Juha Nurmela juoksi kesälomallaan Nuorgamista Helsinkiin. Ensimmäinen viikko oli vaikein, mutta sen jälkeen kroppa tottui. Mies palasi onnellisena ja levänneenä töihin.
Kun tyypin 1 diabeetikolla on takana juoksemista 1 390 kilometriä ja 30 päivää ja lisäksi Kemistä asti jatkunut jalkakipu, on pakko kysyä se klassinen kysymys: miltä nyt tuntuu?
– Eihän tätä täysin usko todeksi vieläkään. Maaliintulo oli helpotus, mutta siihen ei sisältynyt samanlaista hurmioita kuin vaikka oman maratonennätyksen parantamiseen, Nurmela kuvailee.
Näennäisen helppouden salaisuus oli säännöllisyys. Aamupuuron jälkeen lähdettiin yhdessä juoksemaan, kymmeneltä syötiin aamupulla, 20 kilometrin ja 30 kilometrin kohdalla Nurmela tankkasi pari voileipää, maalin jälkeen mentiin pikaiseen hierontaan ja siitä lämpimän ruuan laittoon.
– Ensimmäinen viikko kului kokeillessa, miten verensokerit käyttäytyvät. Kaikki alkoi toimia, kun söin samanlaista ruokaa samassa aikataulussa. Alussa insuliinipumppu huusi öisin, mutta lopulta verensokeri pysyi yöllä viivasuorana.
Enemmän ruokaa, vähemmän insuliinia
Nurmelan paino putosi suorituksen aikana yli kuusi kiloa, vaikka hänen tyypilliseen ilta-ateriaansa kuului pari litraa pastaa, suklaalevy, karkkipussi, litra jäätelöä ja keksipaketti. Ja hieman yllättäen alkoholitonta olutta.
– Se korjasi nopeasti verensokerin ja palautti muutenkin, Nurmela antaa selityksen.
Alussa ilta-aterian kanssa meni 16 yksikköä insuliinia, mutta vähitellen tarve väheni ja lopussa samalle aterialle kului 3 yksikköä. Juoksemisen aikana Nurmelan ei tarvinnut joinakin päivinä pistää lainkaan ateriainsuliinia.
Hän suunnitteli etukäteen yhdessä diabeteshoitajan kanssa pumppuun basaalimallin.
– Normaaliannokseni vuorokaudessa on 24,3 ja nyt pidin annoksena 13,25. Juoksun ajaksi vähensin siitä 40 prosenttia. Vauhdikkaiden päivien jälkeen vähensin annosta myös yöksi 30 prosenttia.
Matkalle osui vain yksi kunnon hypoglykemia, kun kaverilta saatu vahva vitamiiniliuos ilmeisesti esti hiilihydraattien imeytymisen. Pari kertaa verensokeri huiteli yli 30:n, mutta niistäkin selvittiin.
Tällainenkin on diabeetikolle mahdollista
Suomi tuli reissun aikana tutuksi. Nurmela jutteli paikallisten ihmisten kanssa ja näki paikkoja, joihin ei autolla pääsisi.
– Suomi on pituutensa vuoksi erityinen maa. Meillä on selvästi neljä erilaista luontovyöhykettä. Sanoisin, että myös ihmisvyöhykkeitä on vähintään neljä tai viisi. Ihmiset ovat todella erilaisia pohjoisessa kuin etelässä.
Diabetes kiinnosti ja Nurmela tuntee saaneensa sairaudestaan sympatiapisteitä. Hauskin diabeteskohtaaminen oli 4-vuotiaan pojan kanssa.
– Hänellä oli tismalleen samanlainen pumppu kuin minulla. Otimme pumppuselfien, ja poika oli ihan fiiliksissä, että tällainenkin on diabeetikolle mahdollista.
Se olikin ehkä reissun tärkein oppi.
– Kun sairastuin diabetekseen, puheet käsittivät enemmän kieltoja kuin mahdollisuuksia. Viimeistään nyt voin sanoa, ettei tämä elämääni rajoita, vaikka ei helpotakaan. Liikkumisen hyödyt ovat todella suuret. Liikunta tuo elämänlaatua, iloa ja hyvät yöunet, jolloin hoitotasapainokin paranee.
Diabetes-lehti onnittelee Juha Nurmelaa huikeasta suorituksesta!
Lisää aiheesta: Juha Nurmelan blogi Helsinki-Nuorgam-juoksuun valmistautumisesta löytyy täältä.
