Teksti: Pirkko Tuominen
Diabeetikon silmänpohjamuutosten hoito riippuu muutosten tyypistä ja vaikeusasteesta. Lukunäköä uhkaavan makulaturvotuksen uusimpia hoitoja ovat silmän sisälle lasiaiseen ruiskutettavat lääkeaineet.
Makula eli silmän tarkan näkemisen alue on läpimitaltaan noin viiden millimetrin kokoinen alue silmänpohjassa. Makulan keskiosassa on näköaistinsoluja tiheämmässä kuin verkkokalvon muissa osissa, ja siksi sitä vastaavalla alueella on suurin näöntarkkuus. Kun tämä alue toimii kunnolla, lukeminen, kirjoittaminen ja tietokoneella työskentely sujuvat hyvin.
– Jos tarkan näkemisen alueelle tulee turvotusta, makulan toiminta heikkenee ja lukunäkö voi huonontua nopeastikin, silmätautien erikoislääkäri Arja Laitinen Hyksin Silmätautien klinikalta kertoo.
Makulaturvotus voi olla paikallista tai laaja-alaista. Paikallista turvotusta voidaan hoitaa ensivaiheessa laserilla.
– Laserhoitoa ei kuitenkaan voida antaa, jos paikallinen turvotus on hyvin lähellä tarkan näkemisen keskiötä. Tällöin voidaan käyttää lääkkeitä, jotka annostellaan silmän sisälle lasiaiseen. Myös laaja-alaisen turvotuksen hoidossa käytetään yleensä pistoslääkkeitä, Laitinen sanoo.
Pistoshoidossa käytetään pääsääntöisesti kahdenlaisia lääkkeitä: kortisonivalmisteita sekä verisuonten endoteelikasvutekijöiden estäjiä, niin sanottuja VEGF:n vasta-aineita. Kortisoni hillitsee tulehdusta ja vähentää verkkokalvon turvotusta, mikä parantaa usein näköä. Hoito aloitetaan kuitenkin yleensä riskittömämmällä anti-VEGF:llä, joka vähentää diabeteksen vaurioittamien verisuonten tihkumista.
Puhdistus on puoli hoitoa
Pistoslääkitys hoituu polikliinisesti silmälääkärin vastaanotolla keskussairaalassa, yliopistollisessa keskussairaalassa tai yksityislääkäriasemalla.
– Potilas ohjataan erilliseen pistoshuoneeseen tai muuhun puhtaaseen tilaan. Kun hän on asettunut selinmakuulle, hoitaja puuduttaa silmän tipoilla, Laitinen kertoo.
Silmän huolellinen puhdistaminen vie suuren osan hoitoon kuluvasta ajasta. Hoitaja puhdistaa silmän pinnan, luomireunat ja ripsien juuret ja huuhtelee silmän keittosuolanesteellä. Silmää ympäröivä iho puhdistetaan alkoholipitoisella puhdistusaineella.
– Puhtaus on erittäin tärkeää, sillä silmään voi päästä pienestäkin pistosreiästä bakteeri, joka voi aiheuttaa silmän sisäisen bakteeritulehduksen. Riski on onneksi hyvin pieni, noin yksi tuhannesta, Laitinen kertoo.
Esivalmistelujen jälkeen potilaan kasvoille asetetaan reikäliina, jonka alta näkyy vain hoidettava silmä. Se pysyy auki luomenlevittimen avulla. Pistoskohta puudutetaan ja puhdistetaan vielä kerran, minkä jälkeen hoitava lääkäri annostelee silmään 0,05 millilitraa lääkettä pienen pienellä neulalla.
– Yleensä hoidetaan vain yksi silmä. Toisen silmän tilanne on usein parempi. Jos molemmat silmät kuitenkin vaativat hoitoa, puhdistus-, puudutus- ja pistosprosessi tehdään kummallekin silmälle erikseen.
Potilas saa lähteä kotiin, kun olo tuntuu hyvältä. Jotkut saattavat huomata hoidetun silmän näkökentässä pieniä täpliä tai tiivistymän. Ne johtuvat lääkeaineesta, eikä niistä tarvitse olla huolissaan. Tulehdusvaaran vuoksi kasvoja ei saa pestä eikä silmiin päästää vettä ensimmäisenä päivänä. Saunomista ja uimista pitää välttää kolme päivää.
Yksilöllinen määrä pistoksia
Usein jo pelkkä ajatus silmään annettavasta pistoksesta jännittää, etenkin ensimmäisellä kerralla.
– Kun potilaat huomaavat, ettei kipua tunnu ja toimenpiteestä selviää hyvin, seuraava kerta menee helpommin, Laitinen toteaa.
Uusintapistoksiin kannattaa varautua, sillä hoito on monesti pitkäaikaista. Anti-VEGF-pistoksia annetaan tavallisesti sarjana: 2–3 pistosta kuukauden välein ja sen jälkeen yksilöllisesti tarpeen mukaan.
– Yksi hoitosarja voi riittää rauhoittamaan makulaturvotuksen. Usein turvotus kuitenkin palaa, jolloin pistoksia voidaan antaa lisää. Niiden määrälle ei ole ylärajaa, Laitinen sanoo.
Kaksi kolmesta potilaasta hyötyy pistoshoidosta, ja näöntarkkuus paranee vähintään muutamalla lisäkirjaimella näkötestissä. Joillakin näkö saattaa parantua jopa kolme riviä tai enemmän.
– Tämän eron potilas jo huomaa, mutta muutaman kirjaimen muutosta ei välttämättä niinkään.
Sille kolmannekselle, joka ei hoidosta hyödy, voidaan kokeilla jotakin toista lääkettä kolmesta eri vasta-ainevalmisteesta.
– Toinen vaihtoehto on siirtyä kortisoniin. Yleisimmin käytetyt kortisonivalmisteet ovat nestemäinen kortisoni sekä liukeneva implantaatti. Implantaatti on silmään pistettävä biohajoava lääkekapseli, josta vapautuu kortisonia lasiaiseen vähitellen useiden kuukausien ajan.
Kortisoni on pitkävaikutteisempaa kuin anti-VEGF: riittää, kun pistos uusitaan 4–6 kuukauden välein. Kortisonin huono puoli on se, että siihen liittyy jonkin verran enemmän riskejä. Kortisonivalmisteet jouduttavat usein kaihin kehittymistä ja lisäksi ne saattavat joillakin ihmisillä nostaa silmänpainetta merkittävästi.
Kun näkö paranee hoidolla, myös turvotus ja vääristymät usein vähenevät. Toisaalta joskus käy niin, että turvotus vähenee, mutta näkö ei parane toivotulla tavalla.
– Jos pistoslääkkeet eivät tehoa tai niitä ei voida käyttää, makulaturvotusta voidaan joissain tapauksissa hoitaa myös leikkauksella, Laitinen toteaa.
Mikä makulaturvotus?
- Diabetes aiheuttaa useille diabeetikoille muutoksia silmänpohjaan, erityisesti verkkokalvoon. Silmänpohjamuutoksia tulee, kun liian korkea veren glukoosipitoisuus vaurioittaa vähitellen verkkokalvon pieniä verisuonia. Niiden seinämiin syntyy pullistumia ja niiden läpi tihkuu nestettä ja veren ainesosia. Tämä aiheuttaa turvotusta ja rasvakertymiä verkkokalvolle. Jos näköä uhkaavia muutoksia tulee silmänpohjan tarkan näkemisen alueelle, makulaan, puhutaan diabeettisesta makulaturvotuksesta.
- Silmänpohjamuutosten paikantuminen tarkan näkemisen alueelle on tyypillistä etenkin tyypin 2 diabeetikoille. Heistä 10–20 prosentille kehittyy makulaturvotusta, kun diabetes on kestänyt 10–20 vuotta.
- Turvotus heikentää vähitellen näköä. Muodot alkavat vääristyä tarkassa työssä: kirjainten koko voi muuttua, kuvat vääristyä ja viivat mutkitella. Näön hiipuessa ison otsikkotekstinkin näkeminen voi olla vaikeaa.
- Makulaturvotus kehittyy hitaasti vuosien kuluessa, ja muutosten todennäköisyys kasvaa mitä pitempään diabetes on kestänyt. Diabetes on toisinaan saattanut ”muhia” elimistössä vuosikymmeniä ennen kuin tauti todetaan. Tällöin silmänpohjamuutoksia voi olla jo taudin toteamisvaiheessa.
- Makulaturvotuksen riskiä lisäävät huono verensokerin tasapaino, korkea verenpaine, munuaisten heikentynyt toiminta ja mahdollisesti myös kohonneet veren rasva-arvot. Kun verensokeri ja verenpaine-arvot saadaan kuntoon, muutosten etenemisen riski pienenee. Lievät silmänpohjamuutokset saattavat jopa parantua.
- Silmänpohjamuutosten synty on yksilöllistä. Hyväkään hoito ei aina estä niitä, mutta muutosten yleisyydestä huolimatta niitä ei tule kaikille.
