Markus Vuolaspuro: Ammattihaaveet uusiksi

Minulla oli kova kiinnostus palomiehen ammattia kohtaan jo pikkupojasta alkaen. Se heräsi, kun pääsin kerran paloauton kyytiin. Kokemus teki suuren vaikutuksen.

Kun olin 8-vuotias naapurissa asuva vanhempi poika kehui minulle, että VPK:ssa pääsee räjäyttämään autoja. Vitsi, siistiä, ajattelin silloin. Parin vuoden päästä pääsin VPK:n nuoriso-osastoon, jossa pian huomasin, että eihän täällä mitään autoja räjäytellä vaan sammutetaan tulipaloja ja harjoitellaan pelastustoimintaa. Kiinnostus ei kuitenkaan lopahtanut, vaan yltyi entisestään.

Pian aloin haaveilla palomiehen ammatista. 16-vuotiaana pääsin miehistöön ja keikoille muun miehistön mukana.

• • •

Hiukan ennen 17-vuotissyntymäpäivääni minulla todettiin tyypin 1 diabetes. Sairaus oli tuttu, sillä se on myös isälläni, sedälläni ja pari vuotta nuoremmalla pikkuveljelläni. Se tuntui kuitenkin ylitsepääsemättömältä pettymykseltä, sillä se kariutti unelmani palomiehenä toimimisesta.

Palomiehen ammatti on yhä yksi niistä, johon diabetesta sairastavat eivät pääse. Kriteerinä on kyky selviytyä savusukelluksesta. On tietysti vaarallista, jos pelastajasta tulee pelastettava pelastussukelluksen aikaisen äkillisen hypon takia. Toisaalta nykyisten hoitomenetelmien avulla siihen ei ole niin suurta vaaraa kuin aikaisemmin.

• • •

Suoritin diagnoosin aikaan kaksoistutkintoa lukiossa ja valmistuin samalla lähihoitajaksi. Olin suunnitellut, että menen opiskelemaan Kuopion Pelastusopistoon. Pystyin kuitenkin jatkamaan VPK:ssa toimimista, ja se helpotti pettymyksestä toipumista.

Kakkosvaihtoehtoni oli hoitoala, ja pääsinkin Oulun yliopistolliseen sairaalaan lääkintävahtimestariksi. Reilun vuoden ajan työni leikkaussalissa on ollut vakituinen. Muutin Oulaisista Ouluun työni perässä, joten en ehdi enää Oulaisten VPK:n toimintaan mukaan yhtä usein kuin ennen.

Veljeni muutti myös Ouluun, ja päätimme yhdessä alkaa kulkea VPK:n harjoituksissa. Puhelimeeni tulee keikkaviestit ja jos olen lähellä, lähden asemalle. Jo matkalla palopaikalle tarkastan verensokerin. Sammutusasun taskussa on suklaapatukka ja Siripiriä, joita voin ottaa, jos verensokeri tuntuu olevan laskussa.

• • •

Diabetes kulkee mukanani, halusin tai en. Verensokeritasapainoni on ok. Pitkän aikavälin sokeriarvo on nyt seitsemän tasolla. Insuliinipumppua en ole vielä ottanut. Jotenkin vieroksun sitä, enkä usko, että se pysyisi näin menevän miehen mukana. Käyn salilla 4–5 kertaa viikossa ja harrastan muutenkin liikuntaa.

Teen VPK:ssa hyvin pitkälti samoja asioita kuin varsinaiset palomiehet. Erilaisten kurssien kautta olen oppinut työn. Yhtä päteviä kavereita ollaan ihan varmasti. Jossakin vaiheessa voin vielä lähteä opiskelemaan ensihoitajaksi. Akuutti hoitaminen ja pelastustyö kiinnostavat. Nyt olen tosi tyytyväinen työhöni ja työporukkaan: kovin helposti en ole sieltä pois lähtemässä!

Riitta Ahonen