Yhdenvertaisuus ei toteudu diabeteksen hoidossa Suomessa. Hyvän hoidon edellytykset riippuvat yhä liian pitkälti siitä, millä alueella asuu ja minkälaisessa hoitopaikassa asioi. Jopa sillä voi olla merkitystä, kenen lääkärin tai hoitajan vastaanotolla käy.
Tuoreinta tietoa eriarvoisuudesta tarjoaa Diabetesliiton tekemä selvitys siitä, miten tyypin 1 diabeetikoille on tarjottu ja myönnetty glukoosisensoreita ja insuliinipumppuja. Kysely toteutettiin verkossa ja vastaajia oli yli 700.
Tuloksia voidaan pitää suuntaa-antavina. Ne kertovat merkittävistä alueellisista eroista hoitotarvikkeiden myöntämisessä ja vastaavat arkitiedon pohjalta syntynyttä vaikutelmaa. Vastaukset osoittavat, että hoitopaikan tyyppi painaa: sensoreita ja insuliinipumppuja oli tarjottu vähiten terveyskeskuksissa. Tulokset viittaavat myös siihen, ettei hoitotarvikkeiden myöntämisellä ollut riittävää yhteyttä sen kanssa, kuka niistä olisi Käypä hoito -suosituksen perusteella hyötynyt.
Tyypin 2 diabeetikoille verensokerin mittausliuskoja myönnetään eri kunnissa hyvin eri perustein. Diabeteslääkärille tai diabeteshoitajalle pääsee joissakin paikoissa kiitettävästi, toisissa tuskin koskaan. Aistimme yhä enemmän yksin jätetyksi tulemisen tunnetta.
Yhdenvertaisuus ei tarkoita sitä, että kaikkien tulisi saada tismalleen samanlainen hoito tai samanlaiset hoitovälineet. Päinvastoin, uudet hoitosuositukset korostavat yhä enemmän yksilöllisyyttä. Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kotikunnasta tai hoitopaikasta riippumatta noudatetaan samoja hyvän hoidon periaatteita. Kävi sote-uudistuksessa miten hyvänsä, diabeteksen hoitoa on kehitettävä ja ammattilaisten osaamista yhdenmukaistettava.
Koskaan ei voi korostaa liikaa sitä yksinkertaista perusviestiä, että diabeteksen hyvä hoito tulee pitkällä aikavälillä edullisemmaksi. Samalla se lisää diabetesta sairastavien yhdenvertaisuutta muiden kanssa. Hyvä hoito tekee mahdolliseksi tavallisen arjen.