Hoitoteknologia

Teksti: Laura Manninen

Nurmijärveläinen insinööri Harri Jokela teki kaikessa hiljaisuudessa historiaa, joka jäi vähälle huomiolle. Diabetesta vuodesta -75 sairastanut Jokela menehtyi viime vuonna diabeteksesta riippumattomaan syyhyn.

– Harri käytti insuliinipumppua 80-luvulta lähtien. Hän ei ollut tyytyväinen kaupallisiin pumppuihin, joten hän rakensi oman, Jokelaa hoitanut diabeteslääkäri Mikko Honkasalo kertoo.

Aluksi pumppu annosteli tasaisesti basaalia. Kun Jokela luki Diabetes-lehdestä sensoreista, hän kiinnostui ja osti sellaisen.

– Hän mietti, mikseivät pumppu ja sensori pelaa yhteen. Niinpä hän rakensi oman systeeminsä ja algoritminsä. Ne toimivat erittäin hyvin ja hän käytti niitä kuolemaansa asti, Honkasalo kertoo.

”Keinohaima” oli täysautomaattinen: sensori ohjasi insuliinin annostelua ateriatarpeita myöten. Verensokeriarvoista tuli tietoa viiden minuutin välein ja laite laski tarvittavan boluksen samoin viiden minuutin välein. Kun verensokeri oli nousussa, laite vähän myöhästyi, mutta tällainen insuliinin annostelu sopi Jokelalle paremmin, sillä hänellä oli myös gastropareesin oireita, ja joskus ruoka saattoi lähteä eteenpäin vatsalaukusta vasta tuntien kuluttua ateriasta.

Toki Jokela oli pitkän diabetesuransa aikana tottunut välttämään nopeita hiilihydraatteja. Hänellä oli erinomainen hoitotasapaino, eikä vakavia hypoglykemioita esiintynyt.

– Erittäin kaunista jälkeä tulokset olivat. Tietysti tämä on vain yhden ihmisen otos.

Hallitumpaa hoitoa

Jokela oli opiskellut sähkötekniikkaa ja rakenteli kaikenlaista, työkseen muun muassa liikennelaskentalaitteita. Hän keksi luovia ratkaisuja myös pikkulapsiarkeen.

– Vaipassa oli kosteushälytin, jonka valo alkoi vilkkua, kun vaippa kastui, Honkasalo nauraa.

Jokela tapasi lääkärin noin kerran vuodessa. Vastaanottokäynnit olivat vuorovaikutteisia – molemmat oppivat toisiltaan. Lääkärit saattavat epäillä omatoimilaitteiden turvallisuutta, mutta Honkasalo ei allekirjoita huolta. Diabeetikot menevät aina pienellä hypon tai ketoasidoosin riskillä.

– Monesti tuntuu, että on vaarallisempaa pistää pitkävaikutteista insuliinia. Tämä on hallitumpaa hoitoa.

– Mielestäni omatoimisuus on hienoa ja tuonut paljon vauhtia. Jos odotamme yritysten laitteita, kauan saamme odottaa.

Honkasalo näkee isomman vaaran siinä, että osa diabeetikoista tulee hoidettua äärimmäisen tarkasti, osan hoito on retuperällä.

–  Erikoistumattoman lääkärin on hyvin vaikea hoitaa tyypin 1 diabeetikoita, koska niin paljon pitäisi hallita. Se voi pelottaa jopa diabeteslääkäreitä ja -hoitajia.

 

Harri Jokelan rakentama insuliinipumppu.

Kun Mika Haulo on syventynyt työhön tietokoneen ääressä, mahdollistaa verensokerin sensorointi paremman keskittymisen. Lukemat on helppo tarkistaa yhdellä vilkaisulla, ja lisäksi laite hälyttää nousevasta ja laskevasta verensokerista. Kuva: Ari Korkala

Teksti: Mika Haulo

Diabetes-lehti testasi kolme verensokerin jatkuvaan seurantaan tarkoitettua laitetta. Mukana testissä olivat Dexcom G5, Freestyle Libre ja Senseonics Eversense.

Testatuissa laitteissa on paljon yhtäläisyyksiä, mutta toisaalta myös selkeitä eroja. Yhteistä on se, että sokeriarvoja mitataan rasvakudoksesta anturin avulla. Sensorit eivät siis mittaa verensokeria vaan kudossokeria, mutta algoritmien avulla laite laskee ja näyttää käyttäjälle sen arvon, jonka oletetaan vastaavan mahdollisimman tarkasti hänen verensokeriaan sillä hetkellä.

Testiryhmään kuului neljä tyypin 1 diabeetikkoa: Laura Manninen, Mika Haulo, Ilkka Koski ja Markku Raappana. Testatuista laitteista jokainen oli yhden tai useamman testaajan käytössä kolmen kuukauden ajan. Tänä aikana laitteita käytettiin osana normaalia arkea ja omahoitorutiineja.
Eversense oli käytössä vain yhdellä testaajalla, sillä se on asennettu Suomessa vasta muutamille diabeetikoille. Markkinoilla on edellisten lisäksi Medtronicin Guardian Connect: kasvaneen kysynnän vuoksi Medtronicilla oli tilapäisiä vaikeuksia sensoreiden toimittamisessa ja siksi se asetti etusijalle laitteiden toimittamisen potilaskäyttöön. Tämän vuoksi sitä ei saatu mukaan Diabetes-lehden testiin.

Markku Raappana harrastaa potkunyrkkeilyä ja vetää myös lajin treenejä. Raskaassa treenissä sensoroinnin hyödyt ovat selkeät. Kuva: Timo Heikkala

 

Laura Manninen on havainnut sensoroinnin erityisen hyödylliseksi matkoilla, kun päivärytmi ja liikunnan määrä muuttuvat, eikä ruokien hiilihydraatteja aina osaa arvioida.

 


Dexcom G5

Dexcom G5 -järjestelmä koostuu kertakäyttöisestä viikon kestävästä anturista, kolmen kuukauden välein vaihdettavasta lähettimestä ja vastaanottimesta, joka on joko erillinen laite tai älypuhelinsovellus.

Lähetin lukee anturilta glukoosiarvon viiden minuutin välein ja lähettää sen automaattisesti vastaanottimeen, joka voi olla enintään kuuden metrin päässä lähettimestä. Yhteyden katketessa lähettimen puskurimuisti pitää tietoja muistissa kolmen tunnin ajalta. Kun yhteys palaa, puuttuvat tiedot välittyvät vastaanottimeen.

Automaattinen yhteys lähettimen ja vastaanottimen välillä mahdollistaa hälytykset korkeasta ja matalasta verensokerista sekä nopeasta verensokerin muutoksesta. Hälytysrajat voi säätää itse, lukuun ottamatta hypoglykemian turvahälytystä, jonka raja on 3,1 mmol/l.

Dexcom G5 -järjestelmä on tarkoitettu käytettäväksi ensisijaisesti Android-laitteisiin ja Applen iOS-laitteisiin (myös Apple Watch –älykelloon) saatavan sovelluksen kanssa, mutta sitä voi käyttää myös erillisen vastaanottolaitteen kanssa. Suomessa ei ole tällä hetkellä insuliinipumppuja, joiden kanssa G5 olisi yhteensopiva.

Varsinaisen sensorisovelluksen lisäksi Dexcom G5:ssä on etäseurantasovellus, jonka avulla myös diabeetikon läheiset voivat seurata diabeetikon verensokerin liikkeitä ja saada valikoituja hälytyksiä. Etäseuranta on erityisen hyödyllinen diabeetikkolasten vanhemmille.

Jokaisen anturin mukana tulee asetinlaite, jolla anturi painetaan paikoilleen. Lähetin kiinnitetään anturin päälle. Anturi toimii valmistajan ilmoituksen mukaan seitsemän vuorokautta, mutta käytännössä se toimii kauemmin, keskimäärin kaksi viikkoa ja joillakin jopa kuukauden.

Kun uusi anturi otetaan käyttöön, laite vaatii kahden tunnin käynnistysjakson. Sen jälkeen vastaanottimeen syötetään sen pyytämät kaksi sormenpäämittausta, ja Dexcom G5 alkaa antaa taas lukemia. Muutoin sensori täytyy kalibroida kaksi kertaa vuorokaudessa eli 12 tunnin välein.

Sensori ei lakkaa toimimasta, vaikka kalibrointi viivästyisi, mutta sen tarkkuus alkaa jossakin vaiheessa kärsiä. Sensori voi pyytää kalibrointeja tarvittaessa myös useammin.

Testiryhmän arvio

Dexcom G5-järjestelmässä ihoon kiinnitettävä anturi on kohtuullisen pieni, eikä erotu häiritsevästi. Liima ei ärsyttänyt ihoa ja kesti hyvin myös pitkät kylpyläkäynnit. Anturin asennus vaati muutamalla ensimmäisellä kerralla käyttöohjeen tavaamista, mutta kun homman oli tehnyt muutaman kerran, se sujui jo rutiinilla. Anturin asetus nipisti vain vähän.

Aikuisilla anturi suositellaan sijoitettavaksi vatsanseudulle, ja se toimii hyvin: silloin se ei helposti osu ovenpieliin tai laukun olkaimiin. Vatsallaan nukkuessa sensori tosin näytti liian matalia lukemia, mikä aiheutti joitakin turhia hälytyksiä.

Puhelinsovellus on selkeä ja helppokäyttöinen. Erityisen käteväksi ominaisuudeksi osoittautui se, että verensokerikäyrä näkyy jo lukitusnäytössä. Iso plussa olivat myös hälytykset, jotka asennettiin perheenjäsenen puhelimeen. Matalan verensokerin hälytys toi turvaa nukkumiseen, kun illalla oli esimerkiksi ollut raskasta liikuntaa.

Datan jakaminen muille oli sisäänrakennetun toiminnon ansiosta helppoa, mutta muiden puhelimista ei nähnyt tehtyjä toimenpiteitä, kuten pistettyjä insuliinimääriä tai nautittuja hiilihydraatteja. Myös joiltakin muilta osin puhelinsovellus tuntui viimeistelemättömältä. Perustoiminnot olivat kuitenkin oikein hyvät.

Mittausten tarkkuus vaihteli jonkin verran testiryhmän jäsenillä. Toisilla se oli hyvinkin tarkka, toisilla lukemat olivat kovin erilaisia kuin sormenpäämittausten lukemat, varsinkin jos edellisestä kalibroinnista oli kulunut aikaa tai kun verensokeritaso vaihteli nopeasti.

Valmistaja kertoo, että jos mittaustulos laitteen kalibroinnista huolimatta poikkeaa yli 20 prosenttia sormenpäämittauksen tuloksesta, valmistaja korvaa sensorin uudella veloituksetta.


Freestyle Libre

Freestyle Libre on flash-sensori eli pyyhkäisysensori. Se ei tuo glukoosiarvoja automaattisesti lukulaitteeseen, vaan verensokerikäyrä päivittyy laitteeseen vain silloin, kun käyttäjä skannaa olkavarteensa kiinnittämänsä sensorin lukulaitteella. Skannaus tapahtuu tuomalla lukulaite hetkeksi sensorin lähelle – laite värähtää merkiksi, kun lukeminen on onnistunut.
Koska lukemat eivät siirry lukulaitteeseen automaattisesti, Libre ei pysty antamaan hälytyksiä liian korkeasta tai matalasta verensokerista.

Libren anturi ja lähetin ovat samassa paketissa. Anturin muistissa pysyy dataa kahdeksan tunnin ajalta. Joka skannauskerralla lukulaitteeseen päivittyy kaikki sieltä puuttuva tieto.

Libre mittaa glukoositason minuutin välein, mutta mikäli skannausta ei tehdä, mittaus tallentuu lukulaitteeseen 15 minuutin välein. Jos käyttäjä skannaa sensoria tätä tiheämmin, myös tuloksia tallentuu tiheämmin.

Libren tietoja pystyy lukemaan ainoastaan sen omalla erillisellä lukulaitteella. Älypuhelinsovellus on tulossa myöhemmin: puhelimessa täytyy silloin olla NFC-tuki. Älypuhelinsovelluksen avulla skannaus tapahtuu periaatteessa samalla tavalla kuin erillisellä lukulaitteella.

Yhden anturin käyttöikä on 14 päivää, eikä sitä voi venyttää. Kun uusi anturi otetaan käyttöön, laite aloittaa toimintansa tunnin käynnistysjakson jälkeen. Sormenpääkalibrointia ei Librellä tehdä lainkaan.

Testiryhmän arvio

Freestyle Libren asetinlaite on todella helppokäyttöinen ja anturin asetus kivutonta. Myös lukulaitteen ja sensorin parittaminen on helppoa.

Iholle kiinnitettävä osa on todella pieni ja litteä. Liima ei aiheuttanut testaajille ihon ärtymistä. Sensori pysyi yleensä tiukasti kiinni, mutta osalla testaajista se irtosi esimerkiksi osuessaan ovenkarmiin, vaatteita pukiessa ja urheillessa. Hikoilu ja kastuminen heikensivät liiman pitävyyttä paljon.

Lukulaite on käyttöliittymältään melko kömpelö. Kosketusnäytön tuntuma on huono, eivätkä painallukset aina toimineet kunnolla. Lisäksi erillisen lukulaitteen kanniskelu kännykän lisäksi tuntui turhalta, joten puhelinsovellus on erittäin tervetullut.

Hälytyksiä jäimme kaipaamaan, mutta verensokerin muutoksen suuntaa kuvaava trendinuolikin toi turvaa öihin. Kun verensokeri on nukkumaan mennessä 6 mmol/l, tilanne on erilainen kun nuoli näyttää ylöspäin kuin jos se näyttää alaspäin.

Sokerimittauksen tarkkuus ei ollut kovin hyvä, ja esimerkiksi hiihtolenkin jälkeen laite ilmoitti yhdelle testaajalle, että se ei voi antaa lukemaa, koska on liian kylmä. Virallisesti Libre on hyväksytty sormenpäämittausten korvaajaksi, mutta osa testaajista koki, että siihen ei voinut luottaa.

Laitetta ei voi kalibroida, mikä on kaksipiippuinen asia. Toisaalta säästyy mittauksilta, toisaalta käyrää ei voi saattaa oikeammalle tasolle.

Valmistajalla on hyvä tuotetuki. Reklamaatiot ja tuotekyselyt hoituivat todella sujuvasti.


Senseonics Eversense

Eversense-järjestelmä on Suomessa uusi tulokas sensorimarkkinoilla. Sen anturi on ihon alle kirurgisella toimenpiteellä asetettava kapseli, joka toimii yhtäjaksoisesti 90 päivää. Kapselia ei voi asentaa itse, vaan se täytyy käydä laitattamassa ja poistattamassa esimerkiksi diabeteslääkärin vastaanotolla. Aikaa siihen menee 5–15 minuuttia.

Kapselin lisäksi järjestelmä tarvitsee lähettimen, joka kiinnitetään teipillä iholle suoraan kapselin kohdalle. Lähettimen mikään osa ei läpäise ihoa: lähetin sekä lukee tiedot että lähettää ne eteenpäin matkapuhelimelle täysin langattomasti. Lähetin kestää vettä, mutta sen kiinni pysymisen ja sokeriarvojen luotettavuuden kannalta on parempi, jos sen irrottaa suihkun, kylpemisen ja saunomisen ajaksi.

Erikoisesta anturin asentamisesta ja sen poikkeuksellisen pitkästä iästä huolimatta Eversensen käyttö muistuttaa suuresti perinteistä sensorointia. Mukana on monta tuttua ominaisuutta, kuten verensokerikäyrä, muiden hoitomerkintöjen tallennus ja hälytystoiminnot.

Vastaanottimena toimii Android- ja iOS-laitteisiin saatavilla oleva puhelinsovellus. Järjestelmään liittyy myös pilvipalvelu, johon kännykkä välittää tiedot automaattisesti.

Kalibroinnin Eversense vaatii kaksi kertaa vuorokaudessa siten, että kahden peräkkäisen kalibroinnin väli on korkeintaan 14 tuntia.

Testiryhmän arvio

Eversenseä oli helppoa ja miellyttävää käyttää. Se antoi juuri sopivan tiheään ilmoituksia ja hälytyksiä, joten sen antama tietoa voi käyttää omahoidossa joustavasti. Laitteen testaaja huomasi tarkkailevansa verensokeriaan aktiivisemmin, koska lukulaitteena toimi oma puhelin. Puhelinsovelluksen raportointi ja tapahtumaloki olivat kattavia.
Laite oli varmatoiminen ja sokerinmittaus tarkka. Lähettimen värinä ja valohälytykset olivat suuri positiivinen lisä. Eversensen pilvipalvelu oli myös hyvä.

Laite kiinnitti helposti ihmisten huomion ja mielenkiinnon.

Huono puoli oli päivittäinen lähettimen lataamisen tarve. Kotioloissa tämä ei niinkään haitannut, mutta se voi olla isompi ongelma esimerkiksi matkustaessa, jos ei ole varmuutta latausmahdollisuudesta. Jatkuva lataamisen tarve tai akun tyhjeneminen aiheutti ongelmia myös Bluetooth-yhteydessä lähettimen ja puhelimen välillä. Tämän ratkaisemiseksi oli kuitenkin hyvät käyttöohjeet.

Anturin 90 vuorokauden käyttöaika tuntui todella lyhyeltä ajalta, kun kyseessä on implantti.


Moni sanoo, että tämä on vaarallista propellipäiden touhua ja pitäisi odottaa teollisuuden tuottamia kaupallisia tuotteita. Mutta ei ihmisten innovatiivisuutta voi kahlita, Lorenzo Sandini pohtii. Kuvat: Mikko Nikkinen

Teksti: Tiina Suomalainen

Lappeenrantalainen sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Lorenzo Sandini uskoo tavallisten ihmisten innovatiivisuuteen ja aktiivisuuteen diabeteksen hoidon kehittämisessä. Siksi hän rakensi potilaansa kanssa keinohaiman.

Pikkupoikana Lorenzo Sandiniin teki vaikutuksen heidän perhelääkärinsä. Ystävällisellä lääkärillä oli iso, komea mahonkipöytä ja sen päällä rivissä hienoja piippuja.

– Ajattelin, että haluaisin olla kuin hän, Sandini muistelee.

Työläisperheen lapsena Sandinia kannustettiin siirtymään nopeasti työelämään ja tienaamaan. Sandini oli kuitenkin kapinallinen: hän ei halunnut tehtaaseen töihin, vaan yliopistoon opiskelemaan lääkäriksi.

Nyt Sandini sanelee päivän viimeistä sairauskertomusta työhuoneessaan Etelä-Karjalan keskussairaalassa, jossa hän työskentelee sisätautien ja endokrinologian erikoislääkärinä.

Viime marraskuussa Sandini palkittiin Vuoden diabetesteko 2017 -tunnustuspalkinnolla. Palkinto tuli siitä poikkeuksellisesta työstä, jota Sandini on tehnyt keinohaiman käyttöönoton edistämiseksi Suomessa.

Yhdessä potilaansa kanssa hän on rakentanut vapaa-ajallaan pienen laitteiston, joka keskustelee langattomasti insuliinipumpun ja glukoosisensoreiden kanssa.

Tee se itse -keinohaimaprojektit liikkuvat virallisen tutkimuksen ja tuotekehittelyn ulkopuolella, eivätkä saa välttämättä hyväksyntää kaikilta lääkäreiltä, hoitajilta tai potilailta.

– Moni sanoo, että tämä on propellipäiden touhuja, vaarallista puuhaa, elitismiä. Sanotaan, että pitäisi odottaa mieluummin, että teollisuus tuottaa kaupallisia tuotteita. Mutta ei ihmisten innovatiivisuutta voi kahlita, Sandini sanoo.

Ei hoitoa vaan valmennusta

Sandini muutti Suomeen vuonna 2004 Sveitsin Lausannesta. Maa ja kieli olivat tulleet hänelle jo aiemmin tutuiksi, sillä hänellä on suomalainen vaimo, ja hän oli ollut Suomessa kesätöissä ja tutkimusjaksolla.

Perhe asui ensin Kuopiossa, jossa Sandini erikoistui endokrinologiksi. Sen jälkeen perhe tuli töihin Lappeenrantaan, Sandini keskussairaalaan endokrinologiksi ja hänen vaimonsa lastenneurologiksi. Sandini toimi runsaat viisi vuotta myös sisätautien ylilääkärinä.

– Viime kesänä riitti. Olin aina väärässä paikassa. Jos olin hallinnollisia tehtäviä hoitamassa, minun olisi pitänyt olla potilaita hoitamassa – ja päinvastoin, hän kuvailee.

Potilastyö on lähellä Sandinin sydäntä. Siksi hänestä ei tullut kirurgia, vaikka se oli nuorempana hänen haaveensa.

– Haluan olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Kirurgiassa se on vähän hankalaa, koska potilaat enimmäkseen nukkuvat, Sandini virnistää.

Kaksi kolmasosaa Sandinin potilaista sairastaa diabetesta ja loput muita endokrinologisia sairauksia.

– Suhteet diabeetikkopotilaisiin ovat pitkiä, ja niihin kuuluu monia sävyjä: tutustutaan, riidellään, sovitaan, nauretaan. Työ on mielekästä, koska tapaan ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa, ja hoitoa on säädettävä muutosten mukaan.

Sandini miettii, että hän ei oikeastaan hoida diabeetikkoja vaan valmentaa heitä.

– Ihmiset hoitavat itse diabetestaan. Minun tehtäväni on välittää heille asiantuntemustani, jotta he voivat tehdä oikeita päätöksiä.

Innostavat aktivistit

Sandini silminnähden syttyy, kun keskustelu siirtyy keinohaimaan.

Diabetesalan teknologiakonferenssissa Barcelonassa vuonna 2011 hän kuuli keinohaimasta ensimmäistä kertaa.

– Kyseessä olivat eurooppalaisten yliopistojen vetämät kokeilut, joissa testattiin matemaattisia malleja. Keinohaima vaati silloin modifioituja pumppuja, ja kaikki tehtiin yhteistyössä laitevalmistajien kanssa.

Projektit tuntuivat Sandinista suljetuilta. Ulkopuolisen oli vaikea päästä tutustumaan niihin.

– Minua kiinnosti kuitenkin valtavasti ajatus siitä, että insuliinipumppua voisi ohjata glukoosivaihteluiden mukaan.

Kahden vuoden kuluttua samassa kongressissa Sandini kuuli Nightscout (yövahti) -projektista. Siitä puhuivat kaikki. Kyseessä on ensimmäinen diabeetikkolasten vanhempien kehittämä nettityökalu, jonne voi tallentaa verensokeriarvot digitaalisesti.

Sandini oli innoissaan.

– Diabetesaktivistit olivat tehneet avoimeen lähdekoodiin perustuvan työkalun, joka ei ollut teollisuuden käsissä, joka ei maksanut mitään, jota ei omistanut kukaan ja jota jokainen sai kehittää eteenpäin. Sen ympärille oli kokoontunut satoja aivoja eri puolilta maailmaa.

Nörtti kammiossaan

Ajatus keinohaimasta ei jättänyt Sandinia rauhaan.

– Aina kun luin aiheesta, törmäsin siihen, että keinohaima on mahdollista toteuttaa jo olemassa olevilla insuliinipumpuilla ja sensoreilla. Päätin, että jos muut saavat tehtyä sellaisen, saan minäkin.

Sandini muutti kotinsa vaatehuoneeseen työhuoneeksi ja alkoi rakentaa. Hän tilasi Hongkongia myöten komponentteja, joita alkoi tinata yhteen.

Sandinia puski eteenpäin itsekäs pyrkimys saada ”tekninen lelu” toimimaan. Projektiin upposivat vapaa-aika öitä ja viikonloppuja myöten.

– Minulla on hyvin kärsivällinen vaimo, mies hymyilee.

Vihdoin hän sai rakennettua vastaanottimen, joka otti vastaan glukoosisensorin arvoja, välitti ne puhelimeen ja sitä kautta Nightscoutiin viiden minuutin välein.

Keinohaima on minitietokone, joka ohjaa insuliinipumpun toimintaa sensorin mittaamien verensokeriarvojen perusteella.

Sitten Sandini latasi pieneen, yhden piirilevyn tietokoneeseen OpenAPSin, Linux-käyttöjärjestelmään tarkoitetun keinohaima-algoritmin.

OpenAPS on alun perin yhdysvaltalaisen Dana Lewisin kehittämä keinohaima-algoritmi, joka perustuu avoimeen lähdekoodiin. Se on Nightscoutin tapaan ilmainen, kaikkien kiinnostuneiden kehitettävissä ja vapaa teknologiateollisuuden siteistä.

Helmikuussa 2017 Sandini istui työhuoneessaan ja seurasi, miten hänen rakentamansa laite keskusteli langattomasti pumpun ja kännykän kanssa ja piirsi käyrää tietokoneen näytölle. Keinohaima sääti insuliinipumpun infuusionopeutta Sandinin glukoosiarvojen mukaan.

Sandini ei sairasta diabetesta, mutta hän ilmoitti järjestelmään tahallaan virheellisen korkeita glukoosilukemia ja testasi siten, muuttaako pumppu insuliinin annostelua.

– Laite toimi! Se hetki korvasi monen kuukauden frustraatiot.

Toni ja muutama muu

Seuraavaksi Sandini kertoi keinohaimasta sellaisille potilailleen, joilla oli pumppuhoito ja hankaluuksia saada verensokeritaso tyydyttäväksi yön aikana.

– Vastaanotto oli ensin varovainen, mutta sitten eräs potilas sanoi, että tämä on miun juttu, mie haluan tämän.

Kyseessä oli lappeenrantalainen Toni Tiainen, joka on sairastanut diabetesta 11-vuotiaasta asti. Sandini ja Tiainen aloittivat vapaa-ajallaan yhteistyön. Tiainen alkoi rakentaa itselleen keinohaimaa, ja Sandini jakoi hänelle oppimaansa.

– Jokainen komento on voimassa vain puoli tuntia. Jos keinohaiman ohjausjärjestelmään tulee toimintahäiriö eikä uutta komentoa tule, insuliinipumppu alkaa toimia normaaliin tapaan, Lorenzo Sandini perustelee keinohaiman turvallisuutta.

– Se, että käyttäjä rakentaa itse keinohaimansa, on se juju. Vain näin voidaan varmistua siitä, että hän osaa käyttää laitetta oikein.

Sandini muistaa vieläkin ensimmäisen yön, jolloin he testasivat laitetta.

– Minulla oli tabletti sängyn vieressä, valvoin ja seurasin Nightscoutista koko ajan, mitä Tonin keinohaima tekee. Meillä oli tavoitteena, että Tonin HbA1c olisi aamulla 6–7, ja niin tapahtui.

Niin kävi myös muina öinä. Verensokeriarvot pysyivät tavoitteessaan.

Matemaattiset mallit kehittyvät koko ajan. Tiaisen keinohaimastakin muokattiin viimeisimmän algoritmin mukaan sellainen, että se jatkuvan insuliinin infuusionopeuden säätelyn lisäksi annostelee myös lisäannoksia insuliinia.

Huhtikuusta lähtien Tiainen on kulkenut kaikkialle insuliinipumpun, glukoosisensorin ja taskuun mahtuvan minitietokoneen kanssa. Verensokerin tasapaino on muuttunut hyvästä huippuhyväksi.

Laite ei toimi täysin itsenäisesti. Se tunnistaa ja hoitaa pienet välipalat, mutta isompien ruoka-annosten kohdalla on edelleen arvioitava insuliinintarve ja annosteltava insuliini itse.

Sandinin tietojen mukaan Suomessa ei ole Tiaisen lisäksi kuin muutamia tee se itse -keinohaiman käyttäjiä. Yksi heistä on ohjelmistosuunnittelija Sulka Haron poika, jolle Haro on rakentanut keinohaiman.

Sandinin ehdotuksesta Nightscoutiin saatiin myös verensokerin vaihtelevuuden mittareita. Sandini ja Haro pohtivat yhdessä laskelmia, ja Haro koodasi työkalut.

– Maailman toiselta puolelta tuli joltain käyttäjältä kommenttia, että kiitos! Vihdoin hän sai jotain tolkkua glukoositasapainostaan.

Ilosanoman levittäjä

Keinohaima ei ole vielä EU:ssa hyväksytty hoitomuoto eikä sitä mainita hoitosuosituksissa. Hoitotulokset ovat kuitenkin lupaavia: verensokerin vaihteluväli, keskiarvo ja liian matalan glukoosin vaara pienenevät.

– Diabetesta sairastava saattaa mitata verensokerin 6–10 kertaa päivässä ja tehdä yhtä monta päätöstä insuliinin annostelusta. Se on jatkuvaa aivotyötä. Keinohaima tekee nuo päätökset viiden minuutin välein. Se ei nuku ikinä, se ei tunne pelkoa eikä ole ylivarovainen. Kaikki on puhdasta matematiikkaa.

– OpenAPS-keinohaima on lisäksi edullinen. Mikrotietokone akkuineen maksaa alle 200 euroa. Se vaatii käyttäjältä kuitenkin kokemusta insuliinipumppuhoidosta ja ennen kaikkea omistautumista, varovaisuutta ja aikaa.

Vaikka yhteensopivien pumppujen saatavuus rajoittaa tee se itse -projekteja, Sandini arvelee, että omaa keinohaimaa rakentavien määrä nousee lähivuosina.

Mutta entä keinohaiman riskit?

– Jos hallitsee laitteen käytön, siihen ei sisälly sen enempää riskejä kuin tavallisen insuliininpumpun käyttöönkään, Sandini vastaa.

Esimerkiksi ohjausjärjestelmän toimintahäiriöstä ei koidu erityistä vaaraa. Jokainen komento on voimassa puoli tuntia. Jos uutta komentoa ei tule, pumppu alkaa toimia tavalliseen tapaan, kuten se toimisi ilman älylaitesäätelyä.

Sandini haluaa levittää keinohaiman ilosanomaa. Hän uskoo, että innokkaita sovelluksen kehittäjiä löytyy Suomesta – halutaanhan täällä olla digi-innovaatioiden kärjessä.

– Miksi odottaa ison laitevalmistajan kehittämää kaupallista keinohaimaa? Eikö tämä ole juuri sitä, mitä potilailta nykyisin odotetaan – aktiivista osallistumista oman sairauden hoitoon?

Elena Perkonsalo. Kuva: Jukka Perkonsalo

Teksti: Elina Luoma

Diabeteksen hoito helpottuu teknologian kehittyessä, mutta Suomessa sen hyödyntäminen näyttää riippuvan arpaonnesta tai vähintäänkin maantieteellisestä sijainnista. Esimerkiksi FreeStyle Libre -verensokerin seurantajärjestelmän on saanut käyttöönsä vain pieni osa siitä kiinnostuneista.

Selityksen makua

Jankutin Librestä lääkärilleni, mutta hän sanoi toistuvasti, ettei voi vaikuttaa Libren saantiin. Sitten minulle sanottiin, että en saa Libreä huonon hoitotasapainoni takia.

En siis saa laitetta, joka motivoisi ja mitä luultavimmin parantaisi tasapainoani. Tunsin, että olen oravanpyörässä ja että minua rangaistaan huonosta hoitotasapainostani.

Päätin kuitenkin yrittää, ja kovalla työllä sain HbA1c:n laskemaan yli kolme prosenttia. Olin varma, että nyt saisin Libren, mutta jouduin taas kerran pettymään. Tällä kertaa minulle sanottiin, ettei kukaan mukaan ole Espoossa saanut Libreä. Tyydyin vastaukseen, kunnes huomasin että Facebookissa yksi tyttö kertoi saaneensa Libren samasta hoitopaikasta, jossa minä olen asiakkaana.

Ryntäsin polille, mutta minulle sanottiin vain, että on varmaankin sattunut jokin väärinkäsitys, kenellekään ei edelleenkään ole annettu Libreä. Olen toivoton ja väsynyt. Ei sairaiden ihmisten pitäisi joutua jatkuvasti penäämään oikeuksiaan elämänlaatuaan parantaviin laitteisiin. Minulle on kehittynyt useita lisäsairauksia ja siksi uskon, että Librestä olisi minulle korvaamaton hyöty. Yhteiskunnallekin olisi edullisempaa kustantaa minulle Libre kuin hoitaa lisäsairauksiani.

Elena Perkonsalo, Espoo, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri

 


Kriteerien varjossa
Kuva: Johanna Kokkola

Ennen mittasin verensokerini vain, jos minusta tuntui, että se on liian korkea tai matala. Tästä syystä HbA1c-arvoni oli reilusti yli 11 prosenttia. Viime keväänä diabeteshoitajani huomasivat sensoroinnin tuloksista, että kun tiedän koko ajan missä verensokerini menee, osaan hoitaa itseäni hyvin.

Hoitajat kertoivat minulle Librestä, ja minusta se kuulosti hyvältä laitteelta. Lääkäri ei ensin ollut kovinkaan innostunut myöntämään minulle Libreä, sillä en täyttänyt kovinkaan monta kriteeriä, joita sen saamiseksi piti olla. Ainoastaan vuorotyöni oli sellainen.

Ihanat diabeteshoitajani eivät kuitenkaan luovuttaneet asiasta päättävän lääkärin painostamista ennen kuin sain Libren käyttööni. Ehtona oli se, että kuudessa kuukaudessa hoitotasapainooni olisi tultava näkyviä parannuksia. Libre on poliklinikalla koekäytössä ja hyvien tulosten perusteella sensoreita saa jatkossa hakea hoitotarvikejakelusta.

Onnistuin täyttämään ehdot mainiosti, sillä HbA1c-arvoni laski jo kahdessa kuukaudessa melkein kahdella prosentilla. Tavoitteeni on saada laskemaan se seuraaviin verikokeisiin mennessä kahdeksaan.

Nelli Härkin, Joensuu, Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiiri

 


Pyytämättä paras
Kristiina Mäntylä. Kuva: Satu Kangas-Viljamäki

Minun ei tarvinnut edes mankua Libreä itselleni vaan minulta kysyttiin, haluaisinko sen. Kuulin, että sairaanhoitopiirissäni on tarkoitus jakaa Libre kaikille halukkaille ykköstyypin diabeetikoille.

Otin Libren ilolla vastaan, enkä aio luopua siitä ikinä, niin suuri apu laitteesta on minulle ollut. Parasta on se, että olen taas motivoitunut hoitamaan itseäni. Ennen saattoi kulua kuukausia, etten mitannut verensokeria ollenkaan, sillä sormenpäänäytteen ottaminen oli tosi kivuliasta herkistä ja helposti vuotavista sormistani. Libren ansiosta tarkkailen nyt verensokeriani vähintään neljä kertaa päivässä.

Vointini on paljon parempi kaikin puolin ja virtaa löytyy. Diabeteshoitajani on kehunut minua ja uskoo, että pääsen Libren avulla vieläkin parempiin tuloksiin.

Kristiina Mäntylä, Reisjärvi, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

 


Päätin maksaa itse
Piia Koskinen. Kuva: Ari Nakari

Sain Libren kuukaudeksi koekäyttöön, mutta sitten se otettiin minulta pois. Syytä en tarkkaan tiedä, mutta ilmeisesti kyse on rahoituksesta. Minulle sanottiin myös, että tällaisia teknologisia laitteita tulee ja menee, mutta käyttöön otetaan vain sellaiset, jotka oikeasti hyödyttävät niiden käyttäjiä.

Kerroin, että minulle Libre on ollut todella suuri apu, sillä sen avulla saan käsityksen siitä, miten verensokerini käyttäytyy vuorokauden aikana. Erityisesti liikuntaharrastuksessani Librestä on apua, kun näen ennen treeniä mihin suuntaan verensokerini on menossa. Lääkärini sanoi, ettei Libre korvaa lainkaan sormenpäämittauksia, vaan on tarkoitettu ainoastaan tehostettuun seurantaan.

Tuohduin hänen sanoistaan ja kerroin, että jos muu ei auta, tilaan Libren ulkomailta. Lääkäri epäili, että Libre ei koskaan tulisi perille. Mutta niin se vaan tuli, ja se on toiminut loistavasti: HbA1c-arvoni on laskenut 8,3 prosentista 6,9 prosenttiin. Tämän vuoksi olen valmis maksamaan hoidostani jopa 190 euroa kuussa. Lääkärini kauhisteli hintaa ja sanoi, että Suomesta nämä laitteet saisi paljon edullisemmin.

Viime käynnillä diabeteshoitaja antoi minulle luvan hakea välinejakelusta sensorit muutamaksi kuukaudeksi eteenpäin. Tämän jälkeen lääkäri päättää jatkosta. Jos lääkäri evää minulta sensorit, tilaan niitä lisää ulkomailta. Se tuntuu harmilliselta, mutta en pysty laittamaan hintaa terveydelleni ja oleellisesti helpottuneelle hoidolleni.

Piia Koskinen, Lappeenranta, Etelä- Karjalan sairaanhoitopiiri

 


Pienet sormenpäät lujilla
Tuire Pulkkinen ja Eevi. Kuva: Jorma Haapamäki

10-vuotiaan tyttäreni Eevin taival diabeteksen kanssa on ollut hankala, sillä hänellä on paha piikkikammo. Insuliinin pistäminen ja verensokerin mittaaminen sormenpäästä ovat hänestä kamalia toimenpiteitä. Hän mittaa verensokeria vain kahdesta sormenpäästä, ja siitä syystä nämä sormenpäät ovat kipeät ja kovettuneet.

Librestä kuulimme viime kesänä perhekurssilla Tampereella ja Eevi innostui asiasta heti. Kerroimme polilla Eevin Libre-toiveesta ja lääkäri suhtautui ajatukseen myönteisesti. Seuraavalla käynnillä hoitaja muistutti meitä, että vaikka sairaanhoitopiiri maksaisi lukulaitteen, Hamina on sitoutunut maksamaan sensorit vain 3–4 henkilölle vuodessa kahdeksi viikoksi kerrallaan. Näin lyhyistä jaksoista ei meidän tilanteeseemme olisi suurtakaan helpotusta. Teimme asiasta vetoomuksen Haminan kaupungille yhdessä paikkakunnan muiden Librestä kiinnostuneiden diabeetikkolapsiperheiden kanssa. Vetoomus auttoi: Eevi sai tammikuun alussa Libren Haminan kaupungin maksamana.

Tuire Pulkkinen, Hamina, Kymenlaakson sairaanhoitopiiri

 


Ensimmäinen veretön glukoosiseurantalaite

Keväällä 2016 Medtronicin ja Dexcomin sensoreiden rinnalle lanseerattiin Freestyle Libre, joka on ensimmäinen glukoosisensori, jota ei tarvitse kalibroida verensokeria mittaamalla. Kahden euron kolikon kokoinen sensori asennetaan olkavarteen. Lukijaa sensorin lähellä heilauttamalla diabeetikko näkee heti glukoosiarvonsa, viimeisen kahdeksan tunnin käyrän sekä nuolen, joka osoittaa suunnan, mihin verensokeri on menossa.

Libre on verrattain edullinen, sillä lukulaittteen veroton hinta on noin 60 euroa ja kaksi viikkoa kestävän sensorin hinta noin 50 euroa. Suomessa Libreä ei voi ainakaan toistaiseksi hankkia kuin sairaanhoitopiirien kautta. Ruotsissa Libreä käyttää yli 35 000 diabeetikkoa, mutta heistä vain vajaat 2 000 ostaa sensoreita itse verkkokaupasta, sillä muut saavat niitä riittävän määrän hoitopaikastaan.

Uusin tulokas Suomen markkinoilla on Eversense-sensori, jonka lääkäri asettaa olkavarteen ihon alle. Sensori toimii jopa 90 päivää.

 


Miksi Libreä ei voi ostaa itse?

Suomessa Libreä ei voi toistaiseksi ostaa netistä tai muualtakaan. Miksi näin?

Laitetta maahantuovalta Abbotilta kerrotaan, että Ruotsissa nettikauppa avattiin lanseerauksen yhteydessä syyskuussa 2014. Jo parin viikon sisällä se suljettiin, jotta voitiin varmistaa hankintasopimusten mukaiset tilaukset sairaanhoitopiireihin. Nettikauppa tyhjensi salamannopeasti varastot. Tähän tilanteeseen Abbott ei halua Suomessa.

Libre ei tule vapaaseen myyntiin Suomessa lähikuukausienkaan aikana. Varastotilanne on nyt hallinnassa, ja kaikki hoitoyksiköt saavat tilaamansa määrät. Tilanne kuitenkin muuttuisi, jos verkkokauppa parissa päivässä nielaisisi useampia tuhansia mittareita ja niihin sensorit, Abbotilta kerrotaan.

Kuva: Pekka Rahkonen

Teksti: Mari Vehmanen

Monet uudet diabeteslääkkeet ja -laitteet tulevat Suomessa käyttöön myöhemmin kuin muissa länsimaissa. Syitä viiveeseen ovat Kela-korvattavuuksien pitkät käsittelyprosessit, kilpailutukset ja kuntien vaihtelevat käytännöt.

– Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja monessa muussa maassa diabeetikot käyttävät uusimpia hoitomenetelmiä: uuden sukupolven lääkkeitä ja sensoroivia insuliinipumppuja. Meillä Suomessa jumitetaan vanhoissa ratkaisuissa, eikä valinnanvaraa juuri ole.

Tällaisin kriittisin äänenpainoin kuulee toisinaan verrattavan suomalaista diabeteksen hoitoa esimerkiksi länsinaapuriimme Ruotsiin. Onko arvostelu aiheellista?

Lääkeyhtiöt ja hoitolaitteiden maahantuojat vahvistavat, että lääke- ja laiteuutuudet tosiaan tulevat diabeetikoiden ulottuville Suomessa hitaammin kuin vaikkapa muualla Pohjolassa.

Lääkkeissä viivästys johtuu ennen kaikkea Suomen pitkästä Kela-korvattavuuksien käsittelyprosessista.

– Uuden lääkkeen myyntilupa astuu kyllä voimaan lähes samaan aikaan koko EU:ssa. Aikatauluerot syntyvät siitä, millä tavoin kansalliset päätökset lääkkeen hinnoittelusta ja korvattavuudesta tehdään, toimitusjohtaja Ilpo Tolonen MSD Finlandista kertoo.

Hänen mukaansa suomalaiseen systeemiin on rakennettu portaita, joiden vuoksi varsinkaan täysin uudenlaisen diabeteslääkkeen ei ole mahdollista tulla kovin nopeasti diabeetikoiden saataville.

– Ensin lääkkeen pitää saada hintalautakunnasta 40 prosentin peruskorvattavuus, ja sen hakeminen kestää keskimäärin vuoden. Vasta tämän jälkeen voi aloittaa erityiskorvattavuuden hakemisen, mihin menee helposti toinen vuosi, Tolonen kuvailee.

Kestää käytännössä 2,5‒3,5 vuotta, että uusi lääke käy läpi korvattavuusprosessin eri vaiheet.

Säästöt jäävät näennäisiksi

– Kokemus on osoittanut diabeteslääkkeen vakiintuvan oikeasti käyttöön vasta, kun se on saanut erityiskorvattavuuden. Ennen sitä lääke koetaan yksinkertaisesti liian kalliiksi, koska vanhoja täyskorvattaviakin vaihtoehtoja on tarjolla, Ilpo Tolonen toteaa.

Mitä tästä seuraa?

– Ilman hoitoa ei kukaan jää, mutta diabeetikon vaihtoehdot ovat Suomessa rajoitetummat kuin monessa muussa maassa. Esimerkiksi Tanskassa uudet lääkkeet tulevat käyttöön hyvinkin nopeasti, markkinointijohtaja Jarmo Kaukua Sanofilta vastaa.

Yhteiskuntasuhdejohtaja Tatu Laurila Novartis Finlandista huomauttaa, että näennäiset lääkesäästöt aiheuttavat kuluja muualla terveydenhuollossa, kun uusien hoitojen hyödyt eivät tule potilaiden ulottuville.

Ilpo Tolonen arvioi, että lisäksi tuloksena voi olla Käypä hoito -suosituksen vastaisia ratkaisuja. Esimerkiksi tyypin 2 diabeetikon hoidossa saatetaan siirtyä potilaan kustannusten helpottamiseksi nopeasti insuliiniin, vaikka suositeltavaa olisi ensin hyödyntää kaikki suun kautta otettavien lääkkeiden mahdollisuudet.

– Tällä hetkellä Kela-korvattavuudet voivat olla ristiriidassa Käypä hoito -suosituksen ja hoitavan lääkärin arvion kanssa, Tolonen sanoo.

Mittarivaihtoehdot vähissä

Roche Diagnosticsin diabetesyksikön johtaja Tuula Raussi kertoo, että niin ikään verensokerimittareiden ilmestyminen Suomen-markkinoille on hidasta. Niiden tuloa jarruttaa ennen kaikkea kilpailutussäännösten tiukka toteuttaminen kunnissa.

– Eikä osa malleista tule välttämättä milloinkaan maahan, sillä verensokerimittareiden hintataso on meillä kilpailutusten vuoksi erittäin alhainen. Maahantuojien ei yksinkertaisesti kannata lanseerata kaikkia tuotteitaan Suomessa.

Riippuu täysin kotikunnasta ja sen hankintapäätöksistä, kuinka monesta mittarimallista diabeetikko saa valita omansa. Kapeimmillaan valinnanvaraa ei ole lainkaan: osa kunnista tarjoaa tasan yhtä verensokerimittaria. Monesti hinta on ainut hankintakriteeri.

Joissakin kunnissa taas on lokeroitu käyttäjät ja verensokerimittarit: kaikki lapset ja nuoret saavat tietyn mallin, ikääntyneet taas toisen. Tuula Raussin mukaan tämäkään tapa ei huomioi yksilöllisiä eroja.

– Verensokerimittari on henkilökohtainen ja tärkeä laite, jota ihminen käyttää monta kertaa joka päivä. Tuntuisi vähän samalta, jos joku päättäisi puolestani kännykän mallin.

Ankarasta kilpailuttamisesta seuraa Tuula Raussin mukaan diabeetikoiden keskinäistä epätasa-arvoa asuinkunnan perusteella. Lisäksi mittarimallin saneleminen voi vaikuttaa jopa hoitomotivaatioon.

– Pitää muistaa, että välineiden osuus on ainoastaan kolme prosenttia diabeteksen hoidon kuluista. Mutta jos mieleinen laite motivoi diabeetikkoa mittaamaan ahkerasti, säästö voi olla suuri, Tuula Raussi huomauttaa.

Lääkärin pumpputietous vaikuttaa

Uudet insuliinipumppumallit sen sijaan tulevat Suomeen varsin nopeasti. Myyntipäällikkö Karita Björnström Medtronicilta kertoo, että moni pumppu lanseerataan Suomessa ensimmäisten maiden joukossa.

Hänen mukaansa myöskään valmistajien keskinäinen kilpailuttaminen ei ole pumpuissa yhtä kovaa kuin verensokerimittareissa, sillä pumppumerkkejä on vain muutama.

– Kuitenkin varsinaisia pumpun käyttäjiä meillä on melko vähän moneen muuhun maahan verrattuna. Tämä johtuu siitä, että insuliinipumppujen hankkiminen on kuntien vastuulla. Pumput nähdään joissakin kunnissa hankintana, joka on helppo jättää tekemättä talouden kiristyessä, Björnström toteaa.

Vaihtelee siis valtavasti kunnan ja hoitopaikan mukaan, onko diabeetikon mahdollista saada insuliinipumppu. Björnströmin mukaan muukin kuin kunnan budjetti selittää käytäntöjen kirjavuutta.

– Pumpun saaminen voi riippua hoitavan lääkärin pumpputietoisuudesta ja -kokemuksista. Tai sitten pumppujen yleistyminen kunnassa saattaa tyrehtyä siihen, ettei ole riittävästi diabeteshoitajia opettamaan ja tukemaan pumpun käyttäjiä, Karita Björström kertoo.

Korvaukset kustannusperusteisiksi

Mikä sitten helpottaisi uusien lääkkeiden ja laitteiden yleistymistä Suomessa ja poistaisi diabeetikoiden keskinäistä epätasa-arvoa?

– Insuliinipumpuissa Kela-korvattavuus voisi olla ratkaisu. Päätöksen pumpun saamisesta tekisi edelleen oma hoitotiimi, mutta laite kustannettaisiin Kelan kautta. Esimerkiksi Ruotsissa on tällainen käytäntö, Karita Björnström sanoo.

Verensokerin mittaaminen puolestaan kaipaisi Tuula Raussin mukaan yleistä arvonnousua ja lisää resursseja.

– Pitäisi nähdä, että diabeetikon päivittäiset verensokerinmittaukset ovat se pohja, jolle koko muu hoito perustuu. Ei siis ole ollenkaan yhdentekevää, millaisia laitteet ovat, Raussi pohtii.

Lääkkeissä taas tarvittaisiin Ilpo Tolosen mielestä koko korvausjärjestelmän uusimista niin kutsutusti kustannusperusteiseksi.

– Ruotsin-malli olisi varsin hyvä. Siinä hoitava lääkäri päättää, mikä lääke on kullekin potilaalle paras investointi. Yhteiskunnan tehtävä taas on kunnioittaa tätä näkemystä ja tarjota lääkkeiden rahoitus tasapuolisesti kaikille kansalaisille.

Teksti: Mari Vehmanen

Verensokerin jatkuva sensorointi on kaikkien diabeetikoiden käytössä. Tyypin 2 diabeteksen riski selviää laboratoriokokeella. Hoitoteknologia siirtyy ihon alle. Muun muassa näin asiantuntijat visioivat diabeteksen hoidon ja ehkäisemisen kehittyvän kymmenessä vuodessa.

Sensorointia suoraan verestä

”Kymmenen vuotta on näissä asioissa lyhyt aika. Kun katsoo taaksepäin vuoteen 2007, hoidon ja laitteiden kehitys on ollut aika maltillista.

Jotkin asiat silti varmasti muuttuvat. Uskon, että lähes kaikki tyypin 1 diabeetikot käyttävät hoidon apuna jatkuvaa verensokerin sensorointia vuonna 2027. Mittausteknologia kehittyy yhä tarkemmaksi. Toiveena on, että sensorin lukema saataisiin reaaliaikaisesti suoraan verenkierrosta, eikä enää viiveellä kudossokerista.

Myös älykkäät insuliinipumput yleistyvät – sellaiset jotka säätävät perusinsuliinin annostelua sensorointituloksen perusteella. Tämä tuo turvaa erityisesti öihin.

Kaikki tyypin 1 diabeetikot eivät silti käytä insuliinipumppua kymmenen vuoden kuluttua. Heillä on apuna insuliinikyniin tullut uusi teknologia. Kynissä on annoslaskuri ja langaton yhteys, joka lähettää tiedot automaattisesti pilveen.

Haimasolujen siirrot ovat kehittyneet mutta eivät yleistyneet jokapäiväiseen käyttöön.

Toivon, että seuraavien kymmenen vuoden aikana teknologia alkaa oikeasti helpottaa diabeetikoiden arkea. Sote-uudistuksen lupaileman valinnanvapauden soisin tarkoittavan diabeetikolla vuonna 2027 sitä, että hän saa valita itselleen parhaiten sopivan hoitomuodon ja -välineet.”

Anu-Maaria Hämäläinen
erikoislääkäri, Diabetesliitto


Psyykkistä tukea jokaiselle

”Haluan katsoa kymmenen vuoden päähän optimistisesti: mietin, mihin suuntaan hoito voisi parhaassa tapauksessa kehittyä. On toinen juttu, mihin suuntaan tilanne näyttää tällä hetkellä menevän.

Toivottavasti vuonna 2027 psykologista ja terapeuttista tukea olisi tarjolla jokaiselle diabeetikolle, kun siihen on tarve. Myös diabeetikoiden keskinäistä vertaistukea olisi saatavilla, ja siitä tiedotettaisiin aktiivisesti. Lisäksi psykologinen ja käyttäytymistieteellinen näkökulma huomioitaisiin diabeteksen ehkäisemisessä.

Diabeteksen hoidonohjaus perustuisi motivoivaan vuorovaikutukseen. Hoitohenkilökunta saisi säännöllisesti koulutusta arvostavaan kohtaamiseen.

Toivottavasti diabeetikon mieliala, jaksaminen ja voimavarat otetaan vuonna 2027 huomioon kaikessa hoidon suunnittelussa. Käytössä on toimivia elämänlaadun arviointi- ja seurantamenetelmiä.

Myös sairastuneen läheiset huomioidaan entistä paremmin, ja heidät otetaan mukaan hoidon piiriin. Diabeteksen hoitopaikoissa toimii vahvoja moniammatillisia tiimejä, joilta diabeetikot saavat ajoissa tarvitsemaansa arjen tukea.”

Helena Nuutinen
psykologi, Diabetesliitto


Työkaluja oman terveyden seurantaan

”Vuonna 2027 kakkostyypin diabeteksen ehkäiseminen on tärkeässä roolissa terveydenhuollossa ja koko yhteiskunnassa. Silloin meillä on myös nykyistä tarkempia keinoja tunnistaa henkilöt, joilla on kohonnut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen. Heidät pystytään löytämään laboratoriokokeissa niin kutsutun metabolisen profiilin perusteella.

Metabolomiikka tutkii elimistön aineenvaihduntatuotteita ja niiden vaikutusta ihmisenterveyteen. Metabolomiikkaa osataan kymmenen vuoden kuluttua hyödyntää myös elintapamuutosten räätälöinnissä: tiedetään esimerkiksi, mihin asioihin kenenkin kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota omassa ruokavaliossaan.

Erilaisten tottumusten vaikutuksia pystytään mittaamaan nykyistä helpommin ja tarkemmin. On tarjolla digitaalisia työkaluja, joilla jokainen voi itselleen sopivimmilla tavalla seurata omaa terveyttään. Näin tekniikka tukee terveellisten tottumusten omaksumista.

Lisäksi ympäristö ja yhteiskunta on viritetty niin, että terveellisten valintojen tekeminen on helppoa ja vaivatonta.”

Jaana Lindström
tutkimuspäällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos


Sovelluksia koko yhteiskunnan käyttöön

“Digiteknologialta odotetaan paljon diabeteksen ehkäisyssä. Tekniikan toivotaan esimerkiksi auttavan ihmisiä muuttamaan elintapojaan.

Toistaiseksi kehitetyt sovellukset ovat kuitenkin olleet kaupallisia. Lisäksi ne ovat yleensä keskittyneet vain yhteen elintapojen osa-alueeseen, kuten ravintoon tai liikuntaan. Sovellukset eivät myöskään ole mahdollistaneet kokonaisten ryhmien seuraamista.

Kymmenen vuoden kuluttua meillä on toivottavasti käytössä digisovelluksia, jotka palvelevat laajasti suomalaista terveydenhuoltoa ja yhteiskuntaa. Ne ovat monipuolisia ja auttavat ihmisiä tekemään käytännön muutoksia arkeensa.

Juuri tällaisia työkaluja StopDia-tutkimushanke haluaa osaltaan olla mukana kehittämässä.”

Jussi Pihlajamäki
johtaja, professori, StopDia


Teknologiaa kehon sisässä

”Seuraava merkittävä kehitysaskel on verensokerin jatkuvan sensoroinnin ja insuliinipumpun yhdistävä keinohaima. Se annostelee insuliinia verensokerin nousujen ja laskujen mukaan. Kymmenen vuoden kuluttua tällaiset ratkaisut ovat varmasti syrjäyttäneet nykyiset insuliinipumput.

Markkinoille pian tulevat ensimmäiset keinohaimat eivät vielä ratkaise kaikkia omahoidon ongelmia. Lähinnä ne vapauttavat diabeetikot säätämästä käsin perusinsuliinitasoja. Mutta vuonna 2027 käytössä ovat jo kolmannen ja neljännen sukupolven laitteet.

Mobiiliteknologiassa puolestaan kehitys on niin nopeaa, että kymmenen vuoden päähän on mahdotonta nähdä. Teknologia saattaa päätyä kehomme sisälle nopeastikin. Sensoreita asennetaan jo nyt ihon alle, ja nieltäviä mittalaitteita ja lääkeannostelijoita kehitetään hyvää vauhtia.

Yksi tärkeä suunta on teknologian kehitystyön leviäminen yksittäisten kansalaisten ja pienten yritysten käsiin. Suuryhtiöiden valta-asema murtuu väistämättä myös lääketieteessä ‒ aivan kuten on jo käynyt lukuisilla muilla aloilla.”

Mikael Rinnetmäki
yrittäjä, Sensotrend Oy


Kapseli annostelee lääkettä

”En usko tyypin 2 diabeteksen hoidossa kovin raflaaviin visioihin seuraavien kymmenen vuoden aikana. Luulen ja toivon insuliininkäytön kuitenkin vähentyvän, kun muut hoidot kehittyvät.

Tehokkaiden lääkeyhdistelmien avulla osaamme vuonna 2027 hoitaa kohonnutta verensokeria tehokkaasti ilman hypoglykemian riskiä ja pystymme näin parantamaan diabeetikoiden ennustetta.

GLP-1-analogit yleistyvät, ja niiden annostelutavat muuttuvat. Vielä toistaiseksi nämä lääkkeet otetaan pistoksina. Tulevaisuudessa GLP-1-analogeja on saatavilla tabletteina ja ihon alle asennettavina, jopa vuoden ajan vaikuttavina kapseleina.”

Johan Eriksson
professori, Helsingin yliopisto

 


Kuvat:
Anu-Maaria Hämäläinen / Juha Mattila
Helena Nuutinen / Janne Viinanen
Jussi Pihlajamäki / Pentti Vänskä
Mikael Rinnetmäki / Ari Korkala
Johan Eriksson / Annika Rauhala

Päiväkodin Halloween juhlassa Eero oli Hulk-kissa. Vierellä isosisko Kerttu. Kuvat: Annika Rauhala

Teksti: Katja Holopainen

Viisivuotiaalla Eero Harolla on viikset ja kissapuku. Päiväkodissa on vietetty Halloween-riehaa. Pojan vyötäröllä insuliinipumpun vieressä on suuren pariston näköinen keltainen mötikkä, keinohaima. Yöllä vahtia pitää Nightscout-järjestelmä. Molempia kehitetään vapaaehtoistyönä.

Ollaan Helsingin Kumpulassa. Kahdeksanvuotias isosisko Kerttu rohkaisee ujostelevaa pikkuveljeä lastenhuoneessa. Perheen koira tulee tervehtimään. Huoneistossa leijuu houkutteleva tuoksu: äiti-Riikka tekee keittiössä pizzoja.

Sulka Haro uskoo, että välineet, jolla diabeetikon elämää voi helpottaa, tulevat pian kaikkien käyttöön.

Isä Sulka Haro pyytää vieraita istumaan ruokapöydän ääreen. Haron perheen hoitoon tullut kissa käy tyytyväisenä keskelle pöytää.

Hyvää hoitoa Lontoossa

Riikka ja Sulka Haro tapasivat toisensa uusmedia-alalla: he työskentelivät samassa pelifirmassa ja kehittivät yhdessä palveluita. Sulka on pelisuunnittelija ja Riikka graafinen suunnittelija.

Kolme vuotta sitten perhe asui Lontoossa. Sinne heidät vei Sulka Haron ja hänen kavereidensa perustama startup-yritys. Lontoossa Eerolla todettiin diabetes: hän oli silloin kaksivuotias.

– Olimme onnekkaita. Eeroa hoiti kokenut vanhempi lääkäri, ja saimme heti ensimmäisenä päivänä insuliinipumpun käyttöön, Sulka Haro kertoo.

Muutenkin kohtelu Lontoossa tuntui hyvältä. Perhe sai heti kättelyssä oppaan diabeetikon oikeuksista. Oppaassa neuvottiin, mitä voi vaatia ja minkälaisia hoitomuotoja voi valita. Henkilökunta kysyi useaan otteeseen, ovatko Harot tyytyväisiä ja ovatko kaikki heidän oikeutensa toteutuneet.

Riikka kertoo, että insuliineista ja liuskoista sai kerran kuukaudessa uusittavan paperireseptin, jonka kanssa sai mennä mihin tahansa apteekkiin. Hyvistä kokemuksista huolimatta terveydenhuollon rahoitus on Britanniassa vaikeuksissa, kuten meilläkin.

Eero sairastui huhtikuussa, ja joulukuussa perhe palasi Suomeen. Eero oli saanut Lontoossa sensoroivan insuliinipumpun omaksi, mutta sensoreita ei kuitenkaan annettu mukaan. Suomessa perhe sai kokeiluun sensoreita, ja he ostivat niitä myös itse. Vaikka Eeron pitkän aikavälin verensokeriarvo oli sensorin ansiosta loistava, öisin verensokerin vaihtelu saattoi olla rajua ja vaati paljon valvomista.

– Yksikään yö ei mennyt kuten edellinen, vaikka ilta sekä iltapala olisivat olleet kuinka samanlaisia, Sulka hämmästelee.

Yövahti syntyi vapaana yhteistyönä

Eeron sairastuttua Sulka Haro lueskeli alan tutkimuksia ja törmäsi kehittäjiin, jotka luovat uutta teknologiaa diabeetikoille avoimen lähdekoodin pohjalla. Sulka innostui ”yövahti- järjestelmästä”. Nightscout lukee sensorin kudossokerin tiedon ja lähettää sen nettiin. Yöllä järjestelmä hälyttää säädettävällä äänenvoimakkuudella hoitotarpeesta, jolloin vanhemmat voivat nukkua ilman herätyskelloa.

– Ajattelin, että mahtavaa: sellaisen haluan meillekin, Sulka muistelee.

Hän otti yhteyttä muihin Nightscoutin kehittäjiin ja pääsi mukaan kehittämään järjestelmiä. Työtä tehdään vapaaehtoisesti. Kukaan ei saa kehittämistyöstä palkkaa. Auttamisen halu motivoi.

– Annamme takaisin sitä tukea, jota olemme itse saaneet diabetesyhteisöstä. Käytännössä kaikilla, jotka ovat mukana järjestelmän kehittämisessä, on diabetes tai diabetesta sairastava lapsi, Sulka kertoo.

Riikka Haro kertoo, että keinohaima annosteli vesirokkoiselle Eerolle koko ajan pari yksikköä tavallista enemmän insuliinia, mutta verensokerikäyrä mukaili tavanomaista.

Hän tähdentää, että ilman arkikokemusta diabeteksesta kehittämistyö vapaaehtoisena olisi mahdotonta. Elämä diabeteksen kanssa tuo etulyöntiaseman: käytännön kokemuksia voi hyödyntää suoraan. Siksi avoimen lähdekoodin pohjalta tapahtuva kehitystyö voi edetä huomattavasti nopeammin kuin laitevalmistajien kehitystyö.

Riikka ei osallistu koodaamiseen, mutta hän esittää kehityskohtia ja antaa sanallisia neuvoja järjestelmän kehittäjille.

Keinohaima tasoitti verensokerinvaihtelut

Eeron insuliinipumpun kaverina on nykyisin myös avoimen lähdekoodin OpenAPS -keinohaima, joka seuraa verensokeritasoa ja ennustaa tulevan verensokeritason syötyjen hiilihydraattien mukaan. Keinohaima säätää insuliiniannosta 288 kertaa vuorokaudessa tilanteen mukaan.

Puhelimesta Sulka näyttää Eeron tasaisia verensokerikäyriä, jotka pysyttelevät nyt lähellä terveen ihmisen tasoa. Eeron pitkän aikavälin verensokeritaso HbA1c on 6,0–6,3 prosenttia.

Ilman järjestelmää pojan verensokerit heittelivät matalalta korkealle, vaikka HbA1c oli hyvä. Päivisin vanhemmat saattoivat korjata insuliinin annostelua jopa viisikin kertaa päivässä. Kun keinohaima otettiin käyttöön, tarve korjauksiin putosi dramaattisesti, ja nyt vanhemmat voivat öisinkin nukkua rauhallisesti.

Ennustettavampaa elämää

Keinohaima ja Nightscout-järjestelmä ovat vähentäneet merkittävästi öisten hoitotoimien määrää, kun järjestelmä tekee pienet korjaukset vanhempien puolesta.

– Elämä on muuttunut ennustettavammaksi. Käyttäjien kokemusten mukaan keinohaima laskee HbA1c-arvoa tyypillisesti yhdellä prosenttiyksiköllä, Sulka Haro kertoo.

Päivällä vanhemmat voivat seurata lapsen verensokereita ajantasaisesti, oli lapsi sitten päiväkodissa, koulussa tai mummolassa. Nightscout lähettää ennakoivasti tekstiviestin ennen kuin lapsen verensokeri laskee liian alas. Tilannetta voi seurata puhelimesta, tietokoneelta ja älykellosta.

Myös päiväkodin hoitajilla on älykello käytössään. Näin heidän ei tarvitse enää mitata verensokeria yhtä usein kuin aikaisemmin vain tarkistuksen takia. Ajantasainen tieto näkyy kellosta.

Tekniikan tuomasta avusta huolimatta pojan verensokeri mitataan esimerkiksi ennen ateriaa. Sormesta mittaamalla tarkastetaan, onko sensori oikeassa.

– Vaikka nykyteknologia mahdollistaa sen, että tiedämme koko ajan, mitä verensokeri on, siihen ei pidä sokeasti luottaa, Riikka Haro toteaa.

Myös verensokerimittari erehtyy. Sulka laskee tavallisen hoidon virhemarginaaleja: verensokerimittarin tuloksessa voi olla 20 prosentin virhe, hiilihydraattien laskemisessa voi tulla 20 prosentin virhe, myös insuliiniannos voi mennä 20 prosenttia vikaan. Virheen mahdollisuus on aina olemassa.

– Luotan tähän järjestelmään, koska tiedän täsmälleen, miten se toimii. Lisäksi näemme kerätystä tiedosta, miten matalien ja korkeiden verensokeriarvojen määrää on laskenut, Sulka sanoo.

Tulevaisuus toivoa täynnä

Harva vielä saa jatkuvaa verensokerin sensorointia yhteiskunnan kustantamana. Ihoon kiinnitettävä kertakäyttöinen sensori maksaa edullisimmillaan noin viisi euroa päivässä. Sensorointiin käytettävä laite kestää käytössä noin vuoden, ja sen hinta on tuhannen euron tietämissä, tosin edullisempiakin on jo markkinoilla. Osaan niistä voi liittää Nightscout-vahdin, osaan ei. Harot ovat ostaneet laitteen itse, mutta he saavat sensorit Helsingin kaupungilta.

Eeron keinohaima on pieni Linux-tietokone.

Eero näyttää ylpeästi APSia, joka tulkitsee kudosverensokeria. Keinohaima on verensokerin käyttäytymistä seuraava pieni mötikkä, jota käytetään insuliinipumpun rinnalla. Teknisesti Eeron keinohaima on pieni Linux-tietokone, jossa on lähetin, litium-akku, akun laturit ja ohjelma, joka tekee laskelmat ja päätelmät. Vanhemmat määrittelevät laitteelle syödyt hiilihydraatit, keinohaima hakee annostellun insuliinimäärän, laskee todennäköisen verensokerin käyttäytymisen ja annostelee insuliinia laskelman mukaan. Keinohaimalle voidaan kertoa myös tulevasta liikunnasta, jonka se pystyy ottamaan laskelmissa huomioon.

Mitä Riikka ja Sulka Haro ajattelevat tulevaisuudesta? Riikka kertoo elävänsä tässä päivässä, pienten lasten ehdoilla ja haaveilevansa aurinkoisista päivistä ja metsäretkistä. Sulka olettaa, että diabeteksen hoito helpottuu viimeistään siinä vaiheessa, kun Eero nuorena miehenä muuttaa kotoa pois. Ensimmäiset mieleen tulevat ajatukset ovat kuin keneltä tahansa pienten lasten vanhemmalta.

Harot suhtautuvat diabeteksen hoidon ja diabeetikkojen tulevaisuuteen myönteisesti. Tähän hetkeen kannattaa panostaa. Kun lapsen verensokeri saadaan pysymään samalla tasolla kuin terveellä ihmisellä, lisäsairauksia ei ilmaannu, eikä niiden hoitoon mene rahaa. Lapsiperheiden elämä helpottuu, aikuisten diabeetikkojen elämänlaatu paranee ja tulevaisuuden yhteiskunta säästää rahaa.

– Ei kestä kauan, kun kaikilla ykköstyypin diabeetikoilla Suomessa on käytössään keinohaima, Sulka Haro ennustaa.

Lisätietoja:
Facebookin “Nightscout Suomi” ryhmä.
http://www.nightscout.info
https://openaps.org

Kuva: Eemeli Peltonen / Vastavalo.

Teksti: Riitta Ahonen

Automaattinen insuliinipumppu parantaa tyypin 1 diabetesta sairastavien naisten raskausajan verensokerin seurantaa ja hoitotasapainoa merkittävästi, kertoi The New England Journal of Medicine elokuussa. Tulos oli saatu neljä viikkoa kestäneessä brittitutkimuksessa, jossa verrattiin kahden tyyppisiä insuliinipumppuja.

Ensimmäinen insuliinipumppu oli automaattinen: siinä oli mukana verensokerimittari, ja pumppu ohjasi insuliinin annostelua itsenäisesti mittaustulosten mukaan, lukuunottamatta boluksia eli ateriainsuliinia, jonka naiset annostelivat itse. Myös toisessa insuliinipumpussa oli verensokerimittari, mutta tutkimukseen osallistuvat huolehtivat itse insuliinin annostelusta.

Automaattista insuliinipumppua käyttäneiden naisten verensokeritaso oli yöllä 74,7 prosenttia ajasta tavoitetasolla. Verrokkiryhmällä, joka korjasi verensokeriaan jatkuvien verensokerinmittausten avulla, vastaava prosenttiluku oli 59,5.

Automaattista insuliinipumppua käyttäneiden naisten keskimääräinen verensokeritaso oli yöllä merkittävästi matalampi (6,6 mmol/l) kuin vertailuryhmällä (7,4 mmol/l). 24 tunnin aikana vastaavat luvut olivat 7,1 mmol/l automaattisen annostelun ryhmässä ja  7,6 mmol/l vertailuryhmässä.

Huomattavaa yöllistä hyperglykemiaa eli liian korkeita verensokeriarvoja  ilmeni automaattista insuliinipumppua käyttävillä merkittävästi vähemmän kuin vertailuryhmällä.

Testiryhmien välillä ei ollut merkittävää eroa ajassa, jonka verensokeritaso oli alle 3,5 mmol/l. Vakavia hypoglykemioita ei ilmennyt kummassakaan ryhmässä.

HbA1c hyvällä tasolla

Tutkimukseen osallistui 20 naista, joilla oli ollut tyypin 1 diabetes vähintään 12 kuukauden ajan. He olivat iältään 18-45-vuotiaita ja raskausviikkoja oli takana 8–24. Naisten pitkän aikavälin verensokeri eli HbA1c-arvo oli 6,5–10 prosenttia. Osa tutkittavista sai testata molempia insuliinipumppuja.

Neljätoista naista sai testata automaattista insuliinipumppua vielä ylimääräisen 14 viikon ajan sekä yöllä että päivällä. Heidän verensokeritasonsa oli tavoitearvossa 68,7 prosenttia vuorokaudesta. Se osoitti automaattisen insuliinipumpun hyödyn raskauden, synnytyksen ja synnytyksen jälkeen ensimmäisten 48 tunnin aikana.

Raskauden aikana tyypin 1 diabetesta sairastavilla naisilla on erityisiä haasteita ylläpitää hyvää verensokeritasoa. Insuliinin tarve nousee tyypillisesti raskauden toisella ja kolmannella kolmanneksella ja vaihtelee lisäksi päivästä toiseen. Verensokeri on raskaana olevilla diabeetikkonaisilla keskimäärin enemmän kuin puolet ajasta yli tavoitetason huolimatta säännöllisestä verensokerin seurannasta ja intensiivisestä insuliinihoidosta. Korkea verensokeri voi johtaa ongelmiin raskaudessa ja synnytyksessä.

Jo aikaisemmissakin tutkimuksissa on todettu, että automaattiset insuliinipumput parantavat tyypin 1 diabetesta sairastavien verensokeritasoa ilman lisääntynyttä hypoglykemian riskiä.

Brittitutkimuksen tutkimusjoukko oli pieni. Jatkossa tarvitaan suurempia ja pitempään kestäviä tutkimuksia, jotta voidaan arvioida tämän tutkimustuloksen merkitys.

Insuliinipumppu pitää irrottaa, kun menet saunaan. Kuvan Animas Vibe -pumppu on vedenkestävä: sitä voi käyttää uidessakin. Kuvat: Marja Haapio

Teksti: Diabeteshoitaja Tiina Salonen, Diabetesliitto

Ykköstyypin diabeteksen insuliinihoidossa pyritään jäljittelemään terveen haiman toimintaa, ja se on helpointa insuliinipumpun avulla. Pumppuhoidon etu on sen joustavuus tilapäisissä verensokerin vaihteluissa: pumppu mahdollistaa reaaliaikaisen diabeteksen hoidon.

Insuliinipumppu on tietokone, jonka käyttäjä ohjelmoi annostelemaan jatkuvasti pikainsuliinia oman, vuorokauden mittaan vaihtelevan tarpeensa mukaisesti: tätä kutsutaan perusinsuliiniksi eli basaaliksi. Aterian hiilihydraattimäärän edellyttämän lisäinsuliinin eli boluksen pumpun käyttäjä annostelee muutamalla napin painalluksella.

Pumppu on vain väline, jolla annostellaan insuliinia: se ei tee omin päin päätöksiä tai mitään toimintoja. Pumppuhoidossa pätevät samat joustavan insuliinihoidon periaatteet kuin monipistoshoidossa. Pumpun käyttäjän on hallittava diabeteksen perusasiat ja insuliinihoidon periaatteet sekä osattava arvioida ruokien hiilihydraatit.

Verensokeria täytyy mitata monta kertaa päivässä. Verensokerin mittauksia tarvitaan usein jopa enemmän kuin monipistoshoidossa: koska pumpussa käytetään vain pikainsuliinia, vaarana on happomyrkytys eli ketoasidoosi, jos insuliinin annostelu jostakin syystä katkeaa. Onneksi pumpussa on hälytysjärjestelmä häiriötilanteita varten.

diabetes_inskapumppu04Verensokerin mittausten avulla ohjataan verensokerin säätelyä eli etsitään sopivat perus- ja ateriainsuliinin annokset (basaalit ja bolukset) ja korjataan tilapäiset korkeat verensokeriarvot aterian yhteydessä.

Erilainen ohjelma erilaisiin päiviin

Nykyaikaisten insuliinipumppujen sisään on rakennettu myös mahdollisuus jatkuvaan verensokerin seurantaan. Sensorin avulla mitattu glukoosiarvo tulee pumpun näytölle joka viides minuutti. Pumppu ei annostele insuliinia verensokerin perusteella, vaan pumpun käyttäjä tekee aina kaikki päätökset.

Perusinsuliinin ja ateriabolusten annokset voi säätää sopiviksi jatkuvan verensokerin seurannan avulla. Ennen kaikkea sen avulla oppii paljon itsestään: on kiehtovaa tarkastella, miten verensokeri käyttäytyy vaikkapa uuden liikuntaharrastuksen aikana tai uudessa, fyysiseltä rasitukseltaan erilaisessa työssä.

Verensokeri tasoittuu yleensä jo pumpun tasaisen perusinsuliinin annostelun avulla. Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä pumppuhoito on järkevää vasta silloin, kun diabeetikko hyödyntää kaikkia laitteen teknologian suomia mahdollisuuksia. Pumpun käyttäjät tyytyvät liian usein vain perustoimintoihin, ja into ja rohkeus opiskella lisää hiipuu.

Onneksi monessa hoitopaikassa ohjaus jatkuu hyvän alkuohjauksen jälkeen niin, että diabeetikko oppii käyttämään pumppua monipuolisesti ja ottamaan välineestään kaiken hyödyn irti. Näin hän voi edistää terveyttään ja elämänlaatuaan.

Insuliinipumpun muistiin voi ohjelmoida perusinsuliinin annostelun useammalle erilaiselle päivälle. Insuliinin tarve voi olla erilainen työpäivänä ja vapaapäivänä, esimerkiksi fyysisen rasituksen eroista johtuen. Vuorotyötä tekevä käyttää erilaista perusinsuliiniohjelmaa eri työvuoroissa.

Pumpun muistiin voi ohjelmoida tiistai-illan kolmen tunnin peliharjoituksia varten ohjelman, jossa insuliinin annostelua vähennetään jo hieman ennen liikuntaa, sen ajaksi ja muutamaksi tunniksi sen jälkeen. Näin vältetään verensokerin liiallinen lasku, ja liikunnasta voi nauttia täysillä.

Aikaerojen huomiointi matkustaessa on pumpulla helppoa: vaihdetaan vain pumppuun kohdemaan kellon aika, ja perusinsuliinin annostelu menee sen mukaan.

Pumppu mahdollistaa ns. reaaliaikaisen diabeteksen hoidon. Nopeastikin muuttuvat tilanteet voi ottaa huomioon hoidossa tekemällä muutoksia insuliinin annosteluun, koska käytössä on vain pikainsuliini.

Pumppuhoito vaatii tavoitteellista opettelua

Pumppuhoito edellyttää diabeetikolta tavoitteellista opettelua ja hoitohenkilökunnalta korkeatasoista ohjausta ja diabeetikon pitkäaikaista tukemista pumpun hyödyntämisessä.

Sensoroivien insuliinipumppujen yleistyessä on hyvin tärkeää, että pumpun käyttäjä itse oppii purkamaan sensoroinnin tulokset pumpustaan ja tulkitsemaan niitä. Tulkinnan avulla hän tekee muutoksia insuliinin annosteluunsa ja oppii hoitamaan erilaiset eteen tulevat tilanteet. Hoitopaikassa pitää sopia jokaisen pumpun käyttäjän kanssa, miten sensorointitulosten kanssa menetellään ja miten niitä hyödynnetään.

Heittelevä verensokeri, hankala aamunkoittoilmiö, toistuvat hypoglykemiat, suuri insuliiniherkkyys, mahalaukun tyhjenemishäiriö tai jokin muu lisäsairaus, epäsäännöllinen työ tai elämänrytmi tai runsas matkustaminen ovat asioita, joiden vuoksi pumppuhoitoa kannattaa ehdottomasti kokeilla.

Pumppuvalikoima laajenee

Insuliinipumppu ei ole vielä kovin laajasti käytössä aikuisilla suomalaisilla, mutta joissakin lasten hoitoyksiköissä jo yli puolella lapsista on insuliinipumppu.

Suomessa on tällä hetkellä saatavilla kolmen maahantuojan insuliinipumppuja, jotka poikkeavat jonkin verran toisistaan ominaisuuksiltaan. Lähiaikoina pumppuvalikoima kasvaa, ja markkinoille tulee muun muassa pumppu, jossa ei tarvita katetria. Nykyisissä pumpuissa insuliini kulkee pumpun säiliöstä ihonalaiseen rasvakudokseen ihoon kiinnitettävän kanyylin ja katetrin kautta.


Vinkkejä pumpun käyttäjille

Perusinsuliinin tilapäinen madallus

Liikunta vähentää insuliinin tarvetta. Pumppuhoidossa tämän voi ottaa huomioon vähentämällä  perusinsuliinin annostelunopeutta määräajaksi. Yleensä annostelua täytyy vähentää 20–50 prosenttia fyysisen rasituksen määrästä ja kestosta riippuen ja huomioida pienempi insuliinin tarve myös liikunnan jälkeen.

Vatsataudin aikana verensokeri voi laskea liian alas. Tällöin perusinsuliinin annostelua voi vähentää esimerkiksi 20–30 prosenttia määräajaksi ja säätää annostelu taas normaaliksi verensokerin mittaustulosten mukaan.

Perusinsuliinin tilapäinen korotus

Sairaudet, etenkin tulehdustaudit nostavat usein verensokeria, ja on vaikea arvioida, kuinka kauan tilanne jatkuu. Insuliinipumppuhoidossa perusinsuliinin annostelunopeuden voi säätää suuremmaksi muutamaksi tunniksi kerrallaan. Omaseuranta ja sensorointi kertoo, miten paljon enemmän insuliinia tarvitaan (annostelua on usein nostettava 10–30 prosenttia ja jopa enemmänkin).

Kun tauti hellittää, palataan mahdollisimman pian normaaliin annosteluun.

Bolukset eli ateriainsuliinin annostelu

Insuliinipumpulla annostellaan ennen syömistä aterian hiilihydraattimäärää vastaava annos insuliinia: tätä lisäannosta kutsutaan bolukseksi.

Pumppu tarjoaa muitakin vaihtoehtoja ateriainsuliinin annosteluun. Ateriainsuliinin voi jakaa pienempiin annoksiin ja ottaa annokset pitemmän ajan kuluessa. Tästä on etua syötäessä pitkän kaavan mukaan esimerkiksi jouluaterialla tai seisovasta pöydästä. Pitkitettyä ateria-annosta kannattaa käyttää myös, jos aterialla on runsaasti rasvaa tai pastaa tai pelkkää runsaskuituista tummaa leipää – tällöin hiilihydraatit imeytyvät hitaammin.

Pumppuhoito sopii hyvin diabeetikolle, jolla mahalaukun tyhjeneminen on hermostovaurion vuoksi hidasta. Tällöin pitkitetty tai jaettu bolus auttaa ateriatilanteissa ja estää aterian jälkeistä hypoglykemiaa, joka voi olla ongelma monipistoshoidossa. Boluksen voi jättää myös ottamatta aterialla ja ohjelmoida pumppuun muutamaksi tunniksi hieman korotettu perusinsuliinimäärä.

Insuliinipumppu annosoppaana

Insuliinipumppu voi ehdottaa aterialle sopivaa bolusta eli toimia annosoppaana. Tällöin se ottaa huomioon edellisestä boluksesta vielä jäljellä olevan insuliinin määrän.  Pumpun käyttäjä on ohjelmoinut pumppuun perustiedoiksi oman verensokerin tavoitetasonsa, insuliini-hiilihydraatti-suhteensa sekä insuliiniherkkyytensä (eli kuinka monta millimoolia litrassa yksi yksikkö pikainsuliinia laskee verensokeria).

Ennen syömistä verensokerimittari lähettää pumppuun verensokeriarvon ja diabeetikko syöttää laitteeseen hiilihydraattimäärän. Pumppu tekee näiden tietojen perusteella ehdotuksen boluksesta. Pumpun käyttäjä hyväksyy tai muuttaa ehdotusta eli annostelee insuliinin napin painalluksella.

Sensorointi on suureksi avuksi, kun haetaan annosoppaaseen suhdelukuja.

Liiassa korjailussa piilee vaara

Pumppuhoidon opittuaan diabeetikko alkaa usein annostella pienemmillekin hiilihydraattimäärille insuliinia, koska se käy niin vaivattomasti ja nopeasti. Se voi osaltaan parantaa HbA1c-arvoa. Vaarana voi kuitenkin olla, että annostelun vaivattomuuden vuoksi tulee turhankin usein korjattua hieman koholla olevaa verensokeriarvoa myös aterioiden välillä. Tämä lisää hypoglykemian riskiä ja aiheuttaa verensokerin heilahtelua.

Sensorointia käytettäessäkään ei kannata koko ajan reagoida verensokeriarvoihin vaan huomioida enemmänkin verensokerin suuntausta kuin yksittäistä arvoa.

Matalan verensokerin hälytys

Sensoroivaan insuliinipumppuun voi säätää matalan verensokerin hälytyksen. Jos siihen ei reagoida, pumppu keskeyttää insuliinin annostelun kahdeksi tunniksi. Uudenaikaisin pumppu suojaa hypoglykemialta pysäyttämällä insuliinin annostelun automaattisesti, kun sensorin antaman glukoosiarvon ennustetaan saavuttavan etukäteen määritetyn matalan glukoosin raja-arvon.


Diabetesliitto kartoittaa insuliinipumppujen ja glukoosisensoreiden saatavuutta, käyttöä, ohjausta ja jatkoseurantaa Suomessa kyselyllä, joka on suunnattu kaikille tyypin 1 diabeetikoille ja jokaisen sairaanhoitopiirin niille diabetestoimijoille, jotka kohtaavat työssään pumppuhoitoisia diabeetikoita. Lue lisää ja vastaa kyselyyn viimeistään 18.9. osoitteessa www.diabetes.fi/pumppukysely.

Kuva: Karoliina Pertamo

Teksti: Mika Haulo

Kauas on päästy niistä ajoista, kun verensokerin mittaaminen vaati noin salkun kokoisen välinearsenaalin, ja mittaustulosta odotellessa saattoi keittää vaikka kahvit. Mutta miltä näyttää diabeteksen omahoidon tulevaisuus?

Eräs selkeästi näkyvä omaseurannan kehitysaskel on mobiilaitteiden ja pilvipalveluiden esiinmarssi. Ne ovat hiljakseen syrjäyttämässä paperiset seurantavihkot. Kännykkään kytkettynä verensokeriarvot siirtyvät hetkessä mittarista mobiilisovelluksiin tai suoraan internetiin asti.

Tietojen siirtäminen mittarista muualle onkin tarpeen, sillä niiden pieni näyttö ei riitä kovin syvälliseen verensokerin analysointiin. Kännyköiden, tablettien ja tietokoneiden isoilla näytöillä tutkiskelu onnistuu paremmin. Internetin avulla myös tietojen jakaminen läheisten tai hoitopaikan kanssa onnistuu helposti.

“Me emme jää odottamaan”

Uudet diabetestuotteet tulevat tuotekehitysputkesta kauppojen hyllyille hitaasti, koska toimiala on tarkkaan valvottua ja tuotteiden turvallisuus pitää varmistaa huolellisesti. Monia hyödyllisiä keksintöjä joudutaan näin odottamaan turhankin kauan.

Teknologian arkipäiväistyminen on tuonut erilaisia kotitekoisia viritelmiä virallisten hoitovälineiden rinnalle. Ohjelmistot asentuvat parilla klikkauksella, ja elektroniikkakomponentteja pystyy helpoimmillaan naksauttelemaan yhteen kuin Lego-palikoita. Näihin rakennelmiin ei tarkka syynäys ulotu, ja monille viimeistelemätön ja pikkuvikainen tuote on parempi kuin ei mitään, jos siitä on diabeteksen hoidossa apua.

Internetissä diabetesaiheisia tee-se-itse-projekteja yhdistäväksi tunnuslauseeksi onkin hiljakseen muodostunut “We Are Not Waiting” – “Me emme jää odottamaan”.

Todellisia innovaatioita vai ennenaikaista hehkutusta?

Terveysteknologia on nyt nousussa, ja bisneksessä liikkuu paljon rahaa. Esimerkiksi diabetes on kansantalouden kannalta merkittävä menoerä, joten hoidon kustannuksia pienentävillä hoitotuotteilla on lupaavat markkinat. Siksi ei ole poikkeuksellista, että uusista keksinnöistä puhutaan todella optimistiseen sävyyn, vaikka varmuutta tuotteiden valmistumisesta ei vielä ole.

Osa lupaavan oloisista keksinnöistä ei koskaan näe päivänvaloa, koska teknologia ei lopulta osoittaudu riittävän toimivaksi, tai sitä kehittävä yhtiö menee varojen loppuessa konkurssiin. Epäonnistuneet yritykset ovat silti hyödyllisiä, sillä ne toimivat suunnannäyttäjinä ja tienraivaajina seuraajilleen uuden diabetesteknologian luomisessa.


 

Joitakin uutuuksia ja tulevaisuuden tuotteita

Nämä ovat jo saatavilla:

Mendor ONE on suomalaisyhtiön uusi palvelukonsepti, joka yhdistää verensokerimittarin, pilvipalvelun ja diabeteshoitajan “virtuaalivastaanoton”. Diabeetikot saavat käyttöönsä Mendor Smart -mittarin, joka lähettää mittaustulokset langattomasti Mendorin omaan Balance-pilvipalveluun. Balance toimii samalla diabeetikon ja hoitajan viestintäkanavana.
www.mendor.com/mendor-one

Värikkään verensokerimittarin suunnitellut suomalainen MODZ on tuonut verensokerimittarin ja Modzweb-verkkopalvelun rinnalle älypuhelinsovelluksen. Se vastaa käyttötarkoitukseltaan Modzwebiä, mutta on natiivisovelluksena verkkosivua miellyttävämpi käyttää mobiililaitteilla.
www.modz.fi
www.modzweb.com 

Nightscout on tee-se-itse-palveluna asennettava etämonitoriohjelmisto glukoosisensorien käyttäjille. Yhdysvaltalaisen perheenisän puuhasteluna alkanut projekti on parissa vuodessa kasvanut tuhansien diabeetikoiden ja diabeetikkolasten huoltajien yhteisöksi.
http://www.nightscout.info/, Facebook-ryhmät “CGM In the Cloud” ja “Nightscout Suomi (Finland)”

Sokeriseuranta-verkkopalvelu on diabetesmuistio internetissä, jonka avulla voi pitää kirjaa monista omahoidon kannalta tärkeistä asioista ja tarkastella eri asioiden vaikutusta verensokeriin. Sokeriseuranta on maksuton ja suomenkielinen palvelu.
https://www.sokeriseuranta.fi 

Näitä joudumme vielä odottamaan Suomessa:

Dexcomin uusi sensorijärjestelmä G5 ei vaadi erillistä vastaanotinta, vaan lähettimen tiedot siirtyvät Bluetooth-yhteyden yli älypuhelimeen. Yhtiö julkaisi hiljattain myös Share-palvelun, jonka avulla sensorista saatuja tietoja voi älypuhelinsovelluksen avulla tarkastella etänä.
http://www.dexcom.com
http://diatribe.org/drugdevice-name/dexcom-gen-5 

Uudet CareSens -verensokerimittarit käyttävät älypuhelinta mittaustietojen lähettämiseen. Kännykkään mittarit kytkeytyvät mallista riippuen joko Bluetoothilla, NFC-yhteydellä tai OTG-mobiilikaapelilla. Mittaustulokset saa välitettyä automaattisesti esimerkiksi omaiselle tekstiviestillä tai pilvipalvelun välityksellä.
http://www.i-sens.com/html/pro/CareSens_N_Premier.php
http://www.i-sens.com/html/pro/CareSens_N_NFC.php 

FreeStyle Libre on Abbottin valmistama verensokerimittarin ja glukoosisensorin välimuoto. Yhteistä sensoreiden kanssa on ihon alle asetettava anturi, joka FreeStyle Libressä laitetaan käsivarteen ja se, että laite mittaa sokeritasoja muutaman minuutin välein. Tuloksia ei kuitenkaan näe jatkuvasti, vaan verensokeri “mitataan” pyyhkäisemällä monitorilaitetta anturin yli. Yhdellä pyyhkäisyllä anturista saa edellisen kahdeksan tunnin mittaustulokset.
http://www.freestylelibre.co.uk/ 

Nämä ovat vasta kehitteillä:

Kalifornian yliopiston tutkimuskohteena on eräänlainen tulostettu sensoritatuointi, joka pienellä testiryhmällä osoittautui tarkaksi tavaksi mitata verensokeria. Tutkijoiden mukaan väliaikaisen tatuoinnin avulla on mahdollista analysoida solunesteestä käsin muutakin kuin vain sokeriarvoja.
http://pubs.acs.org/stoken/presspac/presspac/full/10.1021/ac504300n 

Brittiläinen Glucosense on uusin tulokas optisten verensokerimittareiden markkinoilla. Yhtiö kehittää lasersäteeseen perustuvaa teknologiaa, joka mahdollistaisi verensokerin sensoroinnin ilman verinäytteen ottamista tai ihon alle asetettavaa anturia.
http://glucosense.net/ 

Tidepool-projekti on useasta osasta koostuva avoimen lähdekoodin ohjelmistoalusta. Palvelu ei ole vielä julkisesti avattu, mutta ohjelmistojen kehityksestä ja testaamisesta kiinnostuneet voivat kokeilla vapaasti ohjelmistojen kehitysversioita.
http://tidepool.org/ 

Kuvat: Pekka Rahkonen

Teksti: Mika Haulo

Sensori eli jatkuva glukoosinseurantajärjestelmä on laite, joka tarkkailee sokeritasoa herkeämättä. Sitä käytetään sormenpäämittausten apuna verensokerin seurannassa ja analysoinnissa ja omahoidon kehittämisessä.

Sokerisensorin toimintaperiaate on varsin yksinkertainen: se mittaa kudosnesteen sokeria automaattisesti viiden minuutin välein ja tallentaa tuloksen myöhempää tarkastelua varten. Vuorokaudessa kertyy siis huimat 288 sokerilukemaa.

Sensori rakentuu kolmesta osasta. Anturi on pieni lanka, joka työnnetään asetinlaitteen avulla ihon alle. Langan toisessa päässä on ihon päälle jäävä alusta, johon kiinnitetään lähetin. Lähetin lukee anturin syöttämiä arvoja ja välittää ne langattomasti vastaanottimeen. Vastaanotin toimii sekä tietojen tallennuslaitteena että yleisenä käyttöliittymänä sensorin monille toiminnoille. Tyypillisin käyttötarkoitus on sokeriarvojen seuraaminen vastaanottimen näytöltä.

Ihoon kiinnitetyt anturi ja lähetin muistuttavat insuliinipumpun kanyyliä, mutta nesteen kuljettamiseen tarkoitettua letkua ei tietenkään ole. Vastaanotin puolestaan on suunnilleen mp3-soittimen kokoinen laite, joka sieppaa lähettimestä tulevan signaalin. Kantama vaihtelee eri sensorimallien välillä parista metristä muutamaan metriin.

diab03_sensorointiANiin sanottu sokkosensori on tarkoitettu ammattikäyttöön. Varsinaista vastaanotinta ei ole, vaan tiedot tallentuvat lähetinosaan. Sensorointiaika on kolme päivää, eli lyhyempi kuin kotikäyttöön tarkoitetulla sensorilla. Sokkosensori ei anna sen käytön aikana mitään tietoa verensokerista, ja sitä käytetäänkin apuna lähinnä insuliinihoidon suunnittelussa ja hoito-ongelmien selvittelyssä. Sokkosensoroinnin aikana on erittäin tärkeää pitää kirjaa kaikesta syömisestä, insuliiniannoksista ja liikunnasta.

Näin sensoria käytetään

Anturin lanka asetetaan ihon alle asetinlaitteen avulla. Yleisin ja usein myös ainoa virallisesti hyväksytty paikka on vatsan seutu, mutta käytännössä myös käsivarret ja reidet käyvät.

Anturi ja sen yhteydessä oleva lähettimen alusta kiinnittyvät ihoon teipillä. Kun ne asennetaan huolella, anturi pysyy napakasti paikoillaan. Pieni kädellä huitominen tai pöydän reunaan kolistelu eivät sitä irrota.

Kun anturi käynnistetään vastaanottimesta, kestää noin kaksi tuntia ennen kuin se on käyttövalmis. Tämän jälkeen tehdään niin sanottu alkukalibrointi. Sitä varten sensori pyytää syöttämään sormenpäästä mitatun verensokeriarvon kahdesti vartin välein. Oikeaoppisesti otettu verinäyte on tässä vaiheessa tärkeä.

Alkukalibroinnin jälkeen vastaanotin alkaa näyttää ja tallentaa verensokerilukemia. Sensoria pitää kalibroida kahdentoista tunnin välein. Kalibroinnin tarkoitus on varmistaa, että sensori näyttää verensokeriarvoja mahdollisimman tarkasti.

Sensoroinnin aikana diabeetikko hoitaa itseään normaalisti ja mittaa verensokerinsa kuten ennenkin. Sensori kerää tietoja omaan tahtiinsa täysin automaattisesti.

Jos sensori osoittautuu erityisen tarkaksi, sormenpäämittausten tarve voi olla pienempi. Hoitopäätöksiä ja insuliinin annostelua ei kuitenkaan koskaan pitäisi tehdä pelkän sensorilukeman perusteella, jos sen tarkkuutta on vähänkin syytä epäillä.

Sensorin muistiin voi myös syöttää pistetyt insuliinit ja syödyt hiilihydraatit sekä merkintöjä liikunnasta ja sairastamisesta. Niistä on hyötyä sensorointijakson päätyttyä tietokoneelle purettuja tuloksia tarkasteltaessa. Verensokerin liikkeitä voi olla helpompi ymmärtää, kun samalla näkee, mitä omahoitoon liittyviä asioita on milloinkin tapahtunut.

Anturin virallinen käyttöikä on noin viikko. Se ei lakkaa yhtäkkiä toimimasta, vaan sen laatu ja luotettavuus alkavat hiljalleen heiketä. Kun se ei enää toimi, vastaanotin pyytää vaihtamaan sen.

Vastaanotin ei kuitenkaan tunnista, onko anturi uusi vai vanha, joten uuden sensorointijakson voi käynnistää vanhallakin anturilla. Sensorien valmistajat eivät tätä tietenkään suosittele, mutta rahaa säästääkseen – yksi anturi maksaa mallista riippuen 50–100 euroa – monet itse sensorointinsa maksavat käyttävät yhtä anturia kaksi tai kolme viikkoa kerrallaan, joskus jopa kuukauden.

Teknologian heikkouksia

Sensori ei näytä verensokeriarvoja täysin reaaliaikaisesti, vaan noin viidentoista minuutin viiveellä. Sensorin näyttämät arvot voivat olla hieman epätarkkoja ja poiketa jonkin verran siitä, mitä verensokerimittari näyttäisi. Parhaimmillaan poikkeama on vain pari millimoolin kymmenystä, jos sitäkään. Pahimmillaan heitto on useita millimooleja.

Syy näihin heikkouksiin on sensoroinnin tekniikassa. Sensorit eivät tarkkaan ottaen mittaa sokeria verestä vaan soluvälinesteestä. Sen glukoositaso muuttuu verenkiertoon nähden noin vartin viiveellä. Siksi vastaanottimen näytöllä olevat lukemat kertovat sen, paljonko verensokeri oli 10–20 minuuttia aikaisemmin, eivätkä tarkalleen senhetkistä arvoa.

Sensorin pitää tulkita, paljonko kudosnesteestä mitattu arvo olisi todellisena verensokeriarvona. Tulkinnan tarkkuuteen vaikuttavat sensorin laatu, laitteen huolellinen kalibrointi ja yksilölliset erot kudostyypissä. Joissakin tapauksissa kemiat eivät niin sanotusti kohtaa, ja sensori ei huolellisestakaan kalibroinnista huolimatta näytä luotettavia arvoja.

Ominaisuuksista apua ja turvaa

Sensorin tiheästä mittaustahdista on monenlaista etua sormenpäämittauksiin nähden.

Kun verensokerilukemia saa tasaisin väliajoin, niistä piirtyy selkeä visuaalinen kuvaaja, jota voi tarkastella jo vastaanottimen näytöltä. Tulokset voi myös purkaa tietokoneelle, jolloin niistä saa yksityiskohtaisempaa tietoa.

Sensoriin voi asettaa hälytysrajoja sekä korkealle että matalalle verensokerille. Kun mitattu lukema ylittää tai alittaa määritetyt rajat, vastaanotin hälyttää värinällä ja äänellä. Herkät sensorit osaavat varoittaa verensokerin laskusta ja noususta jo ennen kuin verensokeri lähtee pahasti raiteiltaan.

Hälytys- ja ennakointiominaisuudet tuovat diabeetikolle turvaa, erityisesti jos vaikeita hypoglykemioita esiintyy usein. Esimerkiksi nukkumaan voi käydä levollisin mielin, kun sensori herättää tarvittaessa.

Tilanne on vielä parempi, jos käytössä on insuliinipumppu, jossa on sokeritasoa jatkuvasti mittaava sensori: sensori ja insuliinipumppu voidaan ohjelmoida niin, että insuliinin annostelu katkeaa hetkeksi, kun sensori huomaa että verensokeri on liian matala.

Paljon tietoa tarkasteltavaksi

Tarkempaa analysointia varten sensorin tiedot voi purkaa tietokoneelle. Tätä varten on sekä virallisia että epävirallisia ohjelmistoja. Jos diabeetikko on saanut sensorin käyttöönsä omasta hoitopaikastaan, tiedot puretaan diabeteshoitajan kanssa sensorointijakson päätyttyä. Omin rahoin kustannetussa sensoroinnissa jokainen voi purkaa ja analysoida tietoja haluamallaan tavalla.

Sensorin tallentamista tiedoista voi tarkastella lukuisia eri asioita. Missä tilanteissa verensokeri nousee helposti? Onko verensokerilla taipumusta painua alas liikunnan jälkeen? Onko illalla pistetty perusinsuliiniannos sopiva, eli miten tasaisena verensokeri pysyy yöllä? Nouseeko verensokeri aamupalan jälkeen erityisen paljon muihin aterioihin verrattuna? Miten ateriainsuliinin ottamisen ajoitus vaikuttaa verensokerin nousuun?

Jo viikon mittaisesta sensorointijaksosta saatava tietomäärä on valtava, ja siksi saattaa olla järkevää keskittyä vain yhteen tai kahteen asiaan kerrallaan. Yhden sensorointijakson tarkoituksena voi olla esimerkiksi sopivan perusinsuliiniannoksen löytäminen tai ateriainsuliinien määrän ja ajoituksen onnistumisen tarkastelu. Toisella kerralla voi paneutua vaikka liikunnan ja insuliiniannosten yhteensovittamiseen.


 Tiesitkö, että
  • sensoroinnin tarkoitus ei ole korvata sormenpäämittauksia, vaan sitä käytetään niiden rinnalla insuliinihoidon optimoinnissa
  • sensorit ovat aktiivisessa käytössä muun muassa huipputason diabeetikkourheilijoilla
  • sensori on yksi keinohaiman rakennusosa
  • sensorin ja verensokerimittarin toiminta perustuu periaatteessa samaan mittausmenetelmään, eli verinäytteessä olevan glukoosin hapetusreaktion tuottamaan sähköjännitteen muutokseen

Miten sensoroinnin saa?

Jatkuvaan verensokerin mittaamiseen tarkoitetun sensorin saa joko omalta diabeteshoitajalta tai hankkimalla sellaisen itse.

Sensoroinnin saatavuus hoitopaikasta vaihtelee paljon. Joissakin hoitopaikoissa edellytyksenä on toistuvat vakavat hypoglykemiat tai muut pahat ongelmat omahoidossa. Toisessa paikassa sensoroinnin voi saada muutaman kerran vuodessa ilman erityistä syytä.

Jos on valmis maksamaan sensoroinnin itse, tarvittavat välineet voi hankkia suoraan valmistajilta tai maahantuojilta.


Laitteet ja maahantuojat

NordicInfuCare
020 734 8761
info@infucare.fi

Dexcom G4 Platinum:
lähetin ja vastaanotin 975 euroa,
4 anturia 370 euroa
(hinnoissa alv 24 % mukana)

Medtronic
020 7281 210
tilaukset.suomi@medtronic.com

Guardian-sensorin monitoripakkaus 1 215,20 euroa,
sensoroiva pumppu Minimed 640G, 4 216 euroa,
5 anturia 294,50 euroa
(hinnoissa alv 24 % mukana)

Anni alkoi heti fanittaa MODZ-mittaria, ja äiti Sanna Salmelakin on tyytyväinen, kun hänen puhelimeensa kilahtaa viesti jokaisesta Annin verensokerinmittauksesta. Kuva: Tapio Vanhatalo

Teksti: Mari Vehmanen

Suomalainen MODZ-verensokerimittari on kehitetty erityisesti lapsille ja nuorille. Klaukkalalainen Anni uskaltautui MODZin ansiosta rippileirille.

Viisitoistavuotias Anni puhuu verensokerimittaristaan yhtä innostuneesti kuin nuoret kertovat yleensä uudesta puhelimestaan.

– Minusta on tullut ihan fani. Pidän sitä koko ajan esillä kaulapussukassa.

Anni otti MODZ-mittarin käyttöön ensimmäisten joukossa sen tultua markkinoille viime keväänä.

– Äiti näki, kun MODZia esiteltiin messuilla pari vuotta sitten. Siitä asti meillä odotettiin innolla sen ilmestymistä myyntiin, Anni kertoo.

Suomalaisen MODZin suunnittelussa on mietitty erityisesti diabeetikkolasten ja -nuorten toiveita. Laitteessa on kosketusnäyttö, ja sillä mitatut verensokeriarvot tallentuvat langattomasti suoraan nettitietokantaan. Lisäksi jokaisesta mittaustuloksesta lähtee automaattisesti tekstiviesti haluttuun numeroon, eli yleensä jommallekummalle vanhemmista.

Laite muistuttaa, kun on mittaamisaika. Se antaa palautetta tuloksesta tavalla, jonka pienikin lapsi hahmottaa: vihreä hymynaama kertoo hyvästä, punainen irvistävä hahmo matalasta ja violetti uupunut ilme liian korkeasta verensokerista. Valittavana on myös käyttöliittymä, jossa Angry Birds -hahmot viestivät tuloksista.

Hyvistä verensokeriarvoista saa palkkion, ja käyttäjä pääsee etenemään uusille tasoille samaan tapaan kuin mobiilipeleissä. Riittävästi hyviä tuloksia kerännyt voi osallistua pienten tuotelahjojen arvontaan.

Lisää omaa vastuuta

Annin verensokerin seurannan MODZ on muuttanut kokonaan.

– Verensokeriarvojen merkkailu paperille on minulle yhtä tuskaa. Aina polille mennessä hävetti esitellä tyhjää vihkoa. Nyt tulokset voi näyttää lääkärille ja hoitajalle netistä.

Vielä enemmän uusi mittari on Annin mielestä vaikuttanut väleihin äidin kanssa. Muistutteluun ja perään soitteluun ei ole entisenlaista tarvetta, sillä äiti saa välittömästi tekstarin jokaisesta mittauksesta.

– Ja on minulla itsellänikin turvallisempi olo, kun olen poissa kotoa. Tiedän äidin olevan heti ajan tasalla liian matalasta tai korkeasta verensokeriarvosta. Hän voi sitten soittaa minulle tai laittaa viestillä ohjeita vaikka lisähiilareista, Anni kuvailee.

Hänen mukaansa laite on auttanut ottamaan lisää vastuuta omasta hoidosta ja lähtemään rohkeasti erilaisiin menoihin.

– Äiti tietää tilanteen vaikkapa ringettejoukkueemme pelireissujen aikana. Kummankaan ei tarvitse hätäillä. Enkä olisi välttämättä uskaltanut lähteä rippileirille ilman MODZia.

Anni ei ole ennenkään salaillut verensokerin mittaamista esimerkiksi koulussa. MODZin symboleista kaveritkin tajuavat nyt entistä paremmin, mitä verensokerin vaihtelut käytännössä tarkoittavat.

– Vielä tsemppaavammaksi mittarin voisi saada, jos palkintona hyvistä arvoista olisi vaikka ilmaista Spotify-aikaa, Anni heittää kehittämisehdotuksen.

Myös positiivista palautetta

Äiti Sanna Salmela yhtyy tyttärensä näkemyksiin. Hänen mielestään parasta uudessa verensokerimittarissa on turvallisuuden tunne puolin ja toisin.

– Napanuora perheen nuoreen diabeetikkoon ei katkea mutta pitenee huomattavasti entisestä. Tämä sopii erityisesti Annin kaltaiselle nuorelle, joka ei istu kotona vaan menee ja harrastaa, Sanna Salmela sanoo.

Jokaisesta mittauksesta puhelimeen kilahtavat tekstiviestit rauhoittavat mieltä esimerkiksi silloin, kun tytär on yökylässä ystävien luona.

– Totta kai nuorten elämään kuuluu valvoa myöhään, pitää hauskaa ja käydä pitsalla kavereiden kanssa. Nyt näen, ettei verensokerin mittaaminen ole silti unohtunut. Ja Anni saattaa itsekin huonomman tuloksen saatuaan laittaa nopeasti rauhoitteluviestin, että on jo korjannut tilanteen.

Sanna Salmela kertoo pyrkivänsä antamaan myös positiivista palautetta. Hyvästä mittaustuloksesta tyttärelle lähtee sydän tai peukku.

Äidin mielestä erilaisista verensokeriarvoista kertovat ilmeet ja värit hyödyttävät myös vanhempia.

– Aikuinen osaa tietysti tulkita numeroitakin. Mutta kyllä esimerkiksi matala verensokeriarvo konkretisoituu ihan uudella tavalla, kun ruutu välkkyy punaisena.

Ainoa miinuspuoli uudessa mittarissa on Sanna Salmelan mukaan hinta. Uutena tuotteena MODZ ei toistaiseksi ei ole minkään kunnan hoitovälinejakelussa, joten sekä mittari että liuskat on kustannettava itse.

– Sama summa – noin 70 euroa kuussa – kuluu helposti paljon turhempaan. Olen valmis maksamaan sen verran siitä, että Anni tuntee olonsa turvalliseksi, Sanna Salmela toteaa.


 

Mittari saa näkyä

Mitä diabeetikkolapset itse haluavat verensokerimittariltaan? MODZin kehittäjä, Salla Koski kertoo koko pitkän suunnitteluprosessin lähteneen liikkeelle tästä kysymyksestä.

– Lapset toivovat mittaria, jota kehtaa pitää esillä ja josta voi olla jopa ylpeä. Kiva ulkoasu on tärkeä osa MODZia.

Salla Koski alkoi kehittää laitetta kymmenisen vuotta sitten opiskellessaan Englannissa teollista muotoilua. Ennestään hänellä oli fysioterapeutin koulutus.

Myyntiin MODZ tuli viime maaliskuussa. Salla Kosken mukaan vastaanotto on ollut innostunutta.

– Perheiltä on tullut kommentteja, että ensimmäistä kertaa mittaaminen on lapsen mielestä hauskaa. Vanhemmat ovat myös kertoneet lasten alkaneen hahmottaa hoitotasapainoaan aivan uudella tavalla. Pelkät numerot eivät ole monelle riittävän informatiivisia, Salla Koski sanoo.

Myös opettajien mielestä mittari on helpottanut diabeteksen hoitoa koulupäivien aikana. Ehkä paras palaute on kuitenkin ollut se, että käyttäjien HbA1c-arvot ovat laskeneet MODZiin siirtymisen jälkeen.

– Juuri tämä on ollut tavoitteemme: luoda mittari, joka tsemppaa pyrkimään kohti hyvää hoitotasapainoa, Salla Koski kertoo.


 

MODZ-mittari innosti Emilin yrittämään aina vaan parempia verensokeriarvoja. Kuva: Kaja Normet
MODZ-mittari innosti Emilin yrittämään aina vaan parempia verensokeriarvoja. Kuva: Kaja Normet
Kilpailuhenki heräsi

Diabetesliitossa työskentelevä diabeteshoitaja Kaja Normet on testannut MODZia oman perheensä 8-vuotiaan diabeetikon kanssa. Hänen mukaansa mikään sairauteen liittyvä asia ei ole aiemmin herättänyt Emil-pojassa samanlaista intoa.

- MODZ sopii erityisesti pienille koululaisille, joiden vanhemmat ovat huolissaan lapsen pärjäämisestä yksinäisten iltapäivien aikana, Kaja Normet sanoo. Kuva: Juha Mattila
– MODZ sopii erityisesti pienille koululaisille, joiden vanhemmat ovat huolissaan lapsen pärjäämisestä yksinäisten iltapäivien aikana, Kaja Normet sanoo. Kuva: Juha Mattila

– Lapsi alkoi suorastaan odottaa, milloin pääsee taas mittaamaan verensokerin ja yrittämään hyvää tulosta. Yllättäen lukemat tasoittuivat päivä päivältä. Ainakin tokaluokkalaisessa pojanviikarissa MODZ näköjään synnyttää positiivisen kilpailuhengen, mikä voi vaikuttaa hoitotasapainoon pidemmälläkin ajalla.

Kaja Normet arvelee MODZin sopivan erityisesti 3.–6.-luokkalaisten diabeetikoiden perheille.

– Senikäisille ei ole tarjolla iltapäivätoimintaa koulupäivän päätyttyä, ja vanhemmilla on hätä lasten pärjäämisestä pitkien yksinäisten iltapäivien aikana. Tekstiviestit verensokeriarvoista varmasti hälventävät huolta. Lisäksi mittari antaa turvaa koulupäivän aikana, ellei koulussa ole mahdollisuutta tukihenkilöön.

Myös vastasairastuneet lapset hyötyisivät Kaja Normetin mielestä MODZista. Kuvat ja grafiikat auttavat lasta ja läheisiä aikuisia hahmottamaan, mitä erilaiset verensokeriarvot tarkoittavat ja miltä ne diabeetikosta tuntuvat.

– Hinta varmasti mietityttää monia. Mutta toisaalta voi vaikka ajatella, että käyttää lapselle myönnetyn vammaistuen tähän tarkoitukseen. Kannattaa myös selvittää, voisiko jokin lapsen vakuutuksista korvata käyttöä. Mielenrauhalla on merkitystä.

Kaja Normet kutsuu MODZia uuden sukupolven innovatiivisten mittareiden tienraivaajaksi.

– Toivottavasti tämänkaltaisten laitteiden osuus hoitovälinemarkkinoilla kasvaa.