). 

Vuosina 2017 ja 2018 osa kunnista, muun muassa Helsinki, vähensi tyypin 2 diabeetikkojen verensokerin mittausliuskojen jakelua. Aiemmin verensokeriaan esimerkiksi silloin tällöin ateriapari- tai paastomittauksina mitanneet diabeetikot eivät saaneet enää lainkaan liuskoja. 

Muuttunut käytäntö koski diabeetikoita, jotka olivat saavuttaneet hoitotavoitteensa ja joilla ei ollut liian matalaa verensokeria eli hypoglykemiaa aiheuttavaa lääkitystä. Linjaus perustui uusimpiin tutkimuksiin ja päivitettyyn diabeteksen Käypä hoito -suositukseen, joiden mukaan rutiininomaisesta verensokerin mittaamisesta ei ollut nämä kriteerit täyttävillä tyypin 2 diabeetikoilla lisähyötyä.

Diabetesliitto teki verkkokyselyn tyypin 2 diabeetikoille vuodenvaihteessa 2018. Sen tulokset kertoivat, että liuskajakelussa oli suuria kunnittaisia vaihteluja. Julkaisimme kannanoton, jossa korostimme, että hoitosuositustenkin mukaan hoitotarvikkeiden myöntämisen tulee perustua yksilölliseen harkintaan, jossa kuullaan myös diabeetikkoa. Jos ainoa keino verensokerin tarkkailuun on kerran vuodessa laboratoriossa mitattu HbA1c-arvo, diabeetikko ei pysy kärryillä esimerkiksi ruokavalintojen, liikunnan tai muiden sairauksien ja lääkitysten vaikutuksesta verensokeriin. 

Etenkin Helsingin kaupungin ohjeistus herätti diabeetikoissa huolta: pelättiin, että pääkaupungin esimerkki johdattaisi muitakin kaupunkeja rajaamaan kategorisesti liuskamääriä. Helsingin ohjeistuksen mukaan tietyt, ohjeessa mainitut kriteerit omaavat tyypin 2 diabeetikot saivat verensokeriliuskoja vain erityisperusteilla. Tilanne oli huolestuttava: käytännössä kuntien hallinnolliset linjaukset saattoivat asettaa lääkärillekin esteen yksilölliseen harkintaan. 

Huhtikuussa 2019 hoitotarvikejakelun perustuminen yksilölliseen tarpeeseen sai jälleen vahvistuksen, kun eduskunnan oikeusasiamies vastasi helsinkiläisen diabeetikon tekemään kanteluun Helsingin hoitotarvikejakelun ohjeistuksesta (EOAK/268/2018). Oikeusasiamies totesi yksiselitteisesti, että ohjeet ja käytännöt, jotka eivät jätä tilaa palvelun tarvitsijan yksilöllisen tarpeen huomioon ottamiselle, ovat ristiriidassa lainsäädännön kanssa. Mittausten tarve tulee jatkossakin arvioida yhdessä diabeteshoitajan ja lääkärin kanssa ja kirjata diabeetikon hoitosuunnitelmaan.

Diabetes on korostetusti omahoitoinen sairaus. Valtaosa diabeteksen kustannuksista syntyy lisäsairauksista, joita hyvä hoitotasapaino ehkäisee. Uusin tutkimustieto osoittaa, että verenglukoosin kotimittaaminen parantaa myös niiden tyypin 2 diabeetikoiden glukoositasapainoa, joilla ei ole insuliinihoitoa.


 
Julkaistu Diabetes-lehdessä 6/2019.

Aiemmat blogit:

Sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Laura Tuominen-Lozic, Diabetesliitto:

Erityisasiantuntija Irene Vuorisalo, Diabetesliitto: