Veikko auttoi Miro-isäänsä sietämään lihapeettesta
Diabeteksen hyväksyminen on ollut valokuvaaja Miro Kalliolalle haastavaa. Saman sairauden saanut esikoinen kuitenkin näytti isälleen, ettei diabetes ole maailmanloppu. Sitä voi tutkia vaikka kameran linssin läpi.
Mummille kylään
Lapsen sairastuminen diabetekseen on iso ja ehkä vähän pelottavakin muutos myös isovanhemmille. Lapsen kyläreissut onnistuvat kuitenkin myös sairastumisen jälkeen. Isovanhempien ei tarvitse osata diabeteksen hoitoa yhtä hyvin kuin lapsen vanhempien – muutaman perustaidon hallitseminen riittää.
Hypopeikko kävi kylässä
Mikä on turvallinen verensokeritaso lapselle? Tunnistaako lapsi hypon oireet? Miten yömittaamisista pääsee eroon? Erikoislääkäri Anu-Maaria Hämäläinen Diabetesliitosta paneutuu diabeetikkolasten vanhempia askarruttaviin kysymyksiin.
Tuen tarpeessa
Kun lapsi sairastuu diabetekseen, useimmat vanhemmat tarvitsevat jonkinlaista tukea asian käsittelyyn ja arjen uudelleen järjestelyyn. Toisille riittää keskusteluapu ja vertaistuki, toiset tarvitsevat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten palveluita ja vahvempaa psyykkistä tukea.
Sisu – nimensä arvoinen poika
Sisun sairastuminen diabetekseen oli suuri järkytys hänen perheelleen, mutta se on myös vahvistanut perheen keskinäisiä siteitä.
Taaperon diabetes hoituu tiimityönä
Kun Ilmi sairastui diabetekseen vuoden ikäisenä, hänen äidistään tuntui kuin hän olisi saanut kuolemantuomion. Ensimmäisen päivän jälkeen tytön vanhemmat päättivät keskittyä vain positiivisiin asioihin. Nopeasti he huomasivat, ettei perheen arkea tarvinnut kovin paljon muuttaa tyttären diabeteksen takia.
Pienen lapsen diabeteksen hoito on kuitenkin sen verran vaativaa, että välillä vanhemmat ovat jaksamisen äärirajoilla.
Kun kodista tulee tahtojen taistelutanner
Tuntuuko siltä, että lapsi tai nuori yrittää hyödyntää diabetestaan saadakseen tahtonsa läpi tai enemmän huomiota aikuisilta? Kun lapsi toistuvasti heittäytyy hankalaksi diabeteksen hoitotoimissa tai perheessä käydään niistä jatkuvia neuvotteluja, psykologi Minttu Niemi kehottaa vanhempia tutkimaan ensimmäiseksi omaa käyttäytymistä ja asennoitumista.
Diabetes on the road – matkalla pienen diabeetikon kanssa
Venla Heiskanen ehti jo huolestua, loppuvatko reissuperheen seikkailut maailmalla, kun perheen tytär sairastui diabetekseen juuri nelivuotissynttäreidensä kynnyksellä. Mutta toisin kävi. Nyt Venla rohkaisee blogissaan Diabetes on the road muitakin matkustamaan pienen diabeetikkolapsen kanssa.
Koulunkäynninohjaajien vähentäminen kostautuu
Lasten diabetes, vaikeat allergiat ja psyykkinen oireilu ovat lisääntyneet. Lisäksi luokissa on paljon muitakin lapsia, jotka tarvitsevat tukea oppimisen ja kouluarjen sujumiseen. Koulunkäynninohjaajia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, mutta ahtaalle joutuneet kunnat ovat vähentäneet rajusti heidän määräänsä. Tämän pelätään vaikuttavan myös diabetesta sairastavien lasten tukeen.
Lapsen hyvä päivä tehdään yhdessä
Pienten diabeetikkolasten koulupäivän aikainen hoito herätti elokuussa vilkkaan keskustelun Helsingin Sanomissa julkaistun mielipidekirjoituksen jälkeen. Diabetes-lehti kokosi vanhemmille muutamia muistettavia asioita, kun lapsi on menossa päiväkotiin tai kouluun.