Videoprojekti vie Alexanderia maailmalle

Teksti: Minna Kinnari

Kuva: Annika Rauhala

”Aloitin viime lokakuussa projektin ”About a diabetic”, mikä tarkoittaa, että matkustan ympäri maailmaa ja teen videoita diabeetikoista. Minullakin on tyypin 1 diabetes.

Tähän mennessä olen kiertänyt kuvaamassa eri puolilla Eurooppaa. Olen julkaissut kuusi videota, joissa äänessä ovat diabeetikot Suomesta, Ranskasta, Saksasta, Sveitsistä, Puolasta ja Tsekistä. Yhteen tapaamiseen käytän aikaa 24–48 tuntia.

Projektillani haluan nostaa esiin diabeteksen hoidossa vallitsevia eroja. Minua kiinnostaa, mikä yhdistää ja erottaa diabeetikoita riippuen siitä, missä he ovat syntyneet, ja millaisia vaikutuksia on esimerkiksi sillä, kun joutuu maksamaan insuliinista ja hoitovälineistä.

Kuvaan ja editoin videot itse. Tämän kaiken olen opetellut projektin aikana, aiempaa kokemusta minulla ei ollut.  Se on innostavaa, mutta aika yksinäistä tekemistä. Toivon, että tulevaisuudessa tiimissä olisi minun lisäkseni 2–3 henkilöä. 

En halua paljastaa videoiden sisältöä, mutta voin kuitenkin tarjota vähän maistiaisia niistä.

Ranskalaisille ruoka on tärkeässä roolissa elämässä. Videolla ranskalainen Lola pohtii sitä, miten diabetes – sekä matalat että korkeat verensokerit – on tehnyt hänen suhteensa ruokaan hyvin monimutkaiseksi. Saksalainen Katja tietää hyvin, että diabeetikoiden hoito on hänen kotimaassaan järjestetty hyvin ja hän on siitä kiitollinen. Suomalainen Aino puhuu videolla sisusta ja sen merkityksestä diabeteksen hoidossa.

Olen itse puoliksi suomalainen, puoliksi ruotsalainen. Keväällä asuin Saksassa Kölnissä suomalaisen tyttöystäväni kanssa. Kesällä muutimme Helsinkiin, jossa aiomme olla parisen vuotta. Jatkossa projektini vie minua myös Euroopan ulkopuolelle, kuten Venäjälle, Taiwaniin, Koreaan, Intiaan ja Kiinaan.

Voit tutustua videoihini tällä sivustolla: aboutadiabetic.com/stories. Ne löytyvät myös Instagramista www.instagram.com/aboutadiabetic ja facebookista www.facebook.com/aboutadiabetic.”


 

Aikaisemmin julkaistut tarinat:

Laura Koski: Tatuoijaksi sattuman kautta
Sirpa Palokari: Terveyskeskuslääkäri Satu Brinkmann haluaa olla lähellä ihmistä
Riitta Ahonen: Satu Marin: Arki on kiireistä mutta palkitsevaa
Jaakko Hyytinen: Edunvalvonnasta tuli minulle sydämen asia
Sini Eräjää: Olen paljon muutakin kuin diabeetikko
Markus Vuolaspuro: Ammattihaaveet uusiksi
Maija Aarto: Hypokoira parantaa elämänlaatua ja sokeriarvoja
Kannustusta kiitos, ei syyllistämistä
Mats Fors: Liikunta helpottaa diabeteksen hoitoa
Maarit Antila, ennätyksentekijä
Stressi kulkee muuttolaatikoissa
Stefan Lönnberg: Elän tässä ja nyt
Jefu taklasi korkeat verensokerit
Kalastus hoitaa
Sijaishaima jää eläkkeelle
Eija Rautavuori: Vain elämää