Hanna Horma: Perhekerho on pelastusrengas

Kuva: Harri Nurminen

”Olen vetänyt Hämeenlinnan seudun diabetesyhdistyksen perhekerhoa vuoden. Hauskaa on se, että muistan myös itseni perhekerholaisena. Sairastuin ykköstyypin diabetekseen nelivuotiaana 38 vuotta sitten. Kävin vanhempieni kanssa keskussairaalan kahviossa kokoontuneessa kerhossa. Toiminta oli vaatimatonta: aikuiset juttelivat ja me lapset piirtelimme. 

Innostukseni kerhon vetämiseen lähti ammattini kautta. Työskentelin Kanta-Hämeen keskussairaalassa sairaanhoitajana 22 vuotta. Olin lastenosastolla ja tein diabeteshoitajan tuurauksia. Työssäni näin, miten paljon perheet kaipaavat tukea ja miten vähän he sitä saavat viikon sairaalajakson aikana. Me ehdimme hoitaa vain kliinisen puolen, sillä moni lapsi on osastolle tullessaan todella huonossa kunnossa. Ja vaikka yritimme kertoa vanhemmille käytännön asioita, he olivat niin järkyttyneitä, etteivät ne jääneet mieleen.

Perhekerhomme on suosittu, mukana on 17 perhettä. Suurin hätä on perheissä, joissa lapsi on juuri sairastunut. Ryhmässä ammennetaan voimia vertaistuesta ja saadaan tietoa, miten selvitä päiväkodissa, koulussa ja liikuntaharrastuksissa tai miten toimia, kun lapsella on oksennustauti. Meillä pyörii myös vilkas Whatsapp-ryhmä. Siellä joku voi kysyä ravintolapöydässä, miten paljon tässä hampurilaisessa on hiilareita. Järjestän perheille myös toimintaa, käymme keilaamassa, seinäkiipeilemässä, makkaraa paistamassa ja Hugo Parkin temppuradalla. 

Diabetekseen sairastuminen on niin iso asia, että yhdistysten kerhojen lisäksi sairaaloissa olisi tarvetta ammattihenkilölle, joka tukisi perheitä osastohoidon ja poliklinikkakäyntien ohessa.  

Itselläni oli helppo murrosikä, mutta näin ei ole kaikilla. Moni nuori haluaa kokeilla yhtä sun toista, ja arjen suunnitelmallisuus voi tuntua orjuuttavalta. Siksi teineille pitäisi olla myös asiatapaamisia, joissa he saavat tietoa pehmeässä muodossa, jotta he ymmärtävät itsensä hoitamisen merkityksen.  

Olen joutunut luopumaan sairaanhoitajan työstä silmäsairauksien takia ja tällä hetkellä työskentelen osastosihteerinä. Tulevaisuudessa aioin yhdistää sairaanhoitajan ammattini ja kokemukseni diabeteksesta. Olen aiemmin opiskellut ratkaisukeskeiseksi neuropsykiatriseksi valmentajaksi ja parhaillaan opiskelen Tampereen yliopiston koulutuksessa työhyvinvointikoordinaattoriksi. Uskon että koulutukselleni ja kokemukselleni on tarvetta esimerkiksi jossakin yhdistyksessä.” 

Teksti: Sirpa Palokari

 


Aikaisemmin julkaistut tarinat:

Sinikka Oranen: Töppöstä toisen eteen kaupunkiluonnossa
Timo Mynttinen: Sensori on lisännyt ymmärrystä kehon toiminnasta
Hannu Hätönen: Diagnoosi aktivoi liikuntaharrastuksen
Miika Vähämaa: Ammattijalkapalloilijan mietteitä
Sari Savela: Elsi Verrinder elää vauvaperheen arkea
Sari Savela: Aniara Larmala: Sairastuminen johti ammatinvaihtoon
Pirkko Tuominen: Vilhelmi Vilposen vauhdikas arki
Sari Savela: Säännöllisten rutiinien ansiosta voin hyvin
Sari Savela: Sota pysäytti hedelmällisen yhteistyön
Pirkko Tuominen: Pipsa Valkeila, 29, opettelee kuuntelemaan kehonsa viestejä
Sirpa Palokari: Valoisa asenne kantaa Kaisaa
Irma Heiskanen-Haarala: Liikunnallinen Helmi Westergren, 17, opiskelee ensihoitajaksi
Pirkko Tuominen: Timo Rautajärvi, 52, polkee hymy huulilla kohti Saimaan ympäriajoa
Kari Kortelainen: Kari Kortelainen, 63, opettelee nytku-elämää
Pirkko Tuominen: Maarja Metsaviir: Kunpa päiväkodeissa tunnistettaisiin diabeteksen oireet
Tuija Manneri: Samuli Öljymäki, 23, löysi uuden tien työhaaveilleen
Tuija Manneri: Diabeteshoitaja Sanna Ruuska löytää hyvää kaikista ihmisistä
Pirkko Tuominen: Ilkka Repo, 34, luottaa pienten muutosten voimaan
Pirkko Tuominen: Jonna Tolvanen oivalsi, ettei kakkostyypin diabetes katso ikää
Irma Heiskanen-Haarala: Peter Törnroos lautailee vesillä ja tasamaalla
Pirkko Tuominen: Saara Kohtalo suunnittelee vaatteita diabeetikoille
Annamari Lammassaari: Erja Miettinen – ratsailla pienestä pitäen
Sirpa Palokari: Sannan kahdet synttärit
Jami Raskinen, 18, osaa kuunnella toisten murheita
Sirpa Palokari: Markus Sarlo ja elämän isot muutokset
Tekniikan tohtori Jukka Jokiniemi: Verensokeriskanneri lisää sokean itsenäisyyttä
Sirpa Palokari: Kati Laakso toivoo lisää diabeetikoita politiikkaan 
Laura Koski: Tatuoijaksi sattuman kautta
Sirpa Palokari: Terveyskeskuslääkäri Satu Brinkmann haluaa olla lähellä ihmistä
Riitta Ahonen: Satu Marin: Arki on kiireistä mutta palkitsevaa
Jaakko Hyytinen: Edunvalvonnasta tuli minulle sydämen asia
Sini Eräjää: Olen paljon muutakin kuin diabeetikko
Markus Vuolaspuro: Ammattihaaveet uusiksi
Maija Aarto: Hypokoira parantaa elämänlaatua ja sokeriarvoja
Kannustusta kiitos, ei syyllistämistä
Mats Fors: Liikunta helpottaa diabeteksen hoitoa
Maarit Antila, ennätyksentekijä
Stressi kulkee muuttolaatikoissa
Stefan Lönnberg: Elän tässä ja nyt
Jefu taklasi korkeat verensokerit
Kalastus hoitaa
Sijaishaima jää eläkkeelle
Eija Rautavuori: Vain elämää