Teksti: Marja-Terttu Saha
Uusia laitteita tulee diabeetikoiden omahoitoon, mutta vain pieni tekniikasta innostuneiden joukko ottaa ne nopeasti käyttöön.
– Miksi, sitä ihmeteltiin Pariisissa diabetesalan suuressa teknologiakongressissa, ATTD:ssa.
– Kehittäkää parempia laitteita, ihmettelijöille vastattiin.
Kehittyvän teknologian hyödyntäminen diabeteksen hoidossa oli kahdeksatta kertaa ATTD (Advanced technologies and treatments for diabetes) -kokouksen aiheena. Neljän päivän aikana tutkijat ja diabeteksen hoidon ammattilaiset vaihtoivat kokemuksia siitä, miten uusinta teknologiaa päästäisiin parhaiten soveltamaan käytännön potilastyössä.
Teknologiakeskeisyys näkyi kokouksen järjestelyissä. Tutkimustiivistelmäkirja oli osallistujien käytössä vain sähköisenä versiona, ja varsinaista tutkimusjulistenäyttelyä ei pidetty. Tutkimustiivistelmät olivat katseltavissa tietokonepäätteiltä, ja keskusteltaviksi valitut tiivistelmät avattiin isoille näytöille tutkimusjulistekiertojen tapaan.
Insuliinipumput – lenkin sulkeutuminen lähestyy
Insuliinipumppujen uusin sukupolvi oli vahvasti esillä kokouksessa sekä luennoilla että näyttelyssä. Tadej Battelino, Thomas Danne ja Roman Hororka esittelivät tutkimustuloksia sensoreiden ja insuliinipumppujen yhteiskäytön uusimmista kehitysvaiheista. Jatkuvan glukoosinseurannan (sensoroinnin) on useissa tutkimuksissa osoitettu parantavan hoitotasapainoa insuliinipumppuhoidossa, ja uusimmissa insuliinipumpuissa hyödynnetäänkin verensokerin muutosten ennustettavuutta sensoroinnin avulla.
Enää ei riitä, että insuliinipumppu pysäyttää insuliinin annostelun, kun verensokeri laskee hälytysrajalle, vaan uusimmissa laitteissa on tunnistin, joka aistii verensokerin laskuvauhdin, tekee sen perusteella ennusteen hälytysrajan lähestymisestä ja pysäyttää pumpun jo ennen hypoglykemiaa. Kun verensokeritaso alkaa nousta, pumppu kytkeytyy uudelleen toimintaan.
Potilaiden kokemukset uudesta insuliinipumpusta ovat rohkaisevia. Monet kertoivat nukkuvansa yönsä rauhallisemmin ja tuntevansa olonsa vapaammaksi harrastusten ja esimerkiksi liikunnan yhteydessä uutta insuliinipumppua käyttäessään.
Keinohaimatutkimukset siirtyivät diabeetikoiden arkeen
Insuliinipumpun seuraavassa kehitysvaiheessa ollaan jo varsin lähellä keinohaimaa. Tähän mennessä jatkuvan glukoosinseurannan ja insuliininannostelun yhdistävästä closed loop -hoidosta on julkaistu jo yli 70 kliinisen vaiheen tutkimusraporttia, ja useita tutkimuksia on parhaillaan käynnissä. Kliinisen vaiheen tutkimuksessa laitetta tutkitaan ihmisten hoidossa.
Viimeisimmissä keinohaimaa koskevissa tutkimuksissa on siirrytty diabetesleireiltä ja hotelliasumisesta kotioloihin. Revital Nimrin mukaan käytäntöön parhaiten sovellettavaa tietoa saadaan tutkimuksista, joissa potilaat hoitavat itseään itsenäisesti omassa kodissaan ja joissa tutkimusasetelmaan liitetään arkipäivien lisäksi myös viikonloppuja ja esimerkiksi liikuntaharrastuksia. Thomas Danne lisäsi, että closed loop -ohjelman käyttöön liittyvä hypoglykemian pelko useimmiten hälvenee muutamassa päivässä ja että useissa tutkimuksissa on jo tavoiteltu pidempää seuranta-aikaa.
Adherenssi, komplianssi – vai jotain muuta?
Diabeteshoidon ammattilaiset ihmettelevät usein, miksi potilaat eivät halua käyttää teknisiä apuvälineitä hoidossaan. Glukoosisensorit, insuliinipumput ja annoslaskurit jäävät usein vajaakäytölle, eikä niiden tarjoamia mahdollisuuksia hyödynnetä.
ATTD käsitteli psykososiaalisia seikkoja erityisistunnossa, jossa oli alustusten jälkeen varattu runsaasti aikaa keskusteluun.
Potilaiden asenteita, uskomuksia ja tunteita pidettiin tärkeinä siinä, miten potilaat suhtautuvat hoitavan tahon tarjoamiin välineisiin. Potilaiden haastatteluissa on käynyt ilmi, että joillekin esimerkiksi jatkuvan glukoosisensoroinnin käytön esteenä on, etteivät he halua kaikkea sitä tietoa, jonka sensorointi antaa. Tiedon runsas määrä saattaa ahdistaa potilaita, jos he arvelevat, että heidän pitäisi osata tehdä päätelmiä saamastaan informaatiosta enemmän kuin he tekevät. Joskus hälytykset koetaan ongelmaksi, ja joillekin laitteiden kantaminen on vastenmielistä.
Yleiskeskustelussa esitettiin, että ammattilaisten käyttämät termit adherenssi (hoitoon kiinnittyminen) ja komplianssi (hoitomyöntyvyys) ovat tavallaan negatiivissävyisiä ja viittaavat siihen, ettemme ymmärrä potilaiden käyttäytymistä. Ehdotettiin, että adherenssin ja/tai komplianssin puuttumisen ihmettelyn sijaan kehitettäisiin niin hyviä teknisiä apuvälineitä, että potilaat hyväksyvät ne ja ottavat ne omikseen.
Pelkkä tekniikan kehittäminen tuskin riittää tähän tavoitteeseen pääsemiseksi, vaan tarvitaan niiden seikkojen ymmärtämistä, jotka estävät hoidon toteutumista toivotulla tavalla. Toisaalta on huomattava, etteivät tekniset laitteet toimi samalla tavalla eri ihmisten käytössä. Käyttäjän on voitava luottaa laitteeseensa.
Luottamus syntyy ajan kanssa
Luottamuksen kehittymiselle on annettava oma aikansa. Jill Weissberg-Benchelin mukaan kyselytutkimukset ovat osoittaneet, että potilaiden on usein vaikea luottaa siihen, että tekninen apuväline todella toimii niin kuin pitäisi. Tästä huolimatta tutkimuksissa mukana olleiden on joskus vaikea luopua välineistä tutkimuksen päätyttyä.
Diabeetikoiden hoitoon vaikuttavien psykososiaalisten tekijöiden ymmärtämiseksi ja hoidon ihanteellista toteuttamista estävien seikkojen selvittämiseksi suunniteltiin kansainvälisen asiantuntijatyöryhmän kokoamista.
Mobiilisovellukset yhä vaivalloisia käyttää
Erilaisia älypuhelin- ja tablettisovelluksia on kehitetty sekä tyypin 2 diabeetikkojen liikkumista ja painonhallintaa tukemaan että tyypin 1 diabeetikkojen hiilihydraattiarvioinnin ja verensokeriseurannan avuksi. Lähtökohtana on ollut älypuhelimien käytön voimakas lisääntyminen.
Ruokien hiilihydraattimääriä voi ladata puhelinsovellukseen, ja verensokerimittausten tulokset voi kirjata puhelimeen vihkon sijaan. Osaan ohjelmista voi asettaa muistutuksia ja hälytyksiä, ja joistakin voi tulostaa käyriä tai taulukoita. Ongelmana esimerkiksi verensokerien kirjanpidossa on, että tiedot pitää yhä syöttää käsin, mihin kuluu aikaa ja mikä saattaa kyllästyttää. Lisäksi vasta harvoja mobiiliohjelmia on käännetty useammalle kielelle.
Uusi mittari skannaa verensokerin
Verensokerin mittaamiseen on odotettu vaihtoehtoja sormenpäänäytteille varsinkin nuorimpien potilaiden hoitoon. ATTD:n näyttelyssä esiteltiin verensokerimittaria, jolla skannataan ihossa oleva tunnistinnappi (sensori). Sensorin vaihto kahden viikon välein ja kalibroinnin tarpeettomuus kuulostavat mielenkiintoisilta parannuksilta. Toistaiseksi mittari ei ole Suomessa markkinoilla, eikä laitetta ole hyväksytty lasten käyttöön.
Marja-Terttu Saha
Lastenendokrinologian dosentti, lasten diabeteslääkäri
TAYS, lastenklinikka
Juttu on julkaistu Diabetes ja lääkäri 2/2015 -lehdessä