Muiden diabeteslääkkeiden kuin insuliinin korvaustason alentaminen ei näytä lääkekorvaustilastojen tietojen perusteella merkittävästi vähentäneen tyypin 2 diabeteslääkkeiden käyttöä vuonna 2017. Onko muutos ollut oikeansuuntainen?
Vuosittainen lääkekatto on tarkoitettu suojaamaan kohtuuttoman korkeilta lääkeomavastuilta. Kun lääkeomavastuusi ylittävät kalenterivuodessa tietyn euromäärän, olet oikeutettu lisäkorvaukseen myöhemmin ostetuista lääkkeistä kyseisen vuoden loppuun asti.
Vuonna 2016 noin 200 000 suomalaista maksoi 610,37 euron suuruisen vuosittaisen lääkeomavastuun ylityksen jälkeen kustakin ostamastaan korvattavasta lääkkeestä 2,50 euron omavastuun. Aiempien vuosien tapaan katon ylittäneistä noin viidesosa oli diabeetikkoja.
Lääkekatto yksistään ei ole riittävä mittari. Katon ylittäminen kertoo vain niistä, joilla on ollut varaa ostaa tarvitsemansa lääkkeet.
Tutkitusti noin viidennes suomalaisista jättää ainakin joskus lääkkeitä ostamatta tai muita hoitoja käyttämättä kustannusten vuoksi. Suuri riskiryhmä ovat ne, joilla tulot ovat pienet, mutta jotka eivät kuitenkaan saa toimeentulotukea lääkkeilleen.
Pienituloisimmat kotitaloudet käyttävät lääkkeisiin suuremman osan kokonaiskulutuksestaan kuin suurituloiset. Tiedetään, että useimmin lääkkeistä ja hoidoista joutuvat tinkimään ne potilaat, joiden tulot ovat pienet ja terveydentila huono. Viime keväänä tehdyn selvityksen mukaan hyvällä koulutustasolla on selkeä yhteys mahdollisuuteen käyttää lääkkeitä myös korvausmuutoksen jälkeen.
Diabetesliitoon tulevan palautteen mukaan diabeetikoilta jää lääkkeitä ostamatta taloudellisista syistä, ja osa diabeetikoista vähentää ohjeen mukaisia annostuksia säästääkseen lääkettä. Ensimmäistä kertaa Diabetesliittoon on tullut toistuvasti palautetta siitä, että köyhyys on ylitsepääsemätön tila.
Lääkekorvausmuutoksen jälkeen diabeteslääkkeitä toimeentulotuen maksusitoumuksella ostaneiden henkilöiden lukumäärä on tutkitusti kasvanut joka kuukausi. Samoin on kasvanut kalliimpien diabeteslääkkeiden kulutus.
Lakimuutoksen takana oli halu saada vähennettyä lääkekorvausmenoja. Mikäli diabeteslääkkeitä maksetaan toimeentulotuen varoista, tavoiteltu lääkekorvausmenojen vähentyminen ei toteudu.
Olennaista on myös tunnistaa se, että useat diabeetikot käyttävät samaan aikaan monia päällekkäisiä lääkkeitä. Muusta lääkehoidosta saatetaan tinkiä, jotta diabeteslääkkeisiin olisi varaa.
Liian vähäisellä huomiolla päätöksenteossa on myös se, että suurin menoerä eivät ole lääkkeet, vaan puutteellisesti hoidettuun diabetekseen liittyvien epäinhimillisten lisäsairauksien hoito.
Diabeteslääkkeiden korvausten heikennysten todellista merkitystä on tässä vaiheessa mahdotonta tietää. Tarvitaan ensinnäkin pitempiaikaista tilastollista vertailukelpoista seurantaa sekä lääkkeiden kulutuksesta että toimeentulotuen osuudesta kulutuksen rahoituksessa. Toiseksi, tilastot kertovat lukuja. Yhdistämällä sosiaalitieteellinen tutkimus tilastollisiin selvityksiin voidaan saada perustellumpi käsitys todellisuudesta.
Diabetesliitto on voimakkaasti vastustanut viime vuosina toteutettuja omavastuuosuuksien korotuksia. Liitto on vaatinut, että myös viimeksi toteutetun heikennysten vaikutuksia tulee valvoa. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta edellyttikin, että diabeteslääkkeiden käyttöä ja toimeentulotuesta maksettuja diabeteslääkkeiden kustannuksia tulee seurata.
Lääkekorvausjärjestelmän uudistaminen on parhaillaan vireillä nykyiseltä pohjalta: korvauksen tasoa ei edelleenkään ratkaisisi potilaan vuosittainen omavastuun määrä vaan sairauden vaikeus ja sen hoidossa tarvittavan lääkkeen merkitys.
Kaikki hyvä on vapaaehtoista. Kannattaa olla Diabetesliiton jäsen: niin saa vaikutettua omiin diabetesasioihinsa, kuten lääkekorvausten oikeudenmukaisuuteen.
Irene Vuorisalo
Julkaistu Diabetes-lehdessä 4/2017.