Saatko hyvää hoitoa?

Kun sairastumme, tai olemme sairastumisvaarassa, haluamme uskoa olevamme parhaan mahdollisen hoidon äärellä. Onko niin? Itse uskon, että vastaus on sekä kyllä että ei. Sairauksien hoidon ja ehkäisyn osaaminen on Suomessa hyvällä tolalla, mutta toteutuvatko ne parhaalla mahdollisella tavalla? Väitän, että keskimäärin eivät toteudu. Syyllisten etsintä ei yleensä ole rakentavin tapa kehittää asioita, mutta syitä on meissä kaikissa. Niin potilaissa, lääkäreissä kuin terveydenhuoltojärjestelmässämmekin.

Diabetes, sekä tyypin 1 että tyypin 2, ovat lääkärinä ja johtajana kuuluneet omiin kiinnostuksen kohteisiini. Diabetes lisäsairauksineen koskettaa jopa lähes kymmenesosaa suomalaisista. Inhimillisen harmin lisäksi kyse on yhteiskunnan pärjäämisestä. Minulle on valitettavasti syntynyt kuva, että diabeteksen hoito on aivan liian sattumanvaraista ja sälytetty liikaa potilaan vastuulle. Jos diabetesta alettaisiin hoitaa järjestelmällisesti, ja erityisesti poimia kakkostyypin diabetekseen sairastumisvaarassa olevat taudin aktiivisen ehkäisyn piiriin, saataisiin hoitotulokset paranemaan, taudin esiintyvyys vähenemään ja siten kansantaloudellisesti merkittävää hyötyä.

Kakkostyypin diabeteksen voi kurinalaisesti hoitamalla ja varhain riskitekijöihin puuttumalla lykätä myöhemmäksi ja parhaassa tapauksessa joskus estää. Valjastamalla uusi teknologia eli digitaalisuus ja tietojärjestelmät asiakaslähtöisesti terveydenhuollon tukijaksi, saadaan tuki myös suurten kansantautien hoitoon.

Lääkärien ja hoitajien vastaanotot ovat hyvin kiireisiä.

Lääkäri ei lyhyessä vastaanottoajassa ehdi saada potilaalta kaikkea hoitoon tarvittavaa tietoa. Tietojärjestelmät pitää rakentaa niin, että ammattilainen saa heti näkyville raportin, mitkä riskitekijät potilaalla ovat koholla ja mitä tutkimuksia hänelle on tehty tai mitä on tekemättä.

Riskiryhmään kuuluvilla pitäisi olla säännöllinen hoito-ohjelma, samoin kuin autoa käytetään säännöllisesti huollossa. Potilaan pitäisi saada sähköisesti muistutuksia tarkastuksiin, tutkimuksiin, hoitotoimenpiteisiin tai esimerkiksi liikuntaan. Näin jokainen potilas voisi itse päättää ottaako hoitoa vastaan. Nyt ei välttämättä ole niin. 

Ihmiset luulevat, että kaikki on hyvin, kun seurantajärjestelmää ei ole. Seuraava lääkärinaika on ainakin puheissa sovittu. Totuus on kuitenkin se, että hoidot eivät toteudu lähelläkään sillä tavalla kuin ammattilaisten laatimat Käypä hoito -suositukset suosittavat. Vuositarkastukset jäävät tekemättä tai lykkääntyvät, vain osa tutkimuksista tulee tehtyä, ja hoitotasapainot jäävät huonoiksi, vaikka lääkitystä olisi mahdollista tehostaa.

Mitä tarvittaisiin, jotta tilanne paranisi? Pohja on jo hyvä: mittaamisen kulttuuri on jo hyvällä alulla. Mutta tarvitaan enemmän yhteistä tahtotilaa tarkastella kansanterveyttä kokonaisvaltaisesti. Ilolla katson, kun THL rakentaa diabeteksen laaturekisteriä. Nyt tarvitaan vielä kaikilta toimijoilta halua nähdä omien organisaatiorajojensa yli, jotta data valjastuu kansalaisten kokonaisvaltaiseksi hyväksi.

Juha Tuominen
LT, professori

Juha Tuominen on entinen Terveystalon johtajaylilääkäri, joka aloittaa HUSin toimitusjohtajana 1.1.2019


 

Aiemmin ilmestyneitä kolumneja: 

Laura Kouri: ”Emme tee tarkastuskäyntejä”

Outi Alanko-Kahiluoto: Yksi maksukatto auttaisi pienituloista

Eeva Autio: Diabeteskeskus mielessäin

Anu-Maaria Hämäläinen: Hoidonohjausta – sähköisenä vai livenä?

Omatoiminen: Halusin sensorin ja ryhdyin toimeen

Veera Kamaja: Myötä- ja vastoinkäymisissä

Leena Rosenberg: Jokainen ihminen on ainutkertainen

Juha Haanperä: Väärässä junassa

Vesa Kataisto: Elämme pulskia aikoja, ystävä hyvä!

Ulla Mustajoki: Kohti suorempaa käyrää

Arja Makkonen: Pidätkö koirista?

Kalle-Ville Ruohonen: Arvovalintoja

Matti Nieminen: Hormoneista väkevin

Heli Väyrynen: Asenteet yllättivät