Kallista säästöä

”Kun nämä kustannukset ja omavastuu kohoaa jatkuvasti, kohta ei pysty ostamaan lääkkeitä.” 
”Lääkkeiden saatavuus tulevaisuudessa huolestuttaa. Korvattavuus tulisi palauttaa ennalleen, nyt suuri osa eläkkeestä menee lääkkeisiin.”

Yllä olevat lauseet ovat poimintoja jäsentemme vastauksista Diabetesbarometri-tutkimuksessa. Tutkimuksella selvitimme diabeteksen ehkäisyn ja hoidon tilaa. Monella vastaajalla oli huoli taloudellisesta pärjäämisestään.

Riittävä tuki omahoitoon ja omahoitovälineiden saatavuus ovat tehokkaimmat keinot vähentää diabetekseen liittyviä lisäsairauksia ja lopulta diabeteksen aiheuttamia kustannuksia. Käytännössä monessa kunnassa säästetään jo perushoidosta ja ohjauksesta. Diabetesbarometrin mukaan näyttää siltä, että iso osa tyypin 2 diabetesta sairastavista ei saa minkäänlaisia verensokerin hoitovälineitä omahoitonsa tueksi.

Kakkostyypin diabeteksen lääkkeet kallistuivat käyttäjille vuonna 2017 huomattavasti. Sipilän hallitus pienensi muiden diabeteslääkkeiden kuin insuliinien Kela-korvauksen sadasta 65 prosenttiin. Tässä lehdessä kerrotaan, miten Kela-korvausten heikennys on vaikuttanut diabeetikoiden lääkkeiden käyttöön, arkeen ja taloudelliseen tilanteeseen. Tiedot on koonnut Itä-Suomen yliopisto yli tuhannen tyypin 2 diabetesta sairastavan vastausten pohjalta. Joka kolmannen kakkostyypin diabetesta sairastavan on vaikea saada rahat riittämään tarvitsemiinsa lääkkeisiin. Maamme nykyinen hallitus on luvannut, ettei lisäleikkauksia tule, mutta se on laiha lohtu.

Valtio säästää Kela-korvauksen heikennyksen ansiosta vuosittain 21 miljoonaa euroa välittömissä lääkekorvausmenoissa. Se, miten kalliiksi säästö lopulta tulee ja mitä vaikutuksia sillä on ihmisten terveyteen, on vielä hämärän peitossa.

Olemme Diabetesliitossa ylpeitä siitä, että meillä on kokonaisvaltaisin tieto suomalaisten diabeetikoiden arjesta. Kiitos siitä kuuluu jäsenillemme, jotka vastaavat kyselytutkimuksiimme ja joilta saamme palautetta. Tieto mahdollistaa sen, että meitä kuunnellaan. Meille on kunnia-asia saada viedä diabeetikoiden terveisiä päättäjille. Diabeteksen hoito on kehittynyt valtavasti, mutta siinä on alueellisen epätasa-arvon ja lääkekorvausten heikentämisen kaltaisia epäkohtia. Niistä pidämme ääntä myös jatkossa.

Jussi Nousiainen

Vuoden ensimmäinen Diabetes-lehti on lähetetty kaikille Diabetesliiton jäsenille. Saat seuraavat viisi numeroa hyvin edullisesti, kun maksat jäsenmaksun yhteydessä lehden tilausmaksun 15 euroa.

Mukavia lukuhetkiä!

 
Julkaistu Diabetes-lehdessä 2/2020.


Aikaisemmat pääkirjoitukset:

Jussi Nousiainen:

Janne Juvakka:

Laura Manninen: