Olen aina ollut kiinnostunut Venäjästä ja Itä-Euroopan maista. Vuosikymmeniä olen tehnyt yhteistyötä ensin Neuvostoliiton ja sitten Venäjän kanssa. On ollut kulttuurin vaihtoa, hallintojen, yritysten ja yhdistysten välistä yhteistyötä ja suomalaisia on työskennellyt rajan toisella puolen. Ensimmäisen kerran vierailin Neuvostoliitossa 1972, jolloin osallistuin valtion nuorisoneuvoston matkalle Odessaan.
Vuonna 1995 osallistuin Suomi–Venäjä-seuran seminaariin Petroskoissa, Venäjän Karjalassa. Seminaarista alkoi yhteistyö, joka jatkui aina siihen asti, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Petroskoissa sain tietää, että tulkkimme sisar johti kaupungin diabeteskeskusta. Olin sairastunut diabetekseen neljä vuotta aikaisemmin ja minua kiinnosti yhteistyö diabeteksen hoidon kehittämiseksi Venäjällä.
Olen kotikaupungistani Joensuusta käsin ollut perustamassa kahtakymmentä diabetesyhdistystä ja ollut mukana toteuttamassa neljäätoista kehityshanketta Venäjän Karjalaan. Avustustoiminta perustui keskinäiseen luottamukseen, joka oli syntynyt henkilökohtaisten suhteiden kautta. Periaatteessa yhdistyksen perustaminen on Venäjällä samankaltainen prosessi kuin Suomessa. Ensin keskustellaan, sitten perustetaan yhdistys, ja kun se on rekisteröity, sille voidaan avata pankkitili ja hankkia leimasin.
Venäjällä on perinteisesti ollut vahvasti lääkärijohtoinen sairaanhoito, eikä siellä aikaisemmin ollut potilasjärjestöjä. Nykyään diabeteksen hoitoon osallistuvat myös diabeteshoitaja ja psykologi. Vuonna 2002 Petroskoihin perustettiin diabeteskeskus. Kaupunkiin on myös keskitetty vaikeaa diabetesta sairastavien sairaalahoito.
Olen käynyt kaikissa Karjalan itsehallintopiireissä, joita on 18, ja tunnen sieltä paljon ihmisiä. Nyt kukaan sieltä ei uskalla soittaa tai pitää yhteyttä. Tavalliset venäläiset ovat hyvin varovaisia, etteivät joudu tilille yhteydenpidosta suomalaisiin. Siitä on nyt kolme vuotta, kun viimeksi olen käynyt Venäjän Karjalassa. Uskon, että sikäläiset ihmiset ottavat jälleen yhteyttä, kun se on mahdollista.
Yhdistykset toimivat siellä edelleen, mutta toiminta on vähäisempää kuin ennen.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli minulle kauhea järkytys. Pahalta tuntuu, kun miettii, mitä kaikkea on ehkä tulossa. Olemme saaneet elää yli 75 rauhan vuotta toisen maailmansodan jälkeen. Olin uskonut diplomatiaan, nyt kaikki on päälaellaan.
Matti Mikkonen, Joensuu
Teksti: Sari Savela
Julkaistu Diabetes-lehdessä 1/2023.