Kuinka tarkkoja verensokerimittarit ovat?

Tiesitkö, että kotikäyttöön tarkoitetut verensokerimittarit eivät ole absoluuttisen tarkkoja laitteita? Itse asiassa niiden virhemarginaali voi olla yllättävän iso.

Nykyaikaisen verensokerimittarin toiminta perustuu sähkökemialliseen reaktioon: sormenpäästä otettu verinäyte reagoi mittaliuskassa olevan entsyymin kanssa. Mitä enemmän sokeria veressä on, sitä paremmin se johtaa sähköä. Tätä sähkönjohtavuutta mittaamalla mittari osaa määrittää verensokeriarvon, koska tehtaalla mittarit ja liuskat on kalibroitu tulkitsemaan, mitä sokeriarvoa sähkösuureet vastaavat.

Liuskoissa käytetään entsyyminä yleensä joko glukoosioksidaasia (GO) tai glukoosidehydrogenaasia (GDH). Menetelmien tarkkuudessa ei nykypäivänä ole eroa, ja molemmat soveltuvat laajaan yleiskäyttöön. Joitakin erityisryhmiä ja -tilanteita koskevia rajoitteita on: GO:ta ei suositella lisähappea saaville potilaille, GDH taas on altis ksyloosille, joten esimerkiksi D-ksyloosin imeytymiskokeen yhteydessä sen käyttöä ei suositella. Suomen markkinoilla on sekä GO:ta että GDH:ta käyttäviä verensokerimittareita. GO on menetelmistä edullisempi.

Verinäytemäärät lasketaan nykyään mikrolitroissa, ja pienikokoisten liuskojen tekeminen vaatii suurta tarkkuutta, koska pienikin virhe liuskassa voi aiheuttaa suuren poikkeaman verensokerilukemassa.

Monet tekijät vaikuttavat mittaustulokseen

Verensokerin mittaamisen luotettavuuteen vaikuttavat monet tekijät, eivätkä mittarivalmistajat voi ehkäistä niitä kaikkia. Esimerkiksi mittauksessa käytettävään entsyymireaktioon liittyy sellaisia kemikaaleja ja yhdisteitä, joita esiintyy myös luonnostaan elimistössä ja ympäristössä. Myös poikkeava ilman lämpötila tai kosteus tai jopa mittausympäristön korkeus merenpinnasta voivat vaikuttaa sähkökemialliseen reaktioon.

Myös sillä on väliä, miten verensokerin mittaa. Esimerkiksi sormista verinäytteeseen päässyt lika voi vaikuttaa sähkökemialliseen reaktioon vääristäen mittarin antamaa lukemaa. Märät kädet tai kudosnesteen laimentama veritippa tuottavat todellista matalamman verensokeriarvon. Jos liuskat pääsevät vanhentumaan tai niitä säilytetään ohjeiden vastaisesti, niiden luotettavuus alkaa kärsiä.

Verensokerimittareiden ja liuskojen laatua valvotaan tarkasti. Saadakseen myynti- ja markkinointiluvan mittareilleen, valmistajan täytyy osoittaa, että mittarit täyttävät laatustandardin asettamat vaatimukset.

Referenssinä laboratoriomittaus

Omaseurantaan tarkoitetuille verensokerimittareille ja ammattilaisten pikamittareille sallitaan +/- 15 prosentin poikkeama niin kutsutusta referenssimenetelmästä, eli ammattilaisen laboratoriossa tekemästä testistä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun verensokerimittari näyttää lukemaa 10 mmol/l, voi vastaava laboratorion mittaustulos olla mitä vain välillä 8,5 mmol/l ja 11,5 mmol/l. Lisäksi standardin mukaan vain 95 prosenttia mittauksista tulee asettua näihin puitteisiin.

Suuremmilla verensokerilukemilla absoluuttinen poikkeama kasvaa: kun verensokerimittarin lukema on 15 mmol/l, sallittu vaihteluväli on 12,8–17,3 mmol/l. Matalammilla verensokeritasoilla sallittu poikkeama ilmoitetaan absoluuttisena lukemana; alle 5,5 mmol/l -arvoilla poikkeama saa olla +/- 0,83 mmol/l.

Epäilen mittaamiani verensokeriarvoja – mitä teen?

Varmista ensin, että mittarisi on ehjä, eikä se ole vaurioitunut esimerkiksi liian kylmässä tai kuumassa. Tarkista myös liuskat: onko ne säilytetty kuivassa ja viileässä ja onko niiden päiväys vielä voimassa? Onko liuskapurkkiin joutunut käytettyjä, verisiä liuskoja tai mittarin liuskaporttiin verta?

Varmista seuraavaksi mittaustekniikkasi. Oletko muistanut pestä ja kuivata kätesi huolellisesti? Ethän purista sormea liikaa, jotta veritippa ei laimene?

Jos olet juuri vaihtanut verensokerimittarisi uuteen, sen mittaustaso voi olla erilainen kuin vanhan mittarisi. Kahden eri mallisen verensokerimittarin tulosten vertailua ei yleensä suositella, koska mittareiden kalibraatiotaso vaihtelee menetelmästä ja tekniikasta riippuen. Jos toinen mittari näyttää ääritapauksessa sallitut 15 prosenttia alle laboratoriotuloksen ja toinen 15 prosenttia laboratoriotulosta korkeampia arvoja, eroa tuloksissa on jopa 30 prosenttia, eikä sitä vielä lasketa virheeksi. Etenkin korkeilla verensokeriarvoilla mittareiden lukemien välinen ero voi olla jopa useita millimooleja litrassa.

Tutustu käytössäsi olevan verensokerimittarin mittaustasoon, tarvittaessa ammattilaisen avustuksella, ja suhteuta hoitopäätöksesi siihen. Jos epäilet mittauksen tarkkuutta tai se ei vastaa tuntemuksiasi, mittaus kannattaa uusia. Jos vieläkin epäilet mittarin tarkkuutta, mittaustulosta kannattaa verrata laboratoriotestin tulokseen.

Asiantuntijana Janne Sirén Medcase Oy:stä.