Luin pitkästä aikaa Milan Kunderan kirjan ”Olemisen sietämätön keveys”. Ymmärrän kirjan filosofisen nimen siten, että jos teoillamme ei mielestämme ole loppujen lopuksi mitään merkitystä, turhaudumme. Tämä merkityksettömyys eli keveys tekee ihmisen elämästä sietämätöntä. Sama ajatus sisältyy mielestäni myös kainuulaiseen sanontaan ” Van, mitäpä se hyvejää”, mikä tarkoittaa, että mitään ei kannata tehdä, kun ei sillä kuitenkaan ole mitään merkitystä.
Syömiseen ja muihin elämäntapoihin kohdistuu varsin usein muutospaineita. Tiedämme, että pitäisi tai meille sanotaan, että olisi hyväksi tehdä jonkinlainen muutos, ja ehkä haluaisimmekin sitä. Tässäkin lehdessä on ruokailutottumusten muutoksiin kannustavia juttuja, jotka voivat tuntua innostavilta tai jopa tarpeellisilta. Kuitenkin muutosten tekeminen on monesti vaikeaa. Pohdin usein, miksi näin on.
Syitä on toki monia, mutta yksi voi olla se, että toimintaamme ohjaa huomaamattamme Kunderan kirjan nimen tai kainuulaisen sanonnan mukainen ajattelu. Eli jos emme koe tai usko tekoamme merkitykselliseksi itsellemme, se jää tekemättä.
Sekä kokemuksiin perustuva tieto että tutkimusnäyttö osoittavat, että ne tavat, joilla koemme tai uskomme olevan merkitystä itsellemme tai yhteisöllemme tai jotka tuottavat meille mielihyvää, jäävät pysyviksi. Eli vaikka tiedämme, että valintamme olisi hyväksi, mutta jos emme pidä sitä merkityksellisenä, siitä ei tule pysyvää. Elintapojen muutoksessa teot voivat vaatia ehkä epämukavaakin ponnistelua (esimerkiksi kasvisten pilkkomista, ruokailun etukäteen suunnittelua tai lähtemistä ulkoilemaan kurjallakin säällä), ja siksi merkityksellisyyden kokemus on erityisen tärkeä. Jos muutos tuottaisi vielä mielihyvääkin, se auttaisi pysyvän tottumuksen syntymistä.
Elintapamuutoksien suunnittelu kannattaa aloittaa itsetutkiskelulla, koska muutoksella tavoiteltavaa hyötyä eli merkityksellisyyttä ei voi ulkopuolinen määrittää. Vertaistarinat, asiantuntijoiden kommentit ja muu luotettava tieto rohkaisevat kyllä muutosten kokeiluun, mutta merkityksen kokemus täytyy jokaisen rakentaa itse. Toista motivoi oman terveydentilan kohentuminen, toista ympäristövaikutukset.
Itseltä kannattaa kysyä, mikä minulle on tärkeää ja mikä minulle tuottaa mielihyvää. Miksi haluan tehdä tämän muutoksen? Mitä uskon sen muuttavan? Ja uskonko, että pystyn siihen? Uskonko, että suunnittelemillani teoilla on merkitystä minulle tärkeiden asioiden kannalta? Vastaukset kannattaa kirjoittaa paperille ja lukea ne aina, kun tuntuu että motivaatio häviää. Nämä merkitykset antavat voimaa pysyvien muutosten tekemiseen, ja tätä vahvistaa se, että tehty muutos vaikuttaa myönteisesti itselle merkitykselliseen asiaan.
”Van mitä se hyvejää” muuttuu ajatukseksi ”Kyllä se kannattaa” ja olemisen sietämätön keveys voi muuttua olemisen keveydeksi.
Anna-Maria Teeriniemi
FT, laillistettu ravitsemusterapeutti
Endokrinologian ja kliinisen ravitsemuksen poliklinikka, KYS