Sannan kahdet synttärit

Kuva: Marja Seppälä

Teksti: Sirpa Palokari

”Kotini lähimetsä on havupuuvaltaista: maata peittää pehmeä sammalmatto ja polun varrella on isoja kiviä. Kuljen hitaasti, tunnelma on vähän kuin kirkkoon menisi. Tarkkailen ja aistin luontoa ympärilläni. Välillä istahdan mukanani olevalle retkipatjan palaselle. 

Kun lenkkeilen asfaltilla, kuuntelen musiikkia – monipuolisesti kaikenlaista Topi Sorsakoskesta Metallicaan. Kävellessä ajatukset alkavat rullata, ne kirkastuvat ja selkiytyvät. 

Joskus teemme luontoretkiä koko perheen kesken. Perheeseeni kuulu mies, 16-vuotias tytär ja 14-vuotias poika sekä englannin bulldog Paavo ja welsh corgi Leo. Saatamme mennä vaikkapa Repoveden kansallispuistoon, kuljeskella siellä ja paistaa makkarat. 

Elämäni on ollut näin helppoa vasta muutaman vuoden, sillä diabeteksen lisäsairautena tulleen munuaissairauden takia olin kolme vuotta sidottuna hemodialyysiin. Jouduin istumaan viitenä päivänä viikossa neljä tuntia laitteissa: aloitin hoidon valmistelun viiden maissa ja lopetin iltayhdeksältä. Kun lähdimme perheen kanssa matkoille, auto oli täynnä hoitolaitteita, jotta saatoin tehdä dialyysin hotellissa. 

Kerkon päivänä 20.12.2017 minulle soitettiin aamuyöllä, että minulle on löytynyt sopiva siirrännäinen. Jo samana päivänä kahdeltatoista makasin Helsingissä leikkaussalissa. Olin sairaalassa 36 päivää, sain hyljintähoitoja ja odotin jännittyneenä, lähteekö munuainen toimimaan. Ja lähtihän se! Koen suurta kiitollisuutta luovuttajaa kohtaan. Kiitollisuus tulee mieleen joka päivä, sillä olen saanut lisäaikaa elämääni, kun minun ei enää tarvitse tehdä hemodialyysia.

Sairaalasta päästyäni palasin jo kuukauden kuluttua takaisin töihin. Olen lähihoitaja ja työskentelen henkilökohtaisena avustajana kotipalvelussa. Työ on minulle tärkeää ja merkityksellistä. Aiemmalta ammatiltani olen leipuri. Leivontaterapiaa saan toteuttaa niin kotona kuin asiakkaidenkin luona, ja se on hauskaa.

Joka vuosi Kerkon päivänä leivon hienon kermatäytteisen kakun, johon tulee suklaapursotus. Ne ovat minun toiset synttärini, jolla osoitan kiitollisuutta elämälle. Olen myös iloinen sairaalassa kohtaamistani muista munuaispotilaista, joiden kanssa pidämme edelleen yhteyttä. Vertaistuella on suuri merkitys. Kuulun myös mahtavaan diabetesporukkaan, joiden kanssa tapaamme säännöllisesti Kuusankosken Taideruukilla. Meistä on tullut kymmenen vuoden aikana läheisiä ja tärkeitä toisillemme.”


Voimauttava valokuva

Sanna Kallioniemi ammentaa voimaa metsästä. Valokuvaaja Marja Seppälä kuvasi Sannan voimauttavan valokuvauksen menetelmällä. Voimauttavassa valokuvassa kuvattava valitsee itse, miten häntä saa katsoa, eli ne asiat, joiden kautta hän haluaa tulla näkyväksi, ja missä ja miten hänet kuvataan. Näin kuvattava oppii näkemään itsensä uusin ja lempeämmin silmin.

 


Aikaisemmin julkaistut tarinat:

Jami Raskinen, 18, osaa kuunnella toisten murheita
Sirpa Palokari: Markus Sarlo ja elämän isot muutokset
Tekniikan tohtori Jukka Jokiniemi: Verensokeriskanneri lisää sokean itsenäisyyttä
Sirpa Palokari: Kati Laakso toivoo lisää diabeetikoita politiikkaan 
Laura Koski: Tatuoijaksi sattuman kautta
Sirpa Palokari: Terveyskeskuslääkäri Satu Brinkmann haluaa olla lähellä ihmistä
Riitta Ahonen: Satu Marin: Arki on kiireistä mutta palkitsevaa
Jaakko Hyytinen: Edunvalvonnasta tuli minulle sydämen asia
Sini Eräjää: Olen paljon muutakin kuin diabeetikko
Markus Vuolaspuro: Ammattihaaveet uusiksi
Maija Aarto: Hypokoira parantaa elämänlaatua ja sokeriarvoja
Kannustusta kiitos, ei syyllistämistä
Mats Fors: Liikunta helpottaa diabeteksen hoitoa
Maarit Antila, ennätyksentekijä
Stressi kulkee muuttolaatikoissa
Stefan Lönnberg: Elän tässä ja nyt
Jefu taklasi korkeat verensokerit
Kalastus hoitaa
Sijaishaima jää eläkkeelle
Eija Rautavuori: Vain elämää