Teksti: Esa Tuominen
– Tiesin jo lapsena, että minusta tulee muusikko. Voin aivan kainostelematta sanoa, että se on ollut minulle kutsumus, tamperelainen viulisti Lotta Virkkunen sanoo.
Viulisti Lotta Virkkuselle musiikki on yhtä rakas asia kuin toisille omat lapset.
– Jos sanon, että olen kiintynyt musiikkiin yhtä paljon kuin äidit lapsiinsa, niin se kertonee kaiken suhteestani musiikkiin.
Pikkutyttönä Virkkunen soitti pianoa. Kymmenvuotiaana hän vaihtoi instrumentikseen viulun, ja siitä asti se on ollut hänen seuralaisensa.
Toiseksi matkakumppanikseen Virkkunen sai kymmenvuotiaana ykköstyypin diabeteksen. Viulua muusikko rakastaa, diabeteksen kanssa hän on oppinut tulemaan toimeen.
Tampereelta maailmalle
Ensin Lotta Virkkunen opiskeli Tampereen konservatoriossa musiikkipedagogiksi. Sen jälkeen hän muutti Helsinkiin opiskelemaan Sibelius-Akatemiassa. Siellä hän suoritti musiikin kandidaatin tutkinnon.
Mieli veti kuitenkin maailmalle, isompiin ympyröihin. Kun Virkkuselle tarjoutui mahdollisuus lähteä Erasmus-vaihtoon Irlantiin, hän ei epäröinyt sekuntiakaan.
– Olin harrastanut irlantilaista musiikkia ja tanssia jo pitkään. Itse asiassa taisin olla aika hurahtanut Irlantiin ja sen kulttuuriin.
Meno Irlannissa tuntui niin kiehtovalta, että tamperelaisviulisti viihtyi saarella peräti seitsemän vuotta.
– Soitin siellä musiikkia laidasta laitaan. Oli klassista jousikvartetissa, tanssiryhmä Riverdancen säestämistä, rockbändiä ja showproggiksia. Rockbändiä varten hankin itselleni jopa sähköviulun.
Irlannin aikaan mahtui myös kaksi kiertuetta Yhdysvalloissa.
– Matkustimme keikkabussilla suurta maata ristiin rastiin. Olihan se vähän haastavaa, kun keikkabussissa piti nukkuakin, Virkkunen muistelee.
Pari vuotta sitten viulisti päätti palata Suomeen.
– Tuli tunne, että olin saavuttanut unelmani. CV:hen oli tullut täytettä loppuelämäkseni.
– Kaiken lisäksi vanhempani ja muut sukulaiseni asuvat Suomessa, enkä enää halunnut elää erossa heistä.
Virkkunen palasi viuluineen, mutta hänellä oli muutakin tuotavaa Suomeen ja Tampereelle. Hän oli rakastunut Irlannissa mieheen, joka seurasi mukana.
Sooloartisti
Muusikon urallaan Lotta Virkkunen on tehnyt valinnan: hän haluaa olla sooloartisti. Kuukausipalkkainen soittaminen kaupunginorkesterissa ei ole hänen juttunsa.
Nykyisin Virkkunen esiintyy viuluineen solistina yksityisissä ja yritysten tilaisuuksissa. Niiden teemat ulottuvat häistä hautajaisiin.
– Soitan klassista ja kevyttä. Mielelläni tietysti esittäisin yhä sydäntäni lähellä olevaa irlantilaista kansanmusiikkia, mutta sitä kysytään harvoin.
Yleensä esiintymisissä ei ole edes säestäjää, mutta toisinaan mukana on pianisti. Joskus säestys tulee nauhalta.
Muusikon ei ole aina helppoa rakentaa uraansa yksin. Pitää osata markkinoida ja brändätä itseään, on oltava mukana somessa ja seurattava tarkasti, millaisesta musiikista potentiaalinen asiakaskunta on kiinnostunut.
– Onneksi minulla on kunnollinen ohjelmatoimisto tukenani. Heidän keikkamyyjänsä osaavat hommansa.
Ahkeran keikkailun ohella Virkkunen suunnittelee oman ensilevyn julkaisemista. Se pitää sisällään eeppistä elokuvamusiikkia, irlantilaista kansanmusiikkia ja viulistin omia sävellyksiä.
Kuukaudeksi sairaalaan
Kun Virkkunen kymmenvuotiaana sairastui diabetekseen, hän joutui peräti kuukaudeksi sairaalaan. Aluksi insuliinia piti annostella ruiskulla, mutta pian niiden tilalle tulivat insuliinikynät. Verensokerimittarit olivat vielä isoja ja kömpelöitä. Mittaaminen kesti melkein minuutin. Pikainsuliinia Virkkunen alkoi käyttää yhdeksän vuotta sairastettuaan, ja se teki hoidosta helpompaa.
Mutta miten viulisti mittaa verensokerinsa sormenpäästä, kun samoilla sormilla pitäisi painaa viulunkieliä?
– En ole mitannut verensokeria viulukäden sormista kertaakaan. Olen tehnyt kaikki mittaukset jousikäden sormista, jotka ovat olleet aika kovalla koetuksella, Virkkunen vastaa.
Nyt sormenpäämittaukset ovat jääneet vähiin, kun hän on siirtynyt glukoosisensorin käyttäjäksi.
Virkkunen käytti jonkin aikaa insuliinipumppua, mutta nyt hän on palannut insuliinikyniin.
– Oli hankalaa, kun piti käyttää langatonta mikrofonia, headsettejä ja tiukkoja esiintymisasuja. Tuntui, että insuliinipumppu on aina tiellä, hän perustelee ratkaisuaan.
Terveellistä elämää
Diabetes ei ole asettanut Lotta Virkkuselle kovinkaan paljon esteitä itsensä toteuttamiselle. Hän harrastaa potkunyrkkeilyä, tanssia ja juoksemista, vaikka ne tuovat haasteita diabeteksen hoitoon.
– On hienoa, että meillä on sellaisia esikuvia kuin menestyvä jääkiekkoilija Kaapo Kakko. Jos hän pärjää niin hurjassa lajissa diabeteksensa kanssa, niin miksi minä en pärjäisi omissa liikuntaharrastuksissani, hän pohtii.
– Opiskeluaikoinani Helsingissä lähdin kerran ruokakauppaan ja aloin tuntea oloni huonoksi siellä, koska verensokerini laski liian alas. Kassatyöntekijä kysyi, voinko pahoin ja minä ehdin sopertaa, että tuokaa pillimehua. Seuraavaksi heräsin ambulanssissa naama veressä. Olin menettänyt tajuntani ja kaatuessani lyönyt pääni lehtitelineeseen.
– Se oli viimeinen dramaattinen hypokokemus diabeetikon urallani, Virkkunen toteaa.
Hän kertoo viettävänsä tervehenkistä elämää muutenkin kuin kuntoilemalla. Vähäisenkin alkoholinkäytön hän lopetti kuusi vuotta sitten, eikä tupakka ole maistunut hänelle nuoruuden pakollisia kokeiluja enempää.
– Ja syön tasapainoisesti, viulisti lisää.
Vaikka Virkkunen on asunut ja tehnyt pitkiä kiertueita ulkomailla, aivan kaikkeen hän ei ole valmis.
– En lähtenyt kiertueelle Kiinaan, koska siellä ruokapuoli on hieman ongelmallinen, ja ehkä terveydenhoitokin. En myöskään aja autolla pitkiä matkoja. Jos minulla on keikka Oulussa, niin menen sinne julkisilla kulkuvälineillä.
NOPEAT
Suomen paras viulisti?
– Pekka Kuusisto, hän soittaa klassista, kansanmusiikkia ja jazzia ja kaikkia ennakkoluulottomasti.
Maailman paras viulisti?
– Izaak Perlman, hänen musiikissaan on ihmeellistä lämpöä ja kauneutta.
Millainen viulu sinulla on?
– Saksalainen, valmistettu 1800-luvulla. Haluaisin kuitenkin vielä toisen, paremman. Se on kuitenkin rahakysymys: ammattikäyttöön tarkoitettu viulu maksaa helposti 10 000 euroa.
Nuoteista vai korvakuulolta?
– Olin ennen tyypillinen nuoteista soittaja, mutta sitten halusin oppia soittamaan korvakuulolta, ja nykyisin se onnistuu. Sibelius-Akatemiassa opiskelin myös improvisointia, ja sitä sisältyy usein esiintymiseeni.
Maailman vaikein viulukappale?
– Niitä on monta. Koko Paganinin tuotanto on vaikeaa. Bachin soolosonaatit ovat soittajalle konstikkaita.
Löytääkö sinut somesta?
– Kyllä vain, esiinnyn Instagramissa @violinistilotta -nimellä. Kerron siellä ammattiviulistin elämästä, diabeteksesta ja terveellisistä elämäntavoista.
