Terveys

Rahatilanne voi katkaista hyvän hoidon

Diabeteslääkäri Atte Vadén on huolissaan siitä, että lääkekorvausleikkausten vuoksi osa diabeetikosta on joutunut luopumaan tarpeelliseksi kokemastaan hoidosta. Vastaanotolla pohditaan nykyään usein, millaiseen lääkitykseen potilaalla on varaa. Eivätkä lääkemenot huoleta pelkästään eläkeläisiä ja työttömiä vaan myös pienipalkkaisia työssäkäyviä.

Elintavat taltuttavat piilevää matala-asteista tulehdusta

Monen kansantaudin taustalla vaikuttaa elimistön matala-asteinen tulehdus. Tulehdustila syntyy, kun ihminen lihoo, ja vatsaontelon rasva lisääntyy. Silloin kudoksissa alkaa syntyä yhä enemmän tulehduksen välittäjäaineita. Miksi ja miten se lisää sairastuvuutta, sitä ei tiedetä vielä tarkkaan. Selvää kuitenkin on, että elintavoilla on merkitystä matala-asteisen tulehduksen synnyssä.

Sopivaa joogaa jokaiselle

Teija Enorannalle, Anneli Rautiaiselle ja Kirsi-Hannele Varhimolle joogasta on ollut iso apu, kun oma terveys on ollut vaakalaudalla. Kaksi heistä vakuuttui joogan myönteisistä vaikutuksista niin, että sen opettamisesta tuli heille elämäntehtävä. Joogasta löytyy lempeitä ja vaativampia suuntauksia – jokaiselle jotakin.

Ruokarytmi tahdittaa elimistön toimintaa

Elimistön sisäiset kellot säätelevät lukuisia elintoimintoja. Kello järjestelmään kuuluu aivoissa sijaitseva keskuskello sekä lukuisia laitakelloja, joita on lähes kaikissa elimistön kudoksissa. Säännöllinen ruokarytmi on yksi tärkeä sisäisten kellojen tahdittaja.

Häpeä nakertaa itsearvostusta

Häpeä on kuluttava tunne, joka nakertaa itsearvostusta ja halua pitää itsestä huolta. Moni häpeää sairauttaan tietämättään. Häpeä voi kummuta sekä omista että muiden asenteista.

Pontus Jäntti opastaa liikkumaan

Kaikkien aikojen menestyksekkäin suomalainen sulkapalloilija Pontus Jäntti toimii nyt terveysvalmentajana. Hän auttaa ihmisiä muuttamaan elämäntapojaan pysyvästi terveellisempään suuntaan ja kannustaa kaikkia liikkumaan joka päivä.

Seitsemän syytä vähentää alkoholin kulutusta

Alkoholin nauttimiseen ei ole turvarajaa, joka takaisi, että ongelmia ei tule. Siksi kohtuus on hyvä kaveri alkoholin käytössä. Ja kohtuus on aika vähän: yksi tai kaksi annosta, eikä niitäkään joka päivä.

Nuku hyvin, voit paremmin

Terveyden peruspilareina pidetään liikuntaa ja terveellistä ruokaa ja unohdetaan usein, miten suuri merkitys hyvillä yöunilla on hyvinvoinnille. - Jos nukkuminen on pielessä, terveyttä on vaikea edistää, unihäiriöpotilaita päätyökseen hoitava dosentti Henri Tuomilehto sanoo.

Uskomattomat uskomushoidot – mikä niissä vetoaa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset luottavat tieteeseen, mutta silti moni turvautuu myös uskomushoitoihin. Jopa joka viides suomalainen uskoo, että luontaislääkkeet ovat usein parempia kuin lääkärien määräämät lääkkeet. Mikä uskomushoidoissa vetoaa?

Minustako kasvissyöjä?

Kasvisruokavalio tarjoaa diabeetikoille monia terveyshyötyjä: se auttaa muun muassa verensokerin ja verenpaineen hallinnassa. Monipuolisen kasvisruokavalion toteutus on nyt entistä vaivattomampaa.

Ulos uupumuksesta

Uupumusta ja pelkoa, yhä uusia sairaslomia, pahenevia allergiaoireita ja heilahtelevia verensokeriarvoja. Raahelaisen Lea Käräjäojan elämä oli muutama vuosi sitten yhtä sairastelukierrettä. Hän sai elämänsä hallintaan hyvän hoitosuhteen, uuden lääkityksen, sensoroinnin, työpaikan vaihdosten ja vertaistuen avulla.

Terve metsä!

Veikko Lindell on vuosien aikana huomannut, että luonnossa liikkuminen on hyvä keino pitää kakkostyypin diabetes ja verensokeri kurissa. Luonto paitsi virkistää myös väsyttää terveellisellä tavalla: tulee nukuttua hyvin. Sipoon terveydenhuollossa luonnossa liikkumista käytetään diabeetikoiden hoidon tukena.

Hoivan puute lapsena voi näkyä sairauksina aikuisiässä

Terveysjournalismi keskittyy yksilön omiin elämänvalintoihin, teknologisesti mitattavaan kehoon ja lukkoon lyötyyn perimään, mutta unohtaa psyyken. Näin siitä huolimatta, että on jo pitkään tiedetty, että varhaislapsuuden ihmissuhteet ja kehitys ovat keskeinen tekijä aikuisiän terveydessä, Vienna Setälä-Pynnönen sanoo. Hän tutki väitöskirjassaan tiedejournalismin tapoja esittää ihmiset ja heidän välisensä suhteet.

Mistä löydän mä ystävän?

Yksinäisyys on yksi aikamme suurimmista ongelmista. Etenkin iäkkäämmät, sairauksien uuvuttamat ihmiset saattavat unohtua yksin neljän seinän sisälle. Vanhusytön keskusliiton Ystäväpiiri-ryhmistä moni on löytänyt kavereita ja jopa sydänystävän.

Mikä aiheuttaa diabeetikon matalan D-vitamiinitason?

Näyttää siltä, että diabeetikon elimistö pystyy muuta väestöä huonommin hyödyntämään D-vitamiinia. Miksi näin on? Oulun yliopistossa selvitetään ykkös- ja kakkostyypin diabeetikoiden matalien D-vitamiinitasojen takana olevia mekanismeja.

Onko älypuhelinten terveyssovelluksista oikeasti hyötyä?

Älypuhelimiin on saatavilla kymmeniä tuhansia terveyteen liittyviä sovelluksia. Mutta onko niistä oikeasti hyötyä terveyden vaalimisessa?

Lääkkeeksi liikuntaa

Liikunta on tehokas lääke, jonka voi myös itse määrätä itselleen. Tämäkin lääke auttaa vain, jos sitä nauttii säännöllisesti. Liikunnan Käypä hoito -suositus päivitettiin äskettäin. Miten liikuntalääkettä pitäisi suosituksen mukaan annostella, jotta se tehoaisi parhaiten?

Joko teidän kunnassa syödään Sydänmerkki-aterioita?

Jokainen suomalainen syö keskimäärin 165 joukkoruokailussa tarjottua ateriaa. Terveyden kannalta ei ole ihan yhdentekevää, millaista ruokaa silloin on tarjolla. Yhä useammassa kunnallisessa ruokapaikassa voi nyt valita myös terveellisen Sydänmerkki-aterian.

Kansalaisten liikkuttajat

Suomalaisilla liikunta- ja urheilujärjestöillä on vahva rooli terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan toteuttamisessa. Se on monen liikuntajärjestön päätehtävä. Liikuntajärjestöt tekevät monilla paikkakunnilla yhteistyötä kansanterveysjärjestöjen kanssa.

Virtaa välipaloista

Maukkaat ja ravitsevat välipalat antavat puhtia päivään kaikenikäisille, mutta etenkin eläkeiässä niiden syöminen kannattaa ottaa säännölliseksi tavaksi.

TV-kokki Jamie Oliver julisti sodan sokeria vastaan

Britanniassa 60 prosenttia aikuisista ja 30 prosenttia lapsista on lihavia. Tv-kokki Jamie Oliver julisti sodan sokeria vastaan kansalaisten lihomisen vähentämiseksi. Hänen esittämänsä sokerivero kohtasi ensin ison vastalauseryöpyn, mutta nyt monet arvovaltaiset tahot kannattavat sitä.

Hei Nukkumatti, poikkea meille!

Nukkumiseen tarvitaan tyyni mieli ja rauhallinen ympäristö. Myös pimeähormoni melatoniini saattaa auttaa, mutta muita unilääkkeitä ei kannata käyttää muuten kuin tilapäisen ja lyhytaikaisen unettomuuden hoidossa, sanovat asiantuntijat. Unettomuuden Käypä hoito -suositus päivitettiin äskettäin.

Pureskelemalla parempaan painonhallintaan

Tiesitkö, että perusteellinen ruuan pureskelu lisää ja voimistaa kylläisyyssignaaleja, jotka ruokailu välittää aivoihin? Nälkä siis talttuu nopeammin ja pysyy pitempään loitolla, kun syö kunnon pureskelua vaativaa ruokaa. Kasviksia ei kannata soseuttaa smoothieksi, vaan syödä ne sellaisinaan. Millä muilla keinoilla aterioihin saa lisää pureskeltavaa?

Parhaat keinot painon hallintaan

Yli puolet suomalaisista kantaa mukanaan liikaa painoa. Laihdutus helpottaa muun muassa diabeteksen hallintaa ja ehkäisee monia muita sairauksia. Tavallisin tapa laihduttaa on muuttaa ruokavaliota kevyemmäksi ja lisätä liikuntaa, mutta jos kilot eivät sillä tavalla karise, avuksi löytyy muitakin keinoja pudottaa painoa.

Yhdet vain, ja sitten lasku

Kesäterassilla ja saunan jälkeen laiturin nokassa maistuu olut, joskus ehkä liiankin hyvin… Annosten laskeminen auttaa arvioimaan, millaista oma alkoholin kulutus todellisuudessa on, jos tissuttelu on jäänyt lomalla päälle. Runsaalla alkoholin käytölllä on monenlaisia haitallisia vaikutuksia terveyteen. Diabeetikon on hyvä muistaa, että alkoholi voi tiputtaa verensokerin liian alas.