Mistä löydän mä ystävän?

259
Kuva: Riitta Weijola / Vastavalo

Teksti: Sirpa Palokari

Toisten ihmisten seurassa yksinäisyydentunne vähenee, ja vaivatkin loitontuvat. Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-ryhmistä on moni löytänyt seuraa, kavereita ja jopa sydänystävän. Niitä toimii jo 40 paikkakunnalla.

Yksinäisyys on eräs aikamme suurimmista ongelmista. Etenkin iäkkäämmät ihmiset saattavat unohtua yksin neljän seinän sisälle sairauksien ja murheiden uuvuttamina. Yksinäisyydestä voi tulla pahan kierre: olo tuntuu entistä kurjemmalta, ja kynnys muiden seuraan lähtemiseksi nousee.

Vanhusten yksinäisyyteen on monia syitä: ihmiset elävät yhä vanhemmiksi, puoliso ehtii kuolla, lapset asuvat kaukana. Moni on saattanut erota kypsässä iässä, eikä uutta kumppania välttämättä ole löytynyt tai sitä ei ole enää halunnut.

Yhden henkilön taloudet ovat lisääntyneet kaikissa ikäryhmissä: moni suomalainen elää yksin nuoruudesta keski-ikään. Jos sosiaaliset suhteet ovat tuolloin vähäisiä, niitä ei välttämättä tule hankittua vanhempanakaan.

Valoisampi suunta elämälle

Iän karttuessa yksinäisyys saattaa tuntua erityisen raskaalta ja turvattomalta. Sen tiedetään vaikuttavan myös toimintakykyyn, terveyteen ja muun muassa muistiin.

Vanhustyön keskusliitto on tarttunut ikäihmisten yksinäisyysongelmaan. Liiton mallin mukaisia Ystäväpiiri-ryhmiä toimii jo 40 paikkakunnalla, ja kokemukset ovat loistavia. Monen yksinäisyydentunne on kadonnut, kun ryhmästä on löytynyt hengenheimolaisia, joiden kanssa on päässyt vaihtamaan ajatuksia ja toimimaan. Uusien ihmissuhteiden avulla elämä on saattanut saada valoisamman suunnan.

– Ryhmissä on iso ikähaitari, 54–98 vuotta. Ryhmissä kuullaan osallistujien toiveita, keskustellaan, jaetaan kokemuksia ja ylipäätään ryhmäydytään, jotta jokainen tuntisi kuuluvansa joukkoon. Ryhmähenkeä vahvistetaan taiteella, liikunnalla ja kulttuurilla, Vanhustyön keskusliiton alueohjaaja, suunnittelija Tarja Ylimaa kuvailee.

Ohjaajien tuella

Ystäväpiiri-ryhmät alkavat pääasiassa syksyisin ja keväisin ja kokoontuvat 12 kertaa. Ryhmiin tulijat haastatellaan, jolloin itse kukin voi tuoda esille toiveitaan. Sairaudet eivät ole este osallistumiselle.

Ryhmiä ohjaavat vanhustyön ammattilaiset sekä vapaaehtoiset, joita ohjaajista on kolmannes. Jo lähes 800 ohjaajaa on koulutettu eri puolilla maata.

– Ohjaajien ote on voimaannuttava: he pyrkivät ottamaan kaikki jäsenet aktiivisesti mukaan. Jotta kaikki tulevat huomioiduksi, ryhmät halutaan pitää pieninä: niissä on 6–8 jäsentä. Tavoitteena on tutustuttaa ihmisiä toisiinsa, ja vähitellen ohjaajat tekevät itsensä tarpeettomiksi. Tässä onkin onnistuttu hyvin.

– Yli 60 prosenttia ryhmissä olleista on jatkanut keskenään omatoimisia tapaamisia. Ohjaajat auttavat uuden tapaamispaikan löytämisessä. Se voi olla sama paikka missä ryhmä on toiminut, tai vaikkapa kahvila, Ylimaa kertoo.

Myös Vanhustyön keskusliiton tekemä selvitys kannustaa mukaan: 98 prosenttia Ystäväpiiri-ryhmiin osallistuneista on ollut siihen tyytyväisiä ja valmiita suosittelemaan ryhmiä muillekin.

Ystäväpiiri-toimintamallia hyödynnetään aktiivisesti muun muassa järjestöjen ja yhdistysten toiminnassa sekä kuntien vanhuspalveluissa. Esimerkiksi Helsinki ja Espoo ovat ottaneet Ystäväpiiri-toiminnan osaksi kaupungin vanhustenpalveluja.


Tietoa oman paikkakunnan Ystäväpiiri-ryhmistä löytyy Vanhustyön keskusliiton nettisivuilta www.vtkl.fi/ystavapiiri-toiminta tai soittamalla numeroon 09 3508 600 (kysy Ystäväpiiri-toiminnan alueohjaajaa).


Ryhmästä voimaa arkeen

Timo Kulmala tekee vapaaehtoistyötä SPR:ssä. Hän tietää, että aktiivisuus ja muiden seura tuovat paljon puhtia elämään.  

- Kun naiset tulevat ryhmään, he istuvat alas ja alkavat heti puhua. Toista on miesten kanssa, sillä he eivät välttämättä puhu eivätkä pukahda, omaishoitajien ryhmiä vetävä Timo Kulmala sanoo. Kuva: Vesa-Matti Väärä.
– Kun naiset tulevat ryhmään, he istuvat alas ja alkavat heti puhua. Toista on miesten kanssa, sillä he eivät välttämättä puhu eivätkä pukahda, omaishoitajien ryhmiä vetävä Timo Kulmala sanoo. Kuva: Vesa-Matti Väärä.

Paimiolainen Timo Kulmala on seitsemänkymppinen, eläkkeellä oleva rakennusmestari, jolla on laaja kokemus vapaaehtoistyöstä. Hän on aiemmin toiminut meripelastustehtävissä SPR:n Caritas-palveluveneellä, nykyisin hän on aktiivinen SPR:n Piikkiön osastossa. Hän vetää omaishoitajien tapaamisia ja pitää ensiapuharjoituksia. Tupasvillan palvelutalossa hän ohjaa naisten ja miesten omaishoitajien sekaryhmiä ja Kaarinan Riistatalossa miestenryhmiä.

Vapaaehtoistyössä hän on nähnyt ikäihmisten yksinäisyyden. Siitä kärsivät yhtä lailla yksinelävät kuin omaistaan hoitavat. Hän on huomannut, että erityisesti miehillä on tapana purra hammasta, vaikka olo olisi kuinka kurja.

– Kun naiset tulevat ryhmään, he istuvat alas ja alkavat heti puhua. Toista on miesten kanssa, sillä he eivät välttämättä puhu eivätkä pukahda. Miehet eivät ole tottuneet kertomaan asioistaan, Kulmala toteaa.

Miehet nauttivat hemmottelusta

Parasta ryhmissä on vertaistuki, jonka avulla moni uupunut on löytänyt voimia arkiseen jaksamiseensa.

– Ryhmistä saa myös lähiturvaa, sillä moni asuu kerrostalossa, jossa ei ole yhteyttä muihin ihmisiin.

Piikkiössä SPR järjestää joka vuosi seurakunnan ja muiden seniorijärjestöjen kanssa Ikäihmisten iloisen iltapäivän, johon tulee puolentoista sataa vierasta. Tapahtumassa syödään, tanssitaan ja harrastetaan erilaisia liikuntalajeja.

Viime keväänä Kulmala oli järjestämässä omaishoitajien virkistyspäivää, jossa oli mukana joukko lähihoitajaopiskelijoita vieraita hemmottelemassa.

– Omaishoitajia oli paikalla peräti 80. Kyllä he nauttivat, kun he saivat huomiota, heidän terveyttään arvioitiin, heitä hierottiin ja heille tarjottiin hyvää ruokaa.

Järjestöjen toiminta on korvaamattoman arvokasta yksinäisille tai omaishoidon uuvuttamille ikäihmisille. Vapaaehtoistyö paikkaa jo monelta osin palveluja, joiden järjestäminen kuuluisi viralliselle taholle.

Kulmala muistuttaakin, että vaikka monet järjestöt pyörivät vapaaehtoisten voimin, myös ne tarvitsevat rahaa ja tukea. Hän tietää tapauksia, joissa omaishoitaja-vanhus ei ole päässyt ryhmään, koska hoidettavalle ei ole kyetty järjestämään kunnasta apua pariksi tunniksi.

Elämässä kiinni 

Vapaaehtoistyön tekeminen on hyvä tapa säilyttää aktiivinen ote elämään. Tutkimusten mukaan vapaaehtoistyö lisää tekijänsä hyvinvointia ja vähentää yksinäisyyttä.

– Kun järjestötyöhön lähtee mukaan, se vie mennessään. Ja ystäviä tulee sitä kautta paljon, Kulmala toteaa.

Hän on itsekin yksineläjä, muttei yksinäinen. Hän asui aiemmin Piikkiössä, mutta muutti Paimioon lähelle lapsenlapsiaan tavatakseen ja auttaakseen heitä useammin. Lapsenlapsia on kuusi, joista nuorimmat ovat alle kouluikäisiä.

Kulmala on myös innokas matkustelija. Hän sanoo karkaavansa reissuun aina kun mahdollista, joko Lappiin tai naapurimaihin.

Kulmalalla on diabetes, ja hän sanoo hoitonsa olevan hallinnassa. Myös hänen 93-vuotiaalla äidillään ja kahdella siskollaan on diabetes, mutta lapset ja lapsenlapset ovat sairaudelta välttyneet.

Omaishoitajina liian sairaita

Timo Kulmala on tavannut omaishoitajien virkistysleireillä paljon iäkkäitä miehiä, joilla on diabetes ja sen ohella monia muita sairauksia. Omaishoitajina toimivien sairaiden ja vanhojen ihmisten tilanne näyttää hänestä kohtuuttomalta. Miten he jaksavat hoitaa puolisoaan, kun itsekin tarvitsisivat hoitoa?

– Monet heistä ovat niin uupuneita, että kun he tulevat leirille, he nukkuvat yönsä hyvin kun kukaan ei häiritse.

Myös ravitsemus saattaa olla huonolla tolalla, mutta hyvinvointileireillä otetaan kaikki irti ihanista valmiista aterioista.

– Ruokaa kehutaan, ja kyllä miehet sitä reilusti syövätkin!

Ei pakolla nettiin

Kulmala muistuttaa, että internet ei palvele kaikkia vanhuksia tai helpota yksinäisyyttä, päinvastoin. Nettiin patistaminen saattaa jopa lisätä ahdistusta ja ulkopuolisuuden kokemusta.

– Jotkut viranomaiset kehottavat vanhoja ihmisiä tutkimaan asioita netistä. On paljon vanhoja ihmisiä, joille verkko on vieras ympäristö, eivätkä he enää tahdo opetella sen käyttäjiksi, Kulmala sanoo.

Hän on huolissaan yhä kasvavasta ikäihmisten uupumuksesta ja yksinäisyydestä. Hän rohkaisee kaikkia yksinäisiä järjestöjen ja seurakuntien pyörittämään päivätoimintaan.

– Ryhmissä voi olla hiljaa tai puhua, ja aina syödään pullaa ja juodaan kahvia. Monet, jotka ovat tulleet mukaan ja avanneet suunsa, ovat innostuneet ja jääneet toimintaan kymmeneksi vuodeksi, Kulmala kannustaa.

Kirjoita kommentti

Please enter your comment!
Please enter your name here