Teksti: Katja Holopainen
Elimiä siirretään hengen pelastamiseksi, elämänlaadun parantamiseksi ja kansasantaloudellisen edun vuoksi. Jokainen elinsiirto sisältää tarinan sairastamisesta ja toivosta.
Elinsiirtojen taustalla on yleensä synnynnäinen tai myöhemmin saatu vakava sairaus. Pitkälle edenneessä elinten vajaatoiminnassa elinsiirto on ennusteen ja elämänlaadun kannalta paras hoito. Ihmiselle voidaan siirtää sydän, keuhkot, maksa, haima, munuainen tai ohutsuoli.
– Yleisimmin siirretään munuaisia, Meilahden Kolmiosairaalan osastonylilääkäri, elinsiirtokirurgi Marko Lempinen kertoo.
Munuainen siirretään Suomessa vuosittain 250–300 potilaalle. Heistä lähes 25 prosenttia on diabeetikkoja, suurin osa tyypin 1 diabetesta sairastavia. Munuaissiirtoa odottaa noin 450 henkilöä ja dialyysihoidossa on noin 2 000 henkilöä.
Hyväkuntoisille, yleensä alle 60-vuotiaille tyypin 1 diabeetikolle suositellaan samanaikaista haima- ja munuaissiirtoa. Joskus munuainen siirretään ensin ja haima myöhemmin eri luovuttajalta. Näissä siirroissa tulokset ovat lähes yhtä hyvät. Onnistuneessa haima- ja munuaissiirrossa diabeetikko saa insuliinia tuottavan haiman, joka pitää sokeritasapainon normaalina ja suojelee munuaissiirrettä sekä hidastaa diabeteksen lisäsairauksien etenemistä.
Kaikki Suomen elinsiirrot tehdään Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Meilahden sairaalassa Helsingissä. Elinsiirtokirurgit ovat yleensä erikoistuneet joko vatsan tai rinnan alueen siirtoihin.
– Onnistuneen munuaisen siirron jälkeen potilas ei enää tarvitse raskaita ja kalliita dialyysihoitoja, Lempinen sanoo.
Hän on erikoistunut munuaisten ja haiman siirtoihin, joita hän on tehnyt jo 20 vuotta.
Siirtoon valmistautuminen
Ennen elinsiirtojonoon asettamista potilaalle tehdään perusteelliset tutkimukset. Aina tämä ei ole mahdollista: esimerkiksi äkillisessä maksan vajaatoiminnassa nopeaa, hengen pelastava leikkaus on tehtävä pikimmiten. Silloin tehdään tehokkaasti vain perustutkimukset. Valtaosa siirrettävistä elimistä saadaan kuolleilta luovuttajilta.
– Tähän asti Suomessa kaikki kuolleet luovuttajat ovat olleet aivokuolleita elinluovuttajia. Nyt Suomessa suunnitellaan luovutuksia myös sellaisilta tehohoidossa olevilta potilailta, jotka eivät ole aivokuolleita, mutta joiden ennuste on toivoton ja joiden aktiivisesta hoidosta on luovuttu, Marko Lempinen kertoo.
Suomessa kaikilla ihmisillä on oletettu suostumus elinten siirtoon. Se täytyy erikseen kieltää, jos ei missään tapauksessa halua, että omia elimiä siirretään muille mahdollisen aivokuoleman jälkeen. Lempinen suosittelee, että jokainen kirjaisi suostumuksen tai kiellon elinsiirtoon Kantaan. Näin omaisten voi olla helpompi hyväksyä mahdollinen luovutus.
Munuaisia siirretään myös eläviltä luovuttajilta. Viime vuonna eläviä luovuttajia oli noin 30, tänä vuonna pyritään 50 tällaiseen elinsiirtoon ja jatkossa 70 siirtoon vuodessa. Elävältä luovuttajalta saadun munuaisen etu on se, että munuainen tulee perusteellisesti tutkitulta luovuttajalta, munuaisen laatu on hyvä ja aika, jonka munuainen on irti ihmisestä, jää lyhyeksi.
Aikaisemmin luovuttajaksi kelpasi vain lähiomainen, mutta nyt luovuttaja voi olla jopa tuntematon ihminen. Luovuttajaksi kelpaa periaatteessa kuka tahansa perusterve aikuinen. Eri veriryhmä ei ole este munuaisen siirrolle. Positiivinen tulos leukosyyttivasta-aineiden testissä sen sijaan vaikeuttaa luovutusta. Silloin yksi vaihtoehto on osallistua pohjoismaiseen parinvaihto-ohjelmaan, jossa toisilleen epäsopivat parit voivat vaihtaa munuaisia sopivan vastaparin kanssa. Tällaisia luovutuksia on tehty muissa Pohjoismaissa, mutta ei vielä meillä Suomessa.
Elävä luovuttaja tutkitaan tarkasti ja riskitekijät seulotaan. Otetaan verikokeita, sydänfilmi, magneettikuvia ja tutkitaan munuaisten toiminta. Tutkimuksiin menee aikaa vähintään kolme tai neljä kuukautta, jopa puoli vuotta. Luovuttajalle tutkimukset eivät maksa mitään.
Riski, joka kannattaa ottaa
Luovuttajan tutkimuksiin kuuluu myös psykologin haastattelu. Viimeinen pakollinen kysymys on, miksi haluat luovuttaa munuaisesi?
Vanhemmuutta pidetään itsestään selvänä vastauksena. Motiivina voi olla myös halu auttaa. Luovuttaja saa silloin vastalahjaksi hyvän mielen. Kun taustalla on läheisen pitkäaikainen, vakava sairaus, myös luovuttaja voi odottaa oman elämänlaatunsa paranevan siirron seurauksena.
Sairaalajakso, toipumisaika ja sairausloman pituus voivat mietityttää, kun tutkimukset etenevät ja siirto alkaa näyttää mahdolliselta.
– Kyseessä on kohtalaisen suuri leikkaus molemmille, Lempinen vahvistaa.
Hän kertoo, että luovuttajalle kyseessä on periaatteessa turha leikkaus, ja näin suuressa leikkauksessa on olemassa aina veritulppa-, vuoto- ja infektioriski.
Leikkauksesta toivuttuaan ihminen kuitenkin pärjää yhdellä munuaisella yhtä hyvin kuin kahdella. Yleensä jäljelle jäänyt munuainen tehostaa toimintaansa ja korvaa näin ainakin osan luovutetun munuaisen panoksesta ihmisen veren puhdistamisessa. Mitään erityisiä rajoitteita luovutuksesta ei seuraa.
Elävän luovuttajan ja munuaispotilaan leikkaukset tehdään yleensä lomittain läheisissä leikkaussaleissa. Munuaisen siirto luovuttajalta tehdään käsiavusteisena tähystysleikkauksena. Luovuttajalle tehdään kymmenen sentin viilto, josta kirurgi saa sisään kätensä, jolla hän avustaa leikkausta ja josta munuainen saadaan ulos. Luovuttaja on sairaalassa kahdesta neljään päivää ja sairauslomalla neljästä kuuteen viikkoa. Elinsiirron saajan sairaalajakso on yleensä viikon pituinen ja sairausloma kolme kuukautta.
Leikkausta odottaessa
Poikani munuaiset romahtivat vuonna 2017. Jo tuolloin olin valmis luovuttamaan toisen munuaisistani hänelle. Poikani ei siihen suostunut. Hän ei halunnut, että vaarantaisin oman terveyteni. Lisäksi hän toivoi pääsevänsä haima- ja munuaissiirtoon. Lääkärien arvion mukaan hänen terveytensä ei ollut riittävän hyvä vaativaan leikkaukseen.
Viime vuosina monenlaiset ongelmat ovat tulleet tutuiksi pojalleni. Korkeat kaliumarvot veivät jalat alta. Muutamat pitkät työvuorot ja kaksi perättäistä muuttoa rasituksineen johtivat keuhkokuumeeseen. Toimintakyky ja vastustuskyky heikkenivät. Työkyvyttömyys toi taloudelliset huolet. Masennus ja ahdistus painoivat – kuten suurella osalla vakavasti sairastuneista. Sairaalajaksoja oli aina silloin tällöin. Mitä pidemmälle munuaisten vajaatoiminta eteni, sitä huonommaksi poikani kunto muuttui.
Helmikuussa 2021 minulle vaihdettiin molempiin polviin tekonivelet ja viikkoa myöhemmin poikani kantapäästä leikattiin kysta. Maaliskuussa minulla alkoivat munuaisen luovuttajan tutkimukset. Kesällä poikani jalka leikattiin uudelleen, mutta reikä kantapäässä parani huonosti.
Syyskuussa poikani sai yöksi poistettavan muovikipsin, ja minä sain lähetteen magneettikuvaukseen. Minulta löydetystä sappitiehyen ja munuaisen välissä olevasta kystasta haluttiin vielä tarkempaa tietoa.
Minä elän päivän kerrallaan. Poikani hyppää joka toisen päivän yli. Odotamme tulevalta parempaa.
