Teksti: Sonja Iltanen-Tähkävuori
Nykyaikainen diabeteksen hoito mahdollistaa monia hyviä asioita, kuten työssäkäynnin ja lasten saamisen. Samalla diabeetikoiden elämään ovat astuneet ruuhkavuodet, joissa perheestä huolehtiminen ja työt taistelevat päivän tunneista.
Muistan erään vuoden takaisen bussimatkan, vaikka juuri muuta en viime syksystä muistakaan. Yksi penkki oli tyhjä, istuin siihen. Ulkona oli pimeää, tihuutti vettä.
Töitä oli ollut enemmän kuin aikaa, ja päiväkoti oli menossa kiinni. Kotona olisi ruuanlaittoa, pipien puhaltamista, päällekkäin puhujille vastaamista, kiipeilijän pelastamista kirjahyllystä, suukkoja, unilauluja, pyykkiä, kalenterisulkeisia. Yöllä paimentaisin vaeltajia takaisin omaan sänkyyn. Aamulla taas kiireellä päiväkotiin ja töihin.
Se vartin bussimatka oli vuorokauden ainoa rauhallinen hetki. Muistan matkan siitä, että käytin sen diabeteksen ajattelemiseen seuraavan päivän lääkärikäyntiä varten. Oikeasti olisin halunnut tuijottaa ulos vailla ajatuksia.
Omahoito jää jalkoihin
Kysyin viideltä ystävältäni, miten he selviävät. Yhteinen kokemuksemme on, että ruuhkavuosina diabeteksen hoito jää helposti univelan, ajanpuutteen ja jatkuvien keskeytysten jalkoihin. Ei muista, ei jaksa eikä huvita. Pahimmillaan syntyy kierre, jossa väsymys huonontaa hoitotasapainoa, joka puolestaan väsyttää entisestään.
Ruuhkavuodet voivat jatkua vuosikausia, joten omahoito olisi saatava mukautettua muuhun elämään edes tyydyttävästi. Vyyhdin purkaminen voi olla helpompaa, jos katselee sitä osa kerrallaan. Ehkä ratkaisuja löytyy, jos miettii ensin työn ja diabeteksen yhdistämistä, sen jälkeen perhettä ja diabetesta ja lopuksi työn ja perheen sovittamista yhteen.
Tukea perheeltä
Ystäväpiirissäni on monenlaisia perheitä. Joissakin perheissä vanhemmat jakavat työt tasapuolisesti, toisissa puolison työ vie aikaa perheen arkeen osallistumiselta. Eronneella yhteishuoltajalla joka toinen viikko on vailla ruuhkaa, mutta tilalla on kova ikävä.
Oli perhe millainen tahansa, ystävilleni on ollut tärkeää hyväksyä oma perhetilanne ja tehdä yhteisiä sopimuksia arjen pyörittämisestä. Diabeteksen kanssa jää kuitenkin helposti yksin jopa tasaveroisessa suhteessa. Puolison olisi hyvä ymmärtää, että diabetes on salakavala aikasyöppö, jolle olisi jätettävä riittävästi tilaa arjessa.
Toiveita hoitohenkilökunnalle
Diabeteksen hoidossa tarvitaan sallivaa ilmapiiriä, jossa uskaltaa kertoa myös ongelmista. Tukea tarvitaan paitsi jokapäiväiseen jaksamiseen myös isompiin omahoidon remontteihin, joita voivat tuoda vaikkapa hormonitasapainon muutokset tai liikunnan aloittaminen.
Pitkissä hoitosuhteissa omaa tilannetta ei tarvitse purkaa aasta ööhön joka käynnillä. Hoitotaho voi auttaa pienillä teoilla, esimerkiksi varaamalla vastaanottoajat lääkärille, silmänpohjakuvaukseen ja jalkojenhoitajalle diabeetikon puolesta.
Hoitotiimin tulisi myös kuunnella herkällä korvalla merkkejä diabeetikon voimien vähenemisestä. Muutaman päivän loma töistä tai lääkärin antama lupa hellittää diabeteksen hoidosta voi pelastaa vakavammalta uupumukselta.
Verkkokeskustelut ovat ruuhkavuosissa yksi tärkeimmistä kommunikaation väylistä, sillä ne eivät ole sidottuja aikaan ja paikkaan. Mahdollisuus saada tukea sähköpostitse tai sähköisten terveyspalveluiden kautta voi rohkaista säännöllisempään yhteydenpitoon oman hoitopaikan henkilökunnan kanssa.
Kuntoutus toisella paikkakunnalla voi olla vaikea sovittaa yhteen työn ja perheen vaatimusten kanssa. Päiväkuntoutus kotipaikkakunnalla auttaisi niitä, joiden on oltava iltaisin lasten kanssa kotona. Osan kuntoutuksesta voisi siirtää verkkoon, kuten ravitsemusneuvonnan tai keskustelut psykologin kanssa. Ehkä mallia voisi ottaa liikuntamaailmastakin: diabeteksen personal trainer voisi auttaa pääsemään omahoidon tavoitteisiin.
Toiveita työnantajille
Parhaimmillaan työpaikan käytännöt ja ilmapiiri tukevat kaikkia ihmisiä tasapuolisesti. Perheellisen diabeetikon elämää helpottavat ennakoitavat, omien tarpeiden mukaan joustavat työajat, mahdollisuus etätöihin sekä joidenkin työnantajien tarjoama lapsen sairauspäivien hoito.
Työnantaja voi tukea terveellisiä elämäntapoja pitämällä huolen siitä, että lounaan ehtii syödä työajan puitteissa. Liikuntaa voi tukea rahallisesti liikuntaseteleillä, mutta myös tarjoamalla ohjattua taukojumppaa ja kuntoliikuntaa työpaikalla. Työpaikan kuntoremontilla voi olla käänteentekevä vaikutus painonhallintaan, liikunnan aloittamiseen ja mielialaan – kaikki diabeteksen hoidon kulmakiviä.
Diabeetikon on muutaman kerran vuodessa käytävä laboratoriossa ja erilaisilla hoitokäynneillä. Ruuhkavuosissa auttaa suuresti, jos käynnit saa tehdä työajalla.
Kaikilla työpaikoilla ei ole viisasta korostaa diabetesta. Työterveyslääkärillä on kuitenkin vaitiolovelvollisuus. Jo muutamat luottamukselliset keskustelut voivat auttaa löytämään keinoja arjessa jaksamiseen.
Silppu- ja pätkätyössä ei välttämättä ole työnantajaa, vaan hyvinvoinnista huolehtiminen on omalla vastuulla. Tällaisessa tilanteessa voi sopia säännöllisistä päiväkävelyistä, venyttelyhetkistä tai lounastreffeistä vastaavassa tilanteessa olevan kanssa.
Vinkkejä ruuhkavuosiin
Vinkki 1: Aseta asiat tärkeysjärjestykseen.
Ystävieni kokoamista vinkeistä yksi nousee yli muiden: armollisuus itseä kohtaan. On keskityttävä olennaiseen ja hellitettävä siitä, mikä on itselle ja omalle perheelle vähemmän tärkeää. Jos ulkoilu tuntuu tärkeämmältä kuin siivoaminen, pitää mennä ulos (tai toisinpäin). Jos harrastuksiin kuskaaminen rasittaa, harrastuksia voi rajata, jättää pois tai yhdistellä.
Priorisoinnista voi kuitenkin tulla huono omatunto, sillä esimerkiksi liikuntaan otettu aika voi tarkoittaa puolison kuorman kasvamista. Tärkeysjärjestyksestä olisi hyvä keskustella perheen sisällä.
Entä armollisuus diabeteksen omahoidossa? Yhdelle se on tavoitteissa hellittämistä. Toiselle armollisuus taas on tarkkaa omahoitoa, jos verensokeritasapainon parantuessa oma olo kohenee.
Vinkki 2: Jaa vastuuta.
Pyydä, osta ja ota vastaan apua! Yksin ei tarvitse selvitä, jos on valmis jakamaan vastuuta töissä, kotona ja diabeteksen hoidossa.
Sukulaisten ja ystävien lisäksi apua saa naapureilta ja järjestöiltä. Tukea omahoitoon löytyy myös Kohtauspaikalta, joka on Diabetesliiton ylläpitämä keskustelupalsta. Anna hoitotiimin auttaa. Tartu työnantajan työkykyä ylläpitäviin tarjouksiin. Elämää voi helpottaa ostamalla siivous- ja lastenhoitopalveluita ja tilaamalla kauppaostokset kotiin. Kriisitilanteissa moni kunta tarjoaa kotiapua.
Vinkki 3: Ota omahoidolle aikaa.
Ole tarvittaessa terveen itsekäs, jotta saat edes hetken aikaa omahoidolle joka päivä. Viisi minuuttia verensokerin mittauksille ja insuliinien säätämiselle varattua häiriötöntä aikaa aamulla voi pelastaa loppupäivän.
Hiljaista aikaa voi konkretisoida lapselle askartelemalla yhdessä lapun, joka pöydällä ollessaan tarkoittaa sitä, ettei vanhemman hommia saa keskeyttää. Isompi lapsi ymmärtää jo jääkaapin oveen asetetun viittä minuuttia mittaavan ajastimen.
Vinkki 4: Hyödynnä rutiineja ja teknologiaa.
Voi olla viisasta mitata verensokeri ja ottaa lääkkeet tietyssä järjestyksessä, jotta ei tulisi unohduksia tai virheitä. Matkapuhelimen, verensokerimittarin ja insuliinipumpun muistutustoimintoja kannattaa hyödyntää pitkin päivää. Edellisen pistoksen määrän muistava insuliinikynä lisää turvallisuutta, jos tehdyt hoitotoimenpiteet eivät pysy muistissa hetkeä kauempaa.
Ystäväporukassamme omahoidon aamurutiinit ovat paremmin hallussa, mutta iltarutiinit horjuvat. Lapsiperheen arki on täynnä toistoa, joten ei ole mikään ihme, että illalla mieli pyrkii vapaaksi rutiineista. Diabeteksen iltatoimien sitominen johonkin säännöllisesti toistuvaan asiaan kuten hampaidenpesuun voi auttaa.
Vinkki 5: Ota minilomia arjesta.
Niin hyödyllisiä kuin rutiinit ovatkin, ne voivat myös tuntua orjuuttavilta. Minilomat arjesta ovat tarpeen. Varaa hotelli naapurikaupungista, kyläile hetken päähänpistosta, vietä iltapäivä uimahallissa tai syötä lapset pikaruokapaikassa. Minilomasta käy myös työmatkan taittaminen omin jaloin tai pyörällä – valo, happi ja oma aika virkistävät jo parissakymmenessä minuutissa.
Lyhyimmillään omat minilomani ovat olleet katseen nostamista loskaisesta maasta ylös taivaanrantaan. Niin tein silloin viime syksynäkin, ja näin matkalla bussilta päiväkodille uskomattoman kauniita vihreän ja harmaan sävyjä ja taivaalla kaartelevia lintuja.
