”Olen aina tykännyt liikkua luonnossa. Vaikka asun Vantaalla, luontoa ei tarvitse lähteä etsimään kaukaa. Ympärilläni on kaunis ja monipuolinen kaupunkiluonto. Liikun yleensä päivittäin. Joskus lähden matkaan ihan vain kävelyväyliä pitkin, siirryn siitä Keravanjoen varteen ja kierrän pienempiä lenkkejä yhdeltä kirkolta toiselle. Toisella kertaa saatan valita metsälenkin.
Patikoin aina päivittäisen fiiliksen mukaan. Yhtenä päivänä lenkkini kestää ehkä tunnin, mutta vauhtini on sellainen, että kävellessä tulee hiki. Toisena päivänä saatan varustaa reppuuni ruokatermoksen ja suunnata tuntienkin pituiselle kävelylle seudun lähimetsiin tai puistoihin. Näillä reissuilla istuskelen joskus pidemmänkin tovin ihailemassa luontoa ja nauttimassa välipalaa.
Olen käynyt tunturissakin päivän vaelluksilla. Tärkeintä ei ole kuitenkaan se, missä patikoin, vaan että ylipäätään lähden liikkumaan. Halutessani voin valita kohteekseni Simonmetsän mäkiset maastot tai vaikkapa kaupungin Möskärinmetsään varustamat kuntoportaat. Latukin kulkee talvisin ihan lähellä kotiani. Kesällä minulle kertyy pyöräilykilometrejä noin 1300.
Sairastan tyypin 2 diabetesta, ja olen monta kertaa saanut hoitajilta ohjeet alkaa harrastaa yhtä jos toistakin liikuntalajia. Milloin pitäisi aloittaa uinti, milloin vesijuoksu tai kuntosali. Mutta minulle aidointa liikunnan iloa tuottaa se, että pistän töppöstä toisen eteen. Se saa minut hyvälle tuulelle ja antaa todellista mielenrauhaa. Diabetekseni on tablettihoitoinen, ja verensokeriarvot ovat vuosia pysytelleet siinä kuuden kieppeissä, usein allekin. Uskon, että liikunta on lääke.
Kannustan lämpimästi ihmisiä ulkoilmaan. Kenenkään ei tarvitse tukka putkella painaltaa, eikä edes laskea askelia. Minulla ei ole aktiiviisuusranneketta tai muita härpäkkeitä. Riittää kun vain kampeaa itsensä neljän seinän sisältä ja aloittaa niistä kuuluisista pienistä askeleista. Voin luvata, että kun kropan saa liikkeelle, palkintona on jälkeen päin hyvä olo.”
Teksti: Essi Kähkönen