Tehdään yhdessä terveyttä

Terveydestä keskusteltaessa katse kääntyy usein elintapoihin. Joidenkin arvioiden mukaan elintapojen osuus terveyteen vaikuttavista tekijöistä on 35 prosenttia. Sosioekonomisten tekijöiden osuus on 25, perinnöllisten tekijöiden 15, terveydenhuollon 15 ja ympäristötekijöiden 10 prosenttia. Vaikka elintavat olisivat miten hyvät tahansa, ne eivät siis yksin välttämättä takaa terveyttä. Esimerkiksi jos on sattunut saamaan terveyden kannalta huonot geenit, niitä eivät parhaatkaan elintavat korjaa.

Elintapoihin vaikuttavat tiedolliset ja muut ihmisen voimavarat sekä elinympäristön antamat mahdollisuudet. Toisilla on enemmän mahdollisuuksia oman terveyden ylläpitoon kuin toisilla. On helpompaa elää terveellisesti, jos siihen on varaa, kykyä ja muita voimavaroja.

Myös erilaisten sosiaalisten verkostojen merkitys oman terveyden tukijana on keskeinen. Ihmiset haluavat kuulua johonkin yhteisöön, joka kannattelee ja tukee heitä – varsinkin silloin, kun elämä haavoittaa. Perhe, suku ja vertaisryhmät ovat tärkeitä. Myös some-verkostot ovat merkittäviä tuen saamisen ja tiedon jakamisen paikkoja, joskin niissä on syytä osata olla myös mediakriittinen.

Voisivatko toiset ihmiset olla jopa kaikkein tärkeimpiä terveyden ylläpidon turvaamisessa? Tutkimusnäyttöä löytyy siitä, että arjen yhteisöillä ja yhteisöllisyyden kokemuksilla on elintavoista riippumaton myönteinen vaikutus terveyteen. Erään määritelmän mukaan terveys on yksilön selviytymistä omassa elämässä eli arjessa pärjäämistä. Olisivatko siis läheisemme ja lähiyhteisömme sen parhaat tukijat? Sitä pohdimme tässä lehdessä, jonka teemana on Minä ja muut.

Arjen yhteisöt ja yhteisöllisyys eivät kuitenkaan riitä ylläpitämään terveyttä, jos esimerkiksi terveyspalveluiden saatavuudessa, saavutettavuudessa tai laadussa on puutteita. Suomessa on onneksi tarjolla vaikuttavia hoitomenetelmiä, lääkkeitä ja hoitotarvikkeita. Terveyspalveluiden kuntakohtaiset erot ovat kuitenkin isoja: esimerkiksi glukoosisensoreita myönnetään diabeetikoille toisissa kunnissa helpommin kuin toisissa ja joissakin kunnissa kakkostyypin diabeetikot saavat verensokerin mittausliuskoja lähes rajattomasti, toisissa eivät juuri lainkaan. Palvelun laadussakin on alueellisia eroja. Tästäkin kerromme Diabetes-lehden tässä numerossa.

Janne Juvakka
Diabetesliiton toiminnanjohtaja

 


 

Aikaisemmat pääkirjoitukset:

Janne Juvakka:

Laura Manninen: