Laihdutus vaatii insuliinihoidon tasapainottamista

2120
Kuvat: Shutterstock

Teksti: Krista Korpela-Kosonen 

Insuliinihoitoisen diabeetikon laihdutuksessa tärkeä tavoite on hiilihydraattien saannin ja insuliinihoidon tasapainottaminen. Tarpeeseen nähden liian suuret insuliiniannokset vaikeuttavat painonhallintaa ja ruokkivat hypoglykemian pelosta johtuvaa hiilihydraattien tankkausta. 

Insuliinihoitoa käyttävän diabeetikon painonhallinnan haasteiden taustalta löytyy usein ongelmia insuliinihoidon toteutuksessa. Tarpeeseen nähden liian suuret insuliiniannokset vaikeuttavat painonhallintaa, sillä ne kasvattavat ruokahalua ja voivat lisäksi johtaa verensokerin liialliseen laskuun.

Helsingin yliopiston kliinisen metabolian professori ja HUS Lihavuuskeskuksen ylilääkäri Kirsi Pietiläinen kertoo, että moni diabeetikko pelkää varsinkin yöllisiä hypoglykemioita. 

– Hypojen pelko johtaa helposti siihen, että illalla syödään varmuuden vuoksi, ja silloin kertyy turhia kaloreita, hän kuvailee.

Painonhallinta on tärkeä osa diabeteksen hoitoa, sillä ylipaino ja lihavuus hankaloittavat verensokerin hallintaa. Liikakilojen laihdutus tehostaa diabeteksen hoitoa. 

– Lihavuus lisää insuliiniresistenssiä sekä tyypin 2 että tyypin 1 diabeetikoilla. Se vaikeuttaa verensokeritasapainon ylläpitoa, Pietiläinen kertoo. 

Seuranta hälventää hypohuolia 

Insuliinihoitoisen diabeetikon laihdutuksessa tärkeä tavoite on hiilihydraattien saannin ja insuliinihoidon tasapainottaminen. Samanaikaisesti on yleensä vähennettävä sekä insuliinin että syötyjen hiilihydraattien määrää. Tähän diabeetikko voi tarvita diabeteslääkärin tai -hoitajan ohjausta. 

– Usein laihduttaja on kokeillut itsenäisesti jo monenlaisia konsteja. Jos ne eivät ole toimineet, tarvitaan ammattilaisen tukea ja opastusta, Pietiläinen rohkaisee.

Verensokeri ei käyttäydy miten tahansa, vaan huolellisen seurannan avulla sille voi löytää oman, yksilöllisen logiikkansa. Jatkuva verensokerin seuranta eli glukoosisensorointi voi auttaa optimoimaan insuliinihoitoa laihdutuksen aikana. Sensoroinnin avulla nähdään, miten esimerkiksi erityyppinen ruoka, liikunta tai stressi vaikuttavat verensokeriin. 

Sensorointi hälventää usein myös liialliseen verensokerin laskuun liittyviä huolia, sillä se auttaa hahmottamaan milloin ja millaisissa tilanteissa hypoglykemioita tulee.

 – Tavoitteena on korjata ongelma, joka tuottaa hypoglykemioita, jotta hoidossa päästään eteenpäin. Laihdutusyritykset eivät johda mihinkään, jos suuri hypoglykemian pelko saa jatkuvasti syömään ylenmäärin hiilihydraatteja, Pietiläinen sanoo.

Laihtuminen vähentää insuliinin tarvetta

Laihdutuksessa onnistuminen vaatii muutoksia päivittäisiin ruokatottumuksiin. Terveyttä edistävään ruokavalioon kuuluu runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä sekä täysjyväviljatuotteita, kalaa, vähärasvaisia liha- ja maitovalmisteita ja pehmeää rasvaa. 

Painonhallintaa edistävän ruokavalion voi toteuttaa monella tapaa, omat mieltymykset huomioon ottaen. Tavoitteena ovat ruokatottumukset, joiden seurauksena energiansaanti vähenee, mutta tärkeiden ravintoaineiden saanti on edelleen riittävää.

Säännöllinen ruokarytmi, päivittäinen liikkuminen ja riittävä uni tukevat laihtumista ja painonhallintaa. Hyvä tavoite on harrastaa reipasta kävelyä tai muuta mieluista liikuntaa vähintään puoli tuntia päivässä. Liikunta laskee verensokeripitoisuutta, joten liikkuminen on otettava huomioon syömisessä ja insuliinin annostelussa. 

Sopiva laihtumisen tahti on Pietiläisen mukaan noin puoli kiloa viikossa. Laihtumista tukevat muutokset ruokatottumuksissa ja painon putoaminen vähentävät insuliinin tarvetta. 

– Insuliinin tarve vähenee, koska laihtunut keho on pienempi ja ruokaa syödään vähemmän. Tarvetta vähentää myös se, että laihtumisen vuoksi insuliiniresistenssi alkaa purkautua, ja insuliini tehoaa kudoksissa aikaisempaa paremmin.

Hyvä hetki nykyaikaistaa hoitoa

Kirsi Pietiläinen muistuttaa, että insuliinihoidon toimivuutta on laihdutuksen aikana säännöllisesti seurattava, jotta hoitoa voidaan muuttaa keventyneen kehon tarpeita vastaavaksi. Muuten käy helposti niin, että insuliiniannokset jäävät liian suuriksi, jolloin hypoglykemian riski kasvaa. Ja se voi saada taas syömään liikaa.

– Insuliiniannoksien laskemisessa oikealle tasolle auttaa huolellinen verensokereiden seuranta, Pietiläinen toteaa.

Insuliinihoitoisella tyypin 2 diabeetikolla laihdutus ja painon putoaminen voivat johtaa siihen, että tarve insuliinin käytölle jää kokonaan pois. 

– Kun kakkostyypin diabeetikko laihtuu, lääkitystä voidaan yleensä keventää. Hoitokokonaisuus kannattaa miettiä niin, että se tukee painonhallintaa, Pietiläinen sanoo.

Laihdutusta tukevia diabeteslääkkeitä ovat esimerkiksi GLP-1 agonistit ja SGLT2-estäjät. Ensimmäiset matkivat suolistohormonin vaikutuksia ja aiheuttavat kylläisyyttä, toiset taas poistavat sokeria ja näin ollen myös kaloreita virtsaan. 

– Jos insuliinin käyttö on aikanaan aloitettu siksi, että muuta sopivaa hoitoa ei ole ollut tarjolla, nyt on hyvä hetki nykyaikaistaa hoitoa, Pietiläinen huomauttaa.

Pienen aterian verran vähemmän ruokaa

Laihdutusvaiheen jälkeen on edessä pysyvän painonhallinnan vaihe, jolloin on tärkeää ylläpitää painonhallintaa tukevia ruoka- ja liikuntatottumuksia. Laihtunut keho tarvitsee aikaisempaa vähemmän kaloreita. Jos paino on keventynyt esimerkiksi kymmenen kiloa, päivittäinen energian tarve on noin 300 kilokaloria pienempi lähtötilanteeseen verrattuna.

– Se on pienen aterian verran vähemmän ruokaa. Mieli ajaisi kyllä mielellään syömään entiseen tapaan, mutta siihen ei ole paluuta, jos haluaa onnistua painonhallinnassa, Pietiläinen sanoo.

Liikakilojen laihduttaminen tuo diabeetikolle lukuisia terveyshyötyjä. Diabeteksen hoidon kannalta merkittävä hyöty on se, että verensokeritasapaino paranee. Sydän- ja verisuonisairauksien riski pienenee, sillä laihtumisen myötä verenpaine ja veren kolesterolipitoisuus usein laskevat. 

Laihtuminen vähentää lisäksi elimistön matala-asteista tulehdusta ja maksan rasvoittumista. Tuki- ja liikuntaelimistön kuormitus kevenee. Mahdollisen uniapnean hoitokin helpottuu.  

– Kaikkein tärkein muutos monille laihduttajille on kuitenkin mielialan koheneminen, sillä lihavuus on saattanut olla elämässä mielipahaa ja ahdistusta tuottava asia, Pietiläinen sanoo.