Satu Marin: Arki on kiireistä mutta palkitsevaa

Työskentelen jalkojenhoitajana torniolaisessa Hoito- ja kuntoutuslaitos Saarenvireessä. Asiakkainani on päiväkeskuksen asiakkaita, kuntoutujia, diabeetikoita, lahjakorttiasiakkaita, eri-ikäisiä ihmisiä. Toimin myös fysioterapeuttina, ja päiviini kuuluu allasjumppaa, kuntosaliohjausta ja veteraanien kuntoutusta. Tätä työtä teen 30 tuntia viikossa. Suljen Saarenvireen oven kolmen-neljän aikaan iltapäivällä ja teen sen jälkeen jalkahoitoja yksityisyrittäjänä asiakkaideni kotona iltaisin ja viikonloppuisin.

Olen ollut Tornion diabetesyhdistyksen puheenjohtaja 1990-luvun alusta lähtien ja lisäksi olen nyt ensimmäistä kautta kaupunginvaltuustossa.

Perheessämme on 9- ja 12-vuotiaat lapset ja koira. Viikot ovat täynnä ohjelmaa. Tutut ovat joskus naureskellen kyselleet, onko minulla enemmän tunteja käytettävissäni kuin muilla. Kyse on minusta organisoinnista ja myös siitä, että teemme paljon asioita koko perheen voimin.

Katson asioita aina vähän pitemmälle: minulla on selvät kuviot ja suunnitelmat, miten hoidan asiat. Mies on mukana, joustaa ja auttaa. Hän huolehtii esimerkiksi pääasiallisesti ruuanvalmistuksesta ja hoitaa myös asiakkaideni laskutukset.

Tyypin 1 diabetes on ollut minulla noin 46 vuotta, 4-vuotiaasta saakka. Hoitomuoto on monipistoshoito, ja pistän insuliinia noin viisi kertaa päivässä.

Verensokeritasapainoni on pysynyt hyvänä arjen vauhdissa. Sensorin avulla verensokerin seuranta on ollut tosi helppoa ja mukavaa. Tilanne muuttui joulukuussa, kun yllättäen allergisoiduin voimakkaasti sensorin teipille. Korvaavaa sensoria odotellessa olen joutunut palaamaan verensokerin mittaamiseen sormenpäästä. Hansikkaiden riisumisineen se vie päivittäin yllättävän paljon aikaa, ja nyt minulla on alkanut olla korkeita verensokeriarvoja enemmän kuin ennen.

Nautin työstäni ja sen vaihtelevuudesta: asiakkaani, työkaverini ja esimieheni ovat mukavia. Politiikkaan lähdin mukaan asiakkaideni kanssa käymien keskustelujen takia. Haluan auttaa muita ja vaikuttaa siihen, että tietyt palvelut voitaisiin pitää täällä, ja kuntalaisilla olisi hyvä olla.

Vanhat koulukaverit ovat sanoneet, että olin päämäärätietoinen ja touhukas jo alakoulussa. Elämäni ei ole kovin tarkkaan aikataulutettua, mutta olen tottunut tekemään monta asiaa yhtä aikaa. En pysty juomaan aamukahvia paikallani, vaan kuljen ympäriinsä ja teen samalla kotitöitä. Kun puhun puhelimessa, silitän samalla pyykkejä.

Perhe, diabetesyhdistys, työpaikka, politiikassa mukanaolo – se kaikki on palkitsevaa. Hyvin toimiva kokonaisuus antaa voimia jaksaa arjen kiireen keskellä.

Riitta Ahonen

Kuva: Mika Ahonen / Kemin Kuvaamo


 

Aikaisemmin julkaistut tarinat:

Jaakko Hyytinen: Edunvalvonnasta tuli minulle sydämen asia
Sini Eräjää: Olen paljon muutakin kuin diabeetikko
Markus Vuolaspuro: Ammattihaaveet uusiksi
Maija Aarto: Hypokoira parantaa elämänlaatua ja sokeriarvoja
Kannustusta kiitos, ei syyllistämistä
Mats Fors: Liikunta helpottaa diabeteksen hoitoa
Maarit Antila, ennätyksentekijä
Stressi kulkee muuttolaatikoissa
Stefan Lönnberg: Elän tässä ja nyt
Jefu taklasi korkeat verensokerit
Kalastus hoitaa
Sijaishaima jää eläkkeelle
Eija Rautavuori: Vain elämää