Moni diabeetikko odottaa apua jalkaongelmiinsa, ja se tulee kalliiksi

Jalkojaan ei tule ajatelleeksi, ennen kuin niitä pistelee, kutittaa, hiertää tai kihelmöi tai niihin sattuu. Terveillä jaloilla ei ole puolestapuhujaa, mutta kipeitä on pakko hoitaa. Vaikka jalkojen terveys on diabetesta sairastaville erityisen tärkeää, moni diabeetikko jää ilman jalkojenhoidon palveluja.

Jalkaongelmien riski kasvaa diabeteksen lisäsairauksien myötä. Jalkojen ongelmat kertovat usein valtimosairauksista ja hermovauriosta. Parasta jalkaongelmien ehkäisyä onkin hyvä diabeteksen perushoito. 

Jalkahaavan saa vuosittain 2–5 prosenttia diabetesta sairastavista ja siihen sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä 19–34 prosenttia diabeetikoista. Diabeettiset jalkainfektiot aiheuttavat enemmän sairaalahoitopäiviä kuin mikään muu diabeteksen komplikaatio. Merkittävä osa amputaatioista olisi ehkäistävissä. Suomessa diabetesta sairastavien jalkahaavojen ja amputaatioiden kustannuksiin kuluu arviolta noin 15 prosenttia kaikista diabeteksen hoitoon käytetyistä varoista. Diabetesta sairastavan jalkahaavan aiheuttamat kustannukset ovat merkittäviä sekä terveydenhuollolle että muulle yhteiskunnalle.

Suurin vaikutus jalkaongelmilla on kuitenkin sille, jonka jaloista on kyse. 

Diabetesta sairastavan jalat tulisi hoitosuositusten mukaan tutkia vähintään vuosittain ja tehdä jalkojen riskiluokitus (0–3). Riskiluokitus kertoo riskistä saada jalkahaava tai muu vakavampi hoitoa vaativa jalkaongelma. Luokituksen mukaisesti tulisi myös järjestää hoidon seuranta ja tarvittava asiantuntija-apu sekä omahoidon tuki. 

Diabetesliitto on seurannut kyselyin jalkaterapiapalvelujen järjestämistä erikoissairaanhoidossa, ja siellä jalkojenhoidon resurssit ja osaaminen näyttää kehittyvän myönteiseen suuntaan. Lähes kaikissa sairaanhoitopiireissä toimii moniammatillinen jalkatyöryhmä. Selvitimme myös jalkojenhoidon palveluiden järjestämistä perusterveydenhuollossa. Valtakunnallisesta kyselystämme kävi ilmi, että lääkäri tai hoitaja kyllä tarkistaa diabeetikoiden jalat vuosittain, mutta jatkohoito, jalkojen omahoidon ohjaus ja tiedonkulku potilaan hoitopolulla vaihtelevat paljon. 

Selvityksemme mukaan asiantuntevien jalkaterapiapalvelujen piiriin pääsee usein vain korkeammalla riskiluokalla, jolloin ongelmat ovat jo pitkällä. Jalkaongelmien ehkäisy ei siis näytä toteutuvan monessakaan kunnassa. 

Jalkojenhoitajan tai jalkaterapeutin vakinaisia toimia ei ole suurimmassa osassa kuntia. Palveluja ostetaan usein yksityiseltä palveluntuottajalta, ja heidän koulutuksensa vaihtelee. Useimmiten koulutuksena oli jokin muu kuin jalkaterapeutti. Lähes puolet vastaajista ilmoitti lisäksi, että käytössä ei ollut mitään mittareita hoidon laadun, vaikuttavuuden ja tavoitteiden toteutumisen seurantaan.

Yhteistyö perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä vaikuttaa olevan vähäistä niin koulutuksen kuin hoidon toteutuksenkin näkökulmasta, ja työnjako eri hoitopaikkojen välillä on epäselvä. Moniammatillisia jalkatyöryhmiä on perusterveydenhuollossa hyvin harvoin. Perusterveydenhuollon vahva osaaminen vähentää erikoissairaanhoidon tarvetta. Erikoissairaanhoidon pitää ottaa vastuuta jalkojenhoidon koordinoinnista ja perusterveydenhuollon osaamisen kehittämisestä. 

Harvalla hoidon osa-alueella on näin suuria eroja käytännöissä ja yhdenvertaisissa palvelun perusteissa. Vastaajista 7 prosenttia totesi, että heidän kunnassaan jalkaterapiapalveluihin voidaan ohjata asiakkaita vain itse maksavina ja 5 prosenttia vastaajista kertoi kaikkien diabeetikoiden pääsevän vähintään kerran vuodessa jalkaterapiaan terveydenhuollon lähetteellä. Näiden ääripäiden väliin mahtuu useita eri variaatioita jalkaterapiapalvelujen järjestämisestä.

Jalkojen kunnolla on valtava merkitys ihmisen aktiivisuudelle ja mahdollisuudelle elää omannäköistä elämää. Erityisen tärkeää on huomioida ikääntyvien diabeetikoiden jalkojen terveys. Heillä jalkojen kunto voi ratkaisevasti vaikuttaa palvelutarpeeseen ja asumisjärjestelyihin. Ikääntyviä diabeetikoita on yhä enemmän, yli 75-vuotiaitakin jo noin 100 000. Siksi olisi tärkeää järjestää koulutusta diabeetikoiden jalkojen terveydestä myös avoterveydenhuollon toimijoille, kotisairaanhoitoon ja kotipalveluun.

Oikea-aikainen ja osaava apu sekä ongelmien ehkäisy tuottavat tulosta jalkaongelmien vähentämisessä. Suurin osa maamme diabetesta sairastavista käyttää perusterveydenhuollon palveluja, ja siellä tarvitaan enemmän kohdennettuja resursseja jalkaterveyteen.

Jalkojenhoitaja Jaana Huhtanen,
Sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Laura Tuominen-Lozic