Simon Djupsjöbacka sairastui ykköstyypin diabetekseen 12-vuotiaana. Sopeutumista helpotti, että samalla luokalla oli pari muutakin poikaa, joilla oli sama sairaus. Vaikeimmat kokemukset Simon kohtasi vasta vuosia myöhemmin kolmikymppisenä, kun kävi ilmi, että hän oli diabeteksen takia vaarassa menettää näkönsä.
– Onneksi pääsin nopeasti silmäleikkaukseen, joka pysäytti prosessin.
Soittaminen ja laulaminen
Soittaminen ja laulaminen ovat olleet vahvasti mukana elämäni eri vaiheissa. Aloin soittaa viulua 7-vuotiaana ja vähän myöhemmin aloin laulaa kuorossa. Lukiossa aloin harrastaa myös yksinlaulua. Nyt olen jo vähän yli 20 vuotta toiminut vapaa-ajalla kuoronjohtajana. Johdan Helsingissä kahta eri kuoroa, gospelkuoroa ja poplaulukuoroa. Lisäksi laulan itse kamarikuorossa.
Periksiantamattomuus
Diabeteksen sairastaminen on tuonut elämääni paljon erilaisia terveyshaasteita. Kolmikymppisenä tehty silmäleikkaus oli minulle todella iso juttu. Lisäksi muutama vuosi sitten olin kombileikkauksessa, jossa minulle siirrettiin uusi munuainen ja haima. Vaikka haasteiden läpikäyminen on ollut rankkaa, olen aina selvinnyt niistä sisulla ja hyvällä asenteella. En koskaan anna periksi vaan luotan siihen, että kaikki järjestyy aina lopulta parhain päin. Periksiantamattomuus on kantanut pitkälle.
Suomalainen erikoissairaanhoito
Olen todella onnellinen Suomen julkisesta terveydenhuoltojärjestelmästä, joka mahdollistaa hyvän hoidon kaikille. Olen aina saanut erikoissairaanhoidossa erinomaista hoitoa, ja tapaamani lääkäri ja hoitajat ovat kohdelleet minua ystävällisesti.
Olen joskus miettinyt, miten erilaista elämäni olisi ollut, jos olisin sattunut syntymään vaikka Yhdysvaltoihin eikä minulla olisi ollut sairausvakuutusta. Minun ei olisi ollut taloudellisesti mahdollista maksaa kaikkia terveydenhoitokulujani. Suomessa sen sijaan voin elää normaalia elämää.
Teksti: Hanna Vilo
Ilon aiheita -sarja päättyy tähän. Sen tilalle tulee sarja Karvainen terapeuttini, ja etsimme siihen haastateltavia, jotka haluavat kertoa suhteestaan lemmikkiinsä (esimerkiksi kissaan, koiraan tai hevoseen). Jos kiinnostuit, lähetä yhteystietosi lehden toimitukseen: lehdet@diabetes.fi.
Mats Långbacka iloitsee aamu-uinneista vaimonsa ja Yatzy-illoista poikiensa kanssa.
Näyttelijä ja elokuvatuottaja Mats Långbackalla todettiin tyypin 1 diabetes vuosituhannen vaihteessa, kun hän oli 37-vuotias. Diagnoosi ei yllättänyt, sillä lähipiirissä myös moni muu sairastaa samaa sairautta.
Elämää sairauden kanssa Mats pitää suhteellisen helppona, koska hänen on aina ollut helppo noudattaa erilaisia rutiineja.
– Syön joka päivä suurin piirtein samanlaisen aamupalan ja lounaan. Ainoastaan päivälliseni vaihtelee. Säännöllisten elämäntapojen ansiosta verensokeriarvot on helppo pitää hyvinä.
Ihanat lapset
Minulla on kolme aikuista poikaa. Vanhin on 25-vuotias, nuorin 20-vuotias. Nautin siitä, kun he tulevat käymään minun ja vaimoni Marinan luona Korppoossa, jossa meillä on kakkoskoti. Kun pojat olivat pieniä, pelasimme paljon jalkapalloa yhdessä. Nykyään saatamme käydä veneilemässä tai pelata vaikka Yatzya. Usein emme tee mitään erityistä, vaan vietämme vain aikaa yhdessä. Minusta lapset ovat iso osa elämäntarkoitusta.
Vaimoni Marina
Olemme olleet Marinan kanssa yhdessä jo 16 vuotta. Meissä molemmissa on pohjalaista verta, ja se on auttanut yhteisen sävelen löytämisessä. Ajattelemme asioista hyvin samankaltaisesti ja olemme molemmat luonteeltamme optimistisia. Nautimme pienistä, yksinkertaisista asioista, kuten puutarhanhoidosta, nurmikon leikkaamisesta ja aamu-uinneista. Yhdessä tekeminen tuo paljon iloa elämään.
Mukavat työkaverit
Työskentelin pitkään freelance-näyttelijänä. Kun vanhin poikani syntyi, vastuu perheen elättämisestä alkoi painaa enemmän. Ymmärsin, että toimeentuloa ei voi jättää pelkästään freelance-työn varaan. Päätin perustaa oman elokuvatuotantoyhtiön, Långfilm Productions Finland Oy:n. Palkkasin sinne kolme mukavaa ja taitavaa ihmistä, Tuomon, Jukan ja Riston. Meitä kaikkia yhdistää valtava intohimo hyvien elokuvien ja televisiosarjojen tekemiseen. Tällä hetkellä meillä on työn alla 1700-luvun Turkuun sijoittuva televisiosarja, joka kertoo kätilöiden elämästä.
Teksti: Hanna Vilo
Juttu on julkaistu Diabetes-lehdessä 5/2023.
Lapin kalajoilla viihtyvä Kai Lehtinen tulee iloiseksi, kun virveliin tarttuu tammukka
Näyttelijä Kai Lehtisen kuudesta lapsesta kolmella todettiin diabetes jo aivan pienenä. Vanhemmille asian hyväksyminen oli aluksi vaikeaa. Pienten lasten sairastuminen tuntui epäreilulta. Lisäksi se tarkoitti vanhemmille paljon työtä.
– Käytännössä pikkulapsiaika oli kuitenkin tosi mukavaa, vaikka jouduimme tietenkin kiinnittämään diabeteksen hoitoon paljon huomiota. Myöhemmin kun lapset aikuistuivat, he oppivat itse hoitamaan sairauttaan todella hyvin.
Luonto
Ilonaiheeni ovat yleensä hyvin yksinkertaisia, ja ne kumpuavat tavallisesta elämästä. Tykkään liikkua luonnossa ja aivan erityisesti pidän joista. Meillä on vaimoni Pirjon kanssa kaksi sähkötöntä kämppää Lapin Vuotsossa. Mökillä tykkään saunoa ja uida kaikessa rauhassa. Lisäksi lähden mielelläni virvelöimään tammukoita ja harjuksia lähijoille. Samalla seuraan kaikilla aisteilla, mitä luonnossa tapahtuu. Luonnossa lataan akkuja ja pystyn ratkomaan vaikeitakin asioita.
Auttaminen
Minusta on hienoa, kun voin auttaa muita ja saada jotakin hyvää aikaan. Poikani Aape ja hänen tyttöystävänsä Camilla ovat rakentamassa hirsitaloa mökkimme lähelle Vuotsoon. Minä olen ollut auttamassa heitä rakennustöissä. Olemme yhdessä tehneet maatyöt, putkitukset ja perustukset. Aloitimme rakennusprojektin keväällä ja jatkamme sitä kaikessa rauhassa.
Lasten hyvinvointi
Kuudesta lapsestani viisi on nuoria aikuisia. Minulle on suuri ilo nähdä, että lapseni pärjäävät elämässään hyvin. Heillä on työ- ja opiskeluasiat kunnossa, ja he ovat löytäneet itselleen selkeän suunnan, jota kohti he haluavat kulkea. Lasten hymyt myös sulattavat minut täysin. Niissä on jotain kaunista ja hienoa. Vanhin poikani Eemu on kuollut, eli hän on nykyään taivaspoika. Hän on siitä huolimatta edelleen osa perhettämme päivittäin.
Teksti: Hanna Vilo
Juttu on julkaistu Diabetes-lehdessä 4/2023.
Kaksi karvaveijaria pitää huolta siitä, että Risto K. Järvisen kotona riittää menoa ja meininkiä.
Stand up -koomikko Risto K. Järvisellä diagnosoitiin kakkostyypin diabetes kuusi vuotta sitten. Aluksi hän ei jaksanut kiinnittää paljon huomiota sen hoitoon. Neljä vuotta sitten diabeteksen aiheuttama jalkahaava vei miehen sairaalaan melkein kahdeksi kuukaudeksi.
– Vasta silloin tajusin, että kyse on vakavasta sairaudesta, jota kannan mukanani loppuelämäni. Se sai minut huolehtimaan terveydestäni paremmin.
Parsonrussellinterrierit
Minulla on kaksi parsonrussellinterrieriä, 13-vuotias Offu ja 9-vuotias Kaapo. Vaikka kävisin vain viemässä roskapussin ulos, koirat ovat aina ovella vastassa häntä heiluen ja käyttäytyvät kuin emme olisi nähneet vuoteen. Russeleilla on aivan valtava elämänilo, ja ne tekevät kaiken täysillä. Niillä on myös vahva metsästysvietti. Lenkillä ne ovat aina vetämässä johonkin suuntaan. Joudun tekemään täysillä töitä, jotta saan pidettyä koirat kurissa. Joskus kun näen lenkillä muita russeleiden ulkoiluttajia, minua alkaa naurattaa. Kaikilla russeleilla näyttää olevan vähän samanlaisia metkuja.
Stand up -komiikka
Aloitin stand up -komiikan tekemisen 20 vuotta sitten. Aluksi esitin vitsirunoja Huonon kirjallisuuden seuran tilaisuuksissa. Kun sain yleisön nauramaan, päätin siirtyä tekemään stand up -komiikkaa. Se on rankka, mutta palkitseva laji. Jokainen keikka alkaa tyhjästä. Minun täytyy uskaltaa mennä lavalle täysin omana itsenäni, olla läsnä ja reagoida kaikkeen, mitä ympärillä tapahtuu. Kun monisatapäinen yleisö rehahtaa nauramaan esimerkiksi jotain juuri improvisoimaani juttua, tunne on aivan mahtava.
Hyvät verensokeriarvot
Muutaman vuoden takaisen sairaalareissuni jälkeen aloin ottaa diabeteksen hoidon tosissani. Jätin muun muassa alkoholin käytön kokonaan pois ja aloin kiinnittää huomiota syömiseeni. Kaikista muutoksista huolimatta verensokeriarvoni on välillä saattanut olla jopa 17. Silloin on kyllä harmittanut.
Nykyään yhä useammin on onneksi tullut myös onnistumisen tunteita. Aina kun verensokeriarvo on 8 tai alle, olen ilahtunut ja huojentunut. Silloin tulee olo, että elämäntapamuutoksista on ollut hyötyä.
Teksti: Hanna Vilo
Lotta Virkkusen sydän sykkii erityisesti kahdelle kissalle.
Viulisti Lotta Virkkunen sairastui ykköstyypin diabetekseen, kun hän oli 10-vuotias. Esiintyvän taiteilijan uralla sairaus on aiheuttanut paljon päänvaivaa. Lotta on välillä kiertänyt pitkään esimerkiksi Yhdysvalloissa, Britanniassa ja muualla Euroopassa, jolloin tuttuja rutiineja on ollut vaikea noudattaa. Lisäksi diabetes on vuosien mittaan muuttunut entistä haasteellisemmaksi.
– Tarvitsen entistä enemmän aikaa rauhoittumiseen, jotta sairaus pysyy hyvin hallinnassa, hän sanoo.
Eläimet ja luonto
Pidän kaikista eläimistä, mutta kissat ovat aina olleet minulle ykkösiä. Vanhemmillani on kaksi maatiaiskissaa, Vikke ja Iita. Vikke on 11-vuotias arvonsa tunteva seniori ja Iita 6-vuotias nuori neiti. Minusta on ihanaa, kun ne tulevat syliin ja alkavat kehrätä. Samaistun myös kissojen luonteeseen vahvasti. Ne tykkäävät olla kotona mukavasti ja inhoavat märkiä kelejä ulkona. Lisäksi niillä on oma tahto. Ne menevät ja tulevat oman mielensä mukaan.
Neljä vuodenaikaa
Vuosina 2011–2018 asuin reilut seitsemän vuotta Irlannissa. Siellä oli käytännössä vain yksi vuodenaika. Sitä voi kutsua joko ikuiseksi kevääksi tai ikuiseksi syksyksi. Lämpötila on vuoden ympäri 10–15 astetta. Se alkoi olla aika tylsää.
Kun palasin takaisin Suomeen, minusta oli ihanaa, kun vuodenajat vaihtuivat. En ollut kunnolla edes ymmärtänyt, miten paljon olin kaivannut sään tuomia yllätyksiä. Tykkään kunnon talvesta ja pakkasesta aivan valtavasti. Olen innokas hiihtäjä ja rakastan metsässä ja järven jäällä hiihtämistä.
Musiikkifysioterapia
Aloin harrastaa viulunsoittoa 10-vuotiaana. Työkseni olen soittanut viulua yli 20 vuotta. On hyvin tyypillistä, että neljänkympin tienoilla hyvän soittoasennon ylläpitäminen ei ole viulistille enää yhtä helppoa kuin aikaisemmin, mistä seuraa erilaisia kipuja. Niin kävi myös minulle. Soittamisesta tuli vuosi vuodelta vaikeampaa. Reilu vuosi sitten löysin onneksi hyvän musiikkifysioterapeutin, joka auttoi minua korjaamaan asentovirheitäni. Löysin muun muassa uudelleen vasemman puolen lapatuen, jotta voin kannatella viulua tukevasti. Hyvän soittoasennon löytäminen on tuonut paljon iloa ja helpotusta elämääni.
Teksti: Hanna Vilo
Jukaistu Diabetes-lehdessä 1/2023
Unettomana yönä sairaalan kellarikäytävä toi Harri István Mäelle valtavan paljon iloa.
Kirjailija ja kuvittaja Harri István Mäki koki jo armeija-aikoina omituisia marssipyörtymisiä, joille ei siihen aikaan löydetty selitystä. Vähän alle kolmekymppisenä hänellä diagnosoitiin kakkostyypin diabetes. Kuusi vuotta myöhemmin diagnoosi muuttui kuitenkin ykköstyypin diabetekseksi.
– Nykyään sairastaminen menee jo täysin omalla painollaan, hän sanoo.
Maailmassa mikään ei ole sitä, miltä se aluksi näyttää.
Jo lapsesta lähtien olen leikkinyt ajatuksella, että monet asiat elämässä ovat lavastettuja. Samaan tapaan kuin teatterissa, ajattelen, että ympärilläni olevat ihmiset esittävät vain rooleja. Monta kertaa olen miettinyt, että jos käännyn tarpeeksi nopeasti ympäri, taakseni ei ole vielä piirretty tai rakennettu mitään. Silloin saan itse keksiä ja kuvitella tyhjään tilaan jotakin. Ajatuksilla leikkiminen pitää mielen iloisena ja nuorena.
Kellarikäytävät ja luolat
Luolamaiset tilat vetävät minua puoleensa. Aina kun mahdollista, käyn tutkimassa erilaisten paikkojen, kuten kerrostalojen ja oppilaitosten, kellarikäytäviä. Sitä varten minulla oli pitkään tapana pitää mukanani aina taskulamppua. Nykyään taas käytän kännykän valoa.
Minusta on kiehtovaa seikkailla maan alla paikoissa, jotka eivät ole kenenkään yksityisomistuksessa. Jokin aika sitten jouduin diabeteksen takia sairaalaan ja diabeteslääke valvotti minua yöllä. Vähän ajan päästä löysin itseni tutkimasta sairaalan kellarikäytävää. Vartijat käännyttivät minut takaisin, mutta yöllinen seikkailuretki teki minut todella iloiseksi.
Kirjoitetut kirjaimet
Kirjoittaminen on minulle käsityötaidetta. Jo lapsena kirjainten piirtäminen tuotti paljon meditatiivista iloa. Opettajaltani tosin meni hermot kanssani, koska olin kauhean hidas. Sen takia sain luvan kirjoittaa aineita tikkukirjaimilla.
Kun luen käsin kirjoitettuja tekstejä, kiinnitän vielä nykyäänkin huomion ensimmäiseksi käsialaan ja vasta sitten sisältöön. Olen seurannut, että ihmiset kirjoittavat R-kirjaimen todella monella eri tavalla.
Teksti: Hanna Vilo
Julkaistu Diabetes-lehdessä 6/2022.
Essi Hellén iloitsee, että löysi jälleen kadonneen osan itseään.
Näyttelijä ja äänikirjakustantaja Essi Hellén sairastui ykköstyypin diabetekseen 16 vuotta sitten. Hän päätti heti, ettei antaisi sairauden hidastaa elämäänsä tai estää toteuttamasta unelmia, kuten yksin tehtyä reilimatkaa Euroopassa.
– Vuosien mittaan olen huomannut, että olen selvinnyt hyvin kaikista tilanteista, jotka ovat diabeteksen takia aluksi pelottaneet. Nykyään sairaus on vahva osa identiteettiäni, ja sen hoitaminen on mutkatonta.
Insuliinipumppu ja sensori
Diabeteksen hoidossa olen välineurheilija. Rakastan erilaisia hoitolaitteita, koska ne helpottavat elämääni. Minulla on käytössäni sekä insuliinipumppu että glukoosisensori. Eräs diabeteshoitaja sanoi minulle vähän aikaa sitten vastaanotolla, ettei ole koskaan aikaisemmin tavannut ketään, joka käyttäisi yhtä paljon pumppunsa kaikkia ominaisuuksia.
Jazztanssi
Olen harrastanut eri tanxssilajeja 11-vuotiaasta lähtien. Jazztanssin löysin 14-vuotiaana ja tanssin sitä monta vuotta. Aikuisena harrastus kuitenkin jäi teatterityön aikataulujen takia. Kolme vuotta sitten kesällä menin uudelleen jazztanssitunnille Helsingin tanssiopistolle.
Tanssi herätti minussa jotain sellaista, mikä oli ollut pitkään unholassa. Löysin uudelleen tärkeän osan itseäni. Oivalsin, että tanssiminen on minulle tapa olla ihminen. Nykyään käyn tunnilla kaksi kertaa viikossa. Tanssi nollaa pääni aivan täysin, sillä kovassa tahdissa ei ehdi miettiä mitään muuta. Se saa minut tuntemaan oloni todella onnelliseksi.
Äänikirjat
Työskentelen nykyään äänikirjakustantajana. Nautin valtavasti kirjallisuudesta, sillä se auttaa palautumaan arjesta. Sekä kirjojen kuunteleminen että lukeminen ovat hyvin hoivaavia.
Kuuntelen äänisisältöjä usein silloin, kun siirryn paikasta toiseen. Viime aikoina minuun on tehnyt vaikutuksen muun muassa Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot. Äänikirjana se on toteutettu uudella tavalla dialogina, jonka puhuvat kaksi näyttelijää, Samuli Niittymäki ja Pihla Viitala. Teosta oli hienoa kuunnella.
Teksti: Hanna Vilo, Julkaistu Diabetes-lehdessä 5/2022
Tuomas Zacheus iloitsee sekä juoksemisesta että sen opettamisesta
Tuomas Zacheus toimii Porin seudun diabeetikoiden puheenjohtajana. Hän sairastui ykköstyypin diabetekseen seitsemän vuotta sitten.
– Olen kiitollinen siitä, että tauti tuli vasta aikuisena. Vielä muutama vuosikymmen sitten diabeteksen hoito oli paljon vaikeampaa. Nykyään hoitomenetelmät ovat todella hyviä, mikä helpottaa taudin kanssa elämistä.
Kestävyysjuoksu
Aloitin kestävyysjuoksun 12-vuotiaana ja harrastin sitä tosissani 35-vuotiaaksi asti. Enimmillään kävin juoksemassa jopa 13 kertaa viikossa. Kun jalat eivät enää kestäneet totista harjoittelua, jouduin keventämään tahtia. Nykyään käyn juoksemassa 3–5 kertaa viikossa ja olen onnellinen jokaisesta lenkistä, jonka pystyn tekemään. Juoksemisessa parasta ovat vapaus ja tehokkuus. Jos haluan, voin joka kerta juosta vähän erilaisen lenkin. Juoksemaan voi myös lähteä suoraan kotiovelta, harrastukseen siirtymiseen ei mene aikaa.
Vapaaehtoistyö
Olen ohjannut neljä kertaa Porin seudun diabeetikoiden jäsenille ja heidän läheisilleen kolmen kuukauden juoksukoulun. Sen aikana pidän luentoja ja ohjaan yhteisiä juoksulenkkejä.
En saa työstä rahallista korvausta, vaan teen kaiken vapaaehtoistyönä. On ollut kuitenkin hyvin palkitsevaa nähdä, miten innoissaan ihmiset ovat uudesta harrastuksestaan. Ajattelen, että elämässä ei voi koko ajan ajatella vain omaa etuaan, vaan jotakin on hyvä tehdä myös yhteisen edun hyväksi.
Luonnossa liikkuminen
Kesällä ja syksyllä käymme vaimoni kanssa usein yhdessä pyöräilemässä iltaisin. Ajamme kaikessa rauhassa ja ihailemme samalla kauniita maisemia. Joskus pysähdymme esimerkiksi kallion päälle tai meren tai järven rantaan. Istuskelemme, ihmettelemme elämää ja vain nautimme suomalaisen luonnon kauneudesta.
Teksti: Hanna Vilo
Janica Uusitalo iloitsee lautapeli-illoista perheen kanssa
Porilainen Janica Uusitalo sairastui raskausdiabetekseen kymmenen vuotta sitten odottaessaan kuopustaan. Synnytyksen jälkeen se hävisi, mutta myöhemmin hänellä todettiin kakkostyypin diabetes.
– Diabetestani hoidettiin pitkään insuliinilla, ja voin huonosti. Kun pari vuotta sitten vaihdoin tablettilääkitykseen, oloni parani nopeasti.
Oma perhe
Perheeseeni kuuluu aviomies, 16-vuotias poika ja 10-vuotias tytär. Poika muutti viime vuonna pois kotoa opiskelujen takia, mutta käy viikonloppuisin kotona. Vietämme koko perhe paljon aikaa yhdessä esimerkiksi lautapelejä pelaten ja televisiota katsoen. Suosikkilautapelimme on Monopoli. Televisiosta katsomme yhdessä muun muassa Salattuja elämiä. Tytär on hyvin kilpailuhenkinen ja tykkää sen takia seurata erilaisia kilpailuja. Hänen kanssaan katson Farmia ja Selviytyjiä. Tytär pelaa myös jalkapalloa. Minä olen harrastuksessa mukana jojona eli joukkueenjohtajana.
Yhdistys- ja järjestötoiminta
Äitini oli aikoinaan yhdistysaktiivi, sillä hän halusi olla mukana vaikuttamassa asioihin. Minä olen perinyt häneltä saman piirteen. Sairastan diabeteksen lisäksi myös nivelreumaa. Sitä kautta olen mukana Porin Seudun Reumayhdistyksen hallituksessa. Lisäksi olen mukana Suomen Vanhempainliiton johtokunnassa ja Porin vammaisneuvostossa. Hyvässä porukassa on antoisaa päästä työskentelemään kaikkien yhteiseksi parhaaksi.
Hyvät tarinat
Luen vähintään yhden kirjan viikossa, sillä tarinoiden maailmaan on kiehtovaa sukeltaa. Luen kirjoja laidasta laitaan. Välillä tartun dekkariin, välillä romanttiseen romaaniin ja joskus elämäkertaan. Dekkaristeista suurimman vaikutuksen ovat tehneet Leena Lehtolainen ja Agatha Christie. Lehtolaisen kirjat löysin jo 90-luvulla. Ensimmäinen lukemani kirja oli Kuolemanspiraali, joka kuuluu rikospoliisi Maria Kalliosta kertovaan sarjaan. Sen jälkeen olen lukenut sarjan muutkin kirjat. Tykkään siitä, että Maria Kalliolla on haasteita sovittaa yhteen perhe- ja työelämää. Henkilöhahmoon on helppo samaistua.
Teksti: Hanna Vilo
Julkaistu Diabetes-lehdessä 3/2022.
Ilkka Makkonen iloitsee kasvavasta valon määrästä
Ilkka Makkonen on sairastanut kakkostyypin diabetesta 29 vuotta. Hän toimii Lempäälän–Vesilahden diabetesyhdistyksen puheenjohtajana ja vertaistukijana.
– Olen vuosien mittaan tottunut elämään diabeteksen kanssa. Erityisen hienoa on, että viime vuosina hoito ja omahoito ovat kehittyneet valtavasti, hän iloitsee.
Hyvä verensokerilukema
Verensokerilukemani ovat viime aikoina olleet hyvällä mallilla, ja olen siitä iloinen. Totta kai ne edelleen vaihtelevat jatkuvasti, mutta pääsääntöisesti ne ovat kunnossa.
Seuraan verensokeriani nykyään sensorin avulla. Viimeksi mitattu lukema oli 5,7 eli ihan hyvä.
Sensori on helpottanut elämääni paljon. Huomaan heti asiat, jotka vaikuttavat verensokeriini. Olen esimerkiksi oivaltanut, miten paljon stressi vaikuttaa verensokeriin.
Harrastan keilailua, ja kilpailutilanteissa verensokeri nousee hurjasti ja pysyy korkealla pitkään. Se on saanut minut ymmärtämään, miten tärkeää liiallisen stressin välttäminen on. Onneksi eläkkeellä ollessa elämä on pääasiassa aika leppoisaa.
Valon määrän lisääntyminen
Keväisin seuraan aina päivien pitenemistä innolla. Nimipäiväni on 16. maaliskuuta, ja jo pikkupoikana huomasin, että silloin aurinko paistaa vielä kuuden aikaan illalla. Valolla on minuun voimaannuttava vaikutus. Kun ulkona on valoisaa, lähden mielelläni kävelemään ja nauttimaan luonnosta. Myöhemmin keväällä, kun iltaisin on valoisaa vielä pitempään, lähden vaimoni kanssa pelaamaan golfia.
Ilon tuottaminen muille
Kun onnistun elämään niin, että tuotan iloa muille ihmisille, saan itsekin hyvän mielen. Elämä koostuu pienistä asioista, ja juuri niissä voi ottaa toisia huomioon. Esimerkiksi kun aamulla herään ennen vaimoani, voin tehdä hänelle voileivän tai keittää puuron valmiiksi. Vaikka ne ovat arkisia asioita, ne näyttävät ilahduttavan häntä. Samalla tavalla yritän ottaa huomioon myös muita ihmisiä.
Teksti: Hanna Vilo
Julkaistu Diabetes-lehdessä 2/2022.
Nina Asunmaa iloitsee hitaista aamuista
Nina Asunmaa on 4-vuotiaan diabeetikkotytön äiti, joka asuu Espoossa. Lähisuvussa kenelläkään muulla ei ole diabetesta.
– Tyttäremme diabetesdiagnoosi tuli meille suurena yllätyksenä, ja aluksi se pyöri mielessä koko ajan. Nykyään olemme jo tottuneita siihen, ja siitä on tullut normaali osa arkipäivää.
Rauhalliset aamut
Rakastan aamuja, jolloin voin kaikessa rauhassa juoda hyvää kahvia ja lukea kirjaa. Teen yleensä aina cappuccinoa eli keitän tummapaahtoista kahvia espressopannulla ja vaahdotan sen joukkoon maitoa. Aamun aikana voin hyvin juoda 2–3 kupillista kahvia. Se on minulle todella tärkeä asia. Kävin joskus kotibaristakurssin, ja osaan tarvittaessa hifistellä kahvin valmistuksen kanssa. Kahvin kanssa luen mielelläni pohjoismaisia dekkareita. Henning Mankellin ja Camilla Läckbergin kirjat ovat suosikkejani.
Tyttären kanssa puuhailu
Tyttäremme Saga täyttää keväällä viisi vuotta. Hän on valtavan innostunut osallistumaan ruuanlaittoon ja leivontaan. Hän haluaa esimerkiksi täyttää pizzaa, pilkkoa kasviksia ja sekoittaa leivonta-aineita keskenään. Kovia ääniä hän kuitenkin pelkää, minkä takia sähkövatkainta käyttäessään hän tarvitsee vastamelukuulokkeet. Jälkeenpäin hän haluaa aina nuolla vispilät. Lapsen kanssa on ihanaa puuhata yhdessä, koska hän on aina innostunut kaikesta, mitä teemme.
Kuntosaliharjoittelu
Aloitin kuntosalitreenin seitsemän vuotta sitten valmentajan johdolla. Tyttären syntymän jälkeen pidin harjoittelusta kuitenkin vuoden vapaata. Nykyään käyn salilla 1–2 kertaa viikossa. Hyvä yleiskunto auttaa jaksamaan arjessa. Kun keho on hyvässä kunnossa, minulla riittää energiaa esimerkiksi hassutteluun tyttären kanssa. Salilla saan myös kaipaamaani omaa aikaa. Lisäksi voin jutella välillä treenikavereiden tai valmentajan kanssa.
Teksti: Hanna Vilo
Julkaistu Diabetes-lehdessä 1/2022.