Kurren jäljillä

Kaupungeissa oravat ovat tuttu näky, mutta niiden metsäserkut ovat käyneet harvinaisiksi. Varttuneiden havupuuvaltaisten metsiköiden lähettyvillä kannattaa kuitenkin pitää silmät auki.

Helmikuussa kannattaa lähteä ulos ihastelemaan oravien muotinäytöstä. Kovimpien pakkasten aikaan niiden talviturkit ovat parhaimmillaan, hännät tuuheimmillaan ja korvatupsut muhkeimmillaan. Etelässä kurret ovat tavallisesti harmahtavan punaruskeita ja pohjoisessa harmaanruskeita, mutta joskus saattaa nähdä myös valkoisia tai mustia yksilöitä.

Viime vuosina oravat ovat olleet hyvin yleinen näky kaupunkiympäristössä, jossa ne löytävät itselleen ruokaa ihmisten rakentamista ruokintapaikoista. Metsäoravien määrä taas on vähitellen laskenut 1950-luvulta lähtien, ja 2000-luvulla niiden määrä on lähes romahtanut. Syynä on metsätyyppien muuttuminen niin, että oravien ravinnokseen tarvitsemia havupuun siemeniä on yhä vähemmän.

Hyvällä onnella oravan saattaa kuitenkin nähdä vielä myös metsässä. Ne viihtyvät erityisesti varttuneissa havupuuvaltaisissa sekametsissä. Päiväaktiivisina eläiminä ne lähtevät ravinnon etsintään jo aamuhämärässä, ja illan pimentyessä ne palaavat takaisin pesiinsä.

Orava on taitava pesänrakentaja. Se rakentaa halkaisijaltaan 30–40 senttimetriä olevan risupesän havupuun oksistoon ja vuoraa sen lämpimäksi sammalella ja naavalla. Huonolla ilmalla se saattaa jäädä koko päiväksi kotipesän lämpöön ja lähtee liikkeelle vasta sään parannuttua.

Hanna Vilo

Juttu perustuu luontokuvaaja ja -asiantuntija Esko Inbergin haastatteluun.
Kuva: Esko Inberg