Kymmenisen vuotta sitten jouduin ohitusleikkaukseen, ja kerroin siitä myös Diabetes-lehdessä. Olin onnekas, kun työterveyslääkäri otti oireeni tosissaan ja tukkeutuneet sepelvaltimot saatiin ohitetuksi vetävillä suonilla ennen kuin infarkti ehti vaurioittaa sydänlihasta.
Olin hoitanut diabetestani ensimmäiset neljä vuosikymmentä aika lailla löysin rantein. Nyt oli aika ryhdistäytyä, sillä elämä maistui yhä.
Omahoidon tasokorotukseen oli onneksi saatavilla uusia apuvälineitä. Insuliinipumppu mahdollisti insuliinin joustavan annostelun ja olkavarressa kiinni oleva glukoosisensori kertoi lähes reaaliaikaisesti sokeritasapainosta. Ravinto- ja liikunta-asiat olivat onneksi valmiiksi melko lailla kunnossa.
Työelämässä pääsin viimeisiksi vuosiksi lähes unelmahommiin: sain vastuulleni kuudesti vuodessa ilmestyvän Tekniikan Historia -aikakauslehden. Työ oli mielenkiintoista, hauskaa ja saatoin pitkälti itse vaikuttaa työskentelyolosuhteisiini.
Ohitusleikkauksen jälkeen saatoin olla vuosikausia melko tyytyväinen terveydentilaani ja jaksamiseeni. Tietysti jalka nousi vuosi vuodelta hitaammin kuin nuorena, mutta vanheneminen on vain hyväksyttävä, jos haluaa elää.
Pari vuotta sitten päädyin jälleen leikkauspöydälle, kun kilpirauhasessani havaittiin syöpä. Se hoitui kilpirauhasen poistolla ja radiojodihoidolla, mutta päivittäinen lääkearsenaali kasvoi tyroksiinilla.
Lääketiede on näin pelastanut minut elämälle kolmesti: diabeteksen, sepelvaltimotaudin ja kilpirauhassyövän kynsistä.
Nämä muistutukset kuolevaisuudesta ovat muuttaneet suhtautumistani elämään. Vuoden 2020 lopussa päädyin joutomieheksi, kun Tekniikan Historia lopetettiin koronan uhrina. Nyt olen opetellut nauttimaan jokaisesta aamusta, jolloin herään. Neljänkymmenen vuoden työuran jälkeen keskityn hyvinvointiini ja toimin vielä työelämässä olevan puolisoni henkilökohtaisena avustajana.
Lentopallon ja joogan rinnalle olen löytänyt uudeksi liikuntamuodoksi pyöräilyn sähköavusteisesti. Siinä kilometrejä karttuu ihan huomaamatta, kun ei tarvitse pelätä voimien loppumista kesken lenkin.
Eläkepäivät koittavat ensi syksynä, ja siihen asti selviän irtisanomiskorvauksella, työttömyysturvalla ja säästöillä. En murehdi mutkua enkä haaveile sitkusta, vaan elän nytkua.
Teksti: Kari Kortelainen
Julkaistu Diabetes-lehdessä 1/2022.