Sini Eräjää: Olen paljon muutakin kuin diabeetikko

”Olen ollut lähes vuoden sairauslomalla rintasyöpähoitojen takia ja välillä jopa unohtanut olevani diabeetikko. Hoidot olivat rankkoja ja musertavia, mutta koetin silti jääräpäisesti liikkua ja pysyä kunnossa.

Hoitojen jälkeen minulle oli tärkeää tuntea fyysiset voimani: että jaksan ja kykenen, että kroppani toimii taas. Siksi lähdin kesällä kuukauden mittaiselle Camino-vaellukselle, pyhän Jaakobin tielle aviomieheni kanssa. Vaellus oli myös meditatiivinen kokemus, ja sen aikana ehdin miettiä elämänsuuntaa monelta kantilta. Halusin päättää yhden jakson elämässäni ja aloittaa toisen.

750 kilometrin mittainen vaelluksemme alkoi Espanjan ja Ranskan rajalta San Sebastianin kaupungista ja päättyi apostoli Jaakobin hautapaikkana pidettyyn Santiago de Compostelan kaupunkiin Pohjois-Espanjassa. Keskiajalla pyhiinvaelluksella oli uskonnollinen tarkoitus, mutta nykyään moni lähtee sinne etsimään itseään, hiljentymään ja nauttimaan liikunnasta ja luonnosta.

Kävelimme 7–10 kiloa painavat reput selässämme 25 kilometriä päivittäin. Ruuan, etenkin hiilihydraattien kulutus oli kovaa. Insuliinin tarpeeni väheni ja tiputtelin normaaleja annoksia pienemmiksi. Söin vaihtelevasti välipaloja aamiaisen ja iltatankkauksen välissä sen mukaan, miten matkan varrelle osui kivoja kahviloita ja taukopaikkoja. Taskussani oli aina jotain sokerista varalla. Vaikka söin paljon, painoni putosi.

Välillä polku katosi tai ohjeet olivat väärät. Muuten vaelluksen haasteet olivat enemmän henkisiä. Väsytti, puudutti, lamaannutti. Mutta maisemat olivat huikeita ja koko ajan tuli pieniä elämyksiä – upeita merenrantoja, vuorimaisemia, pieniä kyliä – jotka auttoivat jaksamaan.

Vaellukselle valmistautuessani mietin, olenko riittävän hyvässä kunnossa syöpähoitojen jälkeen ja jaksanko. Ovatko kaikki lääkkeet mukana, löydänkö vegaanista ruokaa, mitä tarvitsen rakkojen hoitoon? Diabetes oli yksi asia listallani, mutta ei päällimmäinen. Diabeteksen takia en epäröinyt lähtöä hetkeäkään.

Olen sairastanut ykköstyypin diabetesta 12-vuotiaasta lähtien. En ole kokenut sairauden hoitoa vaikeaksi, enkä ole antanut sen rajoittaa elämääni. Olen vaihtanut maisemaa ja maata ja tehnyt monenlaisia fyysisiä juttuja. Viimeiset viisi vuotta olen asunut Brysselissä ja työskennellyt BirdLife-ympäristöjärjestössä. Diabetes ei määrittele minua. Olen paljon muutakin: vegaani, ympäristöaktivisti, liikunnan harrastaja, syövästä selviytyjä ja kymmenen muuta asiaa. 

Vaelluksella tunsin, että olen lähes terve ja valmis palaamaan normaaliin elämään, mutta en vielä kiireiseen työelämään. Haluan ensin opiskella ja ajatella rauhassa. Myös omasta kunnosta ja hyvinvoinnista huolehtiminen korostuvat entisestään, kun ne hoitojen aikana vietiin minulta.”

Pirkko Tuominen


Aikaisemmin julkaistut tarinat:

Markus Vuolaspuro: Ammattihaaveet uusiksi
Maija Aarto: Hypokoira parantaa elämänlaatua ja sokeriarvoja
Kannustusta kiitos, ei syyllistämistä
Mats Fors: Liikunta helpottaa diabeteksen hoitoa
Maarit Antila, ennätyksentekijä
Stressi kulkee muuttolaatikoissa
Stefan Lönnberg: Elän tässä ja nyt
Jefu taklasi korkeat verensokerit
Kalastus hoitaa
Sijaishaima jää eläkkeelle
Eija Rautavuori: Vain elämää