Koti Elämä Sivu 8

Elämä

Ringa Ropo: Viisikymppisenä alan jo tuntea itseäni

Ringa Ropo sai ensivaroitukset kakkostyypin diabeteksesta 20 vuotta sitten odottaessaan esikoistaan. Sairaus diagnosoitiin paljon myöhemmin, ja vielä enemmän meni aikaa, ennen kuin Ringa löysi aikaa hoitaa itseään kunnolla.

Arkiliikunta on Matti Juvan hyvän elämän salaisuus

Uudessakaupungissa asuva Matti Juva pysyy hyvässä kunnossa tekemällä metsätöitä ja hoitamalla avomaa- ja kasvihuoneviljelmiään. Ketterä 68-vuotias kannustaa muitakin diabeetikkoja pysymään poissa sohvalta. - Jalat ovat liikkumista varten, hän muistuttaa. Ykköstyypin diabetes on kulkenut miehen matkassa jo yli 60 vuotta.

Osku löysi rutiinit pelipäiviin

Osku Heinosen unelmasta tuli totta viime syksynä: hän siirtyi Kouvolan Kouvoihin ja pelaa nyt ensimmäistä kauttaan koripalloa täysammattilaisena. Kokeilujen kautta hän on löytänyt omat rutiinit diabeteksen hoitoon pelipäivinä.

Ruotsissa diabeetikolla todella on valinnanvapaus

Diabetes-lehti pyysi lukijoilta kertomaan, miten diabeetikot heidän sairaanhoitopiirissään saavat hoitoa hyödyttävää teknologiaa. Saimme viestejä Suomesta ja Ruotsista, ja näyttää siltä, että tämän maaottelun voitti Ruotsi.

Ykkönen ja kakkonen yhtä aikaa

Ykköstyypin diabetesta sairastava Miika Rautiainen yllättyi, kun hänen lääkärinsä sanoi, että hänelle on kehittymässä kakkostyypin diabetes. Miten se on mahdollista?

Työtä täydellä sydämellä

Diabeteshoitaja Taru Kettusella on työssään jatkuva kiire. Ihmisläheinen työ antaa kuitenkin paljon iloa ja onnistumisen kokemuksia. Potilaiden kiitos kannustaa ja lääkäreiden luottamus motivoi.

Ulos uupumuksesta

Uupumusta ja pelkoa, yhä uusia sairaslomia, pahenevia allergiaoireita ja heilahtelevia verensokeriarvoja. Raahelaisen Lea Käräjäojan elämä oli muutama vuosi sitten yhtä sairastelukierrettä. Hän sai elämänsä hallintaan hyvän hoitosuhteen, uuden lääkityksen, sensoroinnin, työpaikan vaihdosten ja vertaistuen avulla.

Palon perheessä pelataan yhteen

Kuusivuotias Elias oli kymmenen vuotta sitten katsomassa sairaalassa leukemiaa sairastavaa veljeään Leeviä, kun hänellä todettiin diabetes. Millaista elämä vaativien sairauksien kanssa on ollut, ja mitä veljeksille nyt kuuluu?

Pyörällä Gran Canarian vuorille

Jos juokseminen räntäsateessa ei innosta, kiinnostaisiko pyöräilyretki jossain lämpimämmillä leveyspiireillä? Reijo Mylläri pyöräili viikon ajan Gran Canarian vuorilla. Matkan varrella oli paljon nähtävää ja koettavaa: upeita vuoristomaisemia, sieviä kyliä, hienoja rantoja ja viihtyisiä tavernoja.

Parempaa raskausajan seurantaa automaattisella insuliinipumpulla

Automaattinen insuliinipumppu parantaa tyypin 1 diabetesta sairastavien naisten raskausajan verensokerin seurantaa ja hoitotasapainoa merkittävästi, kertoi The New England Journal of Medicine -lehti elokuussa. Tulos oli saatu neljä viikkoa kestäneessä brittitutkimuksessa, jossa verrattiin kahden tyyppisiä insuliinipumppuja.

Varaosien voimin

Diabetes on kurittanut 37-vuotiasta lappeenrantalaista Mikko Ventoa tavallista rajummin. Hän sanoo olevansa elävä esimerkki siitä, että koskaan ei pidä antaa periksi. Luovan ja positiivisen miehen elämää vauhdittavat nyt uusi munuainen ja haima.

Sanatyöläinen Taina West: Rakastan sanaa diabetes

Taina West ei vuosiin piitannut sairauksistaan, kunnes viitisen vuotta sitten hän päätti jättää tupakanpolton ja alkoholin ja muokata ruokavalionsa terveellisemmäksi. Hän hoitaa terveyttään myös fillaroimalla, vesijuoksemalla ja kuntosalilla. Niin ja nauramalla: - Voin huonosti jos en saa nauraa päivittäin, hän sanoo.

Päivällinen Saraheimoilla Viikissä

Saraheimojen neljästä perheenjäsenestä kolmella on diabetes. Perheen isä, diabeteslääkäri Markku Saraheimo sanoo, että kyllä diabeteksen kanssa toimeen tulee, mutta elämä voi olla aikamoista aallokkoa. Päivällispöydässä Viikissä puhutaan toki paljon muustakin kuin diabeteksesta.

Arkkiatri Risto Pelkosen itse tehty elämä

Arkkiatri Risto Pelkosen mielestä hyvä elämä ei ole vain terveiden yksinoikeus. Meidän on hyväksyttävä, että myös sairaudet kuuluvat ihmiselämään: niidenkin kanssa voi elää onnellisesti.  Hallituksen säästöpolitiikkaa Pelkonen luonnehtii lyhytnäköiseksi: hoidon heikkeneminen maksetaan tulevaisuudessa kalliisti.

Elämäntapana itsensä voittaminen

Tamperelainen Maija Loikkanen on harrastanut body fitnessiä kolme vuotta. Laji vaatii kurinalaista lihaskuntoharjoittelua ja tarkoin punnittua ravintoa. Palkinnoksi Maija on saanut paitsi timmin vartalon myös paremmat yöunet ja loistavat verensokeri-, kolesteroli-, maksa- ja munuaisarvot. Hän on aina pitänyt haastavasta treenaamisesta, ja lisäksi häntä kannustaa lajiin kova kilpailuvietti.

Äänetön vaeltaja rantakaislikossa

Hämeenkoskelainen Risto Lundström innostui melonnasta kymmenisen vuotta sitten ja on sen jälkeen tehnyt lukuisia lyhyitä ja pitempiä melontaretkiä joilla, järvillä ja merellä. Näillä reissuilla hän rentoutuu ja tyhjentää päätään. Erityisen viehättävää hänestä on lähteä ajelemaan kajakin ja kartan kanssa ilman ennakkosuunnitelmaa ja pysähtyä, kun löytyy mukava paikka.

Sisu – nimensä arvoinen poika

Sisun sairastuminen diabetekseen oli suuri järkytys hänen perheelleen, mutta se on myös vahvistanut perheen keskinäisiä siteitä.

Iloa ja voimaa yhteisöllisyydestä

Yhdessä tekeminen, me-henki ja keskinäinen luottamus edistävät terveyttä ja pidentävät elämänlankaa. Yhteisöllisyys on sitä, että meillä on erilaisia sosiaalisia verkostoja, joihin kuuluvien ihmisten kanssa tapaamme ja teemme yhteisiä asioita: esimerkiksi osallistumme taloyhtiön talkoisiin, käymme porukalla pelaamassa, laulamme kuorossa tai toimimme diabetesyhdistyksessä.

Juristista ravitsemusterapeutiksi – diabetes motivoi Hennan ammatinvaihtoon

Henna Rannikko päätti vaihtaa lakipykälät ja juristin uran ravitsemustieteen saloihin. Yksi taustavaikuttaja uranvaihdossa oli diabetes: Henna kyllästyi huonoon hoitotasapainoonsa ja päätti laittaa ruokatottumuksensa paremmalle mallille. Vähitellen ravitsemustiede alkoi kiinnostaa yhä syvemmin.

Voimaa perheestä

Tutustuimme kahteen perheeseen, joissa molemmissa on kaksi diabeetikkoa. Lappeenrantalaisille Olkkosille ja muoniolaisille Korhosille on yhteistä myös se, että perheenjäsenet viettävät paljon aikaa yhdessä. 

Vihdoinkin kesä!

Kokosimme Diabetes-lehteen kesämuistion lomailijoille. Diabeteksesta ei voi kokonaan ottaa lomaa, mutta tiukan säätämisen voi kesällä jättää vähemmälle.

Vaeltamassa – diabeteksen ehdoilla

Kun tuntee itsensä ja sairautensa, diabeteksen kanssa pärjää myös erämaassa, vaellusretkiä harrastava Eero Leskinen sanoo. Hän antaa hyviä neuvoja vaellusretken suunnitteluun, ja jutun lopussa hän listaa Suomen parhaat vaellusreitit.

Kaivopuistosta Jäämerelle hiekkateitä pitkin

Timo Saarinen matkasi polkupyörällä Helsingistä Jäämerelle. Urakan haastavuutta lisäsi diabeteksen lisäksi vielä se, että hän päätti kulkea vain hiekkateitä ja metsäpolkuja pitkin. Jutun lopussa Timo kertoo omista kokemuksistaan maastopyöräilyn ja pumppuhoidon yhteensovittamisesta sekä sensoroinnista (luettavissa vain verkkolehdessä).

Onko Ruotsissa kaikki paremmin?

Ruotsissa insuliinit ovat ilmaisia diabetesta sairastaville, mutta ovatko kaikki asiat diabeteksen hoidossa paremmin Ruotsissa kuin meillä? Tukholmassa asuva nelikymppinen Cecilia kertoo, miten hänen elämänsä ykköstyypin diabeetikkona sujuu.

Asumaan muille maille

Unelmien työ- tai opiskelupaikka voi löytyä ulkomailta. Tai työnantaja voi lähettää maailmalle. Moni etsii myös eläkepäiviinsä paikkaa auringosta. Heti kun muutto ulkomaille varmistuu, diabetesta sairastavan kannattaa ottaa yhteyttä sekä Kelaan että omaan hoitopaikkaansa. Sosiaaliturvan ja diabeteksen hoidon järjestelyissä on omat kiemuransa.