Pistooliammunnan suomenmestari Kaisa Koski tähtää huipulle

718
Practical-ammunta vaatii nopeutta ja tarkkuutta, mutta myös hyvää keskittymiskykyä, Kaisa Koski sanoo. Kuvat: Elina Luoma

Teksti: Elina Luoma

Pistooliammunnan moninkertainen suomenmestari Kaisa Koski on oppinut hallitsemaan sekä lajin että diabeteksen kokemuksen avulla ja seurakavereita kuuntelemalla. Loppukesästä suuntana ovat maailmanmestaruuskisat, joissa menestymistä uhkaavat vain liika jännitys ja matala verensokeri.

Serkku ojentaa Kaisalle ilmakiväärin. Se tuntuu painavalta, mutta ei yhtään pelottavalta. Kaisa nostaa aseen ja kurkistaa tähtäimen läpi vanhan navetan seinällä roikkuvaa muovista viilipurkkia. Kaisa hengittää syvään ja vetää sieraimiinsa ihanaa kesäillan huumaa. Pam! Purkista ei taida enää olla entiseen tehtäväänsä.

– Ensimmäisen osuman riemu oli mahtavaa. Silloin syntyi palo, että tämän minä osaan ja tätä minä haluan tehdä tulevaisuudessakin. Totiseksi ampuminen meni kuitenkin vasta yhdeksän vuotta sitten, Kaisa muistelee.

Kaisa ja hänen miehensä Mikko kävivät tuolloin yhdessä ampumaradalla harjoittelemassa pistooliammuntaa. Mikko kertoi osallistuvansa urheilullisen practical-ammunnan peruskurssille ja pohti, että myös Kaisa saattaisi pitää lajista.

Kaisa Koski on oppinut tuntemaan verensokerinsa liikkeet kokemuksen kautta.

– Enempää ei Mikko olisi voinut olla oikeassa. Ihastuin lajin monipuolisuuteen ja vauhdikkuuteen. Practical-ammunnassa ei vain pönötetä paikoillaan vaan edetään radalla ja suoritetaan erilaisia ampumistehtäviä, jotka harjoittavat ampujan ampuma- ja aseenkäsittelytaitoa. Laji vaatii nopeutta ja tarkkuutta, mutta myös päättely- ja keskittymiskykyä, Kaisa kuvailee.

Kun verensokeri on matala, radalle ei ole asiaa. Hyposta tärisevät kädet ja harhailevat ajatukset pilaavat ampumissuorituksen, ja ne ovat myös turvallisuusriski sekä ampujalle itselleen että katsojille. Siksi Kaisa pitää radalla verensokerin mieluummin hieman korkealla ja korjaa verensokeriarvoja maltillisesti.

– Kahtakymmentä lähentelevä verensokeri alkaa haitata suoritusta, kun ajatus ei enää luista kovin ripeästi. Silloin korjaan tilannetta, mutta en koskaan vain insuliinia pistämällä, sillä silloin mennään helposti taas toiseen päätyyn. Mieluummin syön jotakin ja pistän siinä yhteydessä hieman ylimääräistä insuliinia.

Kisat tärkeitä kehittymiselle

Kaisa ei ole koskaan kokenut oloaan turvattomaksi radalla, eivätkä ammunnanopettajat tai seuratoverit ole pitäneet hänen diabetestaan ongelmana. Kaisa tuntee muitakin diabetesta sairastavia ampujia, joiden kanssa hän vaihtaa mielellään hoitovinkkejä kisatiimellyksessä.

– Toisilta diabeetikoilta olen oppinut, miten kuluttava laji practical-ammunta voi olla. Jotkut diabeetikot eivät pistä kisapäivinä yhtään insuliinia, ja silti verensokeri pysyy aisoissa. Tärkeintä on kuitenkin ollut vertaistuki: olen saanut huomata, että lajissa voi menestyä diabeteksesta huolimatta.

Muilta ampujilta voi oppia paljon myös lajista. Ampujat neuvovat mielellään toisiaan, ja radalla on hyvä seurata muiden kilpailijoiden suorituksia ja peilata niitä omiin tapoihinsa. Lisätietoa lajista Kaisa hakee kirjoista ja verkosta. Varsinaista valmentajaa hänellä ei ole, vaan Mikko ohjastaa Kaisaa viikoittaisissa ratatreeneissä, joissa he käyvät kahdestaan.

– Tämän lisäksi käyn harjoittelemassa radalla yksin ja teen kotona kuivaharjoituksia, joissa treenaan pääasiassa tähtäämistä ja aseenkäsittelyä. Kisat ovat kuitenkin suurimmassa roolissa tässä lajissa.

Kaisa on voittanut urallaan kuusi SM-titteliä. Ensimmäisiin suomenmestaruuskisoihin hän osallistui, kun oli harrastanut lajia vasta vuoden. Menestys tuli Kaisalle yllätyksenä, vaikka hänen luokassaan ei montaa ampujaa ollutkaan.

– Sain tuolloin kokea, miltä menestys maistuu, ja hyvältähän se maistui. Viimeisenä parina vuotena voittaminen on tuntunut vielä paremmalta, kun olen kisannut luokassa, jossa on enemmän osallistujia.

Maailmanmestariksi sitten joskus

Kesäkaudella Kaisa käy kisaamassa seuratovereidensa kanssa viikoittain, isompia kisoja on lähes kymmenet vuosittain. Meneillään oleva kisakausi huipentuu Ranskan maailmanmestaruuskisoihin elokuun lopussa. Kaisa pyrkii suhtautumaan tulevaan koitokseen lungisti, sillä viime vuoden EM-kisoissa jännitys meni korvien väliin.

– Olin Unkarin EM-kisoissa vasta yhdestoista, koska jännitin niin paljon. Siksi en halua kasata itselleni nyt turhia paineita. Päätavoitteeni on parantaa hieman jämähtänyttä kisatulostani.

Kaisa on ammatiltaan suntio. Rauhallinen työympäristö on opettanut hänelle harkitsevuutta, josta on ammunnassa hyötyä. Koska practical-ammunnassa saadut osumapisteet jaetaan käytetyllä ajalla, lajissa tarvitaan myös nopeutta ja räväkkyyttä.

– Jään radalla välillä liian pitkäksi ajaksi haaveilemaan ja se verottaa pisteitäni. Minun pitäisi ehkä enemmän kyseenalaistaa itseäni ja uskaltaa ottaa riskejä.

Teksasin tuliainen

Kaisa ei ole tohtinut pelata uhkapelejä diabeteksenkaan kanssa. Hän on kokenut monipistoshoidon ja perinteisen verensokerimittarin hyväksi alusta asti.

– Sairastuin diabetekseen 16-vuotiaana ollessani Teksasissa kesävaihdossa. Jouduin ramppaamaan vessassa koko ajan ja olin myös todella väsynyt. Kun rannalla ollessamme en enää jaksanut mennä edes uimaan, teksasilaisen perheeni äiti päätti viedä minut sairaalaan. Muistan vain, kuinka iso kalju mieslääkäri tuli töksäyttämään, että minulla on diabetes.

Vaikka Kaisasta pidettiin sairaalassa ja isäntäperheessä erityisen hyvää huolta, ei opastus diabeteselämään ollut Teksasissa kovinkaan täsmällistä. Kun Kaisa palasi Suomeen, verensokeri asettui uomiinsa, ja elämä diabeteksen kanssa alkoi sujua hyvin.

Oman elimistön reaktiot tunnettava hyvin

Kaisa oli sairastanut diabetesta jo kymmenen vuotta ennen kuin aloitti ampumisharrastuksen. Siksi hän ei ole kokenut suuria haasteita näiden kahden asian yhdistämisessä, vaikka toki hänellekin on virheitä sattunut.

– Aluksi luulin suorituksen jälkeen tulevia adrenaliinipiikkejä hypoiksi, kun astellessani pois radalta käteni tärisivät ihan holtittomasti. Menin syömään ja hetken päästä ihmettelin, kun verensokeri oli pilvissä.

Tästä Kaisa on viisastunut mittaamaan verensokeriaan ahkerasti niin kisoissa kuin treeneissäkin ja oppinut sitä kautta tuntemaan itsensä ja diabeteksensa paremmin.

– Ammuntasuoritukset ovat kuitenkin melko lyhytkestoisia, joten välissä ehtii hyvin hoitaa itseään. Tärkeintä on, että tunnistan matalat verensokerit ja tiedän, miten liikunta, jännitys, syömiset ja pistämiset vaikuttavat verensokeriini.

Kaisa uskoo, että pitämällä itsestään ja diabeteksestaan hyvää huolta, hän voi nauttia ampumalajista vielä vuosia. Liikkuvuus ja hyvä näkö ovat tärkeitä ominaisuuksia, ja niitä on vaalittava.

Jos aika riittäisi, Kaisa haluaisi kisata myös kiväärillä tai haulikolla. Toistaiseksi hänellä ei kuitenkaan ole aikaa kuin pistooliin, ja siinä onkin riittävästi haastetta, kun tavoitteena ovat lajin kärkikahinat. Tulevaisuudessa suomenmestari haluaisi menestyä myös miesten rinnalla yleisessä sarjassa, ja ehkäpä kiillottaa nimensä suomenmestarista maailmanmestariksi.

Kirjoita kommentti

Please enter your comment!
Please enter your name here