Teksti: Mika Haulo
Ruokaskanneri on laite, joka viedään lähelle mitattavaa ruokaa, ja hetken päästä kännykän näytölle ilmestyy tietoja sen ravintosisällöstä – mukaan lukien sen hiilihydraattipitoisuus. Vaikka ruokaskannereita ei ole kehitetty mitenkään erityisesti diabeetikoille, ne kiinnostavat ymmärrettävästi varsinkin ateriainsuliinia käyttäviä diabeetikoita.
Futuristiselta vaikuttava laite perustuu itse asiassa jo vuosikymmeniä käytössä olleeseen teknologiaan – spektroskopiaan eli valon tai muun säteilyn analysointiin. Jo pitkään sitä on käytetty tähtien ja muiden avaruuden kappaleiden tutkimiseen. Ruuan analysointi on uudempi juttu.
Ruokaskannereiden toiminta perustuu siihen, että jokainen aine heijastaa valoa hieman eri tavalla. Skanneri valaisee ruokaa ja mittaa siitä takaisin heijastuneen valon kirjoa. Vertaamalla mittaustulosta ennalta tiedossa olevien ruoka-aineiden mittaustuloksiin, voidaan päätellä mitä kyseinen ruoka sisältää. Valo ei välttämättä ole näkyvää valoa, vaan sen aallonpituus on lähellä infrapunavaloa.
Itse skannauslaite on vain yksi osa systeemiä, jolla ravintosisällön päättely tapahtuu. Kokonaisuuteen kuuluu yleensä myös kännykkäohjelma ja pilvipalvelu. Varsinainen ruoka-aineen tunnistaminen tapahtuu pilvipalvelussa. Kännykkäohjelma toimii tiedonvälittäjänä molempiin suuntiin: ensin se lähettää skannerilta saadun mittaustuloksen analysoitavaksi, ja lopulta näyttää pilvestä saamansa tiedot ruoka-aineesta käyttäjälle.
Vielä lastentauteja, mutta tulevaisuus on lupaava
Toistaiseksi ruokaskannerit osaavat lähinnä analysoida yksittäisiä ruoka-aineita, kuten hedelmiä, leipää, lihaa ja juustoa. Ruoka-annoksia, joissa on paljon ainesosia sekaisin, ne eivät vielä osaa arvioida. Ne eivät myöskään osaa kertoa annoksen absoluuttista hiilihydraattimäärää, vaan esimerkiksi sen, että hedelmien painosta 10–20 prosenttia on hiilihydraatteja. Skannerille voi lisäksi joutua kertomaan joitakin tietoja ruuasta, kuten esimerkiksi onko se nestemäistä vai kiinteää.
Skannerit osaavat antaa tietoa vain niistä ruoka-aineista, joita järjestelmän tiedossa on. Käytännössä siis skannerien kehittäjät mittaavat itse joukon ruoka-aineita ja syöttävät niiden tiedot järjestelmään. Jos sieltä puuttuisivat esimerkiksi tiedot mustikan mittaustuloksista, järjestelmä ei osaisi kertoa mustikan hiilihydraattipitoisuutta.
Järjestelmän tuntemia ruokia täydennetään jatkuvasti. Mitä tutumpi ja yleisempi ainesosa on, sitä todennäköisemmin järjestelmä osaa sen tunnistaa.
Pienet puutteet ovat toki tyypillisiä uudelle teknologialle: kun varsinainen tekninen haaste on ratkaistu, voidaan laitteen ensimmäisillä versioilla testata, onko sille todella kysyntää. Viimeistelyn ja yksityiskohtien hiomisen aika tulee myöhemmin.
Mielenkiintoista joka tapauksessa on, että periaatteessa kuka tahansa voi tilata netistä muutamalla klikkauksella laitteen, jollaisia vielä muutama vuosi sitten oli lähinnä scifi-elokuvissa.
Markkinoilla olevia ruokaskannereita:
TellSpec
http://tellspec.com/
Ensimmäisen sukupolven laite 499 USD.
Uudempi Enterprise-malli 1 300 USD.
SCiO
https://www.consumerphysics.com/myscio/
Perusmalli ilman lisävarusteita 299 USD.
Julkaistu Diabetes-lehdessä 3/2017