Teksti: Marika Rosenborg
Sairastumisen aiheuttaman kriisin avoin käsitteleminen yhdessä puolison kanssa voi johtaa läheisempään suhteeseen. Se, miten hyvin pariskunta on aiemmin osannut käsitellä kriisejään, ennustaa kuinka he selviävät vakavasta sairaudesta.
Elämä on jatkuvaa muutosta. Useimmat muutokset tulevat arkeen pikkuhiljaa ja antavat meille aikaa sopeutua. Vakava sairastuminen astuu elämään rytisten ja useimmiten ennakoimatta. Diagnoosi vetää vahvan rajan menneen ja tulevan elämän väliin.
Sairaus herättää monenlaisia tunteita: pelkoa, vihaa, hämmästystä ja entisestä luopumisen surua. Prosessi kulkee eteenpäin klassisen kriisiteorian vaiheita noudattaen: sokki- ja reaktiovaihe, kriisin käsitteleminen ja uusi arki.
Myös parisuhde joutuu uudelleen tarkasteltavaksi, kun toinen käsittelee sairastumistaan ja toinen sopeutuu omaisen rooliin. Sairastuneella ja puolisolla voi olla hyvinkin erilaisia näkemyksiä siitä, miten sairauteen pitäisi suhtautua. Sillä on merkitystä, millaisessa roolissa puolisot ovat aiemmin olleet suhteessa toisiinsa. Vahvistaako vai heikentääkö sairastuminen aikaisempaa asetelmaa?
Kriisi haastaa parisuhteen
– Se kuinka hyvin pariskunta on aiemmin osannut käsitellä kriisejään, ennustaa sitä kuinka pari selviää vakavasta sairaudesta, psykologi Mikael Saarinen summaa.
Sairastuneella on avuttomuuden tunteita, ja hän voi ajatella olevansa toiselle vain taakka. Tämä voi johtaa sulkeutumiseen ja eristäytymiseen. Hädän ja häpeän tunteista ei päästä puhumaan yhdessä, ja railo parin välillä kasvaa.
Puoliso voi puolestaan tuntea itsensä syrjään heitetyksi ja tarpeettomaksi. Molempien yksinäisyys vahvistuu.
Saarinen muistuttaa nopean reagoinnin tärkeydestä ja ottaa vertauksen automaailmasta.
– Kun öljyvalo välkähtää, pitää toimia heti. Kun tuntee, että parisuhteessa on jokin vialla, pitää ottaa hetkestä kiinni ja reagoida. Kun ongelmat eivät ole isoja, niihin on helpompi puuttua.
Avoimuutta suhteeseen ei kukaan voi luoda yksin, se vaatii aina molempien asettumista alttiiksi toiselle. Lähtökohtana on rehellisyys itselle. Jotta voi lähestyä toista avoimesti, pitää ensin olla avoin itselleen.
Vaikka sairauteen liittyvistä asioista puhuminen voi olla vaikeaa, avoimuus on ainoa tapa tulla lähelle toista.
– Sekä sairastuneen että puolison on hyvä pohtia, rakentaako muuria itsensä ja puolison välille vai hakeutuuko toista kohti. Itseensä vetäytyvää ei voi lähestyä. Puolisolle voi kuitenkin antaa viestin: olen tässä kun tarvitset minua, kun olet valmis kohtaamaan minut.
– Avoimuus ei tarkoita ainoastaan puhumista, vaan se on suuntautumista, tekoja ja kosketusta, Saarinen täsmentää.
Parisuhde kantavana voimana
Omaishoitajia koskevissa tutkimuksissa on havaittu, että puoliso-omaishoitajien osa on rankin. Lapset, jotka hoitavat vanhempiaan, saavat voimaa ajatuksesta, että näin he saavat korvata vanhemmilleen lapsena saamansa hyvän. Vanhemmat puolustavat sairastuneita lapsiaan luonnostaan raivokkaasti kuin leijonat.
Kun puoliso joutuu hoivaajan rooliin, tilanne on haastava. Se voi tuntua suurelta pettymykseltä. Enhän minä tätä tilannut elämältä? Kenen kanssa nyt jaan huoleni ja pelkoni?
Logoterapeutti Elina Tanskanen kannustaa puolisoita näkemään parisuhteen voimavarana myös sairauden aikana.
– Kun sairastumisen aiheuttama alkukriisi alkaa olla käsitelty ja tilanne on vakaampi, puolisoiden olisi hyvä pohtia yhdessä aktiivisesti, mitä kaikkea heidän on edelleen mahdollista tehdä yhdessä sairaudesta huolimatta. Tämä vaatii myös asennejumppaa, Tanskanen neuvoo.
Potilas-hoitaja-asetelmaa ei kannata korostaa. Vaikka toinen joutuisi ottamaan vastuuta toisen hoitamisesta, olisi tärkeää nostaa parisuhde ykköseksi.
– Sairaalle voi tehdä todella hyvää saada olla nimenomaan kumppani terveelle puolisolle. Jo lyhyet hetket ja katseet, pienet sanat ja kevyt kosketus voivat kantaa tosi pitkälle. Veikkaan, että kummallekin tämän asetelman muistaminen tekee hyvää, Tanskanen arvioi.
Psykologi Ilona Rauhala muistuttaa, että sairastumisenkin jälkeen molemmilla on myös oma elämä. Sairastavan osapuolen kannattaa hakea tukea ja keskusteluapua myös parisuhteen ulkopuolelta. Myös terveellä puolisolla olisi hyvä olla jotain omaa elämää suhteen ulkopuolella.
– Jatkuva valittaminen tai toisen passuuttaminen syö suhdetta. Sen joka sairastaa, olisi hyvä muistaa, että toinen ei ole olemassa ainoastaan häntä varten, Rauhala huomauttaa.
Parisuhteessa pitäisi löytää voimia puhua myös vaikeista tunteista.
– Avoimuus parisuhteessa tarkoittaa, että voin toisen seurassa ilmaista sen, mikä on minulle totta ja olla olemassa kokonaisena kaikkine niine puolineni, joita minussa on. Että minun ei tarvitse salata mitään tai yrittää kutistaa tai pienentää sellaisia puolia, jotka ovat kuitenkin olemassa. Avoimuus on sitä, että suhde sallii myös huonoja päiviä ja sitä, että emme ole täydellisiä.
Tukea kodin seinien ulkopuolelta
Joskus on helpompaa puhua vieraalle. Jos sairastumiseen liittyy masennusta, ahdistusta tai muita hankalia tunteita, kannattaa hakeutua ammattilaisen puheille. Parisuhdeterapeutin vastaanottoa kannattaa harkita, jos parisuhteessa ei päästä eteenpäin omin voimin. Kumppani voi kulkea vierellä, mutta terapeutti ja lääkäri katsovat tilannetta objektiivisesti.
Myös vertaistukiryhmistä voi löytyä korvaamatonta apua. Ne ovat monelle sairastuneelle ja omaiselle henkireikiä. Niissä voi käsitellä tunteita, jotka ovat liian vaikeita ilmaistaviksi puolisolle. Muilta ryhmän jäseniltä voi saada oivalluksia ja neuvoja, joita voi hyödyntää parisuhteessa.
Ryhmässä jaettuja asioita ei saa vaitiolovelvollisuuden takia jakaa kotona, mutta siellä syntyneistä omista tunteista ja ajatuksista kannattaa puhua puolisolle.
Uudenlaiseen tulevaisuuteen
Kriisi on tie uuteen. Jonakin päivänä kriisin läpikäynyt ihminen huomaa, että maisema on muuttunut, ja kaikki on toisin. Kun akuutti kriisi hälvenee, uudet näkymät voivat yllättää myönteisesti. Kipeät muutokset voivat tuoda elämään myös hienoja asioita.
Moni kertoo saaneensa kriisistä itsetuntemusta ja lisää kiitollisuutta. Parisuhteesta voi löytyä uudenlaista läheisyyttä, ja jopa elämäntarkoitus voi avautua uudella tavoin.
– Kriisit testaavat myös parisuhdetaitoja. Ne haastavat näkyväksi sen, millainen on pariskunnan keskusteluyhteys ja osataanko mahdollisia jumiutuneita rooleja päivittää molemmille tyydyttävimmiksi. Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella näitä taitoja, Mikael Saarinen rohkaisee.
Parhaimmillaan sairastuminen tai sairastuneen vierellä kulkeminen voi auttaa näkemään kirkkaammin omien tekojen ja asenteiden merkityksen jokapäiväisessä elämässä.
Vinkkejä läheisyyden lisäämiseksi
Psykologi Ilona Rauhala:
Silmiin katsomisen -harjoitus voi lähentää valtavasti. Harjoitus on yksinkertainen. Pariskunta istuu lattialla tai tuoleilla kohtisuoraan toisiaan vastakkain ja katsoo toisiaan silmiin kolmen minuutin ajan sanomatta sanaakaan. Aika voi tuntua pitkältä, mutta harjoituksella on kiintymystä ja läheisyyttä vahvistava vaikutus. Kannattaa kokeilla!
Logoterapeutti Elina Tanskanen:
Tehkää henkinen inventaario suhteenne menneistä vuosista. Pohtikaa yhdessä ja kirjatkaa paperille, mitä on takananne, mitä on edessänne ja mitä välillänne on tänään, juuri nyt? Miettikää, mikä on ollut erityisen kivaa yhteisessä elämässänne ja tehkää sitä lisää.
Diabetes tahdittaa arkea, muttei parisuhdetta
Kuusikymmentäkuusivuotias Pertti on ollut naimisissa kuusikymmentäkaksivuotiaan vaimonsa kanssa vuodesta 1974. Perheeseen kuuluu neljä aikuista lasta, joista kahdella on kakkostyypin diabetes.
Pertti sairastaa ykköstyypin diabetesta, joka todettiin vuonna 1985. Kahdeksantoista vuoden ajan Arja sai seurata vierestä diabetesta sairastavan miehensä elämää puolison roolissa, kunnes itse sairastui kakkostyypin diabetekseen.
Pertti
Sairastuminen oli minulle kyllä aika paukku. Diabetekseen liittyi vielä kahdeksankymmentäluvulla uskomuksia ja pelkoja, jotka kaikki eivät tänä päivänä ole enää ajankohtaisia.
Tuohon aikaan luin tietysti kirjoista ja lehdistä kaiken mahdollisen tästä sairaudesta ja opiskelin hoidon periaatteita ja verensokerin seurantaa. Liityin paikalliseen diabetesyhdistykseen ja American Diabetes Associaton -järjestöön. Nykyään minulle riittää oma diabetesyhdistys ja netti. Sydänasioiden takia tietenkin kuulun myös paikalliseen sydänyhdistykseen.
Olemme vaimoni kanssa ottaneet vuosien varrella itse vastuun omien sairauksiemme hoidosta. Ei se olisi muuten onnistunutkaan, sillä matkustin aiemmin paljon. Diabeteksen alkuvuosina minulla oli ulkomaanmatkoja jopa yli sata päivää vuodessa. Sen luulisi olevan haitallista parisuhteelle, mutta meillä se tervehdytti ja vakautti suhdetta. Saimme molemmat enemmän tilaa ja totuimme ottamaan vastuun itsestämme.
Olemme molemmat puuhaihmisiä ja annamme mielestäni tilaa toisillemme. Emme pyri olemaan toistemme kaltaisia, meillä on kummallakin omat harrastuksemme ja omia ystäviä. Monet ystävät ovat tosin tältä kiertolaiselta varisseet matkalle. Elän nykyisin useiden satojen kilometrien päässä lapsuus- ja nuoruusmaisemistani.
Sairastumiseni kautta suhtautumiseni elämään muuttui niin, että aloin antaa enemmän painoarvoa elämänlaadulle. Tasapaino yksityiselämän ja työn välillä muuttui enemmän yksityiselämää huomioivaksi, vaikka olin yhä työnarkomaani. Vaimoni tuki minua valmistamalla dieettiruokia, joissa lääkärin asettamat energia- ja ravitsemustavoitteet oli huomioitu. Näin sain pudotettua painoa, mikä paransi parisuhdettamme, myös sen intiimiä puolta. Arvostus toista kohtaan kasvoi.
Ymmärsin myös, että on elettävä tässä hetkessä, eikä asioita kannata siirtää siihen aikaan, kun olemme jääneet eläkkeelle. Silloin on ehkä jo liian myöhäistä.
Arja
Diabeteslääkitykseni alkoi vasta vuonna 2003, vaikka ensimmäiset oireet diabeteksesta sain jo raskausaikana. Painoa reilusti pudottamalla sain siirrettyä lääkityksen aloittamista kahdeksalla vuodella eteenpäin.
Pertti on vahva persoona ja hän on huolehtinut aina itse itsestään. Yritin nuorena aluksi auttaa häntä insuliinin pistämisessä, mutta hän huomasi minun pelkäävän sitä niin paljon, että otti siinäkin ohjat omiin käsiinsä.
Sairastuminen kakkostyypin diabetekseen oli minulle siinä mielessä helppoa, että tiesin sairaudesta jo jotain seurattuani Pertin elämää. Muistan ainakin toistaiseksi ottaa tablettini itse, joten me molemmat huolehdimme itse itsestämme.
Sairastumiset eivät ole mielestäni muuttaneet suhtautumistani elämään tai parisuhteeseemme. Toki lastemme terveydentila huolettaa minua, mutta kaikki kai ovat lapsistaan jollain tavoin huolissaan.
Ehkä sopeuduin diabetekseen helposti senkin vuoksi, että elämämme muuttui jo ensimmäisen lapsen syntymisen jälkeen, kun hänellä oli allergioita. Siitä lähtien ruokia on pitänyt aina tarkkailla, välillä enemmän, välillä vähemmän.
Pariskunnan nimet on muutettu.
