Samuli Öljymäki, 23, löysi uuden tien työhaaveilleen

”Sairastuin ykköstyypin diabetekseen kolmevuotiaana, joten en voi hakeutua Pelastusopistoon ja opiskella pelastajaksi. Mutta ajattelen, että asenne ratkaisee elämässä paljon. Jos jokin ei onnistu, sitten keksitään jotain muuta.

Minulle jotain muuta tarkoittaa sopimuspalokuntaa kotikunnassani Lievestuoreella. Teen vapaapalokunnassa harrastuksena – tai oikeastaan sivutyönä – sammutusmiehen ja ryhmänjohtajan töitä samoissa tehtävissä, joihin vakituinenkin palokunta hälytetään.

En tiennyt, että sopimuspalokunta on diabeetikolle mahdollinen, mutta onneksi tuttuni tiesi. Nyt jatkan suvun jalanjäljissä, sillä isäni toimi sopimuspalokunnassa ja isänisäni tehdaspalokunnassa. 

Sopimuspalokuntalaisuuteen kuuluu paljon harjoittelua ja kouluttautumista. Hälytyksiä on useita kertoja viikossa, ja mukaan lähtevät ne, jotka päätöiltään ja muulta elämältään pääsevät.

Otan aina mukaani reilusti sokeripitoista välipalaa, sillä esimerkiksi maastopaloissa voi mennä pitkään. Glukoosisensorilla ja kännykällä verensokerin seuraaminen on kuitenkin todella helppoa. Vain kerran on palopaikalla alkanut heikottaa.

Sammutus- ja pelastustyö on fyysisesti raskasta, ja siksi joka vuosi on läpäistävä kuntotestit. Se kannustaa liikkumaan. Minusta tuli viime kesänä isä, joten nykyään lenkkeilen usein vaunujen ja vauvan kanssa. Lisäksi käyn kuntosalilla. Kaikki se hoitaa myös diabetesta.

Palokuntatyö on niin mielenkiintoista ja kehittävää, että se tuo elämään muutakin myönteistä kuin hyvän kunnon. Se esimerkiksi sai minut hakeutumaan ravintola-alalta sosiaali- ja terveysalalle. Valmistuin vuosi siten perustason ensihoitajaksi ja työskentelen nyt lähihoitajana vanhusten tehostetun palveluasumisen yksikössä. Aion vielä jatkaa opintoja sairaanhoitajaksi tai hoitotason ensihoitajaksi. 

Parhaillaan opettelen stressin hallintaa ja riittävästi nukkumista, sillä kiire ja univaje heijastuvat verensokeriin ja mielialaan. Kahden työn, vauvaperhe-elämän ja taloremontin keskellä haluan oppia pysähtymään ja vain olemaan. Ja unohtamaan liian murehtimisen.

Diabetesalttius kulkee suvussani, mutta en pelkää sairauden osumista esikoiselleni. Jos hän sairastuisi, kertoisin, että diabetes on vain yksi uusi asia elämässä, eikä se mitenkään estä elämää tai unelmien tavoittelua. Kunhan vain pitää itsestään hyvää huolta.”

Teksti: Tuija Manneri

 


 

Aikaisemmin julkaistut tarinat:

Tuija Manneri: Diabeteshoitaja Sanna Ruuska löytää hyvää kaikista ihmisistä
Pirkko Tuominen: Ilkka Repo, 34, luottaa pienten muutosten voimaan
Pirkko Tuominen: Jonna Tolvanen oivalsi, ettei kakkostyypin diabetes katso ikää
Irma Heiskanen-Haarala: Peter Törnroos lautailee vesillä ja tasamaalla
Pirkko Tuominen: Saara Kohtalo suunnittelee vaatteita diabeetikoille
Annamari Lammassaari: Erja Miettinen – ratsailla pienestä pitäen
Sirpa Palokari: Sannan kahdet synttärit
Jami Raskinen, 18, osaa kuunnella toisten murheita
Sirpa Palokari: Markus Sarlo ja elämän isot muutokset
Tekniikan tohtori Jukka Jokiniemi: Verensokeriskanneri lisää sokean itsenäisyyttä
Sirpa Palokari: Kati Laakso toivoo lisää diabeetikoita politiikkaan 
Laura Koski: Tatuoijaksi sattuman kautta
Sirpa Palokari: Terveyskeskuslääkäri Satu Brinkmann haluaa olla lähellä ihmistä
Riitta Ahonen: Satu Marin: Arki on kiireistä mutta palkitsevaa
Jaakko Hyytinen: Edunvalvonnasta tuli minulle sydämen asia
Sini Eräjää: Olen paljon muutakin kuin diabeetikko
Markus Vuolaspuro: Ammattihaaveet uusiksi
Maija Aarto: Hypokoira parantaa elämänlaatua ja sokeriarvoja
Kannustusta kiitos, ei syyllistämistä
Mats Fors: Liikunta helpottaa diabeteksen hoitoa
Maarit Antila, ennätyksentekijä
Stressi kulkee muuttolaatikoissa
Stefan Lönnberg: Elän tässä ja nyt
Jefu taklasi korkeat verensokerit
Kalastus hoitaa
Sijaishaima jää eläkkeelle
Eija Rautavuori: Vain elämää