Kirjoitan, siis olen

Kuva: Tapio Uusitalo
Kuva: Tapio Uusitalo

Kirjoittaminen on ajattelua. Me kaikki kirjoitamme alinomaa, pysähtymättä. Myös sinä, joka luet tätä. Monesti ajatuksemme paljastuvat muille vasta, kun kirjoitamme tai puhumme niistä. Toisinaan huomaa ajatelleensa jotain vasta, kun sanoo asian ääneen.
Yksi elämä -hankkeen ylläpitämä verkkosivusto, Deeblogi on tuonut usean diabeetikon ja omaishoitajan ajatuksia näkyviksi. Nämä ajatukset ovat jalostuneet erilaisten kirjoittajien vapaaehtoistyöllä innostaviksi, lohduttaviksi ja koskettaviksi tarinoiksi.

Kirjoittaminen on näkemistä. Pelkkä katsominen ei riitä, vaan on myös nähtävä. Tiedät varmasti muovisen liuskapurkin, joka sisältää verensokerimittarin liuskoja. Jos vain katsot purkkia, et luultavasti huomaa siinä mitään ihmeellistä. Se on arkipäiväinen esine diabeetikolle.
Oikeasti se on paljon enemmän. Se voisi olla symboli diabeetikkojen eriarvoiselle kohtelulle. Historiassa se on ollut merkittävä edistysaskel omahoidolle. Nykyäänkin hoidon teknistyessä ja tehostuessa huimaa vauhtia, se merkitsee monille varmuutta ja vapautta.
Jos ajattelet hetken pidempään, näet varmasti muita henkilökohtaisempiakin tarinoita liittyen liuskapurkkiin. Tästä syystä jokainen liuskapurkista kirjoitettu juttu on erilainen. Ajatus kutkutti siinä määrin, että deeblogilaiset päättivät kirjoittaa blogiin tästä aiheesta. Pienimuotoiseen ja leikkimieliseen haasteeseen tarttui kahdeksan* rohkeaa kynäilijää itsenäisillä blogijulkaisuillaan. Kukaan ei tuottanut täsmälleen samanlaista juttua. Me kaikki näemme maailman omalla tavallamme.

Kirjoittaminen on tuntemista. Jotta voi kirjoittaa, pitää tuntea. Kirjoittajan tulee uskaltaa kohdata tunteensa vähättelemättä niistä yhtäkään. Sama asia herättää ihmisissä erilaisia tunteita, joita arvostamalla voi rikastaa omaa kokemustaan. Deeblogin kirjoituksista välittyy diabeetikoiden ja heidän läheistensä elämänkokemus.
Kirjoittajana olen päässyt vilkaisemaan myös esiripun taakse, missä kirjoituksia on työstetty ja taustoitettu. On iloittu yhdessä onnistumisesta ja toisinaan jopa loukattu ymmärtämättä toista. On jännitetty lukijoiden reaktioita ja kannustettu vuorotellen luomistuskaa tuntevaa. Muiden kirjoittajien ja ohjaajien tuella on haastettu itseämme kehittymään. Kirjoittaminen vaatii taustalleen tunteita, mutta myös herättää niitä.

Kirjoittaminen on lukemista. Aina lukiessamme jotain, kirjoitamme siitä oman version ajatuksissamme. Peilaamme luettua omiin kokemuksiimme.
Joskus tuntuu, että kaikki maailmassa on jo sanottu tai kirjoitettu. Myös muiden deeblogilaisten tekstejä lukiessa tätä on harmiteltu. Toinen kirjoittaja on laatinut syväluotaavan ja vaikuttavan kirjoituksen aiheesta, josta itsekin olisi halunnut kirjoittaa.
Totuus kuitenkin on, että joka ikinen kirjoitus on vain uuden kirjoituksen pohjustus. Jo lukemalla olet aloittanut uuden kirjoituksen.

Kirjoittaminen on vertaistukea. Ensisijaisesti teksti on kädenojennus lukijalle, mutta kuin piilovaikutuksena se antaa paljon myös kirjoittajalle. On surullisen yleistä, että diabeetikko tuntee olevansa yksin.
Deeblogissa on jo yli sadanviidenkymmenen kirjoituksen kattavuudella kokemuksia elämästä diabeteksen kanssa. Vaikka blogikirjoitus tuntuu itsessään yksiulotteiselta vertaistukimuodolta, on kommentoinnin kautta mahdollista osallistua ja tuoda myös oma kokemus näkyväksi muille. Suuri osa kommenteista jätetään ääneti ilman näkyvää jälkeä. Ajatuksesi tuovat sinut osaksi tärkeää vertaistukea.

Tänään minä kirjoitan sinulle ja sinä vastavuoroisesti minulle. Olet ajatellut, nähnyt, tuntenut, lukenut ja tukenut toista vertaisena. Kiitos, että olet kirjoittanut minulle.

Reija Helkkula
yksi deeblogin kirjoittajista
www.deeblogi.fi