”Sairastuin tyypin 2 diabetekseen 16 vuotta sitten. Painoin silloin 70 kiloa eli olin pituuteeni nähden hoikka, liikuin seitsemänä päivänä viikossa ja olin kasvissyöjä. Endokrinologi, jolle minut lähetettiin, huomautti kuitenkin liikapainosta. Äänensävy rivien välissä oli syyttävä: et ole huolehtinut itsestäsi riittävän hyvin.
Sittemmin olen tavannut lukuisia syyllisyyttä potevia diabeetikoita. Jotkut häpeävät sairauttaan niin, että Diabetes-lehti pitää lähettää heille ruskeassa kirjekuoressa, etteivät naapurit saa tietää. Etenkin tyypin 2 diabeteksesta puhutaan usein elintavoista johtuvana, itse aiheutettuna sairautena. Monella on suvussa diabetesta, mutta perimän suuri merkitys on jäänyt vähemmälle huomiolle. Sairastumisriskiä voi pienentää terveellisillä elämäntavoilla, mutta ne eivät aina estä taudin puhkeamista. Osa sairastuu silti.
Syyllisyyttä on myös tyypin 1 diabeetikoilla. Vertaistukiryhmääni tuli kerran pitkä, laiha mies, joka oli sairastanut ykköstyypin diabetesta 40 vuotta. Hän ei ollut kertonut edes vaimolleen sairaudestaan, vaan piti insuliinit jemmassa autotallin jääkaapissa. Mies koki häpeää siitä, että oli sairastunut, vaikka söi samaa terveellistä ruokaa ja liikkui yhtä paljon kuin muu perhe.
Syyllistäminen tuntuu kurjalta ja voi aiheuttaa ikävän vastareaktion. Diabeetikko ei ehkä uskalla tai kehtaa mennä enää lääkäriin, kun aina vaan sanotaan, että liiku enemmän, syö terveellisemmin, laihduta. Entä jos kunto ei kestä, rahat eivät riitä tai on hoitoväsymystä? Etenkin ikäihmiset pitävät usein lääkäriä lähes jumalana. Moni tekisi mielellään kaiken, mitä lääkäri käskee, mutta ei pysty. Lääkkeiden kalleus on myös iso ongelma. Eläkeläinen voi joutua valitsemaan, ostaako lääkkeet vai ruokaa.
Ilahdun aina, kun tapaan potilaan tilanteeseen paneutuvia, positiivisesti suhtautuvia ja kannustavia lääkäreitä, diabeteshoitajia ja kandeja. He kehuvat, kun paino on pysynyt samana, kasvisten määrä on kasvanut lautasella tai arkeen on tullut lisää askeleita. He uskovat, että diabeetikko tuntee itsensä ja sairautensa ja osaa hoitaa itseään. Hoitomotivaatio kasvaa kannustamalla, ei syyttämällä ja pakottamalla. Pienikin positiivinen sana tai lausahdus voi tehdä diabeetikon päivästä paremman.”
Marita Lassila
Pääkaupunkiseudun diabetesyhdistyksen varapuheenjohtaja,
eläköitynyt terveydenhoitaja
Teksti: Pirkko Tuominen
Julkaistu Diabetes-lehdessä 3/2018.