Erilainen laskuri, uusi kaava ja ajatusmaailma. Sisäistettäväksi omaan päähän ja välitettäväksi lapselle ja lapsen kouluun. Matematiikka ei ollut tässä laskurissa mutkikasta vaan haastavinta oli saavuttaa luottamus tekniikkaan.
Tokaluokkalaisella pojallani oli ollut käytössä insuliinipumppu viisi vuotta. Vyötäröllä pomppivien pumppulaukkujen kuosit olivat vaihtuneet ja vuorokausiannokset kasvaneet ajan mittaan. Arvioimme ateriainsuliiniannokset pyöreästi oman pään laskurilla verensokeritason ja päivän kulun huomioon ottaen.
Koululounaita varten oli ruutupaperilappunen, jossa oli verensokerihaitarin mukaiset hiilihydraatti-insuliini-suhteet ja selkeät luvut insuliinin annostelua varten. Retkiä ja liikuntahetkiä varten oli omat ohjeet. Minulle oli jäänyt tunne, että koululla näitä lappuja varjeltiin, ja tarvittaessa niistä tarkastettiin asioita.
Seurantakäynnillä oli puhuttu annosoppaasta, ja pumppuun tehtiin asetuksetkin sitä varten. Kiireisessä arjessa uuden opettelu tuntui kuitenkin työläältä. Vähän epäilyttikin: kaikki ne pumppuun syötetyt luvut insuliiniherkkyyksistä, vuorokaudenajoista ja hiilihydraattisuhteista – entä jos jokin luku ei pidäkään paikkansa?
Meille kerrottiin, että pumppuhoidon aloituksissa on siirrytty annosoppaan käyttöön. Se kuulosti loogiselta ja selkeältä: lapsen tarvitsisi verensokerin mittauksen jälkeen syöttää pumppuun hiilihydraatit ja kone ehdottaisi insuliinimäärän, jonka lapsi hyväksyisi ja kuittaisi.
Saimme tiedon, että saamme uuden pumpun, jossa on kaipaamamme matalan verensokerin ennakoiva annostelun pysäytys. Motivaatio tämän laitteen käyttöönottoon oli vahva ja mieli kiitollinen, kun saimme siihen mahdollisuuden. Ennen uuteen pumppuun siirtymistä sovimme lääkärin kanssa, että otamme siinä käyttöön annos- eli bolusoppaan.
Uuden oppiminen sisälsi henkisen hypyn sen hyväksymiseen, että lapseni insuliinipumppu määrittää ateriainsuliinit ja korjaavat annostelut. Uusi laskuri alkoi tulla hiljalleen tutuksi, ja pumpun asetukset olivat lääkärin ja meidän vanhempien arvioitavissa.
Kerroin koulussa kouluavustajalle, miten pumppu määrittelee ja annostelee boluksen. Selitin hänelle perusperiaatteen, mitä bolusopas tarkoittaa ja sanoin, että otetaan se koulussa käyttöön myöhemmin. Ajattelin, että en voi sysätä avustajalle heti vastuuta uudesta erilaisesta ja ehkä pelottavastakin laitteesta ja pyytää häntä unohtamaan sen tärkeän ruutupaperilapun.
Parin viikon päästä kuntoutusohjaaja oli käymässä koululla ja siirryimme aiheeseen bolusopas. Selvittääkseni hidasta etenemistäni asiassa kerroin, että koululla aletaan vasta opetella tätä uutta toimintoa. Avustajaa hymyilytti ja hän sanoi, että hän on käyttänyt poikani kanssa bolusopasta jo jonkin aikaa, ja verensokeriarvot ovat olleet tasaisempia.
Olisin voinut olla tämän vuoksi nolona, mutta olin pelkästään iloinen ja helpottunut. Vastuu tiedon välittämisestä tai lisäkuorman antamisesta avustajalle valahti pois. Hyvä hetki kokea olevansa ei aina niin asioista perillä oleva äiti.
Tiina Kontro-Heiskanen