Teksti: Tuija Manneri
Kihti on paljon muutakin kuin kipeä ukkovarvas. Se on elimistön jatkuva tulehdustila, joka lisää sydän- ja aivoinfarktin riskiä ja mahdollisesti myös insuliiniresistenssiä. Diabeetikoilla kihti on melko yleinen vaiva, mutta sitä voi ehkäistä elämäntavoilla.
Vaaka näyttää ylipainoa, on näyttänyt jo pitkään. Kannattaisikohan lääkärin kanssa puhua kihtiarvon eli veren virtsahappopitoisuuden tarkistamisesta?
– Niin sanottu uraattiarvo olisi varmasti hyvä tarkistaa diabeetikoilta silloin tällöin, etenkin yli 50-vuotiailta miehiltä, neuvoo reumatologian ylilääkäri, professori Markku Kauppi Päijät-Hämeen keskussairaalasta.
Kihti on miehillä yleisempi sairaus kuin naisilla ja sen riski kasvaa iän myötä. Usein – joskaan ei aina – sairastuneilla on myös ollut pitkään ylipainoa, ja mallasjuomat tai muu alkoholi ovat saattaneet maistua.
– Diabeetikoilla kihti on yleisempää kuin ei-diabeetikoilla. Kihti ja diabetes kietoutuvat toisiinsa monilla tavoilla, joita ei aina tulla ajatelleeksi, Kauppi selittää.
Metaboliseen oireyhtymään liitetään yleensä tyypin 2 diabetes, kohonnut verenpaine ja kohonneet veren rasva-arvot.
– Neljäntenä lehtenä tähän apilaan kuuluu myös kihti. Tutkimuksissa on niin ikään saatu viitteitä, että koholla oleva kihtiarvo saattaa liittyä insuliiniresistenssiin eli siihen, että insuliinin vaikutus kudoksissa heikkenee, Kauppi huomauttaa.
Kihtikohtaus yllättää
Kihti on aineenvaihdunnan sairaus, jossa elimistöön kerääntyy liikaa uraattia eli virtsahappoa.
– Uraatti käyttäytyy elimistössä kuin suola. Maalaisjärjellä voi ymmärtää, että kun suolaa on vain vähän, suolaliuos on laimeaa ja kulkee veren mukana hyvin. Jos veressä on liikaa suolaa, liuoksesta tulee väkevä ja tietyn rajan ylitettyään suola alkaa kiteytyä. Samalla tavalla veren liika uraatti alkaa kiteytyä, Markku Kauppi kuvailee.
Uraattikiteet kertyvät useimmiten jalkojen niveliin, varsinkin isovarpaan tyviniveleen.
Jos kiteitä kehittyy hitaasti, elimistö pystyy pitkään paketoimaan ne valkuaisainevaipan sisään, eivätkä ne aiheuta oireita tai vaivoja. Lopulta, ehkä vasta vuosikymmenten päästä, uraattikidemöykky kuitenkin rikkoutuu.
– Siitä seuraa kihtikohtaus eli raju ja kivulias niveltulehdus yhdessä tai useammassa nivelessä. Kohtaus iskee usein yöllä ja usein sen jälkeen kun on nautittu alkoholia ja vaikkapa rapujuhlissa syöty paljon ruokia, jotka sisältävät puriineja eli uraatin esiasteita, Kauppi kertoo.
Äkillistä kihtikohtausta voi hoitaa kotikonstein tulehduskipulääkkeillä ja kylmäpakkauksella. Lääkäri voi antaa kortisonipistoksen tulehtuneeseen niveleen.
– Se on ehdottomasti tehokkainta hoitoa. Diabeetikolla kortisoni nostaa hieman verensokeria, mikä pitää ottaa huomioon, Kauppi toteaa.
Nivelkipu voi kestää useita päiviä, jopa viikkoja. Kohtaus ilmaantuu todennäköisesti aikanaan uudestaan, jos mitään ei tehdä uusiutumisen estämiseksi.
Alkoholi altistaa
Liikaa uraattia voi kertyä vereen kahdella tavalla: joko uraatin kehittyminen lisääntyy tai elimistön kyky poistaa sitä heikkenee.
– Ylipaino lisää uraatin määrää elimistössä: mitä enemmän ylipainoa on, sitä korkeammaksi veren kihtiarvo kasvaa. Samoin uraatin määrää lisää kaikki alkoholi, koska se estää uraatin poistumista elimistöstä, Kauppi kertoo.
Olut on erityisen haitallista, koska se sisältää alkoholin lisäksi uraatin esiastetta puriinia. Niin ikään tietyistä ruuista kuten sisäelimistä tai kanan ja kalan nahasta voi saada runsaasti puriinia.
Myös nesteenpoistolääkkeet vaikuttavat uraatin määrään, sillä ne heikentävät munuaisten kykyä poistaa uraattia.
Diabeetikon kihtiarvon ja kihtiriskin selvittäminen on periaatteessa helppoa. Veren plasmasta mitattava uraattiarvo kertoo, onko virtsahappomäärä jo niin suuri, että siitä alkaa muodostua kiteitä, mikä voi johtaa kihdin puhkeamiseen.
– Ongelma on kuitenkin se, että sekä lääkärit että heidän potilaansa saattavat katsoa verikokeen tuloksista vain uraatin viitearvoa, joka on laskennallinen arvo. Sen yläraja esimerkiksi miehillä on 450–480 mikromoolia litrassa ja naisilla hieman vähemmän. Arvon yläraja on kuitenkin käytännössä liian korkea, koska yläraja-arvoilla kiteitä syntyy koko ajan lisää.
– Uraattiarvon tulisi olla alle 400 ja mieluiten alle 360, jotta virtsahappo ei kiteytyisi. Matalilla arvoilla vanhatkin kiteet alkaisivat vähitellen poistua, Kauppi toteaa.
Infarktiriski kasvaa
Kihdistä on tulossa yhä yleisempi sairaus, koska ylipaino, alkoholinkäyttö ja tyypin 2 diabetes lisääntyvät, ja koska elämme entistä vanhemmiksi.
– Diabeetikon kihtiriski olisi hyvä kartoittaa jo ennen ensimmäistä kihtikohtausta, jotta liian korkeat kihtiarvot saataisiin laskemaan mahdollisimman varhain eikä tauti ehtisi kehittyä kihtikohtauksiksi, Kauppi neuvoo.
– Kihti ajatellaan helposti vain silloin tällöin kipeytyväksi isovarpaaksi, mutta se on todellisuudessa paljon suurempi terveysriski. Kihtikohtaukset ja koholla oleva uraattiarvo merkitsevät elimistölle jatkuvaa tulehdustilaa, joka lisää sydän- ja verisuonitapahtumien riskiä eli esimerkiksi riskiä saada sydän- tai aivoinfarkti.
Diabeetikolla on korkea sydän- ja verisuonitapahtumien riski jo diabeteksen takia, joten kihti lisää riskiä entisestään. Elimistön jatkuva tulehdustila vaikuttaa myös verensokeritasapainoon ja liika uraatti rasittaa munuaisia, joita pitkään kestänyt diabetes kuormittaa omalta osaltaan.
Elämäntavat uudistuvat
Kihtiin sairastumisen todennäköisyyttä voi pienentää elämäntapamuutoksilla, jotka vähentävät uraatin määrää veressä.
– Laihduttaminen auttaa paljon, samoin alkoholin käytön vähentäminen, Markku Kauppi rohkaisee.
Ruokavaliossa kannattaa välttää runsaasti puriineja sisältäviä sisäelimiä kuten maksaa ja munuaisia. Vältettäviä ruokia ovat myös siipikarjan kuten kanan nahka sekä pikkukalat, joita syödään nahkoineen, esimerkiksi muikut, silakat ja sardiinit. Mätiä, äyriäisiä, lihaa, herneitä ja palkokasveja kihtiruokavaliossa saa syödä vain kohtuullisesti.
– Tärkeä on myös katsoa, onko käytössä turhia nesteenpoistolääkkeitä, jotka voisi korvata vaikkapa verenpainelääkitystä muuttamalla, Kauppi lisää.
Lääkehoito tehoaa
Veren liikaa uraattia pystytään vähentämään lääkehoidolla. Lääkitys aloitetaan vasta kun kihtikohtauksia on jo ollut, mutta elämäntapamuutokset eivät ole auttaneet laskemaan uraatin määrää tai kihtiin sairastunut ei jostain syystä ole pystynyt tekemään tarvittavia muutoksia kuten laihduttamaan.
– Tavallisimman lääkkeen vaikuttava aine on nimeltään allopurinoli. Lääke on varsin tehokas, ja jos uraattiarvo saadaan laskemaan riittävästi, uusia kiteitä ei enää synny ja vanhatkin kiteet alkavat sulaa. Lääkettä pitää kuitenkin muistaa syödä pitkäjänteisesti, ikään kuin kolesterolilääkettä, eikä vain vähän aikaa kihtikohtausten jälkeen, Kauppi neuvoo.
Lääkkeen vaikutus varmistetaan verikokeella kuukauden parin kuluttua aloittamisesta. Tarvittaessa annostusta nostetaan.
– Viime vuosina on käyttöön tullut myös toinen kihtilääke, jonka vaikuttava aine on nimeltään febuksostaatti. Se on ikään kuin hieman parannettu painos allopurinolista ja vaikuttaa tarkemmin kohteeseensa.
– Kela edellyttää hoidon aloittamista allopurinolilla, jos sen käytölle ei ole estettä, esimerkiksi merkittävää munuaisten vajaatoimintaa. Yleensä febuksostaattiin siirrytään, jos potilas ei voi käyttää allopurinolia, Kauppi tarkentaa.
Sitkeys kannattaa
Molempia kihtilääkkeitä, niin allopurinolia kuin febuksostaattiakin, siedetään Markun Kaupin mukaan yleensä hyvin. Niiden sivuvaikutuksena kihtikohtauksen riski kuitenkin kasvaa muutaman ensimmäisen hoitokuukauden aikana. Se johtuu uraattikiteiden sulamisesta ja liikkeellelähdöstä.
– Oman lääkärin kanssa pitää sopia, miten mahdolliset uudet kohtaukset lääkkeiden aloituksen jälkeen hoidetaan.
– Kivuliaat kohtaukset loppuvat ja pysyvät pois ainakin hoidon ajan, kun lääkitystä jatkaa sinnikkäästi, ja uraattiarvo pidetään kiteytymisrajan alapuolella. Samalla elimistön tulehdustila helpottaa ja sydän- ja verisuonitautien riski vähenee, Kauppi kannustaa.
