Teksti: Elina Viitanen
Anniina Linnero on monessa mukana. Taitoluistelu- ja ompeluharrastuksen lisäksi hän on rakentanut itselleen keinohaimajärjestelmän. Uusin aluevaltaus on vapaaehtoistoiminta: hän toimii Diabetesliiton somelähettiläänä. Vertaistuen antamisen ilon lisäksi hän löysi toiminnan parista rakkauden.
Anniina Linnero, 22, juhli syksyllä ykköstyypin diabeteksen 100-vuotisjuhlaa: kemuissa oli mukana paljon diabeetikoita, jotka viettivät diabeteksen pyöreää juhlavuotta. Anniina itse on sairastanut diabetesta kymmenen vuotta.
– Jouduin 12-vuotiaana happomyrkytyksen vuoksi sairaalaan, ja siellä minulla todettiin ykköstyypin diabetes. Luin tuolloin paljon kirjoja, ja olin osannut jo tovin epäillä, että minulla saattaisi olla diabetes. Ajattelin kuitenkin, että jos vain olen oireistani hiljaa, ne menevät lopulta pois. Niin ei jostain kumman syystä tapahtunut.
Loppujen lopuksi diabetekseen sairastuminen ei kuitenkaan ollut iso järkytys, ja omahoito alkoi sujua heti hyvin. Teini-iässä Anniina alkoi kuitenkin kapinoida diabetesta vastaan, eikä hoitomotivaatiota ollut.
– Perheessämme oli hankala elämäntilanne. Vanhempani olivat eronneet jo ennen kuin sairastuin, mutta sairastumiseni jälkeen tilanne eskaloitui ja muutimme kaupungista toiseen tiheästi. Silloin diabeteksen hoitaminen jäi.
Neljä vuotta sitten Anniina hurahti taitoluisteluun ja päätti petrata diabeteksen hoidossa, sillä hän tiesi, ettei jäälle ole asiaa vuoristorataa viuhtovilla verensokereilla.
1 300 timanttia
Aktiivikaudella Anniina luistelee 7–8 tuntia viikossa päälajinaan yksinluistelu. Parasta luistelussa on itsensä ylittäminen.
– Yksöishypyt sujuvat jo hyvin, mutta nyt olen alkanut varovasti harjoitella kaksoishyppyjä. Se on ollut tosi pelottavaa, mutta kun olen uskaltanut edes yrittää, on tullut mahtava fiilis, vaikka hypyt eivät tietenkään ole heti onnistuneet.
Taitoluistelu on Anniinalle puhtaasti harrastus, eikä hän juuri välitä kisaamisesta. Kerran hän kuitenkin kokeili kisoihin osallistumista ja ompeli sinne kisapukunsa itse.
– Olen ommellut jonkin verran lasten taitoluisteluvaatteita ja tykkään tehdä myös muita urheiluvaatteita. Suurimman osan arkivaatteistani olen tehnyt itse. Ompelu on tosi rentouttavaa puuhaa ainakin silloin, kun kaikki laitteet toimivat, Anniina naurahtaa ja näyttää kisapukuaan, johon hän kiinnitti 1 300 strassia.
Ompelun ja taitoluistelun lisäksi Anniina nauttii edelleen lukemisesta ja luonnosta liikkumisesta. Luonto on hänelle rauhoittumisen paikka hektisen arjen keskellä.
– Ramppaan aika monen kaupungin väliä, sillä opiskelen englanninkieltä ja kääntämistä Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa, perheeni asuu Tampereella ja miesystäväni Hyvinkäällä.
Ei liian asiallista
Vertaistuki on aina ollut Anniinalle tärkeää. Hän oli jo pidemmän aikaa pohtinut, että järjestötoiminta voisi olla antoisaa, mutta oikeaa tapaa ja aikaa ei vain löytynyt. Sitten Diabetesliitosta otettiin Anniinaan yhteyttä ja kysyttiin, kiinnostaisiko häntä ryhtyä Diabetesliiton somelähettilääksi.
– Mielestäni ajatus, että me deelähettiläät olemme ihan tavallisia diabeetikoita, jotka esittelevät somessa erilaisia tapoja hoitaa diabetesta, kuulosti kivalta. On hienoa, että Diabetesliitossa ei laiteta meitä diabeetikoita vain yhteen lokeroon tai olla aina niin kovin virallisia.
Deelähettiläitä on tällä hetkellä kymmenen. Mukana on hyvin eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia diabeetikoita. Joukossa on myös diabeetikon äiti ja diabeteslääkäri. Erilaisista lähtökohdista huolimatta ryhmä on hitsautunut hyvin yhteen, ja Anniina on viihtynyt yhteisissä koulutusviikonlopuissa todella hyvin.
– Vapaaehtoistoiminta on antanut minulle enemmän kuin oletin. Tapasin sen ansiosta miesystäväni, joka myös on deelähettiläs, Anniina hymyilee.
Itserakennettu keinohaima kiinnostaa
Jokainen deelähettiläistä kaappaa vuorotellen Diabetesliiton Instagramin tarinat viikoksi haltuunsa. Tarinoissa kerrotaan omasta elämästä diabeteksen kanssa ja keskustellaan seuraajien kanssa.
– Kerron yleisesti arjestani: esimerkiksi siitä miten toimin, kun lähden liikkumaan. Ihan samalla tavalla kuin päivittäisin omaakin Instaani, painottaen toki diabetesta.
Anniina on puhunut myös jonkin verran keinohaimajärjestelmästä, jonka hän rakensi itselleen puolitoista vuotta sitten. Rakentaminen ei ollut vaikeaa, sillä netistä löytyi hyvät kuvalliset ohjeet, mutta oikean algoritmin löytäminen ja insuliinipumpun säätäminen ei ole ollut yksinkertaista.
– Kännykkääni siirtyy verensokeriarvo, jonka perusteella laite tekee ennusteen, mihin verensokerini on menossa. Laite tietää paljonko minulla on inskaa ja hiilareita aktiivisena sekä paljonko minulla on mennyt aiemmin insuliinia ja olenko juuri nyt kuinka insuliiniherkkä. Nämä tiedot eivät kuitenkaan ilmesty insuliinipumppuuni automaattisesti, eikä tämä ole oppiva systeemi vaan asetukset on itse säädettävä ilman teknistä tukea.
Vaikka järjestelmä on toiminut Anniinalla, hän haluaa viestiä, ettei omahoito keinohaimalla ole huoletonta.
– Keinohaima kiinnostaa selvästi seuraajia. Monet vanhemmat ovat tulleet kysymään, voisivatko he rakentaa lapselleen tällaisen laitteen. Siinä vaiheessa kerron hyvin rehellisesti, mitä keinohaiman rakentaminen vaatii, ja että se ei ole paljon helpompi hoitomuoto kuin tavallinen insuliinihoito.
– Toivon itsekin saavani lähiaikoina käyttööni Tandemin t:slim X2 -insuliinipumpun. Olen alkanut arvostaa ajatusta siitä, ettei minun tarvitsisi enää ratkoa keinohaimajärjestelmän ongelmia itse, vaan saisin niin pumpun tuotetuen kuin hoitopaikankin täyden tuen aina tarvittaessa.
Uuden hoitomuodon lisäksi Anniina haaveilee yhteisestä kodista miesystävänsä kanssa ja työpaikasta joko kirjoittamisen tai kääntämisen parissa. Diabeteksen hoidon hän toivoo ottavan lähiaikoina harppauksen eteenpäin.
– Odotan kaksoishormonipumppuja, joissa on sekä insuliinia että glukagonia. Sellainen pumppu pystyy korjaamaan myös tilanteet, joissa verensokeri laskee liian nopeasti alas. Näitä pumppuja on jo testikäytössä maailmalla, Anniina innostuu.
