Kati Laakso toivoo lisää diabeetikoita politiikkaan 

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

”Elämässäni on monta roolia, mutta ensisijaisesti olen Kati ja diabeetikko. Olen sairastanut diabetesta 33 vuotta ja selviän sen kanssa hyvin, tosin muutoksiakin on tapahtunut. Matalan verensokerin oireet ovat muuttuneet ja osin hävinneet. Turvakseni saan hypokoiran, jonka kanssa alamme opiskella hypojen haistamista. 

Kaksi vuotta sitten menin politiikkaan omien kokemusteni innostamana: minulla on pitkä sairaushistoria, mutten saanut glukoosisensoria, vaikka jotkut samassa sairaanhoitopiirissä asuvat saivat. Itkin, kun harmitti, miksi diabeteksen hoidossa on tällaista epätasa-arvoa. Ajattelin, että minun on päästävä sinne, missä päätöksiä tehdään! 

Nyt olen Jyväskylän valtuustossa varavaltuutettu, perusturvalautakunnan varajäsen ja lisäksi sairaanhoitopiirin valtuuston jäsen. Pidän ääntä meistä diabeetikoista ja meidän oikeuksistamme ja levitän tietoa sairaudesta.

Kun esimerkiksi käsittelyssä oli glukoosisensoreiden hankinta, huomasin, etteivät päättäjät tienneet lainkaan, mistä on kyse. Tällaisissa tilanteissa nousen ylös ja puhun. On huolestuttavaa, jos vääriä päätöksiä tehdään satojen tuhansien ihmisten puolesta. Päättäjät ja virkamiehet on saatava ymmärtämään, että kalliilta tuntuvat ratkaisut ovat tulevien ongelmien ehkäisyä: ne vähentävät kärsimystä ja loppuelämän hoitokustannuksia. Kaikilla on oltava samanlaiset oikeudet saada hoitoa ja hoitovälineitä. Diabetekseen liittyy yhä myös stigma, josta on päästävä, sillä häpeän leima näkyy päätöksenteossakin. 

Olen oppinut paljon prosessien etenemisestä, ja siitä miten hyvässä hengessä voi vaikuttaa. Pystyn myös soittamaan suoraan virkamiehille. Toivon, että diabeetikot innostuvat politiikasta, sillä tavalla saa oikeasti aikaan muutoksia. Unelmani on päästä joskus eduskuntaan, ja sinne otan tietenkin hypokoirani mukaan.

Diabetesyhdistysten merkitys vertaistuessa on valtava. Keski-Suomen diabetesyhdistyksen uutena puheenjohtajana toiveeni on, että toiminnasta tulisi interaktiivista järjestöjen ja kaupungin välillä.    

Miinuksena koen ajan puutteen. Teen kahdeksan tuntia päivässä töitä fysioterapeuttina muistisairaiden vanhusten kanssa ja sen jälkeen tulevat luottamustehtävät. Diabeetikolle jaksaminen on tärkeää. En voi auttaa muita, jos en huolehdi itsestäni. Voimia saan hiljaisuudesta, jota ammennan metsästä, ja joskus käyn Valamon luostarissa. Avopuolisoni kanssa kalastelemme isäni mökillä mato-ongilla tai makaamme laiturilla ja tuijotamme taivaanratoja. Se on ihanaa.

Sirpa Palokari


 

Aikaisemmin julkaistut tarinat:

Laura Koski: Tatuoijaksi sattuman kautta
Sirpa Palokari: Terveyskeskuslääkäri Satu Brinkmann haluaa olla lähellä ihmistä
Riitta Ahonen: Satu Marin: Arki on kiireistä mutta palkitsevaa
Jaakko Hyytinen: Edunvalvonnasta tuli minulle sydämen asia
Sini Eräjää: Olen paljon muutakin kuin diabeetikko
Markus Vuolaspuro: Ammattihaaveet uusiksi
Maija Aarto: Hypokoira parantaa elämänlaatua ja sokeriarvoja
Kannustusta kiitos, ei syyllistämistä
Mats Fors: Liikunta helpottaa diabeteksen hoitoa
Maarit Antila, ennätyksentekijä
Stressi kulkee muuttolaatikoissa
Stefan Lönnberg: Elän tässä ja nyt
Jefu taklasi korkeat verensokerit
Kalastus hoitaa
Sijaishaima jää eläkkeelle
Eija Rautavuori: Vain elämää