Laura Koski: Tatuoijaksi sattuman kautta

Teksti: Elina Viitanen

”Taide on muun maailman ohella digitalisoitunut ja monet teoksista syntyvät ainakin välillisesti tietokoneella. Tatuointien tekeminen on kuitenkin puhdasta käsityötä, sillä mikään ohjelma ei takaa, että viivasta tulee täysin suora. Tämä tuo ammattiin myös kivan haastavuuden: kuvaa tehtäessä on keskityttävä ja annettava itsestään 110 prosenttia. Kehnoilla verensokereilla ei tatuointia voi ryhtyä tekemään. 

Tieni tatuointitaiteilijaksi on ollut mutkainen. Olen koulutukseltani viestintäassistentti ja olen työskennellyt muun muassa paikallisuutisten kuvaajana. Viestintämaailma elää kuitenkin jatkuvassa murroksessa ja sen vauhdissa on vaikea pysyä. Kun palasin äitiyslomalta töihin, olin tippunut junan kyydistä ja koin, ettei paluuta ollut.

Niinpä menin ravintola-alalle töihin. Kerran yksi harjoittelija otti puheeksi tatuoinnit. Luovana ihmisenä kiinnostuin alasta heti, ja niin innostui miehenikin: hän tilasi minulle nettikaupasta tatuoijan aloituspakkauksen, jolla ryhdyin harjoittelemaan harjoitusnahalle. Kauan minun ei kuitenkaan tarvinnut tehdä niin, sillä ystävät, työkaverit ja tutut olivat hämmästyttävän innokkaita antamaan oman ihonsa minulle harjoittelualustaksi. Ennen kuin huomasinkaan, minulla oli niin paljon asiakkaita, että pystyin avaamaan oman tatuointistudion.

Viime vuoden Maailman diabetespäivänä pidin studiollani tempauksen, jossa tatuoin koko päivän pelkkiä diabetestatuointeja. Tatuoinnit ovat yleistyneet diabeetikoiden keskuudessa vauhdilla eikä enää ajatella, ettei tatuointia voisi ottaa diabeteksen takia. Oman tatuoijan työkokemukseni mukaan hoitotasapaino ei vaikuta tatuoinnin parantumiseen, koska tatuointi on pintahaava. Diabetestatuointien suosio on myös selvästi noussut. Monet ottavat koristeellisen tatuoinnin, mutta omani on kirjoitettu ranteeseeni tikkukirjaimilla. Diabetestatuoinnin ei tarvitse olla hieno, sillä tatuoinnilla on aivan toinen merkitys: se saattaa pelastaa henkeni.

Olen sairastanut ykköstyypin diabetesta yli 20 vuotta. Sairauden hoito on ollut vaativaa, sillä insuliinin tarpeeni vaihtelee paljon ja minulla on ajoittaista insuliiniresistenssiä. Lisäksi yrittäjänä työskenteleminen on aikaa vievää ja välillä stressaavaakin. Olenkin ajatellut vielä joskus vaihtaa nahan paperiin ja kouluttautua kuvaamataidonopettajaksi.

 


 

Aikaisemmin julkaistut tarinat:

Sirpa Palokari: Terveyskeskuslääkäri Satu Brinkmann haluaa olla lähellä ihmistä
Riitta Ahonen: Satu Marin: Arki on kiireistä mutta palkitsevaa
Jaakko Hyytinen: Edunvalvonnasta tuli minulle sydämen asia
Sini Eräjää: Olen paljon muutakin kuin diabeetikko
Markus Vuolaspuro: Ammattihaaveet uusiksi
Maija Aarto: Hypokoira parantaa elämänlaatua ja sokeriarvoja
Kannustusta kiitos, ei syyllistämistä
Mats Fors: Liikunta helpottaa diabeteksen hoitoa
Maarit Antila, ennätyksentekijä
Stressi kulkee muuttolaatikoissa
Stefan Lönnberg: Elän tässä ja nyt
Jefu taklasi korkeat verensokerit
Kalastus hoitaa
Sijaishaima jää eläkkeelle
Eija Rautavuori: Vain elämää