Teksti: Virve Järvinen
Lohtusyöjä ei laihdu kaloreita laskemalla. Hän kevenee, kun hän tutkailee ja tuulettaa tunteitaan.
Ylipaino hävettää, ja häpeä lihottaa. Liikakiloista voi seurata syrjintää, ja se puolestaan aiheuttaa häpeää ruokkivia epävarmuuden ja huonommuuden tunteita. Niitä välttääkseen ylipainoinen karttaa kuntosaleja, lenkkipolkuja ja uimahalleja – paikkoja, joissa oma keho on alttiina katseille. Lohtua hän hakee ja saa ruuasta – ja lihoo yhä lisää.
Tuoreen englantilaistutkimuksen tieto on HUS:in Syömishäiriöklinikan psykologi Katarina Meskaselle tuttua. Häpeä ja ylipäänsä kielteiset tunteet herättävät tunnesyömiseksikin kutsutun lohtusyömisen.
- Syöminen on kaikkien ulottuvilla oleva ja sallittu tapa helpottaa ikäviä tunteita. Siihen turvaudutaan monesti silloin, kun välineet ikävien tunteiden käsittelyyn ja säätelyyn ovat vähissä.
Monesti tunteisiin tankkaaminen on lapsuudessa opittu tapa: kun lasta itkettää, vanhempi lohduttaa häntä herkkupalalla. Kulttuurimme tukee tunnesyömistä, sillä täällä on hyväksyttävämpää ahtaa itsensä täyteen kuin esimerkiksi purskahtaa julkisesti itkuun tai näyttää pelkonsa tai epävarmuutensa.
Ruoka nuijii tunteet mataliksi
Tapa lohduttautua ruualla toimii, sillä se vie tehokkaasti ajatukset pois ikävistä asioista ja tuo tilalle turvallisuuden tunteen.
– Moni kuvaa lohtusyömisen tehoa vertaamalla sitä nuijanukutukseen, Katarina Meskanen sanoo.
Kun syöminen helpottaa oloa, ihminen tarttuu tapaan toistekin. Jokainen kerta kuitenkin vahvistaa tapahtuman aivoihin jättämää muistijälkeä ja madaltaa lohtusyömisen kynnystä.
– Valitettavasti syömällä saatu helpotus on väliaikainen, sillä hallitsematon syöminen ja kontrollin menetys aiheuttavat syyllisyyttä, itseinhoa ja häpeää, ja ne ruokkivat lohtusyömistä entisestään, Meskanen kuvailee.
Jotta ikävästä tavasta pääsisi eroon, ihmisen pitäisi opetella hyväksymään itsensä – vaikka peilikuva ei tyydyttäisikään.
– Itsensä hyväksyminen ei tarkoita sitä, että tyytyy ylipainoonsa. Se tarkoittaa sitä, että haluaa itselleen paremman olon ja terveyttä. Se tarkoittaa sitä, että sallii omat tunteensa ja tarpeensa ja tunnistaa oman arvonsa, Meskanen tarkentaa.
Ihminen joka hyväksyy itsensä, haluaa itselleen hyvää tässä ja nyt. Tämä saa hänet tekemään ruokavaliossaan valintoja, jotka johtavat hoikempaan olemukseen.
Sydämellä on nälkä
Tunnesyöminen on pakonomaista tankkaamista ja kohtauksittaista syömistä. Sillä ei ole mitään tekemistä fysiologisen nälän tunteen ja ravinnontarpeen tyydyttämisen kanssa.
Tunteita helpottavat ruuat ovat usein makeita ja rasvaisia, vältettävinä pidettyjä ruoka-aineita.
Katarina Meskanen jakaa syömisen kolmeen eri alalajiin.
– Vatsan nälkä on energiavajeen täyttämistä, kurnivaa oloa vatsassa. Suun nälkä on tavan vuoksi syömistä, mutta myös herkuttelua ruuan maun vuoksi. Tunnesyöminen on sydämen nälkää, jota poteva kaipaa jotain ihan muuta kuin ruokaa.
Syömisen hallinta alkaa jokaiselle painonpudottajalle tutulla tavalla eli säännöllistämällä ruokailurytmi. Jos syöminen on ollut pitkään ongelmallista, aito nälkä ja kylläisyyssignaalit katoavat. Ne palautuvat, kun opettelee syömään muutaman tunnin välein.
– Tunnesyöjä on usein laihduttamisen ammattilainen, jonka elimistö on ajautunut säästöliekille. Ainoa tapa normalisoida tilanne on lisätä ja säännöllistää syömistä. Vasta kun syömisen fysiologiset tarpeet on tyydytetty, voidaan työstää sen taustalla olevia tunteita, Meskanen tähdentää.
Päiväkirjalla tunteiden jäljille
Tunteet herättävät halun syödä. Tunteet ja tunnesyöminen eivät synny tyhjästä. Niiden takana on tilanteita, joiden tunnistaminen on tie kevyempään olemukseen. Tilanteet ovat useimmiten arkisia, kuten tiukkoja aikatauluja, hankalia ihmissuhteita ja kasautuvia kotitöitä.
– Jotta syy- ja seuraussuhteet selvenisivät, kannattaa käyttää yhdistettyä tunne- ja ruokapäiväkirjaa, Katarina Meskanen neuvoo.
Päiväkirjaan kirjataan lyhyesti päivän tapahtumat tyyliin: tylsä työpalaveri, valittava naapuri ja myöhästyminen bussista. Tilanteen perään lisätään sen nostattama tunne sekä se, missä tunnelmissa alkoi syödä.
Päiväkirjan sisältöön kannattaa paneutua joka ilta ja miettiä tapahtumien, tunteiden ja syömisten yhteyksiä. Vähitellen voi alkaa pohtia myös toisenlaisia tapahtumaketjuja. Mitä olisi tapahtunut, jos olisin sanonut naapurille, että nyt en jaksa keskustella hänen kanssaan? Tai menikö päivä oikeasti sekaisin vartin myöhästymisen vuoksi?
– Ihminen omistaa omat tunteensa. Jos joku loukkaa minun tunteitani, minulla on oikeus puolustautua. Omia kielteisiä tunteita on turha pelästyä. Kenenkään ei tarvitse olla aina mukava, Meskanen korostaa.
Minä-kielen käyttö ei vahingoita ketään. Loukkaajalle voi sanoa, että minusta hänen sanansa tuntuivat pahalta.
– Toista ei kannata lytätä, sillä toinen ihminen ei aiheuta toisen tunteita, vaan ne saa aikaan hänen tekonsa. Kyse on myös aina omasta tulkinnasta siitä, mitä todella sanottiin tai tehtiin, ja tähän tulkintaan voi vaikuttaa, Meskanen huomauttaa.
Ellei tilannetta voi käydä läpi sellaisenaan siinä hetkessä, voi opetella ottamaan omiin tunteisiin etäisyyttä ja jättää tilanteen hetkeksi. Itselle voi luvata, että ottaa tunteen myöhemmin käsittelyyn. Mielikuvistakin on hyötyä: keittiössä odottava tiskivuori pienenee, kun ajattelee edessä olevaa vapaapäivää tai vaikka illan tapaamista ystävän kanssa.
Paineet purkuun
Etäännyttäminen ja mielikuvat auttavat selviämään hankalasta hetkestä, mutta ikäviä tunteita ne eivät poista. Tunteet on purettava tai muuten ne purkautuvat myöhemmin hallitsemattomasti – lohtusyöjällä ylensyöntinä.
– Yksi lähtee lenkkipolulle, toinen puhuu maratonpuhelun ystävän kanssa, kolmas itkee leffan ääressä: tapoja tunteiden purkuun riittää. Myönteiset tunteet vähentävät kielteisten tunteiden voimaa, ja siksi niitä kannattaa vaalia ja hakea arkeensa varta vasten. Päiväkirjasta on tässäkin apua, Meskanen opastaa.
Syöminen ei riistäydy käsistä, kun ihminen on tyytyväinen itseensä.
– Itsetyytyväisyyttä voi lisätä kiitollisuuspäiväkirjalla, johon listataan päivittäin kolme asiaa, jotka juuri nyt ovat hyvin tai joista on juuri nyt kiitollinen.
Asiat ja tunteet vahvistuvat, kun kiinnitämme niihin toistuvasti huomiota. Alussa huomion suuntaaminen myönteisiin asioihin vaatii tosin tahdonvoimaa.
– Jokaiseen päivään olisi hyvä mahduttaa edes yksi hetki, joka herättää myönteiset tunteet. Ja siitä hetkestä pitää myös nauttia, Meskanen sanoo.
Treenaa tunteiden ilmaisua
Varaa kumppanisi tai ystäväsi kanssa aika vain toistenne kuuntelemista varten joko kasvokkain tai puhelimessa. Laittakaa munakello soimaan kymmenen minuutin päähän. Ensin toinen kuuntelee ja kohdistaa huomionsa sinuun, määräajan kuluttua on hänen vuoronsa.
Kertokaa vuorotellen toisillenne viikon aikana kokemistanne tunteista. Rupattelu ei riitä, nyt kaivataan todellisia kokemuksia – sitä, millaisia tunteita tapahtumat, ihmiset ja asiat oikeasti ovat teissä herättäneet. Älkää keskeyttäkö toisianne, älkää kommentoiko tai neuvoko.
Harjoituksen voi tehdä myös yksin, kirjallisena. Anna kynän sauhuta 3–5 minuuttia sensuroimatta mitään.
Lisää harjoituksia ja vinkkejä syömisen hallintaan kirjassa Anna Keski-Rahkonen, Katarina Meskanen, Minna Nalbantoglu (toim.) Irti ahminnasta, Duodecim 2013.
Tukea ylensyöntiongelmiin saa myös HUS Mielenterveystalon Irti ahminnasta -itsehoito-ohjelmasta www.mielenterveystalo.fi/irtiahminnasta
