Monenlaisia menetelmiä mitata verensokeri ihoa rikkomatta

Teksti: Mika Haulo

Vuoden 2020 aikana PubMed Central -verkkoarkistossa julkaistiin kaksi artikkelia, joista selviää, että ihoa rikkomaton verensokerin mittaus ei ole vain yksi teknologia, vaan yleisnimitys joukolle erilaisia tapoja selvittää verensokerin taso ilman verinäytteen ottamista.

Alkuvuodesta 2020 julkaistu teksti (Shokrekhodaei, Quinones) jakaa mittaustavat kolmeen pääkategoriaan: glukoosin ominaisuuksien mittaaminen, veren ominaisuuksien mittaaminen ja uloshengityksen asetonimäärän mittaaminen.

Glukoosin ja veren ominaisuuksien mittaamisen ero ei ole maallikolle täysin selkeää. Molemmissa kuitenkin käytetään paljon spektroskopian eri osa-alueita.

Lyhyesti sanottuna spektroskopia tarkoittaa tässä asiayhteydessä sitä, että kudoksen – esimerkiksi sormenpään – läpi lähetetään yhdeltä puolelta jonkinlaista säteilyä, ja se mitataan kudoksen toiselta puolelta. Tämän jälkeen tutkitaan lähetetyn ja mitatun säteilyn eroja, ja tulosten perusteella yritetään päätellä verensokerin taso.

Uloshengityksen asetonin määrän mittaaminen on hieman kansantajuisempaa. Perusajatus tässä on se, että asetonin määrä on melko suorassa suhteessa verensokerin tasoon. Artikkelissa ei ole mainittu muita sovellutuksia, mutta olen aikaisemmin tällä palstalla esitellyt kategoriaan sopivia laitteita ja kehitysprojekteja.

Loppuvuodesta 2020 julkaistu artikkeli (Tang, Chang, Chen Liu) käyttää jakoa optisiin, mikroaaltokemiallisiin ja sähkökemiallisiin menetelmiin. Näistä optiset ja sähkökemialliset menetelmät on jaettu edelleen muutamiin alakategorioihin. Tämä jako ei ole maallikolle yhtään helpommin tajuttava kuin tuo edellä mainittu, mutta auttaa ymmärtämään, miten monimuotoisesta teknologiasta tässä on kyse.

Varsinkin spektroskopiakategorian tekniikoiden kirjo on laaja ja vaikeatajuinen. Siihen liittyy paljon termejä, joita on vaikea kuvailla lyhyesti. Tällaisia ovat esimerkiksi ramansironta, optinen koherenssitomografia, bioimpedanssi, lähi-infrapuna-alue ja polarimetria. Ei siis ole mikään ihme, että tästä kaikesta on alettu käyttää yhtä yleistermiä, ja markkinointimateriaaleissa puhutaan yksinkertaisesti ihoa rikkomattomasta verensokerin mittauksesta.

Samalla on kuitenkin kylvetty pessimismin siemenen: toistaiseksi käytännössä kaikki yritykset kehittää kuluttajakäyttöön sopiva ihoa rikkomaton verensokerimittari ovat epäonnistuneet. Vaikka jokin uusi ja lupaava projekti kehittää tällainen mittari käyttäisi aivan erilaista teknologiaa kuin aiemmat samaan tavoitteeseen pyrkineet tuotekehitysprojektit, saattaa kuluttajan ensimmäinen mielikuva olla, että tämäkin yritys varmasti epäonnistuu. Miten siis tehdä kehitteillä olevasta laitteesta riittävän mielenkiintoinen, jotta kuluttajatkin innostuisivat siitä?

 


Aiemmat artikkelit: