Ykköstyyppi

Tuulta unelmiin

Saksalainen Bastian Hauck ei ole antanut diabeteksen estää unelmiaan. Hän on asunut Lähi-Idässä, reppureissanut Aasiassa, purjehtinut maailman merillä ja seilannut yksin Itämerellä Tornioon saakka. Apuna seikkailuissa hänellä on ollut jatkuva glukoosinseuranta ja liuskaton verensokerimittari sekä avoin mieli: hän ei mieti, voiko hän vai eikö voi, vaan miten hän voi ratkaista eteen tulevat haasteet.

Herkutellaan fiksusti!

Makeiden herkkujen tarjoaminen aiheuttaa joskus vanhemmille ristiriitaisia tunteita: he toivovat, että diabetesta sairastava lapsi voi nauttia herkutteluhetkistä siinä missä muutkin, mutta jälkikäteen he voivat tuntea syyllisyyttä lapsen mahdollisesta korkeasta verensokerista. Diabeteshoitaja Kaja Normetin neuvot auttavat jarruttamaan herkuttelusta johtuvaa verensokerin nousua.

Pistooliammunnan suomenmestari Kaisa Koski tähtää huipulle

Kaisa Koski joutui ammunnan lumoihin heti, kun serkku vei hänet ensimmäistä kertaa vanhaan navettaan ampumaan ilmakiväärillä. Totiseksi ampuminen meni vasta yhdeksän vuotta sitten. Nyt Kaisa Koski on pistooliammunnan moninkertainen suomenmestari ja haaveilee maailmanmestarin tittelistä.

Potilaasta lääkäriksi

Jokainen diabetesta sairastava joutuu perehtymään terveyskysymyksiin aika perusteellisesti, ja myös sairaalamaailma saattaa tulla tutuksi. Joskus ne alkavat kiinnostaa ammatiksi asti. Näin on käynyt lääketiedettä opiskeleville Jasmiina Sjövikille ja Meri Öhmanille sekä diabeteslääkärinä työskentelevälle Päivi Keskiselle.

Neuropatia on hermojen sairaus

Neuropatia on hermojen sairaus, joka voi oireilla eri puolilla kehoa monin eri tavoin. Se kehittyy korkean verensokerin seuralaisena. Terhi Mäkilä on saanut oman neuropatiansa oireet lievittymään, kun hän teki täydellisen remontin omahoidossaan.

Must on tullu urheiluhullu

54 maratonia. Yli 100 puolimaratonia. Neljää pitkää triathlonia. Yli kymmenen puolikasta triathlonia. Helmikuussa 24 tunnin juoksu. Millainen mies löytyy näiden suoritusten takaa? Siitä on pakko ottaa selvää.

Mats Långbacka haaveilee suuren yleisön elokuvasta

Mats Långbacka on tehnyt pitkän uran näyttelijänä ja elokuvien ja televisiosarjojen tuottajana. Ykköstyypin diabetes ei ole liiemmin häirinnyt hänen työtään eikä muutakaan elämäänsä. Nuorimman pojan sairastuminen oli vakavampi paikka.

Ehjä iho suojaa pöpöiltä

Verensokerin mahdollisimman hyvä tasapaino on diabetesta sairastavalle paras vakuutus iho-ongelmien varalle. Pienetkin nirhaumat kannattaa hoitaa huolella, jotta niiden kautta ei pääse pöpöjä elimistöön.

Vierailulla Flemmingin perheessä

Flemmingin perheen kaksospojat Valtteri ja Leevi ovat Liedon Jokilaakson koulun reippaita ekaluokkalaisia. Vaikka Valtterin diabetes on hoidollisesti aika haastava, diabeteksen hoito on sujunut koulussa yllättävän hyvin. Haastattelun lopuksi diabeteshoitaja Kaja Normet neuvoo, miten pienille diabeetikkokoululaisille varmistetaan turvallinen koulupäivä.

Enteroviruksilla yhteys tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen

Sami Oikarinen ja Hanna-Riikka Honkanen ovat väitöskirjatutkimuksissaan todenneet, että enterovirusinfektioilla on yhteys tyypin 1 diabeteksen käynnistymisprosessiin. Enterovirukset voivat myös vauhdittaa jo käynnissä olevaa tautiprosessia.

Toisten tukena kokemuksen voimalla

Tyttären sairastumien diabetekseen sai Elina Pekkasen ryhtymään kokemusasiantuntijaksi. Kokemusasiantuntijan työkenttä on monipuolinen. Elina on paitsi jutellut diabeetikoiden ja heidän läheistensä kanssa myös kansantajuistanut potilasohjeiden kieltä ja ollut mukana moniammatillisissa palavereissa välittämässä asiakasnäkökulmaa.

Arkiliikunta on Matti Juvan hyvän elämän salaisuus

Uudessakaupungissa asuva Matti Juva pysyy hyvässä kunnossa tekemällä metsätöitä ja hoitamalla avomaa- ja kasvihuoneviljelmiään. Ketterä 68-vuotias kannustaa muitakin diabeetikkoja pysymään poissa sohvalta. - Jalat ovat liikkumista varten, hän muistuttaa. Ykköstyypin diabetes on kulkenut miehen matkassa jo yli 60 vuotta.

Kovatehoista supertreeniä harkiten

Jokunen vuosi sitten Suomessa alettiin kohista HIT-treenistä, joka tarkoittaa kovatehoista lyhtykestoista harjoittelua. Vartin tehotreenissä rasva palaa ja kunto kohenee yhtä hyvin kuin tunnin sauvakävelylenkillä. Vaikka HIT-treeni tutkimuksen mukaan parantaa insuliiniherkkyyttä huomattavasti, asiantuntijat kuitenkin toppuuttelevat: diabeetikon kannattaa lisätä liikunnan tehoja hitaasti ja harkiten.

Veikko auttoi Miro-isäänsä sietämään lihapeettesta

Diabeteksen hyväksyminen on ollut valokuvaaja Miro Kalliolalle haastavaa. Saman sairauden saanut esikoinen kuitenkin näytti isälleen, ettei diabetes ole maailmanloppu. Sitä voi tutkia vaikka kameran linssin läpi.

Mummille kylään

Lapsen sairastuminen diabetekseen on iso ja ehkä vähän pelottavakin muutos myös isovanhemmille. Lapsen kyläreissut onnistuvat kuitenkin myös sairastumisen jälkeen. Isovanhempien ei tarvitse osata diabeteksen hoitoa yhtä hyvin kuin lapsen vanhempien – muutaman perustaidon hallitseminen riittää.

Osku löysi rutiinit pelipäiviin

Osku Heinosen unelmasta tuli totta viime syksynä: hän siirtyi Kouvolan Kouvoihin ja pelaa nyt ensimmäistä kauttaan koripalloa täysammattilaisena. Kokeilujen kautta hän on löytänyt omat rutiinit diabeteksen hoitoon pelipäivinä.

FreeStyle Libre on monelle saavuttamaton apu

Diabeteksen hoito helpottuu teknologian kehittyessä, mutta Suomessa sen hyödyntäminen näyttää riippuvan arpaonnesta tai vähintäänkin maantieteellisestä sijainnista. Esimerkiksi FreeStyle Libre -verensokerin seurantajärjestelmän on saanut käyttöönsä vain pieni osa siitä kiinnostuneista.

Keinohaimaa kehitetään vapaaehtoistyönä

Viisivuotiaalla Eero Harolla on avoimen lähdekoodin keinohaima ja öitä turvaamassa yövahtijärjestelmä, jota myös hänen isänsä Sulka Haro kehittää vapaaehtoistyönä. Nyt vanhemmatkin voivat nukkua yönsä rauhallisesti.

Ruotsissa diabeetikolla todella on valinnanvapaus

Diabetes-lehti pyysi lukijoilta kertomaan, miten diabeetikot heidän sairaanhoitopiirissään saavat hoitoa hyödyttävää teknologiaa. Saimme viestejä Suomesta ja Ruotsista, ja näyttää siltä, että tämän maaottelun voitti Ruotsi.

Ykkönen ja kakkonen yhtä aikaa

Ykköstyypin diabetesta sairastava Miika Rautiainen yllättyi, kun hänen lääkärinsä sanoi, että hänelle on kehittymässä kakkostyypin diabetes. Miten se on mahdollista?

Diabetesliitto selvittää pumppuhoidon ja sensoroinnin tilaa 

Diabetesliitto selvitti pumppuhoidon ja sensoroinnin tilaa suomessa. Kyselyn mukaan molempiin olisi enemmän kiinnostusta kuin mitä terveydenhuolto on pystynyt tarjoamaan.

”Vaikeat hypot nujertavat minut henkisesti”

Arvaamattomasti käyttäytyvä ykköstyypin diabetes ja toistuvat hypoglykemiat masentavat ja pelottavat 23-vuotiasta Sannia. Ravitsemusneuvoja Heini Hyvärinen ja diabeteshoitaja Pia Ylänne antavat Sannille opastusta, miten hän voisi saada diabeteksensa ja elämänsä tasapainoon.

Insuliinin vaihtaminen vähensi hypoglykemioita

Lahtelainen ykköstyypin diabetesta sairastava Laura Herrala siirtyi Toujeon käyttäjäksi, jotta saisi kuriin varsinkin yölliset vakavat hypoglykemiat. Samaa tavoittelevat useimmat diabeetikot, jotka vaihtavat käyttämänsä insuliinin uusiin ylipitkävaikutteisiin insuliineihin.

Luja luusto torjuu murtumia

Hups, lähtivätkö jalat alta jäisellä kadulla? Diabeetikon on erityisen tärkeää suojata luustonsa murtumilta, sillä diabetes voi heikentää luustoa. Liikunta, sopiva ruokavalio ja verensokerin hyvä hoito pitävät luut vahvoina.

Tunnetko jo D1-avaimen?

D1-avain on Diabetesliiton Yksi elämä -terveystalkoissa kehitetty oman osaamisen arviointiväline tyypin 1 diabetesta sairastaville aikuisille. D1-avaimella voit tutkia omahoidon osaamistasi ja siihen liittyviä mahdollisia tiedollisia ja taidollisia lukkoja.