Lääkekorvausjärjestelmän tulee tukea myös huonosti toimeentulevia diabeetikoita

Lääkekorvausjärjestelmän tulee tukea myös huonosti toimeentulevia diabeetikoita

Osana lääkekustannusten leikkauksia muiden diabeteslääkkeiden kuin insuliinin korvattavuutta alennettiin viime vuoden alussa. Diabeteslääkkeiden korvausmuutos pienensi yksittäisenä ryhmänä eniten lääkekorvauksia. Korvausluokkaa vaihtaneiden diabeteslääkkeiden korvaussumma pieneni 26 miljoonaa euroa (24 prosenttia).

Lääkekorvausjärjestelmää ollaan uudistamassa. Uudistusta varten tehtävä selvitysmiesraportti ilmestyy toukokuussa. Uusi järjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön 1.1.2020. Toisin kuin edellisessä uudistuksessa, nyt suunnitteilla oleva uudistuksen ydintavoite ei ole lääkekorvausmenojen leikkaaminen.

Tämä on hyvä lähtökohta, sillä lääkkeitä tulee tarkastella osana terveydenhuollon kokonaiskustannuksia. Osa diabeteslääkkeistä ei tutkitusti vain hoida vaan myös estää lisäsairauksien syntyä.  Diabetes on onnistunut esimerkki sairaudesta, jonka hyvällä hoidolla voidaan hillitä sairaanhoidon kustannuksia. Diabeteksen aiheuttamat sairaanhoidon kokonaiskustannukset ovat huomattavat. Vuonna 2011 ne olivat noin 1,5 miljardia euroa eli noin 8,8 prosenttia terveydenhuoltomenoista.¹

Puutteellisesta hoidosta aiheutuva lisäsairauksien ilmaantuminen yli kaksinkertaistaa tyypin 2 diabeteksen sairaanhoidon kustannukset. Ilman lisäsairauksia yhden diabeetikon sairaanhoidon kustannukset ovat 3 036 euroa vuodessa. Lisäsairauksien kanssa ne yltävät 7 069 euroon vuodessa.

Kustannusten kehitys on myönteinen: nousu on suurelta osin pysähtynyt ja osittain kääntynyt laskuun. Diabeetikoiden sairaanhoito on siirtynyt vuodeosastohoidosta enemmän avohoidon suuntaan. Diabeteksen hoito on korostuneesti omahoitoa. Siinä lääkkeillä on keskeinen osa.

Myönteistä suuntaa ei saa vaarantaa, sillä vuonna 2017 diabeteslääkkeistä sai korvausta jo 378 337 henkilöä, mikä on 2,5 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena. Tiedetään myös, että pienituloisuudella on yhteys diabeteksen lisäsairauksiin.

Diabetesliitto katsoo, että vuosittaista lääkeomavastuuosuutta on uudistuksessa järkevää kohtuullistaa. Diabeteslääkkeiden kulutus on korvattavuusmuutoksen jälkeen laskenut hieman. Toteutettu lääkekorvausleikkaus on osunut pahimmin jo ennestään haavoittuvassa asemassa olevien pienituloisten diabeetikkojen mahdollisuuksiin saada tarvitsemansa lääkehoito. Erityisesti niin kutsutut uuden sukupolven tablettilääkkeet, esimerkiksi GLP-1-analogit ja SGLT-2:n estäjät, ovat parhaiten niiden saavutettavissa, joilla ei ole toimeentulovaikeuksia. Yhden kuukauden lääkeannos voi ylittää 100 euroa, mikä ennen maksukaton täyttymistä voi olla este monelle.

Kun diabeetikoiden lääkekulutusta tarkastellaan toteutuneiden ostojen valossa, tulee erityistä huomiota kiinnittää kahteen asiaan. Tyypin 2 diabeetikot tarvitsevat useita eri lääkkeitä jatkuvasti päällekkäin. Ajalla 1.1–31.8.2017 diabeteslääkkeistä (ATC A10) korvausta saaneita oli 337 856 henkilöä. Heistä 318 289 henkilöä oli lisäksi ostanut sellaisia korvattavia lääkkeitä, jotka eivät kuulu ATC-ryhmään A10. Merkittävää ei ole yksistään se, kuinka paljon diabeteslääkkeistä on jouduttu tinkimään vaan myös se, kuinka diabeetikot ovat pystyneet lunastamaan lääkehoitonsa kokonaisuudessaan.

Toiseksi on kiinnitettävä huomiota siihen, kuinka paljon diabeetikoiden kaikkien lääkkeiden ostoa on rahoitettu toimeentulotuella. Vuonna 2017 diabeteslääkkeistä SGLT-2-estäjien kulutus kasvoi. Kasvua selittää osittain SGLT2-estäjien tulo erityiskorvattaviksi. Vuoden 2017 lokakuun loppuun mennessä SGLT-2- estäjien lääkeostojen kustannuksista oli toimeentulotuesta maksettu yhteensä 155 025 euroa.²

Lääkekorvausjärjestelmän tulee kannatella diabeetikoita tulevaisuudessa. Optimaalinen tarpeen mukainen lääkehoito ei saa olla diabeetikon taloudellisesta asemasta riippuvaista. Ikäryhmittäisten diabeteslääkkeiden erityiskorvausoikeuksien valossa noin puolet diabeetikoista on tällä hetkellä työelämän ulkopuolella. Tulevaisuudessa työelämän ulkopuolella olevien määrä kasvaa huoltosuhteessa tapahtuvan kehityksen vuoksi.

Eriarvoisuutta ylläpitävä ja lisäävä järjestelmä ei ole taloudellisesti eikä inhimillisesti tarkoituksenmukainen. Nyt on lähtökohtaiset edellytykset rakentaa tuleva lääkekorvausjärjestelmä siten, ettei se lisää toimeentulotuen myöntämistä lääkkeitä varten vaan että se itsessään turvaa taloudellisesta asemasta riippumattoman mahdollisuuden optimaaliseen lääkehoitoon. Lisäksi se johtaa perusoikeuksien mukaisen vähimmäisturvan ja tilapäiseen taloudelliseen hätään tarkoitetun toimeentuloturvan sekoittumiseen.

Järjestelmää uudistettaessa tulee lisäksi korjata perusoikeuksien mukaista oikeutta elämään kyseenalaistava epäkohta ja vapauttaa elämää välittömästi ja pysyvästi ylläpitävä lääkehoito vuosittaisen alkuomavastuun piiristä. Insuliini on elämän jatkumisen pysyvä edellytys.

Tyypin 1 diabeetikko elää ilman insuliinia enintään 2–3 vuorokautta. Nyt täysin insuliinista riippuvaiset diabeetikot joutuvat aina vuosittain lunastamaan oman elämänsä edellytykset alkuomavastuulla. Insuliini ja muu elämää välittömästi ja pysyvästi ylläpitävä lääkehoito tulee jättää vuosittaisen alkuomavastuun ulkopuolelle. Vain insuliinista vuosittain korvausta saavien henkilöiden määrä ei ole suuri Suomessa.

Irene Vuorisalo

 

¹ Diabeteksen kustannukset Suomessa 2002–2011. Tampereen yliopisto ja Suomen Diabetesliitto ry 2017.

² Forxiga 63 358 euroa, Jardiance 91 667 euroa, Kelasta 29.11.2017 saatu tieto.

 


Tällä palstalla tarkastellaan sosiaaliturvaa ja terveyspolitikkaa diabeetikon näkökulmasta.