Kun lapsen henkinen hyvinvointi huolestuttaa

502
- Jos tuntuu, että pelkkä keskustelu lapsen kanssa ei riitä, huoli lapsen henkisestä hyvinvoinnista kannattaa ottaa puheeksi diabeteshoitajan ja -lääkärin kanssa, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Riikka Tolsa-Saloheimo sanoo. Kuva: Sari Savela

Teksti: Sari Savela

Ihmisillä on erilaiset psyykkiset valmiudet käsitellä elämässä eteen tulevia vastoinkäymisiä ja haasteita. Toiset tarvitsevat enemmän tukea kuin toiset. Jos avun tarve kasvaa niin suureksi, että läheisten tuki ei enää riitä, kannattaa etsiä ammattiapua.

Jokainen, jolla on pitkäaikasairaus, tarvitsee joskus elämässään tukea.

– Ensimmäinen tyypillinen psyykkisen tuen tarpeen kohta on sairauden toteamisvaiheessa. Diabeteksen puhkeaminen on aina kriisi perheelle, sanoo lastenpsykiatrian erikoislääkäri Riikka Tolsa-Saloheimo.

Kun lapsi sairastuu pienenä, alle kouluikäisenä, hän mieltää diabeteksen todennäköisemmin osaksi itseään, ja sopeutuminen voi olla silloin helpompaa. Taaperoikäinen ei mieti, miten diabetes muuttaa hänen elämäänsä. Tässä vaiheessa suuremmassa tuen tarpeessa ovat hänen vanhempansa. Sillä, millaista tukea perhe saa taudin puhkeamisvaiheessa, ja kuinka vanhemmat sopeutuvat sairauteen osana perheen ja lapsen arkea, on suuri merkitys lapsen kasvun kannalta.

Erityisen herkässä vaiheessa ovat nuoret, joilla itsenäistyminen on jo alkanut. Jo ala-asteikäinen pyrkii itsenäistymään vanhemmistaan. Diabetekseen sairastuminen pakottaa nuorta takaisin vanhempiensa huolenpidon piiriin. Sairaus tuo uudenlaista riippuvuutta vanhemmista, mikä saattaa tuntua nuoresta ahdistavalta. Harmi ja kiukku sairaudesta voivat nostaa päätään nuoruusiässä, vaikka taudin toteamisesta olisi jo pidempi aika.

Myllerrystä kehossa ja mielen alueella

Nuoruus on tärkeä kasvuvaihe ihmisen elämässä. Sen keskeinen kehitystavoite on itsenäistyminen, vanhemmista irrottautuminen ja oman minuuden luominen. Lyhyessä ajassa isot muutokset myllertävät kehossa ja mielen alueella.

On tavallista, että nuoren mielialat vaihtelevat: välillä ahdistaa tai suututtaa, välillä olo on pakahduttavan onnellinen. Kuitenkin suurin osa nuorista käy läpi tämän kehitysvaiheen ilman suurempia ongelmia.

Diabetes tuo kasvamiseen oman lisämausteensa. Diabeetikkonuori voi alkaa kapinoida sairauttaan vastaan, kun hän alkaa hahmottaa sen lopullisuuden. Se voi näkyä hoidon laiminlyömisenä, ikään kuin sairaus poistuisi elimistöstä, jos sitä ei ajattele lainkaan. Vaikka diabeteksen hoito olisi jo pääasiallisesti nuoren itsensä vastuulla, vanhempien ja hoitohenkilökunnan tuki on edelleen tärkeää.

– Tähän kehitysvaiheeseen kuuluu muutenkin omaan kehoon tutustuminen ja itsensä tarkkailu. Kehon pulmat ja epätäydellisyys voivat tuntua nuoresta kovalta kolaukselta, Riikka Tolsa-Saloheimo huomauttaa.

Joillakin nuorilla syömiseen saattaa liittyä jonkinasteista häiriökäyttäytymistä. Diabetes ja sen hoidossa korostettava säännöllinen ja terveellinen ruokavalio voivat joskus vauhdittaa jopa pakko-oireista syömiskäyttäytymistä. Nuori voi alkaa rajoittaa syömistään tai hän voi esimerkiksi kapinoida syömällä suuria määriä ”kiellettyjä” herkkuja.

Syömishäiriöitä tyypillisempiä mielenterveyden häiriöitä ovat kuitenkin ahdistuneisuus, mielialahäiriöt ja masennus.

Keskustelua, vertaistukea ja terapiaa

Miten vanhempi voi tietää, milloin tavallinen tuki ei enää riitä nuorelle, vaan tarvitaan vahvempaa tukemista tai mielenterveysammattilaisen apua? Joskus voi olla vaikea havaita, mikä kuuluu iänmukaiseen kehitykseen ja milloin on syytä huoleen.

– Vahvemman tuen tarpeesta kieliviä tyypillisiä oireita ovat alakuloisuus, kiukkuisuus, unihäiriöt, suoritustason lasku koulussa, kuolemanpuheet, pistospelko ja hoitohaluttomuus, Riikka Tolsa-Saloheimo luettelee.

Jos lapsen mielenterveys huolestuttaa, Tolsa-Saloheimo kehottaa vanhempia ensihoitona juttelemaan lapsen kanssa. Mitä lapsen mielessä liikkuu ja mitä hän ajattelee diabeteksesta?

– Vanhemman tehtävä on ottaa vastaan sairauden lapsessa herättämiä tunteita: surua, kiukkua ja vihaa. Lapsella pitää olla tilaa ilmaista tunteitaan ilman, että vanhempi itse ahdistuu niistä liikaa, Tolsa-Saloheimo huomauttaa.

Lapsi voi joskus tuntea syyllisyyttä diabetekseen sairastumisestaan. Silloin hänelle on tärkeää vakuuttaa, että sairastuminen ei ole hänen syynsä. Turha syyllisyys lisää sairauden psyykkistä kuormitusta.

– Jos tuntuu, että pelkkä keskustelu lapsen kanssa ei riitä, huoli lapsen henkisestä hyvinvoinnista kannattaa ottaa puheeksi diabeteshoitajan ja -lääkärin kanssa. He voivat jutella lapsen kanssa ja tarvittaessa ohjata perheen perheneuvolaan tai tehdä lähetteen psykiatriseen yksikköön, jossa arvioidaan lapsen ja perheen tilanne ja kartoitetaan jatkotuen ja mahdollisten hoitotoimenpiteiden tarve.

Joskus tukitoimiksi riittää muutama tapaaminen diabeteshoitajan, psykologin tai sairaanhoitajan kanssa.

Yksi matalan kynnyksen tukimuoto on sopeutumisvalmennuskurssit, joita järjestetään nuorille. Kursseilla nuori voi saada vertaistukea muilta samassa tilanteessa olevilta ikätovereilta.

– Se on tosi arvokasta, sillä monella nuorella on kokemus siitä, että hän on erilainen kuin muut. Hän ei välttämättä tunne ketään toista ikäistään, jolla on diabetes, Tolsa-Saloheimo sanoo.

Toisinaan voidaan päätyä suosittelemaan lapselle pidempikestoista psykoterapiaa, jos nähdään, että lapsi voi siitä hyötyä. Psykoterapian avulla voidaan auttaa lasta tai nuorta käymään läpi sairauteen liittyviä hankalia tunteita ja kokemuksia ja löytämään yksilöllisiä voimavaroja vuorovaikutuksessa hoitavan aikuisen kanssa. Psykoterapeuttinen hoito on luonteeltaan pitkäkestoista ja tiivistä. Myös vanhemmille ja tarvittaessa sisaruksillekin järjestetään lapsen psykoterapian rinnalle säännöllinen keskustelutuki. Hoito vaatii koko perheen sitoutumista.

Myös vanhempi tarvitsee tukea

Lapsen sairastuminen koskettaa aina koko perhettä. Toisinaan muilla perheenjäsenillä voi olla vaikeuksia sopeutua lapsen tai sisaruksen diabetekseen.

– Jos perheessä on entuudestaan psyykkistä kuormitusta, se voi lisätä lapsen ja nuoren tuen tarvetta. Perheen elämässä on saattanut olla haasteita jo ennen diabeteksen puhkeamista, Tolsa-Saloheimo sanoo.

Hän korostaa diabeetikon vanhempien tukemisen tärkeyttä.

– Jos vanhempi ei saa riittävästi tukea, kun lapsen sairaus todetaan, voi käydä niin että hän ei kykene tarjoamaan lapselle tämän tarvitsemaa tukea. Vanhempi saattaa esimerkiksi katsoa lastaan pelon silmälaseilla, jolloin pelot ja huoli lapsen tulevaisuudesta estävät häntä täysipainoisesti auttamasta lasta. Perhe-elämän tulisi palata normaaleihin uomiinsa alun kriisivaiheen jälkeen.

Ensisijanen tuki vanhemmille on yhteistyö lasta hoitavien ammattilaisten kanssa. Riikka Tolsa-Saloheimo kehottaakin vanhempia hakemaan apua diabetesyksikön kautta, jos oman lapsen sairaus ahdistaa vielä ensimmäisten sairauskuukausien jälkeenkin. Myös diabetesyksikön henkilökunnan olisi hyvä olla kuulolla ja tarkkailla vanhempien vointia, jotta mahdollinen vahvempi avuntarve ei jää piiloon.

Avusta on hyötyä

Diabeetikkolasten ja -nuorten avunsaanti mielenterveyden häiriöissä vaihtelee jonkin verran paikkakunnittain.

– Kokemukseni mukaan hoitoon pääsy onnistuu lähetteellä kohtuullisen nopeasti. Yhteistyö diabetesyksikköjen ja psykiatristen yksikköjen välillä toimii yleensä hyvin, Riikka Tolsa-Saloheimo kertoo.

Jos lapsi tai nuori ei jostain syystä saa tarvitsemaansa tukea, psyykkinen kuorma kasaantuu mielen sisään. Pitkittyessään tämä voi tulla esteeksi lapsen tavalliselle kasvulle ja elämästä nauttimisille. Siksi apua kannattaa hakea ajoissa, eikä häpeää tai syyllisyyttä ole syytä potea. Vanhempi voi herkästi syyllistää itseään siitä, että lapsi oireilee psyykkisesti, ja avun hakemisen kynnys voi silloin kasvaa. Syyllisyyskin on asia, joka lievittyy kun puhuu siitä toisen ihmisen kanssa.

– Useimmiten lapsi ja perhe  hyötyvät avusta. Psykoterapiastakin on paljon myönteisiä kokemuksia, Riikka Tolsa-Saloheimo kertoo. Hän toimii itsekin psykoterapeuttina.


Pistäminen pelottaa

Pienillä lapsilla on usein pistospelkoa, joka voi ilmetä heti taudin toteamisen jälkeen tai myöhemmin. Usein pelko liittyy kivun pelkoon. Se voi myös olla uhmaa vanhempia kohtaan. Pistämispelkoa voi lievittää valitsemalla mahdollisimman pieni ja ohut neula. Vaikeissa pistospeloissa saatetaan tarvita muita tukitoimia. Diabetespoliklinkat ovat tottuneet auttamaan pistospelosta kärsiviä lapsia.